Bob Dylan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bob Dylan
Bob Dylan Barcelona.jpg
Bob Dylan vuonna 1984.
Syntynyt 24. toukokuuta 1941 (ikä 73)
Duluth, Minnesota, Yhdysvallat
Taiteilijanimet Bob Dylan
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Hibbing, Minnesota, Yhdysvallat
Aktiivisena 1959
Tyylilajit Folk, Rock, Folk-rock, Country, Blues
Soittimet kitara, huuliharppu, koskettimet
Yhtyeet sooloyhtye, The Traveling Wilburys
Levy-yhtiöt Columbia, Asylum

Bob Dylan (syntyjään Robert Allen Zimmerman, s. 24. toukokuuta 1941 Duluth, Minnesota) on yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja ja -lauluntekijä sekä elokuvanäyttelijä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Runotutkija Christopher Ricks nostaa hänet merkittävien englanninkielisten sanataitureiden rinnalle ja vertaa häntä William Wordsworthiin, John Donneen ja Alfred Tennysoniin. Dylanin tunnetuimpia kappaleita ovat Blowin' in the Wind, The Times They Are a-Changin', Like a Rolling Stone, Knockin’ on Heaven’s Door ja Mr. Tambourine Man. Musiikkilehti Rolling Stone on rankannut Dylanin kaikkien aikojen parhaiden artistien listalla toiselle sijalle The Beatlesin jälkeen.

Varsinkin uransa alkuvaiheissa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Bob Dylan oli eräs tunnetuimpia henkilöitä 1960-luvun protestiliikkeessä.

Suuren osan tunnetuimmista sävellyksistään Dylan lauloi nauhalle yhdellä otolla. Bob Dylanin tuotanto on vaihdellut tyyliltään, sovituksiltaan ja myös tasoltaan valtavasti. Uran alkuvaiheita pidetään merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963-1966.

Dylan sai vuonna 2008 ensimmäisenä rock-muusikkona Pulitzer-palkinnon perustavanlaatuisesta vaikutuksestaan populaarimusiikkiin ja amerikkalaiseen kulttuuriin.[1] Vuonna 2012 presidentti Barack Obama myönsi hänelle Presidentin vapaudenmitalin.[2]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joan Baez ja Bob Dylan vuonna 1963.

Robert Allen Zimmerman kasvoi Duluthissa ja Hibbingissä (molemmat Minnesotassa) Lake Superior -järven länsipuolella Mesabi Ironrangessa. Hänen isovanhempansa olivat juutalaissiirtolaisia Liettuasta, Venäjältä ja Ukrainasta. Hänen vanhempansa Abraham Zimmerman ja Beatrice Stone (Beatty) kuuluivat seudun pieneen juutalaisyhteisöön. Zimmerman oli seitsemänvuotias, kun hän muutti perheineen pois Duluthista Abraham Zimmermanin sairastuttua polioon. He palasivat Beattyn kotikaupunkiin Hibbingiin, ja siellä Robert Zimmerman vietti loput lapsuudestaan.

Zimmerman vietti suuren osan nuoruudestaan kuunnellen radiota, aluksi voimakkaita blues- ja kantrikanavia Shreveportista ja myöhemmin varhaisia rock and roll -kanavia. Lukiossa ollessaan hän muodosti useita yhtyeitä; niistä ensimmäinen, The Shadow Blasters, jäi lyhytikäiseksi (tarinan mukaan yhtye yritti soittaa lukion kykykisassa, mutta ei menestynyt). Seuraava yhtye, nimeltään The Golden Chords, pysyi koossa pidempään ja soitti cover-kappaleita, kuten "Rock and Roll Is Here to Stay". Koulunsa vuoden 1959 vuosikirjassa Robert Zimmerman kertoi yhdeksi haaveekseen "tehdä yhteistyötä Little Richardin kanssa". Samana vuonna hän esiintyi kahdesti Bobby Veen kanssa nimellä Elston Gunn ja soitti pianoa ja taputti käsiä.

