Oran

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oran
(Wahrān)
وهران
Oranin ranta-aluetta
Oranin ranta-aluetta
Vaakuna
Vaakuna

Oran

Koordinaatit: 35°41′49″N, 0°37′59″W

Valtio Algeria
Maakunta Oran
Perustettu 903
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 64 km²
Väkiluku (2009) 674 273
 – Tiheys 10 536 as./km²

Oran on samannimisen maakuntansa pääkaupunki Luoteis-Algeriassa. Kaupungin asukasluku oli 2009 noin 600 000.[1] Koko asutuskeskuksen väkiluku on noin 1 320 000.[2] ”Oran” tarkoittaa berberin kielellä ”kahta leijonaa”.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oran sijaitsee Välimeren rannikolla 415 kilometrin päässä maan pääkaupungista Algerista. Oranin pinta-ala on 65 km².[4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oran perustettiin 900-luvulla. Espanjalaiset valloittivat sen vuonna 1509 Pedro Navarron johdolla.[5] Vuosina 1708-1732 ja 1791-1831 Oran oli osa ottomaanien valtakuntaa. Vuonna 1831 Oran kuitenkin siirtyi Ranskan haltuun. Santa Cruzin linnake sijaitsee Murdjadjo-vuoren rinteellä. Linnake rakennettiin 1500-luvulla.

Kaupungille antoi nimen Sidi Maakoud Al Mahaji, joka oli leijonanmetsästäjä. Hän metsästi leijonia vuorella Oranissa, sanotaan että on ollut leijonia Oranin vuoressa ”La Montagne des Lions”, Kaupungintalon symbolina on kaksi isoa leijonaa, jotka voi nähdä kaupungintalon pääoven edessä.

Vanhasta Sidi El-Houarin kaupunginosasta on jäljellä enää kortteli. Se oli ennen Oranin keskusta. Alueella on vanha lyseo Saint Louis, vanha Pasha-moskeija 1600-luvulta ja Sidi El-Houarin mausoleumi, joka on pystytetty 1793. Sidi El Houarissa on vaikuttanut eri aikoina arabialainen, turkkilainen, espanjalainen ja ranskalaisen sivilisaatio. Sidi el Houari sijaitsee Murdjadjon itärinteen ja Vanhan sataman välissä. Beyn palatsi ja Oranin vanha kaupungintalo sijaitsevat myös Sidi El Houarissa. Alueella on myös merkkejä 1500-luvun espanjalaisvallan ajasta.

Kaupunkikuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Oran on merkittävä satamakaupunki ja kauppakeskus. Muun muassa Oranin yliopisto ja Oranin tieteiden ja teknologian yliopisto (USTO) ovat tärkeitä Länsi-Algeriassa.

Oranin keskustassa on myös kaksi pitkää bulevardia: La Rue Mohamed Khemisti ja La Rue d’Arzew -tai-La Rue Larbi ben Mhidi.

Oranin kaupunginosat:

  1. Sidi El-Houari (Casbah, St-Louis, Vieux Port-Vanha Satama)
  2. Sidi El Bachir (St-Charles, Plateaux, Centre Ville-keskusta)
  3. Ibn Sina (Victor Hugo, Cavaignac, Delmonte)
  4. El-Makkari (Saint-Eugène, Les Castors, Petit Lac)
  5. El-Hamri (Medioni, Lyautey, Lamur, Saint-Hubert)
  6. El Badr (Boulanger, Choupot, Magnan, Sananès)
  7. Es-Seddikia (Carteaux, Point du Jour, Gambetta, Falaises)
  8. El Menzeh (Canastel)
  9. El Amir (Miramar, Bel Air, Saint-Pierre)
  10. El Othmania (Maraval, Cuvelier, les Palmiers)
  11. Bouamama (Cité Petit, Planteurs)
  12. Es-Saada (Ekhmühl, Saint-Antoine)

Metropolialue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oranin metropolialueeseen kuuluvat kunnat Es Senia, Mers-El-Kebir, Bir-El-Djir ja Aïn-El-Turk ja Misserghin. Es Seniassa sijaitsee lentoasema ja yliopisto.

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittäviä jalkapalloklubeja ovat:

  • ASM Oran
  • MC Oran
  • SCM Oran
  • USM Oran

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oranissa voi nähdä Oranin teatteri ”Abdelkader Alloula” ja kaupungintalon, jotka sijaitsevat molemmat Place d’Armesissa, Oranin keskustassa, katedraali joka on nyt muuttunut kirjastoksi, synagoga joka on nyt moskeija. Oranin rautatieasema, La Grande Poste (Iso Posti), ”Front de Mer” -bulevardi ja ”Ahmed Zabana" -museo. Oranissa on myös ”Medina Jedida” joka tarkoittaa uusi kaupunki, siellä on iso Souk (kauppatori) ja myös ”Sidi Blel Mosole”, Sidi el Houari on kaunis ja vanha alue Oranissa, Sidi el Houari oli vanha keskusta, ja kaupungintalo oli siellä ennen kuin se muutti Place d’Armesiin.

Rai-musiikki on saanut alkunsa Oranista. Se on hyvin suosittua, tunnetuimpina tähtinään Khaled. Khaled on algerialainen muusikko. Häntä on useasti nimitetty rai-musiikin kuninkaaksi. Khaled on jo vuosia asunut Ranskassa. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan on Aïcha, josta monet eri artistit ovat tehneet eri versioita.

Cheb Hasni oli algerialainen rai-musiikin esittäjä, jota on nimitetty rai-musiikin prinssiksi. Hasni äänitti kesällä 1987 Chaba Zahouanian kanssa laulun ”Beraka”, joka toi heille heti menestystä. Hasni eli yhä pääasiassa Oranissa, vaikka muulla perheellä oli asumus Ranskassa.

Rai-festivaali on iso, vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Oranissa joka vuosi elokuun alussa.

Oran muussa kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rutto (ransk. La Peste) on Albert Camus’n romaani vuodelta 1947. Teos kertoo ihmisten taistelusta ruttoepidemiaa vastaan algerialaisessa Oranin kaupungissa.

Miguel de Cervantes’n komedia El Gallardo Español (1615) kertoo dramaattisen historian espanjalaisen Oranista vasta turkkilaisia ja berberiläisiä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oran.