Bob Dylan

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bob Dylan
Bob Dylan Barcelona.jpg
Bob Dylan vuonna 1984.
Syntynyt 24. toukokuuta 1941 (ikä 74)
Duluth, Minnesota, Yhdysvallat
Taiteilijanimet Bob Dylan
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Hibbing, Minnesota, Yhdysvallat
Aktiivisena 1959
Tyylilajit Folk, Rock, Folk-rock, Country, Blues
Soittimet kitara, laulu, huuliharppu, koskettimet
Yhtyeet sooloyhtye, The Traveling Wilburys
Levy-yhtiöt Columbia, Asylum

Bob Dylan (syntyjään Robert Allen Zimmerman, s. 24. toukokuuta 1941 Duluth, Minnesota) on yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja ja -lauluntekijä sekä elokuvanäyttelijä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä lauluntekijöistä. Runotutkija Christopher Ricks nostaa hänet merkittävien englanninkielisten sanataitureiden rinnalle ja vertaa häntä William Wordsworthiin, John Donneen ja Alfred Tennysoniin. Dylanin tunnetuimpia kappaleita ovat Blowin' in the Wind, The Times They Are a-Changin', Like a Rolling Stone, Knockin’ on Heaven’s Door ja Mr. Tambourine Man. Musiikkilehti Rolling Stone on rankannut Dylanin kaikkien aikojen parhaiden artistien listalla toiselle sijalle The Beatlesin jälkeen.

Varsinkin uransa alkuvaiheissa Dylan otti lauluissaan aktiivisesti kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Bob Dylan oli eräs tunnetuimpia henkilöitä 1960-luvun protestiliikkeessä.

Suuren osan tunnetuimmista sävellyksistään Dylan lauloi nauhalle yhdellä otolla. Bob Dylanin tuotanto on vaihdellut tyyliltään, sovituksiltaan ja myös tasoltaan valtavasti. Uran alkuvaiheita pidetään merkittävimpinä, erityisesti vuosia 1963-1966.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Allen Zimmerman syntyi 24. toukokuuta 1941 Minnesotan Duluthissa Abraham ja Beatrice "Beatty" (o.s. Stone) Zimmermanin esikoisena. Abraham työskenteli Standard Oil -öljy-yhtiössä toimistopäällikkönä.[1] Hänen sukunsa oli juutalaissiirtolaisia Ukrainan Odessasta ja Beatricen suku Liettuan ja Latvian juutalaisia.[2] Vuonna 1946 perheeseen syntyi toinen poika, David. Abraham sairastui polioon 1946 ja Zimmermanit muuttivat Hibbingin kaupunkiin, missä Beattyn vanhemmat asuivat.[3]

Robert kirjoitteli ahkerasti runoja jo kymmenvuotiaana.[4] Televisiosta hän katseli tuonikäisenä mielellään musiikki- ja varieteeohjelmia sekä lännenseikkailuja.[5]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ollessaan noin 14-vuotias Robert alkoi opetella soittamaan. Aluksi hän kokeili huonolla menestyksellä puhallinsoittimia, minkä jälkeen hän vuokrasi halvan kitaran ja opetti itsensä soittamaan sitä. Pian hän kanteli kitaraa mukanaan ja käytti suuren osan vapaa-aikaansa soittamiseen ja laulamiseen.[6] Hän myös luki paljon, kävi kirjastossa ahkerasti, kirjoitti runoja sekä piirsi ja maalasi.[7]

Radiosta Robert kuunteli etelästä kantautuneita blues- ja kantrikanavia ja varhaisia rock and roll -kanavia, sillä Hibbingin paikallisasemat eivät nuorisomusiikkia soittaneet.[8] Hän osti myös itselleen kunnollisen kitaran. Kahdeksannella luokalla hän perusti soittokavereineen yhtyeen The Golden Chords, jossa Robert soitti komppia pianolla ja lauloi. Yhtye soitti monissa paikallisissa kykykilpailuissa. Aluksi se esitti kantricovereita, mutta siirtyi Robertin vaikutuksesta rock and rolliin.[9] Golden Chords hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin ja Robert liittyi 1955 toiseen, nimettömään yhtyeeseen laulajaksi, kitaristiksi ja pianistiksi. Yhtye soitti Elviksen ja Little Richardin kappaleita ja herätti huomiota lukion kykyjenetsintäkilpailussa meluisalla esityksellään, jonka rehtori keskeytti.[10] Koulunsa vuosikirjassa 1959 Robert kertoi tavoitteekseen "liittyä Little Richardin bändiin".[11] Richardin lisäksi Dylan ihaili tuolloin myös Hank Williamsia, Elvis Presleya ja Johnny Rayta.[12] Kesällä 1959 high schoolin jälkeen hän esiintyi kahdesti Bobby Veen kanssa soittaen pianoa ja taputtaen käsiään.[13]

