Ranskan merivoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marine nationale
Logo of the French Navy (Marine Nationale).svg
Toiminnassa 1624–
Valtio Ranska
Puolustushaarat merivoimat
Osa joukkoa Ranskan asevoimat
Koko 42 500 palkattua ja 15 000 osa-aikaista reserviläistä,
81 alusta
Lempinimi La Royale
Motto Honneur, Patrie, Valeurm Discipline
Värit Sininen, valkoinen, punainen
Komentajat
Nykyinen komentaja Benoit Chomel de Jarnieu

Ranskan merivoimat (ransk. Marine nationale) on Ranskan asevoimien merellinen puolustushaara, johon kuuluu laaja valikoima erilaisia aluksia partioaluksista lentotukialukseen ja kymmeneen ydinsukellusveneeseen, joista neljä kykenee ballististen ohjusten laukaisuun. Laivaston kokonaisvahvuus on 490 000 tonnia, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista ja Länsi-Euroopan suurimman.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla Ranskan laivasto muiden maiden laivastojen tapaan koostui pääosin aseistetuista kauppalaivoista. Näin muodostettu laivasto taisteli 23. syyskuuta 1338 Anemuidenissa Britannian kuninkaallista laivastoa vastaan. Taistelu on historian ensimmäinen meritaistelu, jossa käytettiin tykkejä.

Ranskan–Hollannin sodassa laivasto saavutti voiton Espanjan ja Alankomaiden laivastoista Palermon taistelussa. Aurinkonkuningas Ludvig XIV:n hallitessa laivastoa vahvistettiin, ja se saavutti yhdeksänvuotisen sodan alussa joitakin voittoja taistellessaan Ison-Britannian ja Alankomaiden laivastoja vastaan. Talousvaikeudet johtivat kuitenkin alusten pitämiseen satamissa ja aloitteen siirtymiseen vastustajille.

1700-luvun Ison-Britannian merimahdin nousu johti lukuisiin taisteluihin, joista osa oli kuitenkin Ranskalle voitollisia, kuten Picquet de la Motten johtama Atlantin purjehdus. Ensimmäinen laivaston alus teki 1766 maailmannympäripurjehduksen päällikkönään Louis Antoine de Bougainville.

Yhdysvaltain vapaussota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan laivasto taisteli Yhdysvaltain vapaussodassa Yhdysvaltain rinnalla, ja Chesapeakenlahdella François Joseph Paul de Grassen johtama yhdistynyt laivasto löi Kuninkaallisen laivaston 1781. Voitto mahdollisti yhdistyneiden maavoimien etenemisen voitokkaaseen Yorktownin taisteluun. Laivasto myös tuki maajoukkoja tykkitulella. Saman aikaisesti Intiassa Suffren kyseenalaisti vara-amiraali Sir Edward Hughesin laivasto-osaston merenherruuden.

Ranskan vallankumous ja sitä seuranneet sodat 1792-1802[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Malline:Pääartikkelli Vuoden 1789 Ranskan vallankumous hävitti lukuisia aatelissyntyisiä upseereita kuten Charles d'Estaing rampauttaen Ranskan merivoimat. Amiraali Villaret Joyeusen laivasto-osasto esti Ushantin kolmannessa taistelussa 1. kesäkuuta 1794 Britannian kuninkaallista laivastoa tuhoamasta Pohjois-Amerikasta vehnää Ranskaa kuljettanutta saattuetta. Taisteluun osallistuneita juhlittiin Pariisissa, mutta ranskalaisten kärsimät alustappiot edes auttoivat Britannian alkavaa merenherruutta. Välimerellä Ranskan laivasto osallistui hyökkäykseen Egyptiin vuonna 1798. Vältellen takaa-ajavaa Horatio Nelsonin johtamaa brittilaivastoa sadoista aluksista koostunut Ranskan laivasto,joka kuljetti 30000 maavoimien sotilasta, valtasi Maltan ennen Egyptin maihinnousua ja Aleksandrian valtausta. Ranskan maavoimat marssivat sisämaahan ja laivasto jäi Aboukirin lahdelle odottamaan. Nelsonin saatua tiedon ankkurissa olevasta laivastosta hän määräsi laivastonsa hyökkäämään. Seuranneessa Abukirin taistelussa kärsitty tappio lopetti Ranskan laivaston toiminnan Välimerellä sekä rohkaisi uusia maita liittymään Napoleonia vastustavaan toiseen liittokuntaan.

Kvasisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1798-1800 Ranskan ja Yhdysvaltain välillä käytiin kvasisotaa, joka oli taistelua ilman sodanjulistusta. Taustalla olivat Yhdysvaltain suhteet Britanniaan sekä itsenäisyystaisteluissa Ranskalta saadun avun korvaukset. Ranskan laivaston alukset valtasivat Britanniaan matkanneita Yhdysvaltain lipun alla purjehtineita aluksia. Tämän seurauksena Yhdysvaltain laivasto kävi joukon menestykkeitä taisteluita Ranskan laivaston aluksia vastaan. Syksyyn 1800 mennessä Ranskan laivaston kaapparien ja sotalaivojen toiminta oli supistunut minimiin.

Napoleonin sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritys nostaa merivoimien tasoa päättyi Latouche Trévillen kuolemaan vuonna 1804 ja vuotta myöhemmin Trafalgarin taisteluun, jossa Nelson tuhosi yhdistetyn ranskalais-espanjalaisen laivaston. Voittoisa taistelu takasi Britannialle merten herruuden aina toiseen maailmansotaan saakka.

Ranskan laivasto menetti 1793-1812 yhteensä 377 alusta tuhoten samana ajanjaksona ainoastaan kymmenen kuninkaallisen laivaston alusta. Neljässätoista kohtaamisessa Ranskan laivasto menetti 23000 miestä ja kuninkaallinen laivasto 7000. Britannian laivaston tappioista neljännes oli kaatuneita ja ranskalaisista noin puolet. Syynä tappioiden erilaisuuteen oli ranskalaisten pyrkimys vallata vastustajan alus eli tuhota mastot ja siten estää liikkuminen. Britit sitä vastoin pyrkivät tuhoamaan vihollisen taistelukyvyn ampumalla tykkimiehiä. Ranskan laivasto ei kyennyt estämään brittien toteuttamaa mannermaan sulkemusta ja siten laivasto makasi pääosan ajastaan saarretuissa satamissa.

Bourbon restauraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bourbon-restauraation aikana kärsi edelleen vallankumous- ja Napoleonin sotien lamaannuksesta ja sen aiheuttamasta meriupseerikunnan epäpätevyydestä, mistä osoituksena fregatti Médusen haaksirikko ja sitä seurannut katastrofi. Napoleonin sotien veteraanit kuten Mauritiuksen taisteluihin 1809-1811 osallistuneet Guy-Victor Duperré, Charles Baudin ja Albin Roussin aloittivat laivaston uudelleen kehittämisen. Uudistettu upseeristo yhdistyi uusien alusten hankintaan, mistä merkittävimpinä suuret kaksikantiset fregatit sekä linjalaivat. Tykistö standardoitiin ottamalla käyttöön 30 naulan tykit sekä myöhemmin kokeet Paixhans-tykeillä.

Sidi Ferruchin maihinnousuun Algerian rannikolla 14. kesäkuuta 1830 osallistui 103 sotalaivaa ja 464 kuljetusalusta Duperrén johtamana. Kaupunkia suojannutta linnoitusta Sultan Khalessia vastaan aloitettiin hyökkäys 29. kesäkuuta ja se kukistui 4. heinäkuuta, jolloin bey aloitti seuraavan päivän antautumiseen johtaneet neuvottelut. Taistelussa hinattiin höyrypursilla linjalaivat parhaisiin tulitusasemiin. Vuotta myöhemmin heinäkuun vallankumouksen jälkeen kontra-amiraali Roussin osoitti Ranskan laivaston kyvyn Taguksen taistelussa, jossa laivasto voitti Portugalin hallitsijan Miguel I:n laivaston.

Vuonna 1838 Ranskan hyökkäys Meksikoon oli uusi osoitus laivaston kyvystä toimia politiikan välineenä. Baudinin johtama fregattiosasto hiljensi Fort San Juan de Uluan Veracruzin taistelussa, jossa höyryalukset toimivat jälleen hinaajina. Taistelussa paixhans-tykit olivat käytössä ensikertaa.

