Operaatio Catapult

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Operaatio Catapult (hyökkäys Mers-el-Kébiriin tai hyökkäys Oraniin) oli toisen maailmansodan laivasto-operaatio, jonka tarkoituksena oli varmistaa, etteivät Ranskan laivaston alukset jää Akselivaltojen käyttöön.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelulaiva Bretagne brittien tulituksessa Mers-el-Kebirissa 3. heinäkuuta 1940. Alus räjähti ja upposi 977:n saadessa surmansa.

Operaation taustalla olivat Italian sodanjulistus 10. kesäkuuta 1940, joka aiheutti selkeän uhan Ison-Britannian toimille Välimerellä ja sen ympäristössä. Italian laivasto oli neljänneksi suurin maailmassa ja ennen kaikkea se oli erittäin uudenaikainen ja kalustollisesti ajatellen paras maailmassa.[1]

Ja suorana uhan lisäyksenä nähtiin Ranskan antautuminen 25. kesäkuuta, joka jätti Ison-Britannian yksin Akselivaltoja vastaan. Ranskan laivasto oli suuri ja sen lisääminen Saksan ja Italian laivastoihin olisi siirtänyt ylivallan merillä Akselivalloille. Antautumisehdoissa toki sovittiin, että osa laivastosta jäisi Vichyn Ranskan käyttöön siirtomaiden valvontaa varten ja että loppuosa sijoitettaisiin satamiin ja riisuttaisiin aseista.[2]

Ranskan antautuessa sen laivasto oli hajantunut eri tukikohtiin seuraavasti:

Gibraltarille luotiin Force H vara-amiraali Sir James Somervillen komentoon 28. kesäkuuta, johon kuului lentotukialus HMS Ark Royal, taistelulaivat HMS Resolution ja HMS Valiant, taisteluristeilijä HMS Hood, kevyt risteilijä HMS Arethusa[3] sekä neljä hävittäjää. Osaston tehtävänä oli valvoa ranskalaisia aluksia läntisellä Välimerellä sekä estää tarvittaessa niiden haltuunotto.[2]

Epäonnistuneen valtausyrityksen jälkeen taistelulaiva Richelieun purjehtiessa Brestistä Dakariin, osasto palasi Gibraltarille, mistä se purjehti Oranin ja Mers-el-Kébirin edustalle. Force H:n vahvuuteen oli lisätty kevyt risteilijä HMS Enterprise[4] sekä 7 hävittäjää.[2] Tällöin osastossa palvelevat hävittäjät olivat HMS Faulknor, HMS Foxhound, HMS Fearless, HMS Forester, HMS Foresight, HMS Escort, HMS Keppel, HMS Active, HMS Wrestler, HMS Vidette sekä HMS Vortigern.

HMS Ark Royalin laivaston ilmavoimien yksiköt ja koneet olivat:

Operaation vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mers-el-Kébir[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mers-el-Kébirin taistelu
Osa toisen maailmansodan Välimeren sotanäyttämöä
taistelulaiva Bretagne räjähtää 3. heinäkuuta
taistelulaiva Bretagne räjähtää 3. heinäkuuta
Päivämäärä:

3. heinäkuuta 1940

Paikka:

ranskalainen laivastotukikohta Mers-el-Kébir

Lopputulos:

Välimeren voimatasapaino säilyi muuttumattomana

Osapuolet

Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia

Flag of France.svgRanska

Komentajat

Naval Ensign of the United Kingdom.svgSir James Somerville

Flag of France.svgMarcel-Bruno Gensoul

Vahvuudet

1 lentotukialus
2 taistelulaivaa
1 taisteluristeilijä
2 kevyttä risteilijää
11 hävittäjää

4 taistelulaivaa
6 hävittäjää
1 vesilentokoneiden emälaiva

Tappiot

3 Blacburn Skua
3 Fairey Swordfish
2 kaatunutta

1 taistelulaiva räjähti
2 taistelulaivaa vaurioitui pahoin
4 hävittäjää vaurioitui
1297 kaatunutta

