Winston Churchill

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sir Winston Churchill Nobel-palkinto
Winston Churchill
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
26. lokakuuta 19517. huhtikuuta 1955
Monarkki Yrjö VI
Elisabet II
Varapääministeri Anthony Eden
Edeltäjä Clement Attlee
Seuraaja Anthony Eden
10. toukokuuta 194027. heinäkuuta 1945
Monarkki Yrjö VI
Varapääministeri Clement Attlee
Edeltäjä Neville Chamberlain
Seuraaja Clement Attlee
Tiedot
Syntynyt 30. marraskuuta 1874
Oxfordshire, Englanti
Kuollut 24. tammikuuta 1965 (90 vuotta)
Lontoo, Englanti
Puolue Konservatiivipuolue, Liberaalit
Puoliso Clementine Churchill
Ammatti sotilas, journalisti, historioitsija, kirjailija
Uskonto Anglikaani
Allekirjoitus Sir Winston Churchill signature.svg

Sir Winston Leonard Spencer Churchill (30. marraskuuta 187424. tammikuuta 1965) oli brittiläinen poliitikko ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri vuosina 1940–1945 ja 1951–1955. Churchill tunnetaan parhaiten roolistaan pääministerinä toisessa maailmansodassa, mutta hän oli myös buurisotaan osallistunut ammattisotilas ja vuonna 1953 Nobelin kirjallisuuspalkinnolla palkittu kirjailija. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä henkilöistä, ja vuonna 2002 Churchill äänestettiin BBC:n järjestämässä 100 Greatest Britons -kilpailussa kaikkien aikojen suurimmaksi britiksi.[1]

Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Churchill syntyi Blenheimin palatsissa Woodstockin kaupungin lähellä Oxfordshiressä. Suvun ensimmäinen kuuluisa jäsen oli John Churchill, Marlborough'n ensimmäinen herttua, jonka isä oli myös nimeltään "Sir Winston Churchill". Winstonin poliitikkoisä, Lordi Randolph Churchill, oli Marlborough'n 7. herttuan kolmas poika. Winstonin äiti oli Jennie Jerome (alkujaan Jeanette Jerome) Brooklynistä New Yorkista, amerikkalaisen miljonäärin Leonard Jeromen tytär.[2]

Churchill kävi Harrow'n poikakoulua lähellä Lontoota vuosina 1888–1893. Hän ei ollut erityisen hyvä oppilas, mutta herätti huomiota kyvyllään oppia pitkiä runoja ja lausua niitä ulkomuistista. Harrow'n jälkeen hän pyrki Sandhurstin kuninkaalliseen sotakorkeakouluun ja pääsi sinne kolmannella yrittämällä.[3]

Vuonna 1895 Churchill lähti Kuubaan sotilastarkkailijana itsenäisyystaistelijoita vastaan sotineen Espanjan armeijan mukana. Tällöin hän myös kirjoitti Saturday Review -lehteen. Vuonna 1901 Churchill liittyi vapaamuurareihin.[4]

Buurisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran Churchill tuli tunnetuksi sotakirjeenvaihtajana toisessa buurisodassa, jota käytiin Britannian ja buureiksi itseään kutsuvien eurooppalaisperäisten siirtolaisten välillä Etelä-Afrikassa. Hän jäi vangiksi buurien järjestämässä brittiarmeijan junasaattueen väijytyksessä, mutta onnistui karkaamaan.[5] Hän ylitti lopulta Etelä-Afrikan rajan ja saapui Lourenço Marquesiin (nykyiseen Maputoon Mosambikissa).

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Churchill käytti lehtimiehenä saavuttamaansa mainetta hyväkseen aloittaessaan poliittisen uransa, joka kesti kaikkiaan 65 vuotta. Hän asettui parlamenttiehdokkaaksi 1899 ja toimi alahuoneen (House of Commons) edustajana vuodesta 1900 vuoteen 1922 sekä vuodesta 1924 vuoteen 1964. Aluksi hän oli konservatiivien edustaja. Vuonna 1904 hän loikkasi konservatiiveista liberaaleihin, koska ei hyväksynyt konservatiivien ehdotusta suojatulleista.[6]