Syyskuussa 1959 Robert Zimmerman muutti Minneapolisiin ja aloitti opinnot Minnesotan yliopistossa. Hänen musiikillinen kiinnostuksensa rock and rolliin väistyi ja tilalle tuli uusi gael-tyyppinen amerikkalainen folkmusiikki, jota esitettiin tavallisesti akustisen kitaran säestyksellä. Zimmerman pääsi pian mukaan Dinkytownin folkpiireihin, jossa hän tutustui moniin folkista kiinnostuneisiin ihmisiin ja toisinaan "lainasi" heidän levyjään.

Samoihin aikoihin Zimmerman alkoi esitellä itsensä "Bob Dylaniksi". Dylan kertoi vuonna 2004 julkaistussa Muistelmat-kirjassaan aikoneensa alun perin käyttää nimeä "Robert Allen", mutta Downbeat-lehteä lukiessaan huomasi, että musiikkimaailmassa oli jo saksofonisti David Allyn. Hieman myöhemmin hän tutustui kirjailija ja runoilija Dylan Thomasin tuotantoon ja teki vaikean valinnan Robert Allynin ja Robert Dylanin välillä. Etunimeen Bob hän päätyi, koska niihin aikoihin populaarimusiikissa oli muutamia Bob-nimisiä.

Ammattimuusikoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylan lopetti opiskelun jo ensimmäisen opintovuotensa lopussa, mutta jäi Minneapolisiin ja kävi toisinaan Denverissä Coloradossa ja Chicagossa Illinoisissa. Tammikuussa 1961 hän suuntasi esiintymään New Yorkiin sekä tapaamaan suuren esikuvansa Woody Guthrien, jonka oli kuullut olevan eräässä sairaalassa New Jerseyssä. Sairaalahuoneessa Dylan tapasi myös Woodyn vanhan ystävän Ramblin' Jack Elliottin, joka oli tullut katsomaan Guthrieta Euroopan-kiertueensa jälkeen. Bobista ja Jackista tuli ystäviä, ja paljon Guthrien ohjelmistosta kanavoitui oikeastaan Elliottin kautta. Elämäkerrassaan Dylan ilmaisi kunnioittavansa Elliottia.

Dylan soitti New Yorkissa enimmäkseen baareissa ja yökerhoissa pienellä palkalla ja sai myös hieman julkisuutta kriitikko Robert Sheltonin The New York Times -lehdessä julkaistun myönteisen arvostelun myötä. Suureksi osaksi juuri Sheltonin arvostelu sekä myös Greenwich Villagessa suusta suuhun kiertänyt tieto sai tuottaja John Hammondin tarjoamaan Dylanille levytyssopimusta Columbia Recordsilta saman vuoden lokakuussa. Dylanin esiintymiset ja hänen ensimmäinen albuminsa Bob Dylan (1962) koostuivat enimmäkseen folkmusiikista, bluesista, gospelista sekä muutamasta hänen omasta kappaleestaan. Samoihin aikoihin Dylan nauhoitti yli tusinan lauluja musiikkilehti ja levy-yhtiö Broadside Magazinelle salanimellä Blind Boy Grunt. Elokuussa 1962 Robert Allen Zimmerman meni New York County Supreme Courtiin ja muutti nimensä Robert Dylaniksilähde?.

Menestyksen ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan konsertoimassa Tukholmassa vuonna 1996.

Alkukauden folkmusiikkilevyistä tärkeimpänä pidetään perinteisesti Dylanin toista albumia nimeltään The Freewheelin' Bob Dylan. Se ilmestyi vuonna 1963. Levyllä on monia hänen kuuluisimpia kappaleitaan, kuten "Don't Think Twice, It's All Right", "A Hard Rain's a-Gonna Fall" ja "Blowin' in the Wind", josta tuli folkmusiikin klassikko ja 60-luvun nuorisoliikkeen tunnus.

Dylan teki vielä kaksi akustista levyä. The Times They Are a-Changin' oli synkähkö, yhteiskunnallisesti kantaaottava levy. Another Side of Bob Dylan oli kevyempi ja sisälsi monia humoristisempia lauluja.

