Pastellimaalaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Edgar Degas'n pastellimaalaus Kylpevä nainen 1886, Hill-Stead Museum, Farmington, Connecticut.

Pastellimaalaus, tavallisesti vain pastelli on pastelliliiduin toteutettu maalaus tai piirustus, taiteilijan tavoitteesta riippuen.[1]

Pastellivärit ja muu materiaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pastelliliituja.

Pastelliliidut sisältävät pigmenttiä sekä kipsiä tai valkoista liitua, joissa käytetään sideaineena arabikumia.[2]

Pastellivärejä on neljänlaisia: pehmeitä pastellivärejä, kovia pastellivärejä, pastellikyniä sekä öljypastellivärejä. Pehmeät pastellivärit koostuvat lähes kokonaan pigmentistä. Niiden väri on hohtava, mutta ne ovat hauraita. Pehmeissä pastelliväreissä on pastelliväreistä kaikkein laajin värivalikoima. Kovissa pastelliväreissä on enemmän sideaineita kuin pehmeissä, eivätkä ne siksi murene yhtä helposti. Liidun kova pää voidaan myös teroittaa. Kovat pastellivärit soveltuvat yleensä paremmin pastellipiirustukseen kuin maalaamiseen. Pastellikynät ovat kovuudeltaan kovien ja pehmeiden pastellivärien väliltä. Öljypastellivärien sideaineena on kumin sijaan öljy, joten niitä ei voi käyttää tavallisten pastellivärien kanssa, vaan ne ovat pehmeiden pastellivärien vaihtoehto. Niiden väri voidaan "sulattaa" tärpätillä tai alkoholilla ja levittää paperille siveltimellä.[3]

Pastellimaalaus tehdään yleensä värilliselle pohjalle, sillä pastellivärillä ei pintaa voi kokonaan peittää, ja taustalta pilkistävä valkoinen paperi syö usein värien tehoa. Paperin värin valinta riippuu aiheesta. Paperin pinta on karkea, jotta pigmentti pysyisi siinä kiinni. Pastellitöihin käytetään kahta peruspaperia: Ingres ja Mi-Teintes.[4]

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pastelliliituja on saatavilla lukemattomissa eri väreissä. Niitä on kuitenkin usein tarpeen sekoittaa, jotta saadaan haluttu värisävy. Pastellivärejä voidaan sekoittaa hankaamalla työpohjalla, levittämällä toista alemman värin päälle kevyesti, tai viivoittamalla.[5]

Pastellivärejä ei voi pyyhkiä pois helposti, vaan virheet korjataan levittämällä lisää väriä päälle. Pastellityön vaarana onkin värien liiallinen sekoittuminen. Pastelliliidut myös murtuvat helposti, tai tahrivat työtilan ja taiteilijan kädet.[6]

Pastelliväreillä voi saada aikaan monipuolista jälkeä. Kovan pastellin terävällä kärjellä voi piirtää yksityiskohtia, ja liidun sivulla voi peittää laajoja alueita. Erilaisia vaikutelmia voidaan saada aikaan painamalla liitua kevyemmin tai voimakkaammin, tai vaihtelemalla vetojen suuntaa. Vetoja voidaan tehdä myös päällekkäin, myös erivärisillä liiduilla.[7]

Pastellimaalaus voidaan kiinnittää korkealaatuisella fiksatiivilla, mutta pastelliliidun jälki vahingoittuu helposti.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leonardo da Vinci mainitsi pastelliliidut ensimmäisenä, vuonna 1495. Punaliitu on lähellä pastelleja. Punaliidulla tai hiilellä ja valkoisella liidulla sävytetylle pohjalle piirtäminen onkin hyvin lähellä pastellimaalausta.

Pastellimaalaus nousi suosioon 1700-luvun kuluessa varsinkin muotokuvamaalauksessa. Usein pastelleja käytettiin guassin kanssa yhdessä. Erityisen tunnettuja pastellimaalauksistaan ovat 1700-luvun taiteilijat Maurice Quentin de La Tour ja Rosalba Carriera. Myös Jean-Baptiste Chardinin pastellimuotokuvat ja asetelmat ovat arvostettuja.

Uudemmista taiteilijoista tuottelias Edgar Degas kehitti tekniikkaa. Myös Marc Chagall teki pastellimaalauksia, ja Edvard Munchin kuuluisasta maalauksesta Huuto on myös pastelliversio.

Mary Cassatt taas tutustui pastelleihin impressionistien välityksellä. Myös Whistler teki paljon pastellimaalauksia vuoden 1880 tienoilla. Hän myös näytti, kuinka vähin vedoin voi saada aikaan sopivan vaikutuksen.

Pastelliliituja käyttäviä nykytaiteilijoita ovat muun muassa Fernando Botero, Francesco Clemente ja Wolf Kahn.

Esimerkkejä pastelleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Francisco Asensio Cerver: Pastellivärimaalaus: Harrastajan opas. Könemann, 2005. ISBN 3-8331-1986-1.
  • Harrison, Hazel: Suuri maalaus- ja piirustuskirja. Gummerus, 1997 (alkuteos 1994). ISBN 951-20-5135-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asensio Cerver, s. 5.
  2. Asensio Cerver, s. 6.
  3. Harrison, s. 200.
  4. Harrison, s. 202–203.
  5. Harrison, s. 206–209.
  6. Harrison, s. 196.
  7. Harrison, s. 204–205.
  8. Asensio Cerver, s. 15.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]