Vuoden 1906 vaaleissa Churchill voitti edustajanpaikan Manchesterissa. Hän palveli Henry Campbell-Bannermanin liberaalihallituksessa siirtokuntien alivaltiosihteerinä. Churchillistä tuli pian hallituksen ulkopuolisen hallinnon tärkein jäsen, ja kun Herbert Henry Asquithista tuli Campbell-Bannermanin seuraaja vuonna 1908, juuri kukaan ei yllättynyt Churchillin pääsystä hallitukseen kauppakomission puheenjohtajana. Sen aikaisen lain perusteella juuri nimitetyn hallitusministerin täytyi osallistua täytevaaleihin voittaakseen uudestaan parlamenttipaikan. Churchill menetti Manchesterin paikkansa konservatiivien William Joynson-Hicksille, mutta hänet valittiin parlamenttiin pian uudestaan Dundeen täytevaaleissa. Kauppakomission puheenjohtajana hän ajoi radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia yhdessä uuden valtiovarainministerin David Lloyd Georgen kanssa.

Ministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winston Churchill (korostettu) Sidney Streetillä, 3. tammikuuta 1911
Churchill 1912

Churchill pääsi hallitukseen 35-vuotiaana, hieman kiistanalaisena sisäministerinä vuonna 1910. Kuuluisa tuon ajan valokuva näyttää kärsimättömän Churchillin osallistuvan henkilökohtaisesti tammikuun 1911 Sidney Streetin piirityksen johtamiseen ja katsovan kadunkulman yli nähdäkseen kiivaan ammuskelun piiritettyjen anarkistien ja skottikaartin välillä. Hänen toimintansa sai aikaan paljon kritiikkiä. Arthur Balfour kysyi: "Hän [Churchill] ja valokuvaaja riskeerasivat kumpikin henkensä. Ymmärrän, mitä valokuvaaja teki, mutta mitä herra Churchill teki siellä?"[7]

Sodanjulistuksen jälkeen Asquith nimitti Churchillin laivastoministeriksi (First Lord of the Admiralty), mikä oli sotatoimien kannalta tärkeä ministeritehtävä. Sodan muututtua asemasodaksi Churchill ehdotti toisen rintaman muodostamista Balkanille. Gallipolin maihinnousun epäonnistuttua Churchill joutui eroamaan vuonna 1915 laivastoministerin tehtävästä. Churchill palveli useita kuukausia salkuttomana ministerinä (Chancellor of the Duchy of Lancaster), mutta erosi sitten hallituksesta tuntiessaan, ettei hänen kykyjään käytetty riittävästi hyväksi. Hän liittyi uudestaan armeijaan, vaikka pitikin parlamenttipaikkansa, ja palveli länsirintamalla.[8] Tänä aikana hänen lähin alaisensa oli nuori Archibald Sinclair, josta tuli myöhemmin liberaalien johtaja.[9]

Joulukuussa 1916 Asquith erosi, ja Lloyd Georgesta tuli pääministeri. Ajan ei katsottu olevan vielä kypsä Churchillin hallitukseen pääsylle, koska pelättiin konservatiivien vastustusta. Churchill nimitettiin kuitenkin heinäkuussa 1917 varusteluministeriksi.[10] [11]

Paluu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan päättymisen jälkeen Churchill palveli David Lloyd Georgen hallituksessa sekä sotaministerinä (Secretary of State for War) että ilmavoimista vastaavana ministerinä (Secretary of State for Air) vuosina (19191921). Churchill ehdotti, että kemiallisia aseita käytettäisiin "vastaanhangoittelevia arabeja vastaan kokeeksi". Hän sanoi: "En ymmärrä tätä inhoa kaasun käyttöä vastaan. Kannatan voimakkaasti myrkkykaasun käyttöä sivistymättömiä heimoja vastaan. Vaikutus moraaliin olisi hyvä, ja se levittäisi tervettä kauhua." Churchill kannatti myös voimakkaasti ulkopuolisten puuttumista Venäjän sisällissotaan ja julisti, että bolševismi pitää "kuristaa kehtoonsa". Hänestä tuli siirtomaista ja muista merentakaisista alueista vastaava ministeri (Secretary of State for the Colonies) vuonna 1921. Niinpä hän sai allekirjoittaa vuoden 1921 sopimuksen Englannin ja Irlannin välillä. Tällä sopimuksella syntyi Irlannin vapaavaltio.

