Fronde

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Ranskassa puhjennutta kapinaa. La Fronde on 1897–1905 Ranskassa ilmestynyt feministinen sanomalehti.

Fronde oli vuosiin 16481652/1653 liittynyt viimeinen Ranskan kuningasta vastaan tapahtunut valtakunnan merkittävien aristokraattien kapina.

Anna Itävaltalainen (muotokuva vuodelta 1620)

Tämä kapina voidaan jakaa kahteen osaan:

  1. Parlamentaarinen Fronde eli "vanha Fronde", joka aloitti kapinoinnin;
  2. Prinssien Fronde, joka jatkoi kapinaa, laajensi sitä ja oli edellisen kapinan seurausta kunnes tuli lopulta tukahdetuksi.
Kardinaali Mazarin, Pierre Mignardin maalaamana

Tapahtumien konteksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fronde sai alkunsa yleisestä tyytymättömyydestä. Tämä puolestaan oli lähtöisin taloudellisesta kriisistä sekä voimakkaasta verorasituksen kasvusta, jonka avulla voitiin rahoittaa Kolmikymmenvuotisen sodan kustannuksia. Kuitenkin kapinoinnin suoria syitä tulee etsiä ajankohtaisemmista tapahtumista, eritoten siitä miten kuningasvalta veronkorotukset ja veronkannon järjesti. Sijaishallituksen toivottiin yleisesti keventävän verorasitusta, mutta se ei toiminut asiassa mitenkään. Kardinaali Mazarin katsoi, että Ranskan talous saattoi hyvinkin kestää sodan, eikä luopunut veroista. Veroministeri Patricelli d’Émery laajensi veronkantoa uusilla veroilla. Näin hän pakotti veroista vapautetun Pariisinkin maksamaan ”taillea” (välitön vero ennen vuotta 1789). Hän perusti uusia virkoja, kun Mazarin omalla tahollaan valmistautui kiristämään virkojen myynnin perinnöllisyyden veroa eli ”paulettea”.

Kuninkaan hallitusta vastassa olivat kuninkaallisen suvun omat jäsenet. Gaston Orléans, joka oli Henrik IV:n nuorempi poika ja tunnettu juonittelija, ei kätkenyt oppositiossa olevaa asennettaan Mazarinia kohtaan. Näin ei tehnyt myöskään hänen tyttärensä Anne Marie Louise d'Orléans de Montpensier, jota kutsuttiin nimellä Grand Mademoiselle eikä myöskään Louis II Condé tai hänen sisarensa Anne Geneviève de Bourbon-Condé, Longuevillen herttuatar. He kaikki havittelevat pääsyä kuninkaalliseen neuvostoon. Myös Jean-François Paul de Gondi, myöhemmin Rezin kardinaali, oli erinomaisen kunnianhimoinen ja näytteli tapahtumissa tärkeätä roolia. Pariisin parlamentti ryhtyi verojen takia taisteluun sijaishallitusta vastaan. Parlamentti käytti usein moiteoikeuttaan, jonka se toivoi vaikuttavan kuningaskunnan poliittiseen päätöksentekoon.

Louis II Condé, maalannut David Teniers Nuorempi

Parlamentaarinen Fronde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ludvig IX Pyhän sali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1648 15. tammikuuta sijaishallitsija Anna Itävaltalainen oli Pariisin parlamentissa pitämässä ns. kuninkaan istuntoa (ransk. lit de justice). Kyseessä oli parlamentin pakottaminen uusien varojen rekisteröintiin, jota tarvittiin, että lait yleensä tulisivat voimaan. Seuraavana päivänä parlamentti perui hallitsijan läsnä ollessa tehdyt päätöksensä. Marazin yritti toimenpiteillään saada palautetuksi päätöksen, mutta 13. toukokuuta parlamentin kamarit hyväksyivät "yhteistoiminta-asetuksen", jolla muodostettiin yksi ja yhtenäinen kokous, joka puolestaan kokoontui Oikeuspalatsin Pyhän Ludvigin salissa. Tuomarit puolestaan laativat 27 kohtaa käsittävän listan, jossa vaadittiin valtiovarainministerin eroa, parlamentin hyväksyntää kaikille veronkorotuksille sekä yksilönvapauden takaamista.