Akustinen kitara vaihtuu sähköiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1965 Dylan alkoi esiintyä rockyhtyeen säestämänä, mikä sai jotkut folkpuristit suuttumaan hänelle. Albumi Bringing It All Back Home sisälsi sekä akustisia lauluja, muun muassa klassikon "Mr. Tambourine Man", että sähköisiä rock-kappaleita, kuten Maggie's Farm, joilla Dylan teki eroa 1960-luvun folkliikkeeseen. Kokonaan sähköinen albumi Highway 61 Revisited sisälsi singlenäkin julkaistun hitin "Like a Rolling Stone", joka on yksi Dylanin kuuluisimpia kappaleita. Levyn julkaisun jälkeen Dylan lähti kiertueelle The Hawks -yhtyeen kanssa, joka myöhemmin nousi maineeseen The Bandinä.

Bringing it all back home, Highway 61 revisited ja vuoden 1966 Blonde on Blonde -albumi ovat Dylanin tunnetuinta ja monien kriitikoiden mielestä myös taiteellisesti merkittävintä tuotantoa yhdessä 1960-luvun alun folklevyjen kanssa.

1966 heinäkuussa Dylan joutui moottoripyöräonnettomuuteen ja vetäytyi pariksi vuodeksi julkisuudesta. Hän palasi levytysstudioon 19 kuukauden tauon jälkeen 1967, albumi John Wesley Harding menestyi hyvin, vaikka musiikillisesti erosikin huomattavasti sitä edeltäneistä rockalbumeista. Levyltä löytyy kappale "All Along the Watchtower", josta tuli menestys Jimi Hendrixin versiona.

Seuraavalla levyllä Nashville Skyline Dylan lauloi uudella matalammalla äänellä kantrityylisiä lauluja sekä yhden kappaleen duettona Johnny Cashin kanssa.

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylan levytti tasaiseen tahtiin uusia albumeja, joiden suosio vaihteli. Kriitikoiden mielestä Dylanin tuotanto oli 1970-luvulla taiteelliselta tasoltaan epätasaista. Poikkeuksen muodostaa Dylanin ehkä koskettavin ja tunteellisesti latautunein albumi Blood on the Tracks, joka ilmestyi vuonna 1975. Monet pitävät sitä yhtenä hänen parhaista lp-levyistään. Vuonna 1976 ilmestyneellä albumilla Desire osa sanoituksista on Dylanin ja runoilija Jaques Levyn yhteistyönä tekemiä. Desire sisälsi klassikot "One More Cup of Coffee" ja "Sara". Laulussa esiintyvä Sara oli Dylanin ensimmäinen vaimo, josta hän erosi 1977. Levyllä oli pitkästä aikaa myös selkeästi yhteiskunnallinen laulu, mustasta nyrkkeilijästä Rubin "Hurricane" Carterista kertova "Hurricane".

1979 Dylan kertoi tulleensa uskoon ja levytti gospelalbumin Slow Train Coming.

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gospelalbumeja ilmestyi vielä kaksi, Saved ja Shot of Love. Shot of Lovella oli kuitenkin jo kuultavissa joitakin maallisempia lauluja. Vuonna 1983 ilmestyneellä Infidelsillä Dylan palasi tavanomaisemman rockmusiikin pariin. 1980-luvun levytysten tasoa on pidetty hyvin vaihtelevana. Dylan levytti omien laulujensa lisäksi paljon cover-versioita vanhoista lauluista sekä kokeili laulujen kirjoittamista yhteistyössä muiden artistien, muun muassa Tom Pettyn kanssa. Vuonna 1988 ilmestynyttä, Daniel Lanois'n tuottamaa Oh Mercyä pidetään melko yleisesti Dylanin parhaana 1980-luvulla julkaistuna lp-levynä.

1980-luvun lopulla Dylan oli mukana The Traveling Wilburys -yhtyeessä.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1990 Under The Red Sky -levyllä vieraili mm. Stevie Ray Vaughan, Slash, George Harrison ja Elton John, mutta levy sai huonot arvostelut ja myi heikosti. Vuonna 1992 ilmestyi Good As I've Been To You ja 1993 World Gone Wrong, joilla Dylan palasi juurilleen ja esitti vanhoja folk- ja bluesklassikkoja pelkän akustisen kitaran säestyksellä.

