Taulumaalaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Poikaa esittävä Faijum-maalaus 200-luvulta, vahamaalaus puulle.

Taulumaalaus eli staffliamaalaus on siirrettävissä oleva maalaus, joka on tehty irralliselle maalauspohjalle, tavallisesti puulle tai kankaalle. Pääosin taulumaalaus kehittyi öljymaalauksen myötä 1400-luvulla. Taulumaalausten lisäksi on olemassa tiettyyn paikkaan tehtyjä seinämaalauksia ja kiinteitä alttarilaitteita[1][2] sekä esimerkiksi pergamentille maalattuja miniatyyrikuvituksia. Taulumaalauksesta käytetään myös nimeä paneelimaalaus, joka sisältää vain puulevylle ja vastaavalle pohjalle tehdyt maalaukset.

Apuna taulumaalauksessa on usein maalausteline, joten sitä nimitetään joskus stafliamaalaukseksi. Myös muita ratkaisuja on käytetty. Pierre Bonnard pingotti maalauskankaat suoraan seinään maalatessaan ja Jackson Pollock maalasi lattialla.[3]

Taulumaalausta on väitetty vanhoilliseksi ja porvarilliseksi. Asiaa on pyritty korjaamaan niin monumentaali- ja seinämaalausten, taidegrafiikan kuin aineettomamman käsitetaiteen avulla. Taulumaalaus on silti säilyttänyt vankan asemansa ja perinteiset tekniikat ovat olleet ajoittain myös erityisen suosittuja.[3]

Taulumaalaus länsimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulumaalaus alkoi yleistyä 1500- ja 1600-luvulla. Länsimaisessa taulumaalauksessa on yhtymäkohtia eurooppalaiseen ajatukseen kuvasta, joka toimii ikkunana joko todelliseen tai kuviteltuun maailmaan. Taiteilijat eivät näköisyyden tavoittelusta huolimatta pyrkineet suoranaiseen illusionismiin tai harhauttamiseen, vaan tarjoamaan ikkunamaisia näkymiä, joten ei ole ihme, että kehystetty taulumaalaus sai vahvan aseman.[4]

Taulumaalauksen kohoamisella vallitsevaksi taidemuodoksi oli vaikutuksia taiteilijan ja yleisön suhteeseen. Pääosa maalauksista oli maalattu 1500-luvulle asti tiettyyn tilaan ja hartauden harjoittamista varten. Teoksen lahjoittaja tilasi teoksen taiteilijalta ja määräsi myös aiheen, kuten seinämaalauksissa ja suurissa veistoksissa oli tapana myöhemminkin. Pienempiä ja irrallisia maalauksia taas oli mahdollista maalata itsenäisemmin. Niitä voitiin tehdä itseisarvoisina teoksina, joita ihailtiin taideteoksina ennemmin kuin esimerkiksi hartauden välineinä. Toisaalta maalauksista tuli siirreltävinä myös sisustuselementtejä ja esineitä, joita voitiin myydä. Siten taulumaalauksen yleistymisen myötä myös taidekauppa alkoi vakiintua.[4]

Taulumaalauksen historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan Pitsasta Korintista löytynyt tuntemattoman tekijän taulumaalaus ohuelle puulevylle noin vuodelta 540-530 eaa.
Andrei Rubljovin Pyhä kolminaisuus, 1400-luku.

Taulumaalauksesta alkoi tulla normi 1500-1600-luvun jälkeen, mutta puulevyille oli maalattu jo pitkään. Antiikin Kreikan ja Rooman taulumaalauksia ei ole kuitenkaan säilynyt kuin muutamia. Vanhimpia tunnettuja ovat Kreikan Pitsasta löytyneet 500-luvulta eaa peräisin olevat taulumaalaukset.

Faijum-maalauksia tehtiin paljon muumioinnin yhteydessä ajanlaskun ensimmäisillä vuosisadoilla. Egyptissä on säilynyt noin 900 Rooman keisariajan faijum-maalausta maan kuivien olojen ansiosta. Yksi varhainen hautauksiin liittymätön taulumaalaus oli Septimius-Severus-Tondo Rooman keisariajalta, noin vuodelta 200.

Puutaululle maalaaminen oli tavallista bysanttilaisessa ja sittemmin ortodoksisessa ikonien maalauksessa. Vanhimmat esimerkit tunnetaan 500-600-luvuilta. Temperaa ja enkaustiikkaa eli vahamaalausta käytettiin antiikissa. Vahamaalauksesta luovuttiin Bysantin aikoihin.

Länsi-Euroopassa taulumaalaus nousi alttarilaitteiden ohella suosioon 1100-luvun lopun jälkeen uusien liturgisten käytäntöjen ansiosta. Pappi toimi seurakunnan tavoin alttarin etupuolella, joten alttarille jäi tilaa. Italiassa 1200- ja 1300-luku olivat taulumaalauksen, etenkin alttaritaulujen aikaa, joskin yli 90 prosenttia tauluista oletetaan kadonneen. Myös Alankomaissa taulumaalaus nousi suosioon. Jan van Eyckiltä tunnetaan monia puulle maalattuja teoksia. Yksi vanhimpia säilyneitä kankaalle maalattuja öljymaalauksia on Berliinin Gemäldegaleriessä oleva ranskalainen maalaus Madonna ja enkeleitä noin vuodelta 1410.

Uusia suuntia taulumaalaukseen toivat Euroopan lisääntynyt vauraus, humanismi ja taiteen tarkoitusta sekä sen tukemista koskeneiden käsitysten muuttuminen 1400-luvulla ja myöhemmin. Maallinen taide antoi mahdollisuuden maalausten käyttöön muun muassa huonekaluissa.

Kangas tuli puulevyjen tilalle Italiassa 1500-luvun alkupuolella venetsialaisten, kuten Andrea Mantegnan johdolla. Noin vuosisataa myöhemmin kankaaseen siirryttiin myös Alankomaissa. Puulle maalaaminen säilytti kuitenkin asemiaan erityisesti Pohjois-Euroopassa. Puuta käytettiin myös pienissä maalauksissa esimerkiksi Hollannissa pienoismestarien aikaan. Pieniin kabinettimaalauksiin käytettiin myös kuparilevyjä, jotka usein olivat palvelleet jo kertaalleen grafiikan laattoina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia s. 739. Helsinki: Otava 1992 ISBN 951-1-11486-7
  2. Broby-Johansen, R.: ”Staffliamaalaus, Taulumaalaus”, Arkitaide – maailmantaide, Euroopan taiteen tyylin kehitys, s. 212, 213. Helsinki: Tammi, 1977.
  3. a b Hämäläinen-Forslund, Pirjo: Tervetuloa taidenäyttelyyn, s. 198-199. Porvoo: WSOY, 1996. ISBN 951-0-20630-X.
  4. a b Honour, Hugh & Fleming, John: Maailman taiteen historia s. 11-12. Helsinki: Otava 1992 ISBN 951-1-11486-7