Anna Itävaltalainen luovutti aluksi kahakassa. Kuitenkin 20. elokuuta Condén Lensissä saaman voiton jälkeen Mazarin tunsi mahdollisuutensa tulleen iskun antamiseen. 26. elokuuta hän pidätytti parlamentin Pyhän Ludvigin kamarin johtajat, joiden joukossa oli myös vanha presidentti Pierre Broussel, joka nautti suurta kansansuosiota. Uutinen pidätyksistä sytytti Pariisin ja käynnisti "barrikadien päivän". Kansleri Séguir sai kansanjoukot peräänsä ja nämä sytyttivät palamaan rakennuksen, johon hän pakeni. Porvarismiliisit partioivat Palais-Royalen lähistöllä. Rakennusta kutsuttiin aiemmin Kardinaalipalatsiksi, koska kardinaali Richelieu oli sen aikoinaan rakennuttanut ja testamentannut rakennuksen Ludvig XIII:lle. Mazarin oli pakotettu vapauttamaan Broussel. Anna Itävaltalainen muutti hovinsa kanssa 12. syyskuuta Rueilin linnaan. Kuitenkin 24. syyskuuta hänen oli luovutettava ja hyväksyttävä parlamentin ehdot, joiden mukaan hänen oli kahden viikon kuluessa palattava takaisin. Näin kuningatar palasi takaisin kaupunkiin.

Ensimmäinen Fronde-sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jean-François Paul de Gondi eli Kardinaal Rez.

Mazarin ei tunnustanut tappiotaan ja kutsui apuun 4000 saksalaista palkkasoturia Condén armeijasta. Omalla tahollaan Gondi touhusi organisoidakseen uudelleen Frondea. Hän tarjosi kapinan johtajan tehtävää Condélle, mutta tämä kieltäytyi vastaten "Ei voida voittaa olemalla hullujen armeijan kenraali". Näin Gondin piti tyytyä Condén nuorempaan veljeen Armand de Bourbon-Contiin.

Hovi pakeni uudelleen pääkaupungista yöllä 6. tammikuuta 1649. Tällä kertaa pakopaikka oli Saint-Germain-en-Layen linna. Nuoren Ludvig XIV:n täytyi viettää yönsä täysin ennalta valmistelemattomassa linnassa kalliilla ostetuilla oljilla. Condé kiirehti sulkemaan yhteydet Pariisiin. Talvisäässä Condé armeijoineen ryösteli maaseutua ja heitti alastoman vankinsa Seineen. Nälkää nähneessä Pariisissa koettiin myös valtaisat tulvat.

Kapinan johtajat esittivät tällöin kutsun espanjalaisille. Varakreivi Henri Turenne, joka oli tyytymätön sukunsa asemaan, liittyi kapinallisiin saksalaisen armeijansa kanssa. Saman aikaan kapinalliset raivosivat Pariisissa.

Tapahtumat eivät kuitenkaan johtaneet lopulliseen päätökseensä. Kauhistuneina tapahtuman mahdollisista seurauksista parlamentin puhemiehet Mole ja de Mesmes pyysivät hartaasti Anna Itävaltalaista neuvottelemaan tilanteesta. Mazarin allekirjoitti sopimuksen asiasta parlamentin presidenttien kanssa. Vuoden 1649 maaliskuussa kaikki näytti selviävän ja kuningas saapui jälleen Pariisin, koska kuningatar oli allekirjoittanut rauhan ja sen yhteydessä yleisen armahduksen, joka takasi Gondin neuvotteleman kaikkien kapinallisten titteleiden, tilusten ja kunnian säilyttämisen mahdollisuuden. Keväällä 1649 näytti siltä, että Fronde oli ollut vain pahaa unta.