Churchillille palkattiin henkivartija vuonna 1921. Tehtävään valittiin Walter H. Thompson, joka toimi siinä yhteensä 18 vuoden ajan; jäätyään jo eläkkeelle hän palasi henkivartijaksi Churchillin kutsusta vuonna 1939 ja jatkoi sitten vuoteen 1945 asti.[12]

Sotien välinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1922 Churchillille tehtiin umpisuolenleikkaus. Herättyään leikkauksesta hän sai kuulla, että hallitus oli kaatunut ja että parlamenttivaalit lähestyivät. Liberaalipuoluetta repivät sisäiset riidat, ja Churchillin kampanja oli heikko. Hän hävisi paikkansa Dundeessa ja sanoi menettäneensä samalla kertaa ministerin paikkansa, kansanedustajan paikkansa ja umpisuolensa. Kahden hengen paikan hän hävisi mm. kieltolain kannattajalle Edwin Scrymgeourille. Churchill edusti liberaaleja vuoden 1923 vaaleissa, mutta 12 kuukauden aikana hän lähentyi konservatiiveja, vaikkakin nimitti itseään aluksi "antisosialistiksi" ja "perustuslailliseksi".[13]

Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 1924 vaaleissa hänet valittiin konservatiivien tukemana perustuslaillisena edustamaan Eppingiä, missä on nykyään hänen patsaansa. Seuraavana vuonna hän virallisesti liittyi konservatiiveihin ja kommentoi: "Kuka tahansa voi vaihtaa puoluetta (rat), mutta vaatii tiettyä kekseliäisyyttä vaihtaa vielä uudestaan puoluetta (re-rat)".[11] Hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi (Chancellor of the Exchequer) vuonna 1924 Stanley Baldwinin hallitukseen, ja hänen vastuullaan oli Britannian paluu kultakantaan. Vuoden 1926 yleislakon aikana Churchillin kerrotaan ehdottaneen konekiväärien käyttämistä lakkoilevia kaivosmiehiä vastaan. Churchill valvoi hallituksen British Gazette -lehteä ja sanoi kiistan aikana, että "joko valtio murtaa yleislakon tai yleislakko murtaa valtion". Lisäksi hän väitti, että Benito Mussolinin fasismi oli "tehnyt palveluksen koko maailmalle", koska se oli näyttänyt "tavan taistella vallankumouksellisia voimia vastaan"[14] – Churchill piti siis vahvaa hallintoa suojamuurina näköpiirissä olevaa kommunistista vallankumousta vastaan.

Konservatiivihallitus hävisi vuoden 1929 vaalit. Kun Ramsay MacDonald muodosti koalitiohallituksen vuonna 1931, Churchill ei saanut kutsua hallitukseen. Hän oli nyt uransa pohjalla: aikaa kutsutaankin hänen erämaavuosikseen (the wilderness years).[15] Churchill käytti suuren osan seuraavista vuosista kirjoittamiseen, kuten teokseensa History of the English Speaking Peoples, joka tosin julkaistiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Eniten hän herätti huomiota vastustaessaan puheissaan Intian itsenäistymistä. Pian hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi Adolf Hitlerin valtaannousuun ja Saksan jälleenvarustautumiseen.[15] Hän oli tuohon aikaan ainoa, joka kannatti Britannian jälleenvarustelua itsepuolustukseksi ja Saksan sotaisuuden vastavoimaksi. Churchill kritisoi voimakkaasti Neville Chamberlainin Adolf Hitleriä myötäilevää politiikkaa. Hän tuki myös julkisesti kuningas Edvard VIII:ta, joka aikoi mennä naimisiin Wallis Simpsonin kanssa.[8] Pääministeri Baldwinin hallitus vaati, että silloin kuninkaan pitäisi luopua kruunusta. Jos kuningas ei olisi suostunut, hallitus olisi joutunut eroamaan. Tämä sai aikaan spekulointia, että Churchill olisi voitu nimittää uuden hallituksen pääministeriksi. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan kuningas luopui kruunustaan. Churchill havaitsi itsensä eristetyksi ja poliittisesti haavoittuneeksi, mikä kesti jonkin aikaa.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan syttyessä Churchill nimitettiin laivastoministeriksi (First Lord of the Admiralty). Chamberlainin erottua toukokuussa 1940 Churchill nimitettiin pääministeriksi, ja hän muodosti kaikkien puolueiden hallituksen. Hän nimitti välittömästi ystävänsä ja uskottunsa, teollisuusmies ja lehtiparoni Max Aitkenin (Lord Beaverbrook), vastaamaan lentokoneiden tuotannosta. Aitkenin hämmästyttävät liikemieskyvyt auttoivat Britanniaa kiihdyttämään lentokoneiden tuotantoa ja suunnittelua, millä oli suuri vaikutus sodan lopputulokseen.[16]