Vuonna 1997 ilmestyi pitkästä aikaa Dylanin omia lauluja sisältävä albumi Time Out of Mind, joka sai myönteisen vastaanoton. Levyn tuotti Daniel Lanois, kuten vuoden 1988 Oh Mercynkin.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan esiintymässä Azkena Rock Festivaleilla Vitoria-Gasteizissa, Espanjassa vuonna 2010.

Dylanin levytystahti harveni, mutta uusien albumien menestys oli hyvä. Vuoden 2001 albumilla Love and Theft Dylan kokeili erilaisia, hänelle uusia musiikkityylejä kuten rockabillyä, swingiä ja jazzia.

Vuonna 2004 julkaistiin Dylanin muistelmien ensimmäinen osa, joka sai hyvän vastaanoton. Muistelmiensa ensimmäisessä osassa Dylan kertoo uransa alkuvaiheista, sekä New Morning ja Oh Mercy -levyjen synnystä, jättäen siis jopa vuosikymmenien aukkoja eri lukujen välille.

Dylan jatkaa yhä musiikin tekemistä ja aktiivista keikkailua, ja esiintyy noin sata kertaa vuodessa kiertueella, joka tunnetaan Never Ending Tourina ("Päättymätön kiertue"). Helsingissä hän kävi vuosina 2003 ja 2008. Modern Times -albumi ilmestyi vuonna 2006 ja nousi Yhdysvaltain albumilistan ykköseksi, kuten myös 2009 ilmestynyt Together Through Life.

Dylan levytti vuonna 2009 albumillisen joululauluja. Levy Christmas in the Heart ilmestyi lokakuussa, ja sen tuotto meni hyväntekeväisyyteen, Feeding America -projektiin, joka avustaa köyhiä ja nälkää kärsiviä yhdysvaltalaisia.

Syyskuussa 2012 ilmestynyttä Tempest-albumia on epäilty Dylanin viimeiseksi. Dylanin arvostaman William Shakespearen viimeinen näytelmä oli The Tempest. Dylan kiistää tulkinnan. Ennakkoon albumia kuullut kriitikko pitää sitä Dylanin parhaana kymmeneen vuoteen.[3]

Kuvataiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylan on pitänyt näyttelyitä taidemaalarina. Hänen akvarellejaan oli esillä Saksassa Chemnitzissä 2007, ja 2010 hänen 40 akryylimaalaustaan on Tanskan valtion taidemuseossa näyttelyssä The Brazil Series.[4] Töiden joukossa on myös kahdeksan piirustusta.[5]

Dylanin maalauksista monet ovat osoittautuneet kopioiksi valokuvista, vaikka asiaa ei ole alun perin siten ilmoitettu. Sellainen on muun muassa Trade-niminen maalaus, joka on ollut esillä hänen näyttelyssään The Asia Series. Maalauksen pohjana on kuitenkin Henri Cartier-Bressonin valokuva vuodelta 1948. The Asia Series näyttelyä mainostettiin ensin Dylanin Aasian-matkoja kuvaaviksi "visuaalisiksi päiväkirjoiksi". Kuvien taustan paljastuttua teksti muuttui muotoon "visuaalisia heijastuksia".[6]

Maailmankatsomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa Bob Dylanin lauluissa esiintyy pasifistisia ja rasisminvastaisia näkemyksiä. Lehtihaastattelussa kesällä 2008 hän ilmaisi tukensa Barack Obaman presidenttiehdokkuudelle.

Dylan on esiintynyt monissa hyväntekeväisyyskonserteissa. Hän oli mukana George Harrisonin järjestämässä Concert for Bangladesh -tapahtumassa. Harrison muisteli myöhemmin, että erityisesti Dylan oli innoissaan siitä, että voisi musiikillaan auttaa pakolaisia. Dylan oli mukana USA:n Band Aid -levyllä ja -konserteissa. Eräässä konsertissa Dylan lausui esiintymislavalla toivomuksen, että pieni osa konsertin tuotosta voitaisiin käyttää vaikeuksissa olevien yhdysvaltalaisten viljelijöiden auttamiseen. Lausuntoa pidettiin sopimattomana, mutta se antoi Willie Nelsonille kipinän järjestää Farm Aid -hyväntekeväisyyskonsertit.