Syyskuussa 1959 Robert muutti Minneapolisiin ja aloitti opinnot Minnesotan yliopistossa. Hänen musiikillinen kiinnostuksensa rock and rolliin väistyi ja tilalle tuli uusi gael-tyyppinen amerikkalainen folkmusiikki, jota esitettiin tavallisesti akustisen kitaran säestyksellä. Hän pääsi pian mukaan Dinkytownin folkpiireihin, jossa hän tutustui moniin folkista kiinnostuneisiin ihmisiin.

Minneapolisissa Dylan kertoi omasta nuoruudestaan keksimiään tarinoita, joilla hän pyrki salaamaan keskiluokkaisen juutalaisen menneisyytensä. Hän kertoi kuinka hän olisi kierrellyt maata junanvaunussa, soittanut suurten trubaduurien kanssa ja kiertänyt sirkuksen mukana.[14][15]

Nimen vaihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert kokeili nuorena eri taiteilijanimiä: Elston Gunn, Robert Allyn ja lopulta Bob Dylan.[16] Hän alkoi käyttää sukunimeä Dillon tai Dylan joskus high schoolin viimeisen vuotensa ja Minneapolisiin muuton välillä.[14] Robertin silloisen tyttöystävän mukaan Robert sanoi hänelle vuonna 1958 aikovansa ottaa käyttöön nimen Bob Dillon. Hän alkoi käyttää uutta nimeä säännöllisesti 1959 ja vaihtoi nimensä lopulta laillisesti Dylaniksi 1962. Hän itse kertoi nimen alkuperästä erilaisia tarinoita. Vuonna 1965 Dylan väitti haastattelussa ottaneensa sukunimensä sedältään, jonka nimi on Dillion, ja vain muuttaneensa kirjoitusasua paremmaksi. Välillä hän väitti nimen olleen äitinsä tyttönimi tai kaupunki Oklahomassa. Dylanin tiedetään myös nuorena poikana ihailleen televisiosarjan Gunsmoke šeriffihahmoa nimeltä Matt Dillon. Dylan on monesti kiistänyt ottaneensa nimensä runoilija Dylan Thomasilta, kuten moni on arvellut.[17][18][14]

Dylan kertoi vuonna 2004 julkaistussa Muistelmat-kirjassaan aikoneensa alun perin käyttää nimeä "Robert Allen", mutta Down Beat -lehteä lukiessaan huomasi, että musiikkimaailmassa oli jo saksofonisti David Allyn. Hieman myöhemmin hän tutustui kirjailija ja runoilija Dylan Thomasin tuotantoon ja teki vaikean valinnan Robert Allynin ja Robert Dylanin välillä. Etunimeen Bob hän päätyi, koska niihin aikoihin populaarimusiikissa oli muutamia Bob-nimisiä.lähde?

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattimuusikoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joan Baez ja Bob Dylan vuonna 1963.

Tammikuussa 1961 Dylan muutti New Yorkiin, missä hän tapasi sairaalaan joutuneen idolinsa Woody Guthrien. Dylan asui Greenwich Villagen kaupunginosassa ystäviensä elättämänä ja soitti kahviloissa kuten Gerde's Folk Cityssä. Musiikkijournalisti Robert Sheldon kirjoitti Dylanin esiintymisestä kiittelevän arvion New York Times -lehteen, minkä vaikutuksesta kykyjenetsijä ja tuottaja John Hammond teki hänen kanssaan levytyssopimuksen Columbia Recordsille. Dylan soitti myös huuliharppua Harry Belafonten eräällä albumilla.[12]