Churchillin tuonaikaisilla puheilla oli suuri henkeä kohottava vaikutus taisteluun valmistuvalle Yhdistyneelle kuningaskunnalle.

»Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, uurastusta, hikeä ja kyyneleitä (I have nothing to offer but blood, toil, tears and sweat)»

oli Churchillin kuuluisa 13. toukokuuta 1940 pidetty ensimmäinen puhe pääministerinä[17]. Tätä seurasi pian Taistelua Britanniasta (Battle of Britain) edeltävä puhe[18]:

»Puolustamme saartamme uhreista riippumatta. Taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousupaikoilla, taistelemme pelloilla ja kaduilla, taistelemme kukkuloilla; emme koskaan antaudu. (We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender.)»

(Eräitä Churchillin radiopuheita, kuten edellä mainittua "Taistelemme rannoilla" on väitetty Churchilliltä kuulostavien esiintyjien pitämiksi, mutta väitteet on myöhemmin kumottu.)[19]

Tšiang Kai-šek, Franklin D. Roosevelt ja Churchill Kairon konferenssissa 25. marraskuuta 1943.

Churchillin hyvät suhteet Yhdysvaltain presidenttiin Franklin D. Rooseveltiin turvasivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle elintärkeän tarvikkeiden saannin Pohjois-Atlantin kauppareittien kautta (katso Lend-Lease). Churchill oli aloitteentekijä perustettaessa Special Operations Executive (SOE) -organisaatiota, joka toimi Hugh Daltonin taloudellisen sodankäynnin ministeriön (Ministry of Economic Warfare) alaisuudessa ja toteutti, johti ja avusti salaista vallankumouksellista ja partisaanitoimintaa miehitetyillä alueilla menestyksekkäästi.[20] Churchill vaikutti myös merkittävästi brittiläisten kommandojoukkojen syntyyn, jotka olivat myöhemmin esikuvana suurimmalle osalle maailman nykyisistä erikoisjoukoista (Special Forces). Venäläiset kutsuivat Churchillia "brittiläiseksi bulldogiksi".

Eräät Churchillin sotatoimet ovat kuitenkin kiistanalaisia. Kun Ranska oli tehnyt aselevon, Churchill määräsi heinäkuussa 1940 sen laivaston tuhottavaksi, ettei se joutuisi Saksan haltuun. Satoja ranskalaisia kuoli, kun britit ampuivat satamissa olleet laivat upoksiin. Tämän seurauksena Ranskan asevoimissa vallitsi monta vuotta brittivastainen mieliala, joka suosi Vichyn hallitusta ja heikensi de Gaullen pakolaishallituksen asemaa.[21] Churchillin on sanottu olleen parhaimmillaankin välinpitämätön ja ehkä jopa rikollinen suhtautumisessaan Bengalin vuoden 1943 suureen nälänhätään, jossa ainakin 2,5 miljoonaa bengalilaista sai surmansa.[22][23] Tällä välin japanilaiset joukot uhkasivat brittiläistä Intiaa valloitettuaan Bengalin naapurivaltion, brittien hallinnassa olleen Burman, ja jotkut pitävät brittihallituksen politiikkaa kieltää tehokas ruoka-apu tahallisena ja piittaamattomana poltetun maan taktiikkana, joka omaksuttiin Japanin miehityksen uhan alla. Kiistanalainen on myös Dresdenin pommitus juuri ennen sodan päättymistä Euroopassa. Dresden oli suurimmaksi osaksi siviilikohde, jossa oli pääasiassa idästä saapuneita pakolaisia ja jolla oli vain vähän sotilaallista merkitystä. Dresdenin pommitus auttoi kuitenkin liittolaista Neuvostoliittoa ja saattoi jouduttaa sodan loppumista.[24]

Jaltan konferenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Churchill, Franklin D. Roosevelt ja Josif Stalin Jaltan konferenssissa 1945.

