Ranskan–Hollannin sota

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ranskan–Hollannin sota
Päivämäärä:

1672–1678

Paikka:

Alankomaat, Reininlaakso, Itämeri, Karibia

Lopputulos:

Nijmegenin rauha, Ranskan vaikutusvalta kasvoi huomattavasti

Osapuolet

Royal Standard of the King of France.svg Ranska
Flag of England.svg Englanti
Sweden-Flag-1562.svg Ruotsi
Flag of the Prince-Bishopric of Münster.svg Münster
Black St George's Cross.svg Köln

Prinsenvlag.svg Hollanti
Banner of the Holy Roman Emperor with haloes (1400-1806).svg Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta
Flag of Brandenburg.svg Brandenburg
Flag of Cross of Burgundy.svg Espanja
Flag of Denmark.svg Tanska

Ranskan–Hollannin sota käytiin vuosina 1672–79 Ranskan johtaman liittokunnan ja Alankomaiden johtaman Ranskan vastaisen liittokunnan välillä. Ranskan liittolaisia olivat Ruotsi, Münsterin piispa, Kölnin vaaliruhtinas ja Englanti. Alankomaiden kanssa liitossa olivat Espanja, keisari Leopold I, Brandenburg ja Tanska. Sotaa käytiin pääasiassa Alankomaissa ja Reinin laaksossa. Usein Ranskan–Hollannin sodan eri osia, esimerkiksi siihen liittyvää kolmatta Englannin-Hollannin sotaa tarkastellaan irrallaan.

Sodan taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kuningas Ludvig XIV. (1667)

Ranskan kuningas Ludvig XIV oli tyytymätön vuosina 1667–1668 käydyn Dévolution-sodan lopputulokseen. Sodan tavoitteena oli ollut Espanjan Alankomaiden valtaus, mutta tämä oli epäonnistunut kun Alankomaiden tasavalta katkaisi liittosuhteensa Ludvigin kanssa. Ludvig päätti aloittaa seuraavan sodan hyökkäämällä ensin hollantilaisia vastaan, tavoitteenaan jälleen Espanjan Alankomaiden valtaus.

Aluksi Ludvigin piti hajottaa Dévolution-sodasta periytyvä Ranskan vastainen liittokunta: vuonna 1670 Englanti ostettiin kullalla Ranskan liittolaiseksi ja helmikuussa 1672 Ruotsi sitoutui vuosittaista maksua vastaan pitämään 16000 sotilasta Pommerissa, tavoitteenaan estää saksalaisia (erityisesti Brandenburgia) liittymästä Hollannin puolelle tulevassa sodassa.

Sota alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alankomaiden käskynhaltija Vilhelm III Oranialainen.

Ranskan–Hollannin sota alkoi maaliskuussa 1672 kun Englannin ja Alankomaiden laivastot ottivat yhteen merellä, jota seurasi Englannin ja Ranskan sodanjulistukset Alankomaille. Hollantilaiset alkoivat koota uuttaa Ranskan vastaista liittokuntaa: solmittiin liitto Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelmin ja keisari Leopoldin kanssa.

Kesällä 1672 ranskalaiset lähtivät hyökkäämään, mutta kiersivät Hollannin eteläisen vahvan linnoitusketjun koukatessaan itään. Hollantilaisten miehittämät Reinin linnoitukset vallattiin helposti ja Alankomaihin tunkeuduttiin idästä. Kölnin vaaliruhtinas ja Münsterin piispa liittyivät Ludvig XIV:n puolelle, ja vuoden lopussa kaksi kolmasosaa Alankomaiden tasavallasta oli hyökkääjien hallussa, mutta lopulta hollantilaiset pysäyttivät hyökkääjät. Ludvig XIV jakoi armeijansa kahtia: Henri Turennen johtama puolikas operoi lähinnä idässä Reinillä saksalaisia vastaan, toisen puoliskon pysyessä lännessä hollantilaisia vastassa.

Kesällä 1673 alkoi sodan ensimmäinen suuri piiritys, joka johti Maastrichtin antautumiseen 30. kesäkuuta. Tämän johdosta myös Espanja liittyi sotaan Alankomaiden puolelle, liitosta oli tosin aikaisemmin vetäytynyt Brandenburg, Ludvigin ostettua heidät ulos kullallaan. Ylimääräinen takaisku Ranskalle tuli, kun Englanti lopetti merisodan Hollantia vastaan helmikuussa 1674.

Ranskalaiset hallitsivat sodankäyntiä Hollannissa valtaamalla useita linnoituksia Sébastien Vaubanin johdolla vuosina 1674–1676.