Prinssien Fronde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinssien pidätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Condé oli Gaston Orléansin ohella suuria, parlamentin käymän kapinan voittajia. He pakottivat kuningattaren myöntämään palkkioita Contille ja tämän sisarelle Longuevillelle. Kuitenkin kiista arvojärjestyksestä laukesi tunteiden täyttämänä aateliston parissa. Tätä seurannut agitointi sai aikaiseksi "Liittoaktin", jonka yli 800 aatelismiestä allekirjoitti. Tällöin myös syntyi ajatus kuningaskunnan valtiopäivien koolle kutsumisesta. Condén uusien röyhkeiden tekojen tähden kuningatar Anna Itävaltalainen antoi luvan tämän pidätykselle, kuten myös Contin ja Longuevillen herttuan pidätyksille, jotka tapahtuivat 18. tammikuuta 1650. Ruhtinaat olivat vangittuina Vincennes'n linnassa. Pariisin kaupunki juhli tyytyväisenä pidätyksiä ja sytytti riemun tulet.

Sitä vastoin maakunnissa Fronde-kapinointi syttyi uudelleen. Longuevillen herttuatar oli paennut Normandiaan ja hänen seuranaan oli La Rochefoucauldin herttua. Myös Turenne oli pysynyt uskollisena Condélle. Mazarin reagoi tapahtumiin jakamalla hallituspaikat uskollisille kannattajilleen tai aiemmin Fronde-kapinaa kannattaneille, mutta mielensä muuttaneille henkilöille. Jotta maakuntien aatelisto jäisi uskolliseksi sijaishallitsijalle, päätti kuningatar tehdä poikansa Ludvig XIV:n kanssa kierroksen maaseudulla. Longuevillen herttuatar liittyi Turennen joukkoihin Meusen alueella ja he allekirjoittivat sopimuksen Espanjan kuningas Filip IV:n kanssa. Turennen armeijan piti yhdistyä Espanjan Alankomaiden kuvernöörin, arkkiherttua Leopold Vilhelmin joukkoihin. Ruhtinaiden Fronde-kapinan voiman nousun edessä kuningatar vei nuoren kuninkaan Akvitaniaan, jossa kuitenkin kapinalliset olivat päässeet Bordeaux’n herroiksi. Kuningatar uskoi sotilasjohdon Ludvig XIII:n veljelle. Turennen joukkojen läheisyyden takia Vincennen linnan vangit siirrettiin Marcoussis’iin. Bordeaux’n piiritys alkoi 5. syyskuuta.

Pariisissa kardinaali Mazarin teki vakavan virheen kieltäytyessään esittämättä kardinaalin päähinettä Condille. Hän tyrkkäsi vastustajansa uudelleen juonimaan. Joulukuussa parlamentti vaati ruhtinaiden vapauttamista sekä Mazarinin erottamista. Kuningatar oli kuitenkin päättänyt paeta jälleen kerran. Kohteena oli 6. helmikuuta 1651 Saint-Germainin linna Pariisin lähistöllä. Gaston Orléans oli saanut tiedon asiasta ja ilmoitti siitä Condille. Yöllä 8. ja 9. helmikuuta porvariskaarti sulki Pariisin portit, ja Condin yllyttämänä he halusivat tarkastaa, että kuningas ei olisi lähdössä mihinkään. Kapinan edetessä Anna Itävaltalaisen piti jättämän kaksi tuikkua kuninkaan huoneeseen, jotta sen uskottaisiin olevan asuttu. Ruhtinaat vapautettiin 10. helmikuuta. Parlamentti aloitti 17. helmikuuta Mazarinia koskevien syytösten käsittelyn.

Helmikuun aikana Pariisissa pidettiin aatelismiesten lukuisia kokouksia. Gaston Orléans oli asioissa puhemiehensä. Aatelisto vaati valtiopäiviä. Sen unelma oli eräänlainen sekamonarkia, jossa aatelisto olisi näytellyt keskeistä roolia. Nämä näkymät eivät kuitenkaan miellyttäneet oikeastaan ketään, ei myöskään kapinaliikkeen johtajia. Nämä olivat ajautuneet liikkeen sisäiseen konfliktiin. Condé kieltäytyi julistamasta itseään sijaishallitsijaksi ja Gondin kuumentama papisto oli parlamenttia vastaan. Mutta lopulta 7. syyskuuta 1651 Ludvig XIV julistettiin täysikäiseksi.