Brittien saapuessa 3. heinäkuuta ranskalaisen tukikohdan edustalle, ranskalaiset laivat olivat edelleen laiturissa. HMS Ark Royalin päällikkö Cedric S Holland oli aikaisemmin toiminut sotilasasiamiehenä Pariisissa ja tunsi henkilökohtaisesti useita vanhempia upseereita ranskalaisilta aluksilta. Täten hänet oli valtuutettu toimittamaan brittien uhkavaatimus satamaan. Viestin yhteenvedossa todettiin, että mikäli uhkavaatimuksen yksikään vaihtoehto ei sopisi ranskalaisten tulisi upottaa aluksensa tai sitten britit tekisivät sen käyttäen siihen tarvittavaa voimaa estääkseen alusten joutumisen akselivalloille.[5]

Jo neuvottelun aikana ranskalaiset aloittivat laivojensa valmistamisen purjehdukseen, koneita lämmitettiin, hinaajat tuotiin paikalle ja niin edelleen. Kapteeni Holland sai ranskalaisten komentajalta lausunnon, joka välitetttiin amiraali Somervillelle. Annettu lausunto ei kuitenkaan ollut selkeästi tulkittavissa, joten amiraali Somerville antoi vielä mahdollisuuden valita esitetyistä vaihtoehdoista. Valintaa ei suoritettu.[5]

Kapteeni Holland palasi hävittäjällä takaisin Force H:n luo ja hänen palatessaan taistelulaivat avasivat tulen kello 16:56. Tuli oli heti tappavan tarkkaa.[6] Viidessätoista minuutissa ranskalainen amiraali totesi laivojensa olevan käuyttökelvottomia, jolloin amiraali Somerville käski lopettaa tulituksen. Brittiläiset tiedustelukoneet ilmoittivat, että satamassa oli taisteluristeilijä (Dunkerque) pahoin vaurioituneena ajettu rantaveteen. Taistelulaiva (Bretagne) oli pahoin vaurioitunut ja kaatunut. Toinen taistelulaiva (Provence) oli ajettu palavana rantaveteen. Pakoa yrittänyt hävittäjä Mogador oli tuhoutunut, vaikka edelleen olikin pinnalla, saatuaan osuman 15 tuuman kranaatista.[5][7] Taisteluristeilijä Strasbourg pakeni kahden suuren hävittäjän (contre-torpilleurs) Tigre ja Lynx saattamana avomerelle tulituksen alkaessa.[8] Pakenevien alusten perään lähetettiin torpedokoneita, mutta ilman tulosta. Strasbourg pääsi saattueineen Ranskaan Touloniin 4. heinäkuuta illalla ja liittyi Vichyn Ranskan laivastoon.[5]

Nyt Ranska katsoi olevansa sodassa brittejä vastaan ja he antoivat ilmoituksen, että upottavat 20 merimailia lähemmäs alueitaan tulevat brittialukset. Seuraavana päivänä Force H palasi Gibraltarille.[5]

Asia ei kuitenkaan vielä ollut valmis. Varhain 6. heinäkuuta HMS Ark Royalilta lähti torpedoilla aseistettuja Fairey Swordfish koneita, joita saattamassa oli Skuat. Maaliksi oli määrätty ainoastaan vaurioitunut taisteluristeilijä Dunkerque. Eräs laukaistuista torpedoista osui syvyyspommein lastattuun hinaajaan Terre Neuve, joka oli kohteen vieressä. Seurauksena oli mahtava räjähdys, joka repi Dunkerquen kylkeen 20 metrin repeämän osastojen F ja G väliin ja surmaten 150 ranskalaista merimiestä. Lisäksi torpedot upottivat hinaajan Esterel.[8] Ranskalaiset hävittäjät nousivat läheisiltä kentiltä torjumaan hyökkääjiä, mutta eivät lopulta hyökänneet brittien kimppuun. Samoin muutama ilmatorjuntatykki avasi tulen, mutta ilman tulosta. Dunkerque saatiin paikattua vesitiiviiksi 11. syyskuuta ja se kellui 27. syyskuuta. [8] Moottoreiden korjaamisen jälkeen ja viivytysten jälkeen alus siirrettiin lopulta Touloniin 19. helmikuuta 1942.[9][7][8]

Brittien hallinnassa olevat alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläisissä satamissa olevat alukset vallattiin ja asetettiin valvontaan.[10] Kaappauksen yhteydessä kolme brittiä ja yksi ranskalainen kuolivat.[2]

Aleksandriassa Välimeren laivaston komentajan amiraali Andrew Cunninghamin ja ranskalaisista aluksista kootun Force X:n (taistelulaiva Lorraine, risteilijät Duquesne, Tourville, Suffren ja Duguay-Trouin sekä viisi torpedovenettä) komentajan amiraali Godfroyn läheinen ystävyys ja toisiaan kohtaan tuntema kunnioitus estivät vastaavan murhenäytelmän toteutumisen kuin Mers-el-Kébirissä.