Dylan julkaisi ensimmäisen albuminsa Bob Dylan vuonna 1962. Dylanin laulutavassa kuului vahva Woody Guthrie -vaikutus ja hänen epätavallinen lauluäänensä jakoi mielipiteitä.[12]

Menestyksen ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapinallishenkinen The Freewheelin’ Bob Dylan (1963) nosti Dylanin tunnetuksi folkin vastakulttuuripiireissä. Albumin tunnetuimpia kappaleita oli "Blowin’ in the Wind", josta folktrio Peter, Paul and Mary teki samana vuonna tunnetuksi nouseen version. Näihin aikoihin Dylan kirjoitti seitsemänvuotisen managerisopimuksen Albert Grossmanin kanssa ja sai tuottajakseen Tom Wilsonin.[12]

Dylanin ensimmäinen suuri konsertti New Yorkissa oli elokuussa 1963 Town Hallissa. Hän soitti myös Newportin folkfestivaalilla ja nousi esiintymisensä myötä maan johtavaksi folklaulajaksi. The Times They Are a-Changin’ (1964) -albumin nimikkokappale nousi yhdeksi ajan tunnussävelmistä. Dylan tuli aluksi tunnetuksi vain protestilaulajana, mutta Newportissa 1964 hän esitti myös henkilökohtaisia lauluja uudelta albumiltaan Another Side of Bob Dylan.[12]

Akustinen kitara vaihtuu sähköiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumilla Bringing It All Back Home (1965) kuuluu jo sähkösoittimiakin, mikä alkoi etäännyttää Dylania folkyleisöstään. The Byrdsin sähköinen versio kappaleesta "Mr. Tambourine Man" nousi singlelistan ykköseksi, minkä jälkeen muutkin rockyhtyeet alkoivat tehdä versioitaan Dylanin lauluista.[12]

Kokonaan sähköisellä albumilla Highway 61 Revisited (1965) on yksi Dylanin tunnetuimmista lauluista, "Like a Rolling Stone", joka nousi Billboardin listakakkoseksi. Newportin folkfestivaalille vuonna 1965 Dylan otti mukaan sähköisen taustayhtyeensä. Jotkut katsojat buuasivat hänelle lyhyen esiintymisen jälkeen, ja Dylan esittikin kaksi akustista encorea. Dylanin siirtyminen sähköiseen rockiin yhtäältä toi hänelle uutta yleisöä, mutta toisaalta aiheutti pahaa verta, ja folkpiirit alkoivat hylkiä häntä. Kuukausi Newportin jälkeen Dylanin taustalla soitti The Hawks -yhtye, josta myöhemmin tuli The Band. Dylan keikkaili taustayhtyeensä kanssa ahkerasti 1965–1966 ja soitti täysille saleille. Marraskuussa 1965 hän meni naimisiin Sara Lowndesin kanssa, ja pari alkoi pitää kotia Greenwich Villagessa ja Woodstockissa. D. A. Pennebaker teki Dylanin Britannian-kiertueesta 1965 kuuluisan dokumenttielokuvan Don’t Look Back (1967).[12]

Blonde on Blonde (1966) oli hiotumpi kuin edeltäjänsä. Se nousi Billboardin listalla yhdeksänneksi, sai kriitikoilta hyvät arvostelut ja nosti Dylanin suosionsa huipulle. Kesällä 1966 Dylan joutui Woodstockissa moottoripyöräonnettomuuteen, loukkasi niskansa ja vetäytyi Woodstockin-kotiinsa toipumaan pariksi vuodeksi. Vuoden 1967 aikana Dylan ja The Band nauhoittivat Woodstockissa kappaleita, jotka julkaistiin myöhemmin kokoelmalla The Basement Tapes (1975).[12]

Toivuttuaan Dylan palasi levytysstudioon. John Wesley Harding (1968) oli riisuttu albumi ja nousi Billboardin listalla kakkoseksi. Dylan palasi esiintymislavoille tammikuussa 1968 Woody Guthrien muistokonsertissa New Yorkissa. Hän oli hiukan uudistanut ulkonäköään: hän oli lyhentänyt tukkaansa, käytti laseja ja hänellä oli risuparta. Seuraava albumi Nashville Skyline (1969) sisälsi countryrocktyylistä musiikkia ja aiempaa yksinkertaisempia sanoituksia.[12]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Princetonin yliopisto myönsi Dylanille vuonna 1970 musiikin kunniatohtorin arvonimen. Vuonna 1971 Dylan julkaisi ensimmäisen kirjansa Tarantula. Se koostui toisiinsa liittymättömistä kirjoituksista, jotka Dylan oli kirjoittanut viisi vuotta aiemmin. Vuoden 1971 lopulla Dylan osti talon Kalifornian Malibusta.[12]

