Henri Turenne

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Henri Turenne
1611–1675
Henri de la Tour d'Auvergne-Bouillon.jpg
Syntymäpaikka 11. syyskuuta 1611 Sedan
Kuolinpaikka 27. heinäkuuta 1675, Sasbach
Maa tai osapuoli Alankomaat
Ranska
Palvelusvuodet 1625–1675
Ylin sotilasarvo Marsalkka-kenraali (1660)
Komentajuudet Ranska (1643–1675)
Osallistuminen sotiin
ja taisteluihin
Tuttlingen 1643
Freiburg 1644
Mergentheim 1645
Allerheim 1645
Arras 1654
Dyynit 1658
Sinzheim 1674
Enzheim 1674
Türkheim 1675
Sukulaissuhteet Morits Oranialaisen sisarenpoika

Henri Turenne oikeastaan Henri de la Tour d'Auvergne, Turennen varakreivi (11. syyskuuta 1611 Sedan – 27. heinäkuuta 1675 Sasbach Baden) oli Ranskan marsalkka vuodesta 1643, ja yksi 1600-luvun merkittävimmistä sotilaista.

Sotilasuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turenne syntyi Sedanissa vuonna 1611 ja hän oli Vilhelm I Oranialaisen tyttärenpoika. Hän oli Alankomaiden armeijan palveluksessa vuosina 1625–30, muun muassa setänsä Morits Oranialaisen alaisuudessa. Turenne siirtyi vuonna 1630 Ranskan palvelukseen, jossa hän saavutti Ranskan marsalkan arvon 1643.[1]

Kolmikymmenvuotinen sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turenne johti Ranskan armeijaa kolmikymmenvuotisessa sodassa vuosina 1643–48. Hän sai komennettavaakseen Baijerissa operoivan Ranskan armeijan vuonna 1643. Hän hävisi Tuttlingenin taistelun marraskuussa 1643 Franz von Mercyn johtamille keisarillisille. Tappion jälkeen Turenne joutui vetäytymään seuraavan talven aikana Reinille ja menetti yli puolet 16 000 miehestään. Elokuussa 1644 Turenne yritti edetä Reinin laaksosta pois Schwarzwaldin kautta, mutta hän hävisi uudestaan Mercylle Freiburgin taistelussa. Uudestaan Turenne koetti jättää Reinin vuonna 1645, kun yritti hän hyökätä Schwabeniin, mutta Mercy voitti hänet jälleen, tällä kertaa Mergentheimin taistelussa toukokuussa. Keisarillisten yliote Reinillä murtui, kun he hävisivät Böömissä ruotsalaisille Jankovin taistelun maaliskuussa 1645. Voittonsa jälkeen ruotsalaiset lähettivät Turennelle apuvoimia. Saatuaan vahvistuksia Turenne lähti hyökkäämään ja 3. elokuuta 1645 käytiin Allerheimin taistelu, jossa Mercy kaatui ja keisarillinen armeija tuhottiin. Kolmikymmenvuotinen sota päättyi vuonna 1648.[2]

Fronde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fronden kapinassa Turenne pysyi uskollisena Ranskan kuningas Ludvig XIV:lle. Ranskan armeija asettui Turennen puolelle kapinallisen Louis II Condén sijaan. Vuosina 1654–55 Turenne hääti vaiheittain Ranskaan kapinallisten avuksi tunkeutuneet espanjalaiset ja hyökkäsi sitten itse Espanjan Alankomaihin. Turenne valtasi Arrasin vuonna 1654 ja voitti Dyynien taistelun vuonna 1658. Rauha solmittiin vuonna 1659 ja Turenne sai Ranskan marsalkka-kenraalin arvon vuonna 1660.[3]

Ranska aloitti devoluutio-sodan Espanjaa vastaan vuonna 1667. Turenne komensi pääarmeijaa, jonka mukana nimellisesti sotatoimia johtanut Ludvig XIV oli. Armeija hyökkäsi Espanjan Alankomaihin toukokuussa 1667. Armeija eteni menestyksekkäästi, mutta epätyydyttävä rauha päätti sodan vuonna 1668.[4]

