Margaret Thatcher

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Margaret Thatcher
Margaret Thatcher cropped2.png
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
4. toukokuuta 197928. marraskuuta 1990
Monarkki Elisabet II
Varapääministeri William Whitelaw
Geoffrey Howe
Edeltäjä James Callaghan
Seuraaja John Major
Tiedot
Syntynyt 13. lokakuuta 1925
Grantham, Britannia
Kuollut 8. huhtikuuta 2013 (87 vuotta) [1][2]
Lontoo, Britannia
Puolue konservatiivi
Puoliso Denis Thatcher (aviol. 1951–2003†)
Ammatti poliitikko
Uskonto anglikaani (ennen avioliittoa metodisti)
Arvonimet paronitar

Margaret Hilda Thatcher (o.s. Roberts; 13. lokakuuta 1925 Grantham8. huhtikuuta 2013 Lontoo) oli brittiläinen poliitikko. Hän oli maansa ensimmäinen naispääministeri (1979–1990) ja konservatiivipuolueen puheenjohtaja.[1][2]

Thatcherin johdolla konservatiivit saivat murskavoiton vuoden 1979 vaaleissa, ja hänestä tuli historian ensimmäinen suurvallan naispääministeri; hän toimi virassa yhtäjaksoisesti vuoteen 1990 asti. Thatcher valittiin pääministeriksi uudelleen 1983 ja 1987. Hän oli ensimmäinen kolmesti vaalit voittanut pääministeri sitten 1820-luvun. Vuonna 1988 hänestä tuli Britannian pitkäaikaisin pääministeri 1900-luvulla.

Ulkopolitiikassa Thatcher ylläpiti erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, erityisesti ystävänsä Ronald Reaganin toimiessa maan presidenttinä 1981–1988.

Lapsuus ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaret Roberts syntyi Granthamissa, Lincolnshiressa Englannissa.[3] Hänen isänsä Alfred Roberts omisti pienen kaupan ja oli metodistikirkon maallikkosaarnaaja sekä Liberaalipuolueen kannattaja ja kunnanvaltuuston jäsen. Margaret Thatcher pysyi metodistina koko elämänsä ajan.[4] Hän kävi Kesteven and Grantham Girls’ Schoolia. Kotonaan hän työskenteli pienestä pitäen isänsä kaupassa.

Thatcher pääsi Oxfordin yliopiston Somerville Collegeen ja opiskeli kemiaa, erityisesti kristallografiaa, sekä osallistui aktiivisesti yliopiston Konservatiiviyhdistyksen toimintaan ja nousi sen johtoon. Lisätäkseen poliittista asiantuntemustaan Thatcher opiskeli sittemmin myös lakia ja valmistui juristiksi vuonna 1953. Samana vuonna hän sai kaksoslapsensa, Carolin ja Markin. Avioliiton hän oli solminut vuonna 1951 Denis Thatcherin kanssa; he olivat tutustuneet Kentin konservatiivien toiminnassa.

Poliitikon uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher oli konservatiivien nuorin ehdokas vuoden 1950 vaaleissa. Muutamassa ensimmäisessä vaalissa hän pääsi ehdokkaaksi vain vaalipiireissä, joissa puolueella ei ollut mahdollisuuksia, mutta hän kavensi niissä työväenpuolueen etumatkaa. Thatcher valittiin parlamenttiin vuonna 1959. Ensipuheissa edustajilla on tapana kiitellä laveasti vaalipiiriään. Thatcher kuitenkin sanoi vain, että Finchleyn asukkaat odottavat hänen menevän suoraan asiaan, ja alkoi puolustaa yksityistä lakialoitettaan, joka sittemmin menikin läpi. Sen ansiosta kunnanvaltuustojen kokouksista tuli julkisia ja lehdistölle tuli oikeus raportoida niistä.

Thatcher oli harvoja konservatiiviedustajia, jotka äänestivät homoseksuaalisuuden laillistamisen puolesta. Tästä huolimatta myöhemmin vuoden 1988 Local Government Actin luku 28 kielsi erikseen kunnallishallinnoilta ”homoseksuaalisuuden edistämisen” ja kouluilta homoseksuaalisuuden opettamisen hyväksyttävänä. Thatcher vastusti lain kumoamista vuonna 2000.[5] Thatcher oli laillistamassa aborttia muttei vastustanut kuolemanrangaistusta.

Nousu kansallisen politiikan huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaret Thatcher vuonna 1975.

Thatcher valittiin konservatiivien varjohallitukseen 1967. Kun puolue voitti vaalit vuonna 1970, hänestä tuli opetus- ja tiedeministeri Edward Heathin hallitukseen kunnes konservatiivit hävisivät vuoden 1974 vaalit. Tässä tehtävässä hän sai inhoamansa liikanimen ”maitovaras” (”milk snatcher”) poistettuaan opetusministerinä budjettisyistä koululaisilta siihen asti ilmaisen maitoannoksen kouluaterioista.