Churchill oli yksi vaikuttajista niiden sopimusten takana, jotka piirsivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeiset Euroopan ja Aasian rajat. Pohjois- ja Etelä-Korean välistä rajaa ehdotettiin jo Jaltan konferenssissa, samoin kuin Japanin joukkojen karkottamista noista maista. Keskusteluja Euroopan rajoista ja sopimuksista käytiin jo vuonna 1943 Rooseveltin ja Churchillin välillä; sopimus hyväksyttiin virallisesti Trumanin, Churchillin ja Stalinin kesken Potsdamissa (Potsdamin sopimuksen XIII artikla).

Yksi näistä sopimuksista käsitteli Puolan ja Neuvostoliiton välistä rajaa, niin sanottua Curzonin linjaa, sekä Saksan ja Puolan rajaa, Oder–Neisse-linjaa. Vaikka Puola oli ensimmäinen Hitleriä vastustanut valtio, maan rajat ja hallinnon määräsivät ”kolme suurta” kysymättä Puolan hallituksen mielipidettä. Puolalaiset sotilaat, brittien ainoat liittolaiset Britannian taistelun aikana, tunsivat itsensä petetyiksi. Liittolaisen Puolan ja vihollisen Saksan kohtalosta päätettiin periaatteessa samalla tapaa.

Sopimuksen osana oli yhteisymmärrys jäljellä olevien saksalaisten karkottamisesta alueelta. Puolalaisten siirto ei tarvinnut hyväksyntää. Tarkkoja lukuja etnisten väestöjen siirroista ja liikkeistä on vaikea tehdä. Natsihallinnon aikana saksalaisvalloittajat ajoivat puolalaiset kodeistaan ja asuttivat ne saksalaisilla valloitustensa turvaamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeisistä siirroista Churchill oli sitä mieltä, että ainoa tapa vähentää kansojen välisiä jännitteitä oli saada väestönsiirroilla aikaan väestö, joka noudattaisi valtion kansallisia rajoja.

Churchill selosti alahuoneessa vuonna 1944 kantaansa: "Väestönsiirrot on menetelmä, joka mielestämme tulee tuottamaan kaikkein pitkäaikaisimman ja tyydyttävimmän vaikutuksen. Jäljelle ei jää väestönsekoituksia, jotka aiheuttaisivat loputtomia vaikeuksia… Voidaan aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä (clean sweep). Minua eivät huolestuta nämä siirrot, joita voidaan paremmin toteuttaa nykyoloissa…"[25]

Vaikka Churchillin suurta merkitystä toiselle maailmansodalle ei voida kieltää, hän sai useita vihollisia kotimaassaan. Hän lausui julki halveksuntansa sellaisia ajatuksia kohtaan kuin julkinen terveydenhuolto tai parempi koulutus väestön valtaosalle, mikä aiheutti paljon tyytymättömyyttä väestön keskuudessa, varsinkin sodassa taistelleiden joukossa. Välittömästi Euroopan sodan päättymisen jälkeen Churchill kärsi raskaan tappion vuoden 1945 vaaleissa Clement Attleen työväenpuolueelle.[26]

Winston Churchill oli pan-eurooppalaisuuden varhainen tukija, mikä lopulta johti Euroopan yhteismarkkinoiden ja myöhemmin Euroopan unionin syntyyn, minkä vuoksi yksi Euroopan parlamentin kolmesta rakennuksesta on nimetty hänen kunniakseen. Churchill oli myös keskeisessä roolissa, kun Ranska sai pysyvän paikan YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän tuki Ranskan paikkaa, jotta saataisiin toinen eurooppalainen valtio tasapainottamaan Neuvostoliiton pysyvää paikkaa.

Rautaesirippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmän sodan alussa hän teki tunnetuksi käsitteen rautaesirippu (Iron Curtain), joka tuli julkisuuteen vuonna 1946 Westminster Collegessa Fultonissa Missourissa pidetyssä kuuluisassa julistuksessaan:[27] [28]

»Itämeren rannalta Stettinistä [nyk. Szczecin] aina Triesteen Adrianmerelle asti, maanosan halki on laskettu rautaesirippu. Tämän linjan taakse jäävät kaikki Keski- ja Itä-Euroopan vanhojen valtioiden pääkaupungit. Varsova, Berliini, Praha, Wien, Budapest, Belgrad, Bukarest ja Sofia, kaikki nämä kuuluisat kaupungit asukkaineen ovat nyt niin sanoakseni Neuvostoliiton etupiirissä, eivätkä ainoastaan eri tavoin ilmenenevän Neuvostoliiton vaikutuksen vaan paljolti myös sen yhä tiukkenevan valvonnan alaisena.»

Ensimmäisenä rautaesirippu-käsitettä käytti kuitenkin keväällä 1945 natsi-Saksan entinen propagandaministeri Joseph Göbbels.

Toinen pääministerikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväenpuolueen hävittyä vuoden 1951 vaalit Churchillistä tuli jälleen pääministeri..[26] Vuonna 1953 hänelle myönnettiin kaksi suurta kunnianosoitusta; Sukkanauharitarikunnan jäsenyyden lisäksi hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto "historiallisen ja elämäkerrallisen kuvauksen hallinnasta samoin kuin loistavista puheista inhimillisten arvojen puolustajana".[29] Saman kuun kesäkuussa aivohalvaus halvaannutti hänen kehonsa vasemman puolen. Hän erosi terveyssyistä 5. huhtikuuta 1955, mutta säilytti virkansa Bristolin yliopiston kanslerina. Seuraavien vuosien aikana hän kirjoitti ja lopulta julkaisi neliosaisen teoksen History of the English Speaking Peoples. Vuonna 1956 saksalainen Aachenin kaupunki myönsi hänelle Karlspreis-palkinnon hänen ajatuksestaan Euroopan Yhdysvalloista. Vuonna 1959 Churchill peri arvonimen Father of the House (pisin yhtäjaksoinen toiminta alahuoneen edustajana) ollen pisimpään yhtäjaksoisesti palvellut kansanedustaja – vuodesta 1924. Hän säilytti asemansa vuonna 1964 tapahtuneeseen alahuoneesta eroamiseen asti. Vuonna 1963 Churchill kutsuttiin Yhdysvaltojen kunniakansalaiseksi.[30]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winston Churchill ja kihlattu Clementine Hozier (1885-1977) hieman ennen heidän avioliittoaan vuonna 1908

2. syyskuuta 1908 Churchill meni naimisiin suositussa St. Margaretin kirkossa Westminsterissä Clementine Churchillin (18851977) kanssa, joka oli säkenöivä mutta lähes rahaton kaunotar. Heillä oli viisi lasta: Sarah Millicent Hermione Churchill (josta tuli jossain määrin tunnettu elokuvanäyttelijä joka esiintyi Fred Astairen kanssa elokuvassa Royal Wedding), Randolph Frederick Edward Churchill, Marigold Frances Churchill (joka kuoli nuorena), Diana Churchill ja Mary Churchill.

Churchillin poika Randolph ja pojanpoika Winston seurasivat häntä parlamenttiin.[31]

Viimeiset elinpäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. tammikuuta 1965 Churchill sai taas aivohalvauksen – diagnoosi vaikea cerebral thrombosis. Hän kuoli yhdeksän päivän päästä 24. tammikuuta 1965, jolloin hänen isänsä kuolemasta oli täsmälleen 70 vuotta. Hänen ruumiinsa oli esillä Westminster Hallissa (parlamenttirakennuksessa) kolme päivää ja valtiolliset hautajaiset pidettiin St Paulin katedraalissa Lontoossa.[32] Nämä olivat ensimmäiset ei-kuninkaallisen hautajaiset katedraalissa sitten sotamarsalkka Frederick Robertsin vuonna 1914.[33] Churchillin on kerrottu toivoneen, että Ranskan Charles de Gaullen eläessä häntä pidempään Churchillin hautajaiskulkue kulkisi Waterloon rautatieaseman halki.[34] Hautajaiset olivat aikansa suurimmat ja niihin osallistui suuri joukko valtionjohtajia, muiden muassa koko Britannian kuningasperhe kuningatar Elisabet II:n johdolla, Tanskan kuningas Fredrik IX, Hollannin kuningatar Juliana sekä prinssi Bernhard , Belgian kuningas Baudouin, Norjan kuningas Olavi V, Kreikan kuningas Konstantin II, Luxemburgin suurherttua Jean, Ruotsin prinssi Bertil sekä Ranskan presidentti Charles de Gaulle.[35]