Dylanin uskoontulo 1979 hämmensi monia hänen ihalilijoitaan. John Lennon kirjoitti "Gotta Serve Somebody" -kappaletta ivailevan laulun "Serve Yourself", joka julkaistiin postuumisti 1990-luvulla. Dylan on etniseltä ja uskonnolliselta taustaltaan alun perin juutalainen. Dylan kommentoi aiempaa uskonnollisuuttaan vuonna 1997 sanoen, ettei hän "enää ole kiinnostunut mistään järjestäytyneestä uskonnosta".

Lehtihaastattelussa samana vuonna Dylan sanoi: "Tässä minun suhteeni uskonnollisiin asioihin, yksinkertainen totuus: musiikista löytyy minun uskonnollisuuteni ja filosofiani. Ei mistään muualta. Sellaiset laulut kuin "Let Me Rest on a Peaceful Mountain" tai "I Saw the Light" - siinä minun uskontoni. En välitä rabeista, papeista, evankelistoista ynnä muusta sellaisesta. Olen oppinut lauluista enemmän kuin mistään tuollaisista yhteisöistä. Uskon lauluihin."

Dylan esittää edelleen uskoontulonsa aikaisia gospel-sävelmiään. Vuonna 2009 Dylanilta kysyttiin uskooko hän tuolloin levyttämiensä joululaulujen teemoihin, Dylan vastasi "olen tosi uskovainen".[7]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylanin lapsista nuorin Jakob Dylan on myös levyttänyt muusikko, Jesse Dylan on elokuvaohjaaja.[8] Muun muassa Irwin Goodmanin esikuvana oli alkutaipaleella Bob Dylan kun hän levytti ensimmäisen albuminsa Irwinismi

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin nimi Julkaistu
Bob Dylan 19. maaliskuuta, 1962
The Freewheelin' Bob Dylan 27. toukokuuta, 1963
The Times They Are a-Changin' 13. tammikuuta, 1964
Another Side of Bob Dylan 8. elokuuta, 1964
Bringing It All Back Home 22. maaliskuuta, 1965
Highway 61 Revisited 30. elokuuta, 1965
Blonde on Blonde 27. kesäkuuta, 1966
Bob Dylan's Greatest Hits 27. maaliskuuta, 1967
John Wesley Harding 27. joulukuuta, 1967
Nashville Skyline 9. huhtikuuta, 1969
Self Portrait 8. kesäkuuta, 1970
New Morning 19. lokakuuta, 1970
Bob Dylan's Greatest Hits Vol. II 17. marraskuuta, 1971
Pat Garrett & Billy the Kid 16. heinäkuuta, 1973
Dylan 19. lokakuuta, 1973
Planet Waves 17. tammikuuta, 1974
Before the Flood 20. kesäkuuta, 1974
Blood on the Tracks 17. tammikuuta, 1975
The Basement Tapes 26. kesäkuuta, 1975
Desire 5. tammikuuta, 1976
Hard Rain 13. syyskuuta, 1976
Street Legal 15. kesäkuuta, 1978
Bob Dylan at Budokan 23. huhtikuuta, 1979
Slow Train Coming 20. elokuuta, 1979
Saved 23. kesäkuuta, 1980
Shot of Love 10. elokuuta, 1981
Infidels 27. lokakuuta, 1983
Real Live 3. joulukuuta, 1984
Empire Burlesque 10. kesäkuuta, 1985
Biograph 7. marraskuuta, 1985
Knocked Out Loaded 14. heinäkuuta, 1986
Down in the Groove 30. toukokuuta, 1988
Dylan & The Dead 30. tammikuuta, 1989
Oh Mercy 18. syyskuuta, 1989
Under the Red Sky 10. syyskuuta, 1990
The Bootleg Series Volumes 1-3 (Rare & Unreleased) 1961-1991 26. maaliskuuta, 1991
Good as I Been to You 3. marraskuuta, 1992
World Gone Wrong 26. lokakuuta, 1993
Bob Dylan's Greatest Hits Volume 3 15. marraskuuta, 1994
MTV Unplugged 2. toukokuuta, 1995
Time Out of Mind 30. syyskuuta, 1997
The Bootleg Series Vol. 4: Bob Dylan Live 1966, The "Royal Albert Hall" Concert 13. lokakuuta, 1998
The Essential Bob Dylan 31. lokakuuta, 2000
Love and Theft 11. syyskuuta, 2001
The Bootleg Series Vol. 5: Bob Dylan Live 1975, The Rolling Thunder Revue 26. marraskuuta, 2002
The Bootleg Series Vol. 6: Bob Dylan Live 1964, Concert at Philharmonic Hall 30. maaliskuuta, 2004
The Bootleg Series Vol. 7: No Direction Home: The Soundtrack 30. elokuuta, 2005
Live at The Gaslight 1962 30. elokuuta, 2005
Modern Times 29. elokuuta, 2006
Together Through Life 28. huhtikuuta, 2009
Christmas in the Heart 13. lokakuuta, 2009
Tempest 11. syyskuuta 2012

