Harry Martinson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harry Martinson
Harry Martinson ja Ivar Lo-Johansson.
Harry Martinson ja Ivar Lo-Johansson.
Syntynyt 6. toukokuuta 1904
Jämshög, Ruotsi
Kuollut 11. helmikuuta 1978 (73 vuotta)
Tukholma, Ruotsi
Ammatit kirjailija
Kansallisuus ruotsalainen
Äidinkieli ruotsi
Aikakausi 19271978
Tyylilajit draama, essee, lyriikka, proosa
Tunnustukset Nobelin kirjallisuuspalkinto 1974 Nobel-palkinto
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Martinsonin hautakivi.

Harry Martinson (6. toukokuuta 1904 - 11. helmikuuta 1978) oli ruotsalainen runoilija. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa.[1] Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara vuodelta 1956. Se on kuvaus avaruusaluksesta, joka kulkee Aurinkokunnasta pois päin ilman toivoa paluusta.

Sisällysluettelo

Elämä [muokkaa]

Harry Martinson syntyi Jämshögissä, Blekingessä vuonna 1904. Isä Martin Olsson kuoli Harryn ollessa kuusivuotias. Äiti jätti perheen ja häipyi Yhdysvaltoihin. Näin Martinsonista tuli orpo huutolainen, joka lähti 16-vuotiaana merille.[2] Martinson toimi erilaisissa töissä merillä ja maissa kuusi vuotta asuen jonkin aikaa Etelä-Amerikassa ja Intiassa oppien maailmalla monia kieliä.

Martinson sairastui merillä pölykeuhkoon, joutui jäämään maihin ja palasi Ruotsiin vuonna 1927.[3] Tämän jälkeen Martison vietti vuosia kiertelevää kulkurin elämää. Hän liittyi myöhemmin nuorten runoilijoiden ryhmään. Ryhmä kirjoitti 1929 merkittävän runoteoksen Fem unga. Näin Martinsonista tuli kuuluisa. Samana vuonna Martinson avioitui tunnetun kirjailijan Moa Swartzin kanssa. 30-luvulla Martinson innostui sosialismista. Mutta käydessään Neuvostoliitossa Martinson pettyi siellä vallitsevaan totalitaariseen sosialismiin[3]. Lopullinen Martinsonin läpimurto oli teos Nässlorna blomma vuonna 1935.

Martinson osallistui vapaaehtoisena Suomen talvisotaan. Vuonna 1941 Martinson erosi ensimmäisestä vaimostaan Moasta. Vuonna 1942 Martinson avioitui Ingrid Lindcrantzin kanssa[3], josta liitosta syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1949 Martinson valittiin Ruotsin tiedeakatemiaan[3] ja 1954 Martinsonista tuli Göteborgin yliopiston kunniatohtori. Martinson sai yllättäen Nobelin palkinnon vuonna 1974 Eyvind Johnsonin kanssa. Martinsonin valinta kirjallisuuden nobelistiksi herätti kovaa kiistelyä, sillä hän oli itse palkinnon myöntäneen akatemian jäsen.[4]

Martinsoniin ja Johnsoniin kohdistettiin kovaa kritiikkiä sanomalehdissä[5]. Muutamat nuoremmat vasemmistolaiset alkoivat arvostella Martinsonia siitä ettei tämä ottanut oikealla tavalla kantaa politiikkaan. Martinson masentui arvostelusta syvästi ja joutui masennuksensa takia sairaalahoitoon. Pian tämän jälkeen Martinson tappoi itsensä sairaalassa saksilla helmikuussa 1978.[6][5]

Eläessään Martinson määritteli itsensä buddhalaiseksi, ”...ei uskonnollisesti, mutta moraalisfilosofisesti”. Buddhalaisuutta ei otettu huomioon ruotsalaisessa yhteiskunnassa; Martinsonin runo on ruotsalaisessa virsikirjassa ja hänelle järjestettiin kristilliset hautajaiset.[7]

Muita teoksia [muokkaa]

Kulkijan pilvilinnat -romaanissa Martinson käyttää hyväkseen kokemuksiaan vaellusvuosistaan. Teos sisältää myös yhteiskuntakritiikkiä.

Romaanit [muokkaa]

  • Hyvästi, meri (Kap farväl! 1933)
  • Nokkoset kukkivat (Nässlorna blomma, 1935)
  • Tie maailmalle (Vägen ut, 1936)
  • Kulkijan pilvilinnat (Vägen till Klockrike, 1948)

Esseitä [muokkaa]

  • Svärmare och harkrank
  • Midsommardalen
  • Det enkla och det svåra
  • Utsikt från en grästuva
  • Verklighet till döds
  • Den förlorade jaguaren
  • Resor utan mål

Runokokoelmia [muokkaa]

  • Diktsamlingar
  • Spökskepp
  • Nomad
  • Passad
  • Cikada
  • Aniara – katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa 1956. Suom. Aila Meriluoto.
  • Gräsen i Thule
  • Vagnen
  • Dikter om ljus och mörker
  • Tuvor

Viitteet [muokkaa]

  1. The Nobel Prize in Literature 1974, viitattu 29.2.2012
  2. Biography (From Nobel Lectures, Literature 1968-1980, Editor-in-Charge Tore Frängsmyr, Editor Sture Allén, World Scientific Publishing Co., Singapore, 1993) 1974. The Nobel Foundation. Viitattu 30.8.2009. (englanniksi)
  3. a b c d Liukkonen P: Harry Martinson (1904-1978) Pegasos Author's Calendar. 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 30.8.2009. (englanniksi)
  4. Jarmo Wallenius: Nykyihmisen oloinen kulkuri maailmankaikkeudessa. Turun sanomat 17.1.2005.
  5. a b Martinson begick harakiri Aftonbladet 31.8.2000 (uutinen Lars Gyllenstenin muistelmista)
  6. Lars Gyllensten, 2000: Minnen, bara minnen. Albert Bonniers förlag AB. ISBN 9100571407
  7. Forerunners Swedish Electronic & Concrete Music 1955-65 Sono Loco

Aiheesta muualla [muokkaa]