Dylan esiintyi Sam Peckinpahin elokuvassa Pat Garrett ja Billy the Kid (1973) ja kirjoitti siihen musiikkia, kuten kappaleen "Knockin’ on Heaven’s Door". Hän julkaisi runojensa ja sanoitustensa kokoelman Writings and Drawings (1974). Samana vuonna hän lähti ensimmäiselle kiertueelleen kahdeksaan vuoteen ja julkaisi kiertuealbumin Before the Flood.[12]

Blood on the Tracks (1975) nousi jälleen listaykköseksi, kuten sitä seurannut Desire (1976). Vuonna 1978 Dylan aloitti vuoden kestäneen maailmankiertueen ja julkaisi studioalbumin Street Legal sekä livealbumin Bob Dylan at Budokan. Hän kääntyi kristinuskoon 1979 ja julkaisi seuraavien kolmen vuoden ajan vain uskonnollista musiikkia, saarnaten konserteissaan kappaleiden välissä. Hän sai Grammyn 1980 kappaleestaan "Gotta Serve Somebody".[12]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylan nimettiin Songwriters Hall of Fameen 1982. Samoihin aikoihin hänen uskonnollisuutensa oli hiipumassa. Dylan osallistui hyväntekeväisyyssinglelle "We Are the World" (1985) jä lähti 1986 taas kiertueelle. Hänet nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen 1988. Dylan liittyi Traveling Wilburysiin tunnettujen muusikkotoveriensa kanssa, ja kokoonpano julkaisi ensimmäisen albuminsa. Dylanin seuraava albumi, Daniel Lanois'n tuottama Oh Mercy (1989) oli menestys ja sai kiitosta.[12]

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan konsertoimassa Tukholmassa vuonna 1996.

Vuonna 1990 Life-aikakauslehti nimesi Dylanin 1900-luvun sadan vaikutusvaltaisimman yhdysvaltalaisen joukkoon. Seuraavana vuonna hän sai Recording Academyn elämäntyöpalkinnon.[12]

Vuoden 1990 Under The Red Sky -levyllä vierailivat Stevie Ray Vaughan, Slash, George Harrison ja Elton John, mutta levy sai huonot arvostelut ja myi heikosti. Vuonna 1992 ilmestyi Good As I've Been To You ja 1993 World Gone Wrong, joilla Dylan palasi juurilleen ja esitti vanhoja folk- ja bluesklassikkoja pelkän akustisen kitaran säestyksellä.

Dylan esiintyi presidentti Bill Clintonin virkaanastujaisissa 1993. Dylan voitti kolme Grammy-palkintoa 1998 albumillaan Time Out of Mind (1997).[12]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan esiintymässä Azkena Rock Festivaleilla Vitoria-Gasteizissa, Espanjassa vuonna 2010.

Vuonna 2000 Dylan voitti Golden Globen ja Oscarin parhaasta alkuperäisestä laulusta "Things Have Changed" elokuvaan Wonder Boys. Hän voitti Grammyn jälleen 2002 parhaasta nykyaikaisesta folk-albumista Love and Theft (2001).[12]

Dylan oli yksi elokuvan Masked & Anonymous (2003) käsikirjoittajia ja näyttelijöitä. Konserttiesiintymisissään hän alkoi suosia kosketinsoittimia kitaran sijaan. Hän julkaisi omaelämäkertansa ensimmäisen osan Chronicles: Volume 1 (2005). Vuonna 2005 sai televisioensi-iltansa Martin Scorsesen Dylan-dokumentt No Direction Home, joka käsitteli Dylanin uran alkuvaiheita vuoteen 1967 saakka. Dylan alkoi juontaa satelliittiradio-ohjelmaa ja julkaisi albumin Modern Times (2006), jolla hän voitti jälleen Grammyn. Seuraava albumi Together Through Life (2009) nousi listaykköseksi.[12] Syyskuussa 2012 ilmestynyttä Tempest-albumia on epäilty Dylanin viimeiseksi, sillä Dylanin arvostaman William Shakespearen viimeinen näytelmä oli The Tempest. Dylan kuitenkin on kiistänyt tämän tulkinnan.[19]

Dylan levytti vuonna 2009 albumillisen joululauluja. Levy Christmas in the Heart ilmestyi lokakuussa, ja sen tuotto meni hyväntekeväisyyteen, Feeding America -projektiin, joka avustaa köyhiä ja nälkää kärsiviä yhdysvaltalaisia.