Churchillin toivomuksesta hänet haudattiin perhehautaan Saint Martinin hautausmaalle Bladoniin Woodstockin (Oxfordshire, Englanti) lähelle.[36]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittisen uransa ohella Churchill oli myös huomattava historioitsija, joka julkaisi useita teoksia. Eräät hänen 1900-luvun kirjoituksensa, kuten The World Crisis (käsittelee ensimmäistä maailmansotaa) ja The Second World War (’’toinen maailmansota’’) ovat voimakkaasti omaelämäkerrallisia ja kertovat konfliktin kulusta osallisen silmin. Churchill oli tunnettu puhuja, ja hänen puheitaan on julkaistu kokoelmina kuten The Unrelenting Struggle (1942), The Dawn of Liberation (1945) ja Victory (1946).[37]

Churchill itse vähätteli joidenkin teostensa kirjallista arvoa ja alleviivasi sitä, että elätti perheensä kirjoittamalla eikä elänyt perityn varallisuuden turvin.[38]

Alun perin Churchill kirjoitti nimellä Winston Churchill. Hän sai kuitenkin jo varhain tietää, että oli myös olemassa samanniminen amerikkalainen kirjailija, joka oli julkaissut jo ennen häntä. Välttääkseen sekaannuksen he sopivat, että amerikkalainen kirjailija jatkaisi julkaisemista nimellä Winston Churchill ja englantilainen kirjoittaisi nimellä Winston S. Churchill.[39]

Churchillin teoksiin lukeutuvat:[40]

