Ranskan merivoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marine nationale
Logo of the French Navy (Marine Nationale).svg
Toiminnassa 1624–
Valtio Ranska
Puolustushaarat merivoimat
Osa joukkoa Ranskan asevoimat
Koko 42 500 palkattua ja 15 000 osa-aikaista reserviläistä,
81 alusta
Lempinimi La Royale
Motto Honneur, Patrie, Valeurm Discipline
Värit Sininen, valkoinen, punainen
Komentajat
Nykyinen komentaja Benoit Chomel de Jarnieu

Ranskan merivoimat (ransk. Marine nationale) on Ranskan asevoimien merellinen puolustushaara, johon kuuluu laaja valikoima erilaisia aluksia partioaluksista lentotukialukseen ja kymmeneen ydinsukellusveneeseen, joista neljä kykenee ballististen ohjusten laukaisuun. Laivaston kokonaisvahvuus on 490 000 tonnia, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista ja Länsi-Euroopan suurimman.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla laivasto koostui pääosin aseistetuista kauppalaivoista. Näin koottu laivasto taisteli 23. syyskuuta 1338 Anemuidenissa Kuninkaallista laivastoa vastaan. Taistelu on historian ensimmäinen meritaistelu, jossa käytettiin tykkejä.

Ranskan–Hollannin sodassa laivasto saavutti voiton Espanjan ja Alankomaiden laivastoista Palermon taistelussa. Aurinkonkuningas Ludvig XIV:n hallitessa laivasto laajeni, ja se saavutti yhdeksänvuotisen sodan alussa joitakin voittoja taistellessaan Ison-Britannian ja Alankomaiden laivastoja vastaan. Talousvaikeudet johtivat kuitenkin alusten pitämiseen satamissa ja aloitteen siirtymiseen vastustajille.

1700-luvun Ison-Britannian merimahdin nousu johti lukuisiin taisteluihin, joista osa oli kuitenkin Ranskalle voitollisia, kuten Picquet de la Motten johtama Atlantin purjehdus. Ensimmäinen laivaston alus teki 1766 maailmannympäripurjehduksen päällikkönään Louis Antoine de Bougainville.

Ranskan laivasto taisteli Yhdysvaltain vapaussodassa Yhdysvaltain rinnalla, ja Chesapeakenlahdella François Joseph Paul de Grassen johtama yhdistynyt laivasto löi Kuninkaallisen laivaston 1781. Voitto mahdollisti yhdistyneiden maavoimien etenemisen voitokkaaseen Yorktownin taisteluun. Laivasto myös tuki maajoukkoja tykkitulella. Saman aikaisesti Intiassa Suffren kyseenalaisti vara-amiraali Sir Edward Hughesin laivasto-osaston merenherruuden.

Amiraali Villaret Joyeusen laivasto-osasto esti Ushantin kolmannessa taistelussa 1. kesäkuuta 1794 Britannian kuninkaallista laivastoa tuhoamasta Pohjois-Amerikasta vehnää Ranskaa kuljettanutta saattuetta. Taisteluun osallistuneita juhlittiin Pariisissa, mutta ranskalaisten kärsimät alustappiot edes auttoivat Britannian alkavaa merenherruutta. Välimerellä Ranskan laivasto osallistui hyökkäykseen Egyptiin vuonna 1798. Vältellen takaa-ajavaa Horatio Nelsonin johtamaa brittilaivastoa Ranskan laivasto, johon kuului satoja aluksia ja kuljettaen 30000 sotilasta, valtasi Maltan ennen Egyptin maihinnousua ja Aleksandrian valtausta. Ranskan maavoimat marssivat sisämaahan ja laivasto jäi Aboukirin lahdelle odottamaan. Nelsonin saatua tiedon ankkurissa olevasta laivastosta hän määräsi laivastonsa hyökkäämään. Seuranneessa Abukirin taistelussa kärsitty tappio lopetti Ranskan laivaston toiminnan Välimerellä sekä rohkaisi uusia maita liittymään Napoleonia vastustavaan toiseen liittokuntaan.

Vuosina 1798-1800 Ranskan ja Yhdysvaltain välillä käytiin kvasisotaa, joka oli taistelua ilman sodanjulistusta. Taustalla olivat Yhdysvaltain suhteet Britanniaan sekä korvausten maksaminen itsenäisyystaisteluissa Ranskalta saadusta avusta. Ranskan laivaston alukset valtasivat Britanniaan matkanneita Yhdysvaltain lipun alla purjehtineita aluksia. Tämän seurauksena Yhdysvaltain laivasto kävi joukon menestykkeitä taisteluita Ranskan laivaston aluksia vastaan. Syksyyn 1800 mennessä Ranskan laivaston kaapparien ja sotalaivojen toiminta oli supistunut minimiin.

Ranskan vallankumous, joka hävitti lukuisia aatelissyntyisiä upseereita kuten Charles d'Estaing, rampautti Ranskan merivoimia. Yritys nostaa merivoimien tasoa päättyi Latouche Trévillen kuolemaan vuonna 1804 ja vuotta myöhemmin Trafalgarin taisteluun, jossa Nelson tuhosi yhditetyn ranskalais-espanjalaisen laivaston. Voittoisa taistelu takasi brittien meriherruuden Napoleonin sodista aina toiseen maailmansotaan.

