FS Charles de Gaulle

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles de Gaulle
Charles de Gaulle
Charles de Gaulle
Civil and Naval Ensign of France.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja DCN, Brestin telakka
Kölinlasku 14. huhtikuuta 1989
Laskettu vesille 7. toukokuuta 1994
Palveluskäyttöön 18. toukokuuta 2001
Tekniset tiedot
Uppouma 38,000 brt kevyt kuorma
42,000 brt täysi kuorma
Pituus 261,5 m
Leveys 64,36 m
Syväys 9,43 m
Koneteho

2 × K15-painevesireaktoria 150 MW

4 × Diesel-sähkömoottoria 83000 shp
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 1850
Aseistus Rafale Super Étendard E-2C Hawkeye lentokoneet
SA365 Dauphin helikopterit

FS Charles de Gaulle (runkonumero R91) on Ranskan laivaston ydinkäyttöinen lentotukialus ja se on laivaston lippulaiva. Se on Ranskan kymmenes ja nykyisin Ranskan ainoa palveluksessa oleva lentotukialus. Alus on Ranskan laivaston ensimmäinen ydinkäyttöinen pinta-alus ja ainoa ydinkäyttöinen lentotukialus Yhdysvaltain laivaston ulkopuolella. Se on nimetty ranskalaisen sotilaan ja valtiomiehen Charles de Gaullen mukaan.

Aluksen konevalikoimaan kuuluu Dassault-Breguet Super Étendard, Dassault Rafale M-hävittäjiä ja E-2 Hawkeye -tutkakoneita, minkä lisäksi aluksella olla nykyaikainen omasuojajärjestelmä Aster ja Mistral-ohjuksineen. Alus on tulivoimaisin eurooppalainen lentotukialus ja koossa sen ohittavat venäläinen Admiral Kuznetsov sekä Yhdysvaltain laivaston kaikki suuret Nimitz-luokan ja USS Enterprise tukialukset.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan hallitus hyväksyi syyskuussa 1980 kahden ydinkäyttöisen lentotukialuksen hankinnan korvaamaan palveluksessa olleet lentotukialukset Clemenceaun ja Fochin, jotka poistettiin alusluettelosta syyskuussa 1997 ja marraskuussa 2000. Ensimmäisen aluksen valmistus aloitettaisiin 1986 ja sen tuli valmistua 1996. Toisen aluksen töiden piti alkaa 1991 ja sen tuli valmistua kymmenessä vuodessa.[1]

Uusi lentotukialus tilattiin 3. helmikuuta 1986. Aluksen kölin laskettiin huhtikuussa 1989 DCNS Brestin telakalla[1] ja sen piti valmistua toukokuuhun 1994, jolloin se olisi ollut suurin läntisessä Euroopassa valmistunut lentotukialus sitten vuoden 1951. Silloisen presidentin Francois Mitterrandin piti 1986 kastaa alus FS Richelieuksi kuuluisan ranskalaisen valtiomiehen Armand-Jean du Plessiksen, kardinaali ja herttua de Richelieun mukaan. Pääministeri Jacques Chirac kuitenkin vaihtoi 7. helmikuuta 1987 aluksen nimeksi Charles de Gaulle.

Rakennustyö viivästyi rahoitusvaikeuksien seurauksena, mitkä johtuivat osittain 1990-luvun alun taloudentaantumasta. Aluksen valmistuskustannukset ylittivät kolme miljardia ja työt aluksella keskeytettiin neljään eri otteeseen 1990, 1991, 1993 ja 1995. Lopulta alus valmistui 18. toukokuuta 2001 eli viisi vuotta aikataulusta viivästyneenä.

Vakoojaepisodi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Guardian julkisti 1993 tiedon, jonka mukaan joukko töitä valvoneita insinöörejä olisi ollut Britannian MI6:n tiedustelutehtävissä. Artikkelin mukaan tehtävänä olisi ollut ydinreaktorien suojaamiseen liittyvät yksityiskohdat sekä muut tekniset yksityiskohdat aluksella. Lopulta lehti jukaisi sekä Britannian että Ranskan edustajan vakuutuksen siitä, että vakoilujuttua ei todellisuudessa ollut olemassa.