Dylan jatkaa yhä musiikin tekemistä ja aktiivista keikkailua, ja esiintyy noin sata kertaa vuodessa kiertueella, joka tunnetaan Never Ending Tourina ("Päättymätön kiertue"). Helsingissä hän kävi vuosina 2003 ja 2008.

Dylan sai vuonna 2008 Pulitzer-kunniamaininnan perustavanlaatuisesta vaikutuksestaan populaarimusiikkiin ja amerikkalaiseen kulttuuriin.[20] Vuonna 2012 presidentti Barack Obama myönsi hänelle Presidentin vapaudenmitalin.[21]

Kuvataiteilijan ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylan on pitänyt näyttelyitä taidemaalarina. Hänen akvarellejaan oli esillä Saksassa Chemnitzissä 2007, ja 2010 hänen 40 akryylimaalaustaan on Tanskan valtion taidemuseossa näyttelyssä The Brazil Series.[22] Töiden joukossa on myös kahdeksan piirustusta.[23]

Dylanin maalauksista monet ovat osoittautuneet kopioiksi valokuvista, vaikka asiaa ei ole alun perin siten ilmoitettu. Sellainen on muun muassa Trade-niminen maalaus, joka on ollut esillä hänen näyttelyssään The Asia Series. Maalauksen pohjana on kuitenkin Henri Cartier-Bressonin valokuva vuodelta 1948. The Asia Series näyttelyä mainostettiin ensin Dylanin Aasian-matkoja kuvaaviksi "visuaalisiksi päiväkirjoiksi". Kuvien taustan paljastuttua teksti muuttui muotoon "visuaalisia heijastuksia".[24]

Maailmankatsomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa Bob Dylanin lauluissa esiintyy pasifistisia ja rasisminvastaisia näkemyksiä. Lehtihaastattelussa kesällä 2008 hän ilmaisi tukensa Barack Obaman presidenttiehdokkuudelle.

Dylan on esiintynyt monissa hyväntekeväisyyskonserteissa. Hän oli mukana George Harrisonin järjestämässä Concert for Bangladesh -tapahtumassa. Harrison muisteli myöhemmin, että erityisesti Dylan oli innoissaan siitä, että voisi musiikillaan auttaa pakolaisia. Dylan oli mukana USA:n Band Aid -levyllä ja -konserteissa. Eräässä konsertissa Dylan lausui esiintymislavalla toivomuksen, että pieni osa konsertin tuotosta voitaisiin käyttää vaikeuksissa olevien yhdysvaltalaisten viljelijöiden auttamiseen. Lausuntoa pidettiin sopimattomana, mutta se antoi Willie Nelsonille kipinän järjestää Farm Aid -hyväntekeväisyyskonsertit.

Dylanin uskoontulo 1979 hämmensi monia hänen ihalilijoitaan. John Lennon kirjoitti "Gotta Serve Somebody" -kappaletta ivailevan laulun "Serve Yourself", joka julkaistiin postuumisti 1990-luvulla. Dylan on etniseltä ja uskonnolliselta taustaltaan alun perin juutalainen. Dylan kommentoi aiempaa uskonnollisuuttaan vuonna 1997 sanoen, ettei hän "enää ole kiinnostunut mistään järjestäytyneestä uskonnosta".

Lehtihaastattelussa samana vuonna Dylan sanoi: "Tässä minun suhteeni uskonnollisiin asioihin, yksinkertainen totuus: musiikista löytyy minun uskonnollisuuteni ja filosofiani. Ei mistään muualta. Sellaiset laulut kuin "Let Me Rest on a Peaceful Mountain" tai "I Saw the Light" - siinä minun uskontoni. En välitä rabeista, papeista, evankelistoista ynnä muusta sellaisesta. Olen oppinut lauluista enemmän kuin mistään tuollaisista yhteisöistä. Uskon lauluihin."