Grand Condén kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anne Marie Louise d'Orléans, Montpensierin herttuatar eli Grande Mademoiselle

Kuudes päivä syyskuuta Condé vetäytyi Tur-en-Vexin’in, Longuevillen herttuan luokse. Ilman todellista syytä, paitsi hänen suunnaton vihansa Mazarinia kohtaan, hän aloitti henkilökohtaisen kapinan. Hän allekirjoitti espanjalaisten kanssa sopimuksen, jossa lupautui luovuttamaan ranskalaisen satamakaupungin Bourg-sur-Gironden, kun Espanja maksaisi 500.000 ecuta joukkojen varustamiseksi. Tammikuussa 1652 Anna Itävaltalainen kutsui Mazarinin uudelleen palvelukseen. Tämä neuvotteli Turennen ja Bouillonin herttuan lojaaliudesta hallitukselle. Samalla kuitenkin Mazarinin odottamaton paluu kuumeni tunteita Pariisissa. Parlamentti oli luvannut hänen päästään 150.000 livren palkkion. Gaston Orléansin sopi Condén ruhtinaan kanssa kardinaalin poistamisesta kuvioista. Condé yrittikin yllättää kuninkaallisen armeija Loire-joella, mutta Turenne ja Bléneau löivät hänen joukkonsa.

Lothringenin herttua Kaarle IV tunkeutui Ranskan alueelle espanjalaisten toiveesta. Hänen tarkoituksenaan oli vapauttaa ruhtinaiden armeija, jota Turenne piiritti Étampesissa. Pariisin ympäristössä kuninkaalliset joukot ja Condén joukot leikkivät kisaa ja hiirtä. Heinäkuun toisena päivänä, kun taisteltiin Pariisissa ja sen esikaupungissa Saint-Antoinessa, Grand Mademoiselle määräsi kanuunat ampumaan kuninkaallista ratsuväkeä ja tulitus ylsi aina Charonnen kummuille saakka, jossa Mazarin ja nuori kuningas seurasivat tapahtumia. Condé saattoi näin vetäytyä kaupungista, joka altistui ryöstelylle. Kaupungintalo, jossa kokoontui kuninkaalle myötämielisiä ihmisiä, sytytettiin tulee ja Condén armeijan työmiehiksi naamioituneet sotilaat teloittivat siellä olleet ihmiset.

Yleinen sotaväsymys vallitsi. Mazarin päätti vetäytyä Builloniin ja tilanne rauhoittui. Kun kävi selväksi, että oli vahva mielipide, joka halusi palauttaa järjestyksen Pariisiin. Condé lähti Ranskasta Flanderiin ja siirtyi Espanjan palvelukseen. 21. lokakuuta vuonna 1652 Ludvig XIV palasi riemuitsevaan Pariisiin. Hän asettui asumaan Louvreen, jota piti Plais-Royalia parempana. Kardinaali Retz, eli Conti, heitettiin välittömästi vankeuteen. Condé menetti arvonsa kuninkaallisen suvun jäsenenä (prince du sang) ja tuomittiin kuolemaan. Grande Mademoiselle pakotettiin menemään Saint-Fargeaun luostariin, jossa hän oli vuoteen 1657 saakka.

Seurasi menestyksekäs kuninkaallinen osanotto parlamentin istuntoon Louvressa. Istunnossa päätettiin, että tuomarit "eivät saa missään tapauksessa osallistua valtion asioiden käsittelyyn." Mazarin palasi 3. helmikuuta 1653 ja hänet otettiin riemulla vastaan. Bordeaux, joka oli viimeinen kapinallisten hallussa ollut kaupunki, antautui heinäkuussa vuonna 1653.

Keskeiset kapinan osapuolet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan puolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frondelaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jean-François Paul de Gondi, tuleva Monseigneur, Retzin kardinaali,
  • Armand de Bourbon, Contin ruhtinas,
  • Anne Marie Louise d'Orléans, Montpensierin herttuatar, hän oli «la Grande Mademoiselle»
  • Henri, Longuevillen herttua ja Anne Geneviève de Bourbon, Longuevillen herttuatar,
  • Chevreusen herttuatar sekä Montbazonin herttuatar.

Erotetut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Louis II Condé, taisteli aluksi kuninkaan joukoissa, mutta myöhemmin kapinallisten rinnalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hubert Méthivier, La Fronde, PUF, coll. « L'Historien », 1984

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]