Koeajot ja uusia ongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles de Gaulle aloitti tammikuussa 1999 koeajot avomerellä. Aluksella todettiin alusta alkaen suuria ongelmia koneiston aiheuttaessa tärinää aluksella, mikä pakotti vaihtamaan propellit. Aluksella havaittiin lisäksi runsaasti sähkönsaantiongelmia. Lopulta havaittiin viiston lentokannen olevan liian lyhyt Yhdysvalloista hankituille E-2C -koneille, jotka eivät voineet laskeutua alukselle turvallisesti. Kantta pidennettiin 14,5 jalkaa.[1] Asia aiheutti runsaasti negatiivista palautetta, koska vastaavia ongelmia oli ollut aiemmin F-8E hävittäjien käyttöönotossa. Lentokannen pidentäminen maksoi 5 miljoonaa frangia. Seuraavaksi ydinreaktori aiheutti 28. helmikuuta 2000 höyryvuodon.

Aluksen ollessa 9. marraskuuta 2000 matkalla Norfolkiin Virginiaan sen oikeanpuoleinen potkuri hajosi ja sen piti palata Touloniin korjattavaksi. Vaurioita tutkittaessa havaittiin toisessa potkurissa sekä varalla olleissa potkureissa vastaavia vikoja eli kuplia kupari-alumiinivaluissa lähellä akselia. Vika laitettiin toimittajan, jo aiemmin konkurssiin ajautuneen Atlantic Industriesin syyksi. Ongelmaa lisäsi edelleen se, että kaikki valmistukseen liittyvät dokumentit olivat tuhoutuneet tulipalossa. Tilapäisenä korjauksena alukseen asennettiin Clemenceauta ja Fochia varten varastoidut potkurit, joiden nopeus oli rajattu 24 solmuun eikä sopimuksen mukaiseen 27 solmuun.

Alus palasi telakalta 5. maaliskuuta 2001 ja se kykeni hieman yli 25 solmun nopeuteen uusilla potkureillaan. Se kuitenkin joutui uudelleen telakalle heinäkuussa melun vuoksi, mistä se palasi lokakuussa. Sanomalehdistö raportoi 16. syyskuuta aluksella havaituista liian korkeista säteilypitoisuuksista, joiden syyksi epäiltiin viallista suojaelementtiä. Myöhemmin kuitenkin todettiin, että säteilynormit olivat muuttuneet ja ne olivat täysin sallituissa rajoissa. Normaalia ylläpitotyötä tehnyt merimies menetti 8. marraskuuta 2001 tajuntansa vuotaneen kaasun vuoksi. Apuun rientänyt aliupseeri menetti myös tajuntansa. Aluksen ensiapuhenkilöstö kykeni pelastamaan tajunsa menettäneet, minkä jälkeen heidät toimitettiin Touloniin sairaalaan. Kumpikin uhri selvisi onnettomuudesta hengissä.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles de Gaulle otettiin laivastopalvelukseen 18. toukokuuta 2001.[2]

USS Enterprise CVN-65 (taka-alalla) ja FS Charles de Gaulle (2001)

Yhdysvaltojen valmistautuessa 11. syyskuuta 2001 tehdyn terrori-iskun vastatoimiin ja kootessa joukkoja operaatio Enduring Freedomiin Ranskan lehdistö huomautti joukkojen puutteesta. Saman aikaisesti puolustuskomitea totesi laivaston ylläpidon olleen ala-arvoista. Nämä aiheuttivat jälleen huollossa olevaan Charles de Gaulleen kriittisiä arvioita kuten entisen presidentin Valéry Gisgard d'Estaingin alukselle antama arvio puolitukialuksesta.

Alus teki 11. lokakuuta yhdessä fregatti Cassardin ja neljän AWACS koneen kanssa onnistuneen Link 16 -tiedonsiirtojärjestelmän testauksen. Järjestelmä mahdollistaa reaaliaikaisen ilmatilanvalvonnan Etelä-Englannista Välimerelle. Kerätty informaatio voidaan lisäksi lähettää reaaliajassa vanhemman Link 11 -järjestelmän kautta Jean Bartille.

Afganistan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan hallitus päätti 21. marraskuuta lähettää aluksen Intian valtamerelle tukemaan Yhdysvaltain johtamaa Afganistanin taleban-hallitusta vastaan tehtyä operaatiota. Aluksen ympärille koottu Task Force 473, johon kuului kontra-amiraali Francois Cluzel alaisuudessa 2900 henkeä, lähti 1. joulukuuta merelle. Osaston muut alukset olivat fregatit La Motte-Picquet, Jean de Vienne ja Jean Bart, ydinkäyttöinen sukellusvene Rubis, tankkeri Meuse ja aviso Commandant Ducuing. Osaston ilma-aseen muodostivat kuusitoista Super Étendard, yksi E-2C ja kaksi Rafale M -lentokonetta sekä joukko helikoptereita. Super Étendard -koneet lensivät 19. joulukuuta ensimmäisen tehtävänsä Afganistanin ilmatilassa, kun ne tekivät tiedustelu- ja pommituslennon alueella. Kaikkiaan operaation aikana koneet tekivät kaikkiaan 140 lentosuoritetta eli keskimäärin 12 päivittäin.