Laivasto valtasi 1842 amiraali Abel Aubert Dupetit Thouarsin johdolla Tahitin. Abel-Nicolas Bergasse Dupetit Thouars miehitti Marquesassaaret 1880. Elokuussa 1884 ruhtinas de JOinvillen johtama laivue hyökkäsi Marokon rannikolla Mogadoriin (nykyinen Essaouira) sekä sen edustalla olleeseen Mogadorin saareen. Taistelu oli osa ensimmäistä Ranskan Marokon sotaa.

Toinen keisarikunta (1852-1870)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnetussa puheessaan 1852 keisari Napoleon III julisti keisarikunnan merkitsevän rauhaa, vaikka todellisuudessa vahva voimaa käyttävä ulkopolitiikka jatkui entisellään. Koshinkiinan valtaus oli alku Ranskan siirtomaavallan kehittymiselle Indokiinassa.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laivaston tukikohdat Ranskan valtion alueella

Laivaston esikuntapäällikkönä on amiraali Bernard Rogel ja vuonna 2011 laivastossa palveli kaikkiaan 37000 sotilasta ja 7000 siviiliä. Laivastoon kuuluu neljä operatiivista aselajia:

  • Pinta-alukset (ransk. Force d’Action Navale)
  • Sukellusveneet (ransk. Forces Sous-marines)
  • Laivaston ilmavoimat (ransk. Aviation Navale)
  • Tukikohtien suojaamisosasto ja merivoimien erikoisjoukot (ransk. Fusiliers Marins ja Commandos de Marine).

Näiden lisäksi kansalliskaartiin kuuluu partiovenein varustettuja rajavartiojoukkoja (ransk. Gendarmerie maritime), jotka on liitetty merivoimien alaisuuteen.

Vuonna 2013 laivaston tärkeimmät tukikohdat Ranskassa olivat: Toulon, Brest, Ile Longue ja Cherbourg. Näiden lisäksi merentakaisilla alueilla olivat: Fort de France, Degrad des Cannes, Port des Galets, Nouméa ja Papeete. Laivastolla on vielä vuokrattuna tukikohtia Abu Dhabissa, Dakarissa ja Djiboutissa.

Merijalkaväki (ransk. Troupes de Marine), johon kuuluu Régiments d’Infanterie de Marine (RIMa), on osa maavoimia eikä siten kuulu merivoimien alaisuuteen.

Laivaston iilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan laivaston ilmavoimat (ransk. Aéronavale) on perustettu 19. kesäkuuta 1998 yhdistämällä maista toimineet merivalvontakoneet ja lentotukialuksille sijoitetut laivueet. Sen vahvuus on noin 6800 siviili- ja sotilashenkilöä, jotka on sijoitettu neljään Ranskassa olevaan tukikohtaan. Rafale-koneiden ja uusien lentotukialusten käyttöönoton myötä laivaston ilmavoimia ollaan kehittämässä iskukykyisemmiksi.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merivoimien doktriini perustuu kahden lentotukialuksen palveluksessa oloon, mutta vuonna 2014 käytössä oli vain yksi Charles de Gaulle. Lentotukialusten hankinta viivästyi useaan otteeseen budjettisyistä ja lopulta varat siirrettiin paremmin markkinoitavaan FREMM-hankkeeseen. Huhtikuussa 2013 Ranskan julkisti kansallisen kehityssuunnitelman puolustuksen ja turvallisuuden kehittämiseksi.

Laivastolla on käytössään kolme maihinnousutukialusta, kelluvatelakka, kaksi ilmatorjuntafregattia, seitsemän sukellusveneidentorjuntafregattia ja kuusi ydinsukellusvenettä, jotka muodostavat maan avomerilaivaston. Lisäksi palveluksessa on viisi fregattia, kuusi vartioalusta ja yhdeksän yhteysalusta, jotka muodostavat ulkovartiolaivaston tehtävänään tukikohtien ja aluevesien suojaaminen. Alukset kykenevät myös rajallisesti suojaamaan rannikolla kulkevia raskaampia sotalaivoja. Neljä ballistisin ohjuksin varustettua strategista ydinsukellusvenettä muodostavat laivaston strategisen osan, joka muodostaa samalla osan Ranskan ydinpelotteesta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:French Navy