  • The River War – Julkaistu 1899 (2 osaa). Aiheena Herbert Kitchenerin suorittama Sudanin uudelleenvalloitus vuonna 1898. Julkaistu myös yksiosaisena lyhennettynä laitoksena.
  • Savrola – Churchillin ainoa romaani. Julkaistu vuonna 1900.
  • Lord Randolph Churchill – kaksiosainen isän elämäkerta.
  • The World Crisis – ensimmäistä maailmansotaa käsittelevä kuusiosainen teos
  • My Early Life (suom. Nuoruuteni) – omaelämäkerta joka käsittelee hänen uransa 25 ensimmäistä vuotta, ml. toiminta buurisodassa.
  • Marlborough – Churchillin esi-isän John Churchill, Marlboroughin herttuan elämäkerta. Julkaistu 4, 6, ja 2 –osaisina laitoksina.
  • The Second World War. 6 osaa (toisinaan uudelleenpainettu 12-osaisena).
  • A History of the English Speaking Peoples.
  • The Scaffolding of Rhetoric – 1 763 sanan essee kaunopuheisuudesta; julkaisematon, kirjoitettu 1897.[41]
  • Painting as a Pastime (1948) – lyhyt maalaustaiteen ylistys.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Churchill voted greatest Briton 24.11.2002. BBC News. Viitattu 22.7.2007. (englanniksi)
  2. Biography: The Child The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  3. Biography: The Soldier The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  4. Tunnettuja vapaamuurareita - Kuninkaantien Kilta ry Viitattu 7.9.2012
  5. Biography: War Correspondent The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  6. Biography: Radical The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  7. Stanley Smith: The Siege of Sidney Street The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  8. a b Winston Churchill (1874 - 1965) BBC.
  9. Archibald Sinclair, 1st Viscount Thurso Undiscovered Scotland: The Ultimate Online Guide. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)
  10. Slaughter at Gallipoli: the price paid by Hampshire Troops 90 years ago Hampshire Chronicle. Viitattu 15.9.2009.
  11. a b Fall and Recovery The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  12. Churchill's Bodyguard Kuvaus Amazonissa Viitattu = 16.9.2009 (englanniksi)
  13. Douglas J. Hall: Churchill's Elections The Churchill Centre. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  14. Book Review: Mussolini: A Biography Historynet.
  15. a b Biography: The Wilderness The Churchill Centre. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  16. Lord Beaverbrook Flexed Britain’s Air Muscle Churchill Centre. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  17. Blood, Toil, Tears and Sweat The Churchill Centre. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  18. We Shall Fight on the Beaches The Churchill Centre. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  19. Sir Robert Rhodes James Myths:An actor read Churchill's wartime speeches over the wireless Churchill Centre
  20. Morris N: The Special Operations Executive 1940 - 1946 2001. BBC History. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)
  21. Churchill's Darkest Decision Channel 4
  22. The Bengali Famine (Churchill in the News) Churchill Centre. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  23. http://www.washingtontimes.com/news/2010/aug/4/indian-mistreatment-during-world-war-ii/
  24. Churchill and the bombing of Dresden The National Archives. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  25. Germans Expelled from Poland after the Second World War Poland Poland Viitattu 17.9.2009 (englanniksi)
  26. a b In Opposition The Churchill Centre. Viitattu 17.9.2009. (englanniksi)
  27. The Sinews of Peace The Churchill Centre. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  28. Winston Churchill - Iron Curtain Speech Age of the Sage Viitattu 17.9.2009 (englanniksi)
  29. The Nobel Prize in Literature 1953 (elämänkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  30. Plumpton J: Churchill Honored with US Citizenship The Churchill Centre. Viitattu 17.9.2009. (englanniksi)
  31. Last farewell to Churchill (On This Day 1965) BBC. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  32. Operation Hope Not: 40th anniversary of Sir Winston Churchill's funeral National Archives
  33. Blue Plaque for Lord Roberts Of Kandahar Royal Borough of Windsor and Maidenhead. Viitattu 16.9.2009. (englanniksi)
  34. Churchill, De Gaulle and Waterloo strangehistory.net. 15.3.2012. Viitattu 15.4.2014. (englanniksi)
  35. Picture of the heads of state attending Churchill's funeral
  36. Bladon near Woodstock (englanniksi)
  37. The Books of Sir Winston Churchill The Churchill Centre. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  38. James W Muller: The Education of Winston Churchill The Churchill Centre. Viitattu 15.9.2009. (englanniksi)
  39. Churchill & his Contemporaries (319) The Churchill Centre. Viitattu 7.6.2010. (englanniksi)
  40. Horst Frenz (toim.): Nobel Lectures, Literature 1901-1967. Elsevier Publishing Company, 1969. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  41. Scaffolding of Rhetoric (The Freshman Year of University Studies) Portlant State University.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Adler, Peter: Churchill i talarstolen – ett retoriskt porträtt. Stockholm: Carlssons, 2012. ISBN 978-91-7331-510-4.
  • Shelden, Michael: Young Titan: The Making of Winston Churchill. New York: Simon & Schuster, 2013. ISBN 978-1-4516-0991-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Winston Churchill -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Winston Churchill.
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Ison-Britannian kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerit
Walpole, Wilmingtonin jaarli, Pelham, Newcastlen herttua, Devonshiren herttua, Newcastlen herttua, jaarli Bute, G. Grenville, markiisi Rockingham, jaarli Chatham, Graftonin herttua, lordi North, markiisi Rockingham, jaarli Shelburne, Portlandin herttua, Pitt nuorempi, Addington, Pitt nuorempi, lordi Grenville, Portlandin herttua, Perceval, Liverpoolin jaarli, Canning, varakreivi Goderich, Wellingtonin herttua, jaarli Grey, varakreivi Melbourne, Peel, varakreivi Melbourne, Peel, lordi Russell, Derbyn jaarli, jaarli Aberdeen, varakreivi Palmerston, Derbyn jaarli, varakreivi Palmerston, jaarli Russell, Derbyn jaarli, Disraeli, Gladstone, Disraeli, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, Roseberyn jaarli, markiisi Salisbury, Balfour, Campbell-Bannerman, Asquith, Lloyd George, Bonar Law, Baldwin, MacDonald, Baldwin, MacDonald, Baldwin, Chamberlain, Churchill, Attlee, Churchill, Eden, Macmillan, Douglas-Home, Wilson, Heath, Wilson, Callaghan, Thatcher, Major, Blair, Brown, Cameron