Amiraali Cunningham antoi ranskalaisille tarvittavan ajan tehdä päätöksiä, eikä aloittanut voimatoimien käyttöä vaatimuksista huolimatta 3. heinäkuuta.[11] Ranskalainen osapuoli taas nieli katkeruuden Mers-el-Kébirin tapahtumista. Osapuolet saivat 4. heinäkuuta tehtyä sopimuksen, jonka mukaan:[10]

  • Force X demobilisoidaan alusten tyhjentäessä polttoaineensa maihin Aleksandriaan
  • Force X:n tykkien lukot ja torpedojen sytyttimet siirretään Aleksandrian Ranskan lähetystöön

Dakar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Menace

Lentotukialus HMS Hermes saattueineen, mihin kuuluivat risteilijät HMS Dorsetshire ja HMAS Australia, esitti brittien vaatimukset taistelulaiva Richelieun kapteenille 8. heinäkuuta. Britit yrittivät vaurioittaa taistelulaivaa syvyyspommeilla lastatulla veneellä, mutta epäonnistuivat veden mataluuden vuoksi yrityksessään. Kuusi torpedokonetta HMS Hermekseltä teki seuraavan yrityksen ja yksi torpedo osui osastoon 46 vaurioittaen yhtä propelleista ja täytti kaksi vesitiivistä osastoa (P ja Q) vedellä. Kaikkiaan vettä pääsi alukseen 2400 tonnia kyljen ottaessa pohjaan. Aluksesta saatiin kuitenkin pumpattua vettä pois niin, että se kellui 12. heinäkuuta. Vaurioistaan huolimatta taistelulaiva kykeni lähtemään merelle yksi 15 tuuman tykkitorneista toimintakykyisenä.[11][10][12]

Martinique[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen lentotukialus Béarn sekä risteilijät Jeanne d'Arc ja Emile Bertin valmistautuivat Ranskaan paluuseen. Tukialuksella oli 102 amerikkalaisvalmisteista lentokonetta: 44 Curtiss SB2C Helldiver, 27 Curtiss H751 (P-36 Yhdysvalloissa), 25 Stinson 105 sekä 6 Brewster Buffaloa (Yhdysvalloissa F2A) Belgian ilmavoimille. Britit olivat valmiina aloittamaan operaation osastoa vastaan, mutta amerikkalaisten puuttuminen asiaan esti sen.[10][11]

Ranskan antautuessa lentokoneet oli purettu rannalle, missä puolet koneista oli tuhoutunut varastoinnin heikkouden sekä ryöstelyn vuoksi. Lentotukialus pysyi Martiniquella vuoteen 1944, minkä jälkeen se purjehti Yhdysvaltoihin huoltoon.[11]

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan laivasto oli pääosin tuhottu tai siirtynyt brittien valvontaan ja sittemmin muodosti Vapaan Ranskan laivaston. Välimeren voimatasapaino ei muuttunut briteille ylivoimaiseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bauer Eddy: Toinen maailmansota osa 1. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1973. ISBN 951-0-05841-6.
  • Polmar Norman: Aircraft Carriers - A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909-1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0.
  • Whitley M J: Battleships of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1998. ISBN 1-85409-386-X.
  • Whitley M J: Cruisers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1996. ISBN 1-86019-874-0.
  • Whitley M J: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5.
  • Taylor H A: Fairey Aircraft since 1915. Annapolis: Naval Institute Press, 1988. ISBN 0-87021-208-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Polmar s. 105
  2. a b c d e Polmar s. 106
  3. Whitley - Cruiser s. 102
  4. Whitley - Cruiser s. 83
  5. a b c d e Polmar s. 107
  6. Whitley-Battleships s.50-51
  7. a b Bauer s. 313
  8. a b c d Whitley-Battleships s. 52
  9. Polmar s. 107-108
  10. a b c d Bauer s. 314
  11. a b c d Polmar s. 108
  12. Whitley-Battleships s. 59

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]