Ranskan laivasto menetti 1793-1812 yhteensä 377 alusta tuhoten samana ajanjaksona ainoastaan kymmenen kuninkaallisen laivaston alusta. Neljässätoista kohtaamisessa Ranskan laivasto menetti 23000 miestä ja kuninkaallinen laivasto 7000. Britannian laivaston tappioista neljännes oli kaatuneita ja ranskalaisista noin puolet. Syynä tappioiden erilaisuuteen oli ranskalaisten pyrkimys vallata vastustajan alus eli tuhota mastot ja siten estää liikkuminen. Britit sitä vastoin pyrkivät tuhoamaan vihollisen taistelukyvyn ampumalla tykkimiehiä. Ranskan laivsto ei kyennyt estämään brittien toteuttamaa mannermaan sulkemusta ja siten laivasto makasi pääosan ajastaan saarretuissa satamissa.

Bourbon-restauraation aikana kärsi edelleen vallankumous- ja Napoleonin sotien lamaannuksesta ja sen aiheuttamasta meriupseerikunnan epäpätevyydestä. Napoleonin sotien veteraanit kuten Guy-Victor Duperré, Charles Baudin ja Albin Roussin aloittivat laivaston parantamisen. Upseeriston kehittyminen yhdistyi uusien alusten hankintaan, mistä merkittävimpinä suuret kaksikantiset fregatit sekä linjalaivat. Tykistö standardoitiin ottamalla käyttöön 30 naulan tykit.

Sidi Ferruchin maihinnousuun Algerian rannikolla 14. kesäkuuta 1830 osallistui 103 sotalaivaa ja 464 kuljetusalusta Duperrén johtamana. Kaupunkia suojannutta linnoitusta Sultan Khalessia vastaan aloitettiin hyökkäys 29. kesäkuuta ja se kukistui 4. heinäkuuta, jolloin bey aloitti seuraavan päivän antautumiseen johtaneet neuvottelut. Taistelussa hinattiin höyrypursilla linjalaivat parhaisiin tulitusasemiin. Vuotta myöhemmin heinäkuun vallankumouksen jälkeen kontra-amiraali Roussin osoitti Ranskan laivaston kyvyn Taguksen taistelussa.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaston tukikohdat Ranskan valtion alueella

Laivaston esikuntapäällikkönä on amiraali Bernard Rogel ja vuonna 2011 laivastossa palveli kaikkiaan 37000 sotilasta ja 7000 siviiliä. Laivastoon kuuluu neljä operatiivista aselajia:

  • Pinta-alukset (ransk. Force d’Action Navale)
  • Sukellusveneet (ransk. Forces Sous-marines)
  • Laivaston ilmavoimat (ransk. Aviation Navale)
  • Tukikohtien suojaamisosasto ja merivoimien erikoisjoukot (ransk. Fusiliers Marins ja Commandos de Marine).

Näiden lisäksi kansalliskaartiin kuuluu partiovenein varustettuja rajavartiojoukkoja (ransk. Gendarmerie maritime), jotka on liitetty merivoimien alaisuuteen.

Vuonna 2013 laivaston tärkeimmät tukikohdat Ranskassa olivat: Toulon, Brest, Ile Longue ja Cherbourg. Näiden lisäksi merentakaisilla alueilla olivat: Fort de France, Degrad des Cannes, Port des Galets, Nouméa ja Papeete. Laivastolla on vielä vuokrattuna tukikohtia Abu Dhabissa, Dakarissa ja Djiboutissa.

Merijalkaväki (ransk. Troupes de Marine), johon kuuluu Régiments d’Infanterie de Marine (RIMa), on osa maavoimia eikä siten kuulu merivoimien alaisuuteen.

Laivaston iilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan laivaston ilmavoimat (ransk. Aéronavale) on perustettu 19. kesäkuuta 1998 yhdistämällä maista toimineet merivalvontakoneet ja lentotukialuksille sijoitetut laivueet. Sen vahvuus on noin 6800 siviili- ja sotilashenkilöä, jotka on sijoitettu neljään Ranskassa olevaan tukikohtaan. Rafale-koneiden ja uusien lentotukialusten käyttöönoton myötä laivaston ilmavoimia ollaan kehittämässä iskukykyisemmiksi.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merivoimien doktriini perustuu kahden lentotukialuksen palveluksessa oloon, mutta vuonna 2014 käytössä oli vain yksi Charles de Gaulle. Lentotukialusten hankinta viivästyi useaan otteeseen budjettisyistä ja lopulta varat siirrettiin paremmin markkinoitavaan FREMM-hankkeeseen. Huhtikuussa 2013 Ranskan julkisti kansallisen kehityssuunnitelman puolustuksen ja turvallisuuden kehittämiseksi.

Laivastolla on käytössään kolme maihinnousutukialusta, kelluvatelakka, kaksi ilmatorjuntafregattia, seitsemän sukellusveneidentorjuntafregattia ja kuusi ydinsukellusvenettä, jotka muodostavat maan avomerilaivaston. Lisäksi palveluksessa on viisi fregattia, kuusi vartioalusta ja yhdeksän yhteysalusta, jotka muodostavat ulkovartiolaivaston tehtävänään tukikohtien ja aluevesien suojaaminen. Alukset kykenevät myös rajallisesti suojaamaan rannikolla kulkevia raskaampia sotalaivoja. Neljä ballistisin ohjuksin varustettua strategista ydinsukellusvenettä muodostavat laivaston strategisen osan, joka muodostaa samalla osan Ranskan ydinpelotteesta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:French Navy