Dylan esittää edelleen uskoontulonsa aikaisia gospel-sävelmiään. Vuonna 2009 Dylanilta kysyttiin uskooko hän tuolloin levyttämiensä joululaulujen teemoihin, Dylan vastasi "olen tosi uskovainen".[25]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dylanin ensimmäinen vaimo oli Sara Lowndes (1965–1977) ja toinen Carolyn Dennis (1986–1992). Dylanilla on viisi omaa lasta, joista neljä Lowndesin ja yksi Dennisin kanssa. Heidän lisäkseen Dylan oli adoptoinut Lowndesin edellisestä liitosta syntyneen lapsen. Dylanin poika Jakob Dylan soittaa Wallflowers-yhtyeessä.[26]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin nimi Julkaistu
Bob Dylan 19. maaliskuuta, 1962
The Freewheelin' Bob Dylan 27. toukokuuta, 1963
The Times They Are a-Changin' 13. tammikuuta, 1964
Another Side of Bob Dylan 8. elokuuta, 1964
Bringing It All Back Home 22. maaliskuuta, 1965
Highway 61 Revisited 30. elokuuta, 1965
Blonde on Blonde 27. kesäkuuta, 1966
Bob Dylan's Greatest Hits 27. maaliskuuta, 1967
John Wesley Harding 27. joulukuuta, 1967
Nashville Skyline 9. huhtikuuta, 1969
Self Portrait 8. kesäkuuta, 1970
New Morning 19. lokakuuta, 1970
Bob Dylan's Greatest Hits Vol. II 17. marraskuuta, 1971
Pat Garrett & Billy the Kid 16. heinäkuuta, 1973
Dylan 19. lokakuuta, 1973
Planet Waves 17. tammikuuta, 1974
Before the Flood 20. kesäkuuta, 1974
Blood on the Tracks 17. tammikuuta, 1975
The Basement Tapes 26. kesäkuuta, 1975
Desire 5. tammikuuta, 1976
Hard Rain 13. syyskuuta, 1976
Street Legal 15. kesäkuuta, 1978
Bob Dylan at Budokan 23. huhtikuuta, 1979
Slow Train Coming 20. elokuuta, 1979
Saved 23. kesäkuuta, 1980
Shot of Love 10. elokuuta, 1981
Infidels 27. lokakuuta, 1983
Real Live 3. joulukuuta, 1984
Empire Burlesque 10. kesäkuuta, 1985
Biograph 7. marraskuuta, 1985
Knocked Out Loaded 14. heinäkuuta, 1986
Down in the Groove 30. toukokuuta, 1988
Dylan & The Dead 30. tammikuuta, 1989
Oh Mercy 18. syyskuuta, 1989
Under the Red Sky 10. syyskuuta, 1990
The Bootleg Series Volumes 1-3 (Rare & Unreleased) 1961-1991 26. maaliskuuta, 1991
Good as I Been to You 3. marraskuuta, 1992
World Gone Wrong 26. lokakuuta, 1993
Bob Dylan's Greatest Hits Volume 3 15. marraskuuta, 1994
MTV Unplugged 2. toukokuuta, 1995
Time Out of Mind 30. syyskuuta, 1997
The Bootleg Series Vol. 4: Bob Dylan Live 1966, The "Royal Albert Hall" Concert 13. lokakuuta, 1998
The Essential Bob Dylan 31. lokakuuta, 2000
Love and Theft 11. syyskuuta, 2001
The Bootleg Series Vol. 5: Bob Dylan Live 1975, The Rolling Thunder Revue 26. marraskuuta, 2002
The Bootleg Series Vol. 6: Bob Dylan Live 1964, Concert at Philharmonic Hall 30. maaliskuuta, 2004
The Bootleg Series Vol. 7: No Direction Home: The Soundtrack 30. elokuuta, 2005
Live at The Gaslight 1962 30. elokuuta, 2005
Modern Times 29. elokuuta, 2006
Together Through Life 28. huhtikuuta, 2009
Christmas in the Heart 13. lokakuuta, 2009
Tempest 11. syyskuuta 2012

