Khaled
| Khaled Hadj Brahim | |
|---|---|
|
Khaled esiintymässä New Yorkissa vuonna 2002. |
|
| Syntynyt | 1. maaliskuuta 1960 (ikä 53) |
| Taiteilijanimet | Khaled |
| Kotipaikka | |
| Aktiivisena | 1973– |
| Tyylilajit | Rai, pop, blues, jazz |
| Laulukieli | arabia |
| Ammatit | Laulaja-lauluntekijä |
| Soittimet | Kitara, rummut, banjo, viulu |
| Levy-yhtiöt | Universal Records |
Khaled (s. 29. helmikuuta 1960 Sidi-el-Houri, Oran) on algerialainen muusikko, jota on useasti nimitetty rai-musiikin kuninkaaksi. Hän on asunut jo vuosia Ranskassa. Khaled laulaa useimmiten arabiaksi, mutta toisinaan kappaleilla kuullaan myös ranskaa ja muita kieliä.
Elämä[muokkaa]
Khaled syntyi vuonna 1960 Sidi-el-Hourissa, Algeriassa. Hän oli poliisin poika ja kasvoi Oranissa.[1] Hänen ensimmäinen singlensä, Trig Lycee, ilmestyi jo vuonna 1974. 1980-luvulla Khaled lisäsi musiikkiinsa vaikutteita länsimaisesta populaarimusiikista. Tästä tyylistä käytetään nimitystä rai. Algerian hallitus ei hyväksynyt rai-musiikkia, joten Khaledin täytyi muuttaa Ranskaan vuonna 1986.
Khaledin läpimurto oli vuonna 1992 ilmestynyt albumi Khaled. 1990-luvulla hän teki yhteistyötä hip hop -artistien kanssa. Vuonna 1999 hän levytti yhdessä Rachid Tahan ja Faudelin kanssa livealbumin 1,2,3 Soleils.
Yksi Khaledin tunnetuimmista kappaleista on ”Aïcha”, josta monet eri artistit ovat tehneet eri versioita.
Khaled esiintyi myös vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen avajaisissa, joissa hän esitti kappaleen ”Didi”.
Diskografia[muokkaa]
- Kutché (1988)
- Khaled (1992)
- N'ssi N'ssi (1993)
- Sahra (1997)
- Hafla (1998)
- 1,2,3 Soleils (1999)
- Kenza (2000)
- Ya-Rayi (2004)
- liberté (2009)
- C'est la vie (2012)
Sivulta puuttuu