Sota Reinillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm. (1663)

Vuodesta 1673 alkaen Turennen johtama armeija hävitti Reinin jokilaaksoa estääkseen keisarillista armeijaa hyökkäämästä Ranskaan (ns. ensimmäinen Pfalzin hävitys). Turenne voitti keisarin armeijan Sinzheimin taistelussa 16. kesäkuuta 1674. Fredrik Vilhelmin liityttyä sotaan uudestaan Brandenburgin armeija koetti yhdistyä keisarillisten kanssa syksyllä, mutta Turenne löi keisarin armeijan uudestaan Enzheimin taistelussa 4. lokakuuta 1674. Taistelun jälkeen Fredrik Vilhelm ja keisarilliset onnistuivat yhdistämään voimansa ja Turenne jäi alakynteen, ollen pakotettu vetäytymään. Yhdistynyt saksalaisarmeija siirtyi talvileiriin, mutta Turenne jatkoi poikkeuksellisesti sotimista vuoden loppuun, jolloin hän voitti keisarilliset vielä Türkheimin taistelussa 4. tammikuuta 1675. Seuraavan kesän alussa Turenne kuoli taistelussa saksalaisia vastaan ja aloite Reinillä siirtyi saksalaisille seuraavan vuoden ajaksi.

Sota Itämerellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 1672 Ruotsi sopi Ranskan kanssa pitävänsä 16000 miestä aseissa Pommerissa, estääkseen saksalaisia (erityisesti Brandenburgia) liittymästä Hollannin puolelle Ranskan–Hollannin sodassa. Vastineeksi Ranska maksoi huomattavan summan Ruotsille. Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelmin liittouduttua Hollannin kanssa toukokuussa 1672 Ruotsi ajautui lähes sotaan Brandenburgin kanssa. Vain Ranskan Fredrik Vilhelmille toimittama kulta piti brandenburgilaiset sodan ulkopuolella.

Ruotsin kuningas Kaarle XI Lundin taistelussa. (David Klöcker Ehrenstrahlin 1682)

Keväällä 1674 Ranska pelkäsi Brandenburgin liittymistä uudelleen Alankomaiden puolelle ja lisäsi avustuksiaan Ruotsille, jotta armeijaa Pommerissa vahvistettaisiin. Kesällä Fredrik Vilhelm liittyi aktiivisesti sotaan Ranskaa vastaan ja sopimuksen mukaan Ruotsin tuli hyökätä Brandenburgiin. Rahapulassa oleva Ruotsin kuningas Kaarle XI liittyi sotaan ja jouluna 1674 Carl Gustaf Wrangelin johtama armeija marssi Brandenburgiin. Fredrik Vilhelm kääntyi takaisin pohjoiseen ja löi ruotsalaiset Fehrbellinin taistelussa 28. kesäkuuta 1675.

Fehrbellin tappio sai Tanskan kuningas Kristian V:n liittymään sotaan Hollannin puolelle. Tanskalaiset ja brandenburgilaiset valtasivat Bremenin, Verdenin ja Wismarin Ruotsilta. Hollantilais-tanskalainen laivasto valtasi keväällä 1676 Gotlannin ja löi Ruotsin laivaston 1. kesäkuuta Öölannin edustalla käydyssä meritaistelussa. Loppukesästä 1676 tanskalaiset hyökkäsivät Skåneen, ns. Skånen sota, mutta kärsivät tappion Lundin taistelussa 4. joulukuuta. Uusi yritys Skånen valtaamiseksi tehtiin kesällä 1677, mutta Kaarle XI voitti tanskalaiset Landskronassa 12. heinäkuuta. Samaan aikaan Ruotsi menetti suurimman osan Pommerista brandenburgilaisille.

Nijmegenin rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan armeija löi hollantilaiset Casselin taistelussa 11. huhtikuuta 1677. Samana kesänä Ludvig XIV:n menestys jatkui kun lähes koko Espanjan Alankomaat vallattiin. Ranskalaisten vallattua vielä Gentin ja Ypresin keväällä 1678 hollantilaiset olivat valmiita rauhanneuvotteluihin. Lisäksi Reinillä saksalaiset voitettiin Ortenbachin taistelussa 23. heinäkuuta 1678.

Ranska solmi rauhan vastustajiensa kanssa Nijmegenissä: Alankomaiden kanssa 10. elokuuta, Espanjan kanssa 17. syyskuuta ja keisarin kanssa 6. helmikuuta 1679. Ranska sai rauhassa Franche-Comtén Espanjalta ja alueita Espanjan Alankomaissa.

Syksyllä 1678 Ruotsi oli menettänyt kaikki alueensa Saksassa. Viimeisenä yrityksenä ruotsalaiset hyökkäsivät Liivinmaalta Preussiin, mutta hyökkäys kuivui kokoon, ja armeija palasi takaisin. Sota Brandenburgia vastaan päättyi, kun Ranskan välittämä, Ruotsille edullinen rauha saatiin aikaan. Lisäksi ranskalaiset miehittivät Tanskan omistaman Oldenburgin ja pakottivat siten Kristian V:n hyväksymään status quo rauhan Ruotsin kanssa Lundissa elokuussa 1679. Viimeiseksi rauha solmittiin Ruotsin ja Alankomaiden välillä lokakuussa 1679.

Sodan seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranska nousi Ranskan–Hollannin sodan jälkeen Euroopan voimakkaimmaksi valtioksi, jota Ludvig XIV käytti häikäilemättömästi hyväkseen sekä ulko- että sisäpolitiikassaan. Tämä johti uuteen Ludvigin vastaiseen liittokuntaan ns Augsburgin liigaan ja uuteen sotaan vuonna 1688.

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
  • Lappalainen, Jussi T.: Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617-1721. Helsinki: SKS, 2001. ISBN 951-746-286-7.