Poltetun maan taktiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomalaiset joukot saapuvat saksalaisten polttamaan Sodankylän kirkonkylään Lapin sodan aikaan vuonna 1945.
Palavia öljylähteitä Kuwaitissa vuonna 1991.

Poltetun maan taktiikassa sotajoukko tuhoaa vetäytyessään infrastruktuuria, perusrakennetta, josta voisi olla etenevälle viholliselle hyötyä. Tavanomaisen ruokavarantoihin, siltoihin, kulkuyhteyksiin ja viestiyhteyksiin liittyvän tuhoamisen lisäksi poltetun maan taktiikkaan sisältyy rakennusten laaja tuhoaminen.

Esimerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721) Ruotsin kuningas Kaarle XII hyökkäsi Venäjälle 35 000 sotilaan voimin. Venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa ja talvi oli vuosisadan kylmin. Talven jälkeen hengissä oli enää 19 000 sotilasta. Pultavan taistelu ratkaisi sodan ja päätti Ruotsin suurvalta-aseman Euroopassa.

Napoleonin sotien aikana vuonna 1812 venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa.

Toisen maailmansodan aikana sekä neuvostoliittolaiset että saksalaiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa.

Poltetun maan taktiikka Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isovihan aikana 1714–1721 Pietari Suuri käytti poltetun maan taktiikkaa luodakseen sata kilometriä syvän aution alueen Pohjois-Pohjanmaalle Ruotsin vastaiselle rajalle.lähde?

Talvisodassa 1939–1940 suomalaisjoukot paikoitellen polttivat taloja, joista arveltiin olevan eteneville neuvostoliittolaisille hyötyä. Petsamosta vetäytymisen aikana rakennukset poltettiin järjestelmällisesti.lähde?

Laajasti poltetun maan taktiikkaa käyttivät saksalaiset vuonna 1944 Lapin sodan aikana turvatakseen vetäytymistään Pohjois-Suomesta. Saksalaisten tuhoamistaktiikka oli perusteellista ja järjestelmällistä. Rakennukset ja liikenneyhteydet hävitettiin tai miinoitettiin. Rautatiestä käyttökelvottomaksi tehtiin 471 kilometriä. Maantieverkostoa miinoitettiin tai räjäytettiin kulkukelvottomaksi 9 500 kilometriä. Kaikki lossit laitureineen, 675 siltaa ja noin 2 800 maantierumpua tuhottiin. Puhelin- ja lennätinlinjoja tuhottiin eri asteisesti 3 700 kilometriä.[1][2] Lisäksi saksalaiset asettivat maastoon huomattavan määrän miinoja turvatessaan vetäytymistään miinasuluilla.

Lapin läänissä tuhottiin kaikkiaan noin 15 000 rakennusta, arvioilta 40–47 % koko läänin rakennuskannasta. Taajamista pahiten tuhoutui Savukoski, jonka rakennuksista hävitettiin 95 %. Rovaniemen ja Enontekiön rakennuksista tuhottiin 90 %.[2] Sodankylän, Kolarin, Turtolan, Muonion ja Sallan tuhoprosentti vaihteli noin 60–75 % välillä.[3] Rakennukset tuhottiin käyttötarkoituksesta välittämättä: esimerkiksi Rovaniemen, Enontekiön, Kemijärven ja Turtolan kirkot poltettiin.[4] Tuhoamatta jäi vain muutama kylä – Pelkosenniemen Suvanto säästyi kokonaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jouni Kallioniemi: Lapin sota 1944-1945 Suursodan loppunäytös pohjoisessa, s. 59. Raisio: Teospiste Oy, 1989.
  2. a b Veli Arrela (toim.): Tuhkasta nousi Lappi. s. 5-8. Lapin maakuntaliitto ry, 1983.
  3. Sampo Ahto: Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944-1945, s. 484. Helsinki: Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1726-9.
  4. Lapin ympäristökeskus: Lapin läänin kirkkorakentaminen 20.4.2004. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 27.7.2008.