Intian ja Pakistanin välinen kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 2002 Charles de Gaulle oli Arabianmerellä varustettuna Rafale M -hävittäjillä, jotka tekivät Yhdysvaltain laivaston koneiden kanssa partiolentoja Intian ja Pakistanin rannikolla. Tämä oli ensimmäinen kerta kuin aluksen pääaseeksi suunniteltu Rafale M oli varsinaisessa operatiivisessa käytössä.

Pelastustehtävässä Välimerellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueellinen pelastuskeskus Välimerellä sai 9. lokakuuta hätäkutsun kahdeksanmetriseltä Babolinilta, jonka rungon ilmoitettiin vuotavan. Lähistöllä ollut Charles de Gaulle lähetti helikopterin pelastamaan kolmihenkisen miehistön huolimatta kovasta tuulesta, raivoavasta merestä ja huonosta näkyvyydestä.

Afganistan operaatioissa uudelleen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles de Gaulle osallistui 2005 uudelleen operaatioihin Afganistanissa. Alus palasi Lounais-Aasian rannikolle toukokuussa 2006 ja pian saavuttuaan aloitti koalition joukkojen tukemisen Afganistanissa. Alus osallistui puolivuosittaiseen Intian ja Ranskan laivastojen yhteisharjoitukseen Varunaan.

Huolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksen ensimmäinen suunniteltu huolto alkoi syyskuussa 2007, mihin mennessä se oli ollut 900 vuorokautta merellä ja purjehtinut matkan, joka vastasi matkaa kaksitoista kertaa maapallon ympäri. Aluksella oli tehty myös 19000 katapultin laukaisua. Viisitoista kuukautta kestävän huollon tärkein yksittäinen tehtävä on ydinpolttoaineenvaihto, mikä joudutaan tekemään kuuden vuoden palveluksessa olon jälkeen. Polttoaineen vaihdon lisäksi aluksella oli tarkoitus tehdä muita korjauksia kuten vaihtaa uudet potkurit, jotka mahdollistaisivat nopeuden kasvattamisen suunniteltuun 27 solmuun.

Lentokoneiden huoltotilat ja aseiden varastotilat uudistettiin, mikä mahdollisti uuden ASMP-A-ydinaseilla ja SCALP-E-risteilyohjuksilla aseistetun Rafale F3 -hävittäjän toimimisen alukselta. Aluksen satelliittivastaanotinjärjestelmän kaistaa laajennettiin kymmenkertaiseksi. Aluksen huolto valmistui joulukuussa 2008, mutta koeajoissa todetut tekniset ongelmat pakottivat aluksen palaamaan telakalle maaliskuussa 2009. Miehistön palauttaminen operatiiviseen toimintaan edellytti koulutusjakson läpikäymistä.

Palveluksessa 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljän kuukauden purjehdus supistui 14. lokakuuta 2010 yhteen päivään, kun aluksen voimansiirron virransyötössä todettiin vika. Charles de Gaullen lähti 30. lokakuuta Toulonista kontra-amiraali Jean-Louis Kerignardin komentaman laivasto-osaston mukana neljän kuukauden purjehdukselle Välimerelle, Punaiselle merelle, Intian valtamerelle ja Persianlahdelle. Osaston muut alukset olivat kaksi fregattia, ydinsukellusvene, huoltoalus ja siihen kuului kaikkiaan 3000 merimiestä. Lentotukialuksen lentorykmenttiin kuului 12 Super Étendard -rynnäkkökonetta, 10 Rafale-hävittäjää ja kaksi E-2C-ilmavalvontakonetta.

Alus liittyi Persianlahdella Yhdysvaltain laivaston lentotukialusosastoon, johon kuului kaksi lentotukialusryhmää. Alukselta lähtenyt Rafale-kone tuhoutui marraskuun lopulla, mutta lentäjä pelastautui laskuvarjolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta FS Charles de Gaulle.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Polmar, Norman s. 331
  2. Polmar, Norman s. 433