Ranskan–Hollannin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig XIV aloitti uuden sodan Alankomaita vastaan vuonna 1672. Ranskan–Hollannin sodassa Turennen johtama armeija operoi ensin Alankomaissa. Sota eteni hyvin ja syksyllä kaksi kolmasosaa Alankomaista oli vallattu. Keisari Leopold I ja Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Vilhelm liittyivät sotaan Hollannin puolelle ja syksyllä 1672 Turenne lähetettiin johtamaan sotatoimia Reinille. Seuraavana talvena Turenne hävittin Reinin itärantaa tavoitteenaan estää keisarillisten eteneminen alueelle. Keisarillinen kenraali Enea Caprara ylitti Reinin Strasbourgissa vuonna 1674. Turenne kohtasi hänet Sinzheimin taistelussa 16. kesäkuuta 1674. Kummatkin armeijat koostuivat lähinnä ratsuväestä alueen vaikean huoltotilanteen vuoksi. Ranskalaiset joutuivat taistelussa vaikeaan asemaan, mutta Turennen taktinen neronleimaus ratkaisi taistelun. Ranskalaiset voittivat, mutta he olivat liian väsyneitä lähteäkseen takaa-ajoon. Kumpikin puoli menetti noin 2 000 miestä. Turenne ei pystynyt käyttämään voittoa hyväkseen, sillä hänellä oli liian vähän joukkoja käytettävissään. Sen sijaan hän hävitti läpi koko kesän laajasti Reinin itärantaa. (ns. ensimmäinen Pfalzin hävitys)[5]

Turenne kohtasi 4. lokakuuta 1674 Enzheimin taistelussa Alexander Bournonvillen, jolla oli 36 000 miestä. Turenne oli vain 25 000 miestä, joten hän oli alivoimainen, mutta hänen oli pakko aloittaa taistelu. Ranskalaiset hyökkäsivät aamunkoitteessa ja seurasi koko päivän kestänyt taistelu. Keisarilliset jäivät tappiolle, mutta he pääsivät vetäytymään pimeyden suojassa seuraavana yönä. Keisarilliset menettivät taistelussa 3 500 ja Turenne 3 000 miestä.[5]

Taistelun jälkeen keisarilliseen armeija yhtyi 20 000 brandenburgilaista 10. lokakuuta ja Turenne joutui vetäytymään. Bournonville luuli, että Turenne oli siirtynyt jo talvimajoitukseen, ja asetti omankin armeijansa talvimajoitukseen. Asioiden laita oli kuitenkin toinen: Turenne sai vahvistuksia ja lähti liikkeelle joulukuun alussa. Hän hyökkäsi keisarillisten hajallaan olleen armeijan kimppuun. Ranskalaiset löivät keisarillisten viivyttävän ratsuväen Mülhausenin taistelussa 29. joulukuuta 1674. Turenne kohtasi keisarillisten pääarmeijan 4. tammikuuta 1675 Türkheimin taistelussa. Kummallakin puolella oli noin 30 000 miestä. Keisarilliset vetäytyivät illan tultua alueelta ja Turenne siirsi joukkonsa talvimajoitukseen. Seuraavaksi kesäksi keisari Leopold kutsui Reinin armeijansa komentajaksi Raimondo Montecuccolin. Hänellä oli armeijassaan 35 000 miestä Turennen 25 000 vastaan. Turenne pakotti Montecuccolin taisteluun epäedullisessa asemassa Sasbachissa 27. heinäkuuta. Taistelussa Turenneen osui tykinkuula ja hän kuoli.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Childs, s. 225
  2. Childs, s. 82–83
  3. Childs, s. 116, 225
  4. Childs, s. 164
  5. a b c Childs, s. 165–175