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivuosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintyjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Festival (1967) – Dokumentti
  • The Concert For Bangladesh (1972) – Dokumentti
  • The Last Waltz (1978) – Dokumentti

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • I'm Not There (2007) – elämäkerta, jossa useat eri näyttelijät esittävät Dylania

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarantula (1971)
  • Writings And Drawings (1972)
  • Lyrics: 1962–1985
  • Drawn Blank (1994)
  • Chronicles: Vol. One (2004)
  • Lyrics: 1962–2001 (2004)
  • The Bob Dylan Scrapbook, 1956–1966 (2005)

Bob Dylan -dokumentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 23. syyskuuta 1987 Helsingin jäähalli.
  • 30. toukokuuta 1989 Helsingin jäähalli.
  • 1. heinäkuuta 1990, Turku, Ruisrock.
  • 21. heinäkuuta 1996, Pori, Kirjurinluoto
  • 16. toukokuuta 2000, Helsinki, Hartwall Areena
  • 9. lokakuuta 2003, Helsinki, Hartwall Areena
  • 1. kesäkuuta 2008, Helsinki, Hartwall Areena
  • 17. heinäkuuta 2014, Pori, Kirjurinluoto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Pulitzer Price Winners 2008 - Special Citation The Pulitzer Board. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  2. President Obama Names Presidential Medal of Freedom Recipients 26.4.2012. Whitehouse.gov. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  3. Dylan's Tempest: first listen
  4. Anu Uimonen: Dylan maalasi tauluja. Helsingin sanomat, 5.9.2010, s. C1.
  5. Rocklegenda Bob Dylanin taidenäyttely avattin Tanskassa 5.9.2010. Yle.fi. Viitattu 5.9.2010.
  6. Mari Koppinen: Bob Dylanin teoksia syytetään jäljennöksiksi. Helsingin Sanomat, 30.9.2011, s. C2. Artikkelin verkkoversio.
  7. MusicNews.com - Bob Dylan gives interview to The Big Issue Viitattu 29.6.2012
  8. [1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bob Dylan.
  • Bell, Ian: Once Upon a Time: The Lives of Bob Dylan. New York: Pegasus Books, 2012. ISBN 978-1-60598-481-0.
  • Dylan, Bob: Muistelmat, osa 1. WSOY, 2005.
  • Gray, Michael: Song & Dance Man III. The Art of Bob Dylan. Continuum, 2000.
  • Immonen, Tenho: Bob Dylan – Ikuinen vaeltaja. Pop-Kirja, 2003.
  • Jacobsson, Mats: Dylan i 60-talet: Tematiken i Bob Dylans sångtexter och dikter 1961–67. Lund: Ellerströms, 2004. ISBN 91-7247-100-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]