Harry Martinson

Wikipedia

Harry Martinson (6. toukokuuta 1904 - 11. helmikuuta 1978) oli ruotsalainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1974 yhdessä Eyvind Johnsonin kanssa. Hänen tunnetuin työnsä on runoelma Aniara 1956. Se on synkkä kuvaus avaruusaluksesta, joka tuhoon tuomittuna kiitää ulos Aurinkokunnasta.

Sisällysluettelo 1 Elämä 2 Aniara 3 Muita teoksia 3.1 Romaanit 3.2 Esseitä 3.3 Runokokoelmia 4 Viitteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämä

Harry Martinson syntyi Jämshögissä, Blekingessä vuonna 1904. Isä Martin Olsson kuoli Harryn ollessa kuusivuotias, ja äiti jätti perheen häipyen Yhdysvaltoihin. Näin martinsonista tuli orpo huutolainen, joka lähti 16-vuotiaana merille. Mertinson toimi erilaisissa töissä merillä ja maissa seitsemän vuotta asuen jonkin aikaa Etelä-Amerikassa ja Intiassa oppien maailmalla monia kieliä.

Martinson sairastui merillä pölykeuhkoon, joutui jäämään maihin ja palasi Ruotsiin vuonna 1926. Tämän jälkeen Martison vietti vuosia kiertelevää kulkurin elämää. Siellä Martinson pidätettiin Malmössa irtolaisuudesta. Yhdessä vaiheessa Martinson asui Tukholmassa teltassa. Mutta älykäs ja oppivainen Martinson kävi usein kirjastossa opiskellen. Vuonna 1928 Martinson eksyi Tukholman boheemipiireihin^[1] Martinson liittyi nuorten runoilijoiden ryhmään. Ryhmä kirjoitti 1929 merkittävän runoteoksen Fem unga. Näin Martinsonista tuli kuuluisa. Samana vuonna Martinson avioitui tunnetun kirjailijan Moa Swartzin kanssa. 30-luvulla Martinson innostui sosialismista. Mutta käydessään Neuvostoliitossa Martinson pettyi siellä vallitsevaan totalitaariseen sosialismiin^[2]. Lopullinne Martinsonin läpimurto oli teos Nässlorna blomma.

Martinson osallistui vapaaehtoisena Suomen talvisotaan. Vuonna 1941 Martinson erosi ensimmäisestä vaimostaaan Moasta. uonna 1942 Martinson avioitui Ingrid Lindcrantzin kanssa^[3], josta liitosta syntyi kaksi tytärtä. Vuonna 1949 Martinson valittiin Ruotsin tiedeakatemiaan^[2] ja 1954 Martinsonista tuli Göteborgin yliopiston kunniatohtori. Martinson sai yllättäen Nobelin palkinnon vuonna 1974 Eyvind Johnsonin kanssa. Martinsonin valinta kirjallisuuden nobelistiksi herätti kovaa kiistelyä.

Martinsoniin ja Johnsoniin kohdistettiin kovaa kritiikkiä sanomalehdissä^[2]. Muutamat nuoremmat vasemmistolaiset alkoivat arvostella Martinsonia siitä ettei tämä ottanut oikealla tavalla kantaa politiikkaan. Martinson masentui arvostelusta syvästi.

Martinson joutui masennuksensa takia sairaalahoitoon vuonna 1978, kun yritti tappaa itsensä ja vain vammautti itseään^[2]. Pian tämän jälkeen Martinson tappoi itsensä sairaalassa saksilla helmikuussa 1978.

Eläessään Martinson määritteli itsensä buddhalaiseksi, ”...ei uskonnollisesti, mutta moraalisfilosofisesti”. Buddhalaisuutta ei otettu huomioon ruotsalaisessa yhteiskunnassa; Martinsonin runo on ruotsalaisessa virsikirjassa ja hänelle järjestettiin kristilliset hautajaiset.

[muokkaa] Aniara

Pääartikkeli: Aniara

Harry Martinson julkaisi vuonna 1956 osin 1940-luvulla tekemänsä runoteoksen Aniara. Aniara on ahdistava, synkkä kertomus kuvitteellisesta tulevaisuudesta. Se kertoo eksyneestä matkustajia kuljettavasta avaruusaluksesta, joka syöksyy ulos Aurinkokunnasta ilman toivoa paluusta Maahan. Martinson asettaa eepoksessaan ihmisen vastatusten elämän rajallisuuden ja avaruuden voittamattoman suuruuden kanssa. Hän pohtii maailmansotien, totalitarismin, Hiroshiman ja kylmän sodan ydinkokeiden aikana eläneenä ihmisen pahuutta, julmuutta ja itsetuhoisuutta. Toisaalta Martinson maalaa lukijan eteen kiehtovan ja moniselitteisen kuvan tulevaisuudesta. Monia kieliä osaava Martinson käyttää runoissan uudissanoja, jotka hön otti osin vieraista kielistä. Martinson sai Nobelin palkinnon vuonna 1974 osin juuri Aniaran takia. Aila Meriluoto suomensi 103-lauluisen Aniaran vuonna 1963. Meriluodon suomennuksessa ei näy Aniaran alkuperäinen runomitta, vaan suomennetun Aniaran runot ovat pääosin riimittömiä.

[muokkaa] Muita teoksia

Kulkijan pilvilinnat -romaanissa Martinson käyttää hyväkseen kokemuksiaan vaellusvuosistaan. Teos sisältää myös yhteiskuntakritiikkiä.

[muokkaa] Romaanit

• Nokkoset kukkivat (Nässlorna blomma, 1935)
• Tie maailmalle (Vägen ut, 1936)
• Kulkijan pilvilinnat (Vägen till Klockrike, 1948)

[muokkaa] Esseitä

• Svärmare och harkrank
• Midsommardalen
• Det enkla och det svåra
• Utsikt från en grästuva
• Verklighet till döds
• Den förlorade jaguaren
• Resor utan mål

[muokkaa] Runokokoelmia

• Hyvästi, meri! (1933)
• Diktsamlingar
• Spökskepp
• Nomad
• Passad
• Cikada
• Aniara – katsaus ihmiseen ajassa ja tilassa 1956. Suom. Aila Meriluoto.
• Gräsen i Thule
• Vagnen
• Dikter om ljus och mörker
• Tuvor

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Jarmo Wallenius: Nykyihmisen oloinen kulkuri maailmankaikkeudessa. Turun sanomat 17.1.2005.