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tarantula (1971)
  • Writings And Drawings (1972)
  • Lyrics: 1962–1985
  • Drawn Blank (1994)
  • Chronicles: Vol. One (2004)
  • Lyrics: 1962–2001 (2004)
  • The Bob Dylan Scrapbook, 1956–1966 (2005)

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivuosassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintyjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Festival (1967) – Dokumentti
  • The Concert For Bangladesh (1972) – Dokumentti
  • The Last Waltz (1978) – Dokumentti

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • I'm Not There (2007) – elämäkerta, jossa useat eri näyttelijät esittävät Dylania

Bob Dylan -dokumentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bob Dylan Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 23. syyskuuta 1987 Helsingin jäähalli.
  • 30. toukokuuta 1989 Helsingin jäähalli.
  • 1. heinäkuuta 1990, Turku, Ruisrock.
  • 21. heinäkuuta 1996, Pori, Kirjurinluoto
  • 16. toukokuuta 2000, Helsinki, Hartwall Areena
  • 9. lokakuuta 2003, Helsinki, Hartwall Areena
  • 1. kesäkuuta 2008, Helsinki, Hartwall Areena
  • 17. heinäkuuta 2014, Pori, Kirjurinluoto

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Shelton, Robert: Bob Dylan : elämä ja musiikki. Weilin+Göös, 1987. ISBN 951-35-4035-9.
  • Epstein, Daniel Mark: The Ballad of Bob Dylan : A Portrait. Souvenir Press, 2011. ISBN 9780285639003.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Shelton 1987, s. 29–32.
  2. Shelton 1987, s. 27.
  3. Shelton 1987, s. 32–33.
  4. Shelton 1987, s. 37.
  5. Shelton 1987, s. 38.
  6. Shelton 1987, s. 39–40.
  7. Shelton 1987, s. 46.
  8. Shelton 1987, s. 41–42.
  9. Shelton 1987, s. 44–45.
  10. Shelton 1987, s. 47–48.
  11. Shelton 1987, s. 43.
  12. a b c d e f g h i j k l m n o p q Al Kooper: Bob Dylan Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.4.2015.
  13. Bobby Vee interview Bob Dylan Musical Roots and Influences Pages. Viitattu 6.4.2015.
  14. a b c How Bobby Zimmerman Became Bob Dylan, Ben Corbett, About.com
  15. Epstein 2011, s. 43–45.
  16. Epstein 2011, s. 56.
  17. Shelton 1987, s. 56.
  18. Five myths about Bob Dylan, Elizabeth Thomson, The Wahington Post, 7.2.2014
  19. Dylan's Tempest: first listen
  20. The Pulitzer Price Winners 2008 - Special Citation The Pulitzer Board. Viitattu 18.6.2010. (englanniksi)
  21. President Obama Names Presidential Medal of Freedom Recipients 26.4.2012. Whitehouse.gov. Viitattu 30.4.2012. (englanniksi)
  22. Anu Uimonen: Dylan maalasi tauluja. Helsingin sanomat, 5.9.2010, s. C1.
  23. Rocklegenda Bob Dylanin taidenäyttely avattin Tanskassa 5.9.2010. Yle.fi. Viitattu 5.9.2010.
  24. Mari Koppinen: Bob Dylanin teoksia syytetään jäljennöksiksi. Helsingin Sanomat, 30.9.2011, s. C2. Artikkelin verkkoversio.
  25. MusicNews.com - Bob Dylan gives interview to The Big Issue Viitattu 29.6.2012
  26. Bob Dylan biography Rolling Stone. Viitattu 6.4.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bob Dylan.
  • Bell, Ian: Once Upon a Time: The Lives of Bob Dylan. New York: Pegasus Books, 2012. ISBN 978-1-60598-481-0.
  • Dylan, Bob: Muistelmat, osa 1. WSOY, 2005.
  • Gray, Michael: Song & Dance Man III. The Art of Bob Dylan. Continuum, 2000.
  • Immonen, Tenho: Bob Dylan – Ikuinen vaeltaja. Pop-Kirja, 2003.
  • Jacobsson, Mats: Dylan i 60-talet: Tematiken i Bob Dylans sångtexter och dikter 1961–67. Lund: Ellerströms, 2004. ISBN 91-7247-100-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]