Konservatiivit kärsivät vuonna 1974 toisenkin vaalitappion, mutta puolueen johtohahmot arvioivat siitä huolimatta Heathin aseman niin vankaksi, etteivät uskaltaneet haastaa tätä. Thatcher uskalsi ja yllättäen voitti tämän molemmissa äänestyksissä ja näin hänestä tuli vuonna 1975 puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja.

Vuonna 1976 Thatcher piti kuuluisan puheensa, jossa Neuvostoliittoa suututti erityisesti seuraava kohta:[6]

Venäläiset halajavat maailmanherruutta, ja he kokoavat rivakasti välineitä noustakseen historian mahtavimmaksi keisarikunnaksi.
Neuvostoliiton politbyroon miesten ei tarvitse piitata yleisen mielipiteen nousuista eikä laskuista. Heille aseet ovat tärkeämpiä kuin voi, kun taas meille melkein kaikki muu on tärkeämpää kuin aseet.


Tämän seurauksena Neuvostoliiton puolustusministeriön lehti Punatähti alkoi kutsua Thatcheria ”Rautarouvaksi”. Nimitys jäi elämään.

Pääministeriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ronald Reagan (vas.), Margaret Thatcher, Nancy Reagan ja Denis Thatcher Valkoisessa talossa 1988.

Thatcherin johdolla konservatiivit saivat murskavoiton vuoden 1979 vaaleissa, ja hänet nimitettiin pääministeriksi.

Vuonna 1981 useat Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n aktivistit aloittivat vankilassa syömälakon saadakseen poliittisen vangin aseman, jonka työväenpuolue oli heiltä viisi vuotta aikaisemmin lakkauttanut. Thatcher ei myöntynyt vaatimuksiin. Kun kymmenen aktivistia oli kuollut, muut luopuivat lakosta. Syömälakko ja kuolemat saivat runsaasti julkisuutta, mitä pidetään suurena propagandavoittona aktivisteille ja IRA:n poliittisen siiven Sinn Féinin poliittisen nousun alkuna.

Argentiinan sotilashallitus valtasi Falklandinsaaret 1982. Thatcher määräsi Kuninkaallisen laivaston argentiinalaisia vastaan, mikä johti Falklandin sotaan. Sota päättyi brittien voittoon.

Britannian hallitus ilmoitti vuonna 1984 aikovansa sulkea 20 tappiollista hiilikaivosta Pohjois-Englannissa ja Walesissä. Kaivostyöläiset aloittivat lakon. Lakon laillisuus sekä lakkovahtien ja poliisien väliset väkivaltaisuudet herättivät suurta kiistaa. Thatcher oli valmistautunut lakkoihin muun muassa keräämällä voimaloille suuret hiilivarastot, minkä vuoksi lakko ei aiheuttanut sähkökatkoja. Vuoden lakon jälkeen ammattiliitto luopui lakosta. Ay-liike jatkoi Thatcherin politiikan arvostelua.

IRA teki pommi-iskun 12. lokakuuta 1984 Brightonissa konservatiivipuolueen puoluekokouspaikkana toimineeseen hotelliin. Viisi ihmistä kuoli ja muita loukkaantui. Surmansa sai muun muassa parlamentin jäsen Anthony Berry, ja teollisuusministeri Norman Tebbit loukkaantui. Thatcher selvisi vahingoittumattomana, sillä hän oli räjähdyksen tapahtuessa huoneistonsa työhuoneessa.[7]

Thatcher antoi vuonna 1987 naistenlehdelle kuuluisan lausuntonsa: ”Yhteiskuntaa ei ole olemassa. On vain yksityisiä miehiä ja naisia, ja sitten on perheitä.”[8]

Poliittisen uran loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcherin mukaan vuonna 1989 valtiovarainministeri oli talouden ylikuumentuessa nostanut korkoja 15 prosenttiin EMU-valmistautumisen vuoksi vastoin Thatcherin tahtoa ja kertomatta tälle. Koronnousun seurauksena maan talouskasvu ja Thatcherin suosio heikkenivät pahasti.

Kansansuosiota verotti myös se, että Thatcher oli ajanut kaikille kunnan asukkaille tulojen tai varallisuuden suuruudesta riippumatta samansuuruista veroa eli niin sanottua henkiveroa (poll tax; tosin siinä oli helpotuksia matalatuloisille) kunnallisen kiinteistöveron tilalle. Veroa vastustavat mielenosoitukset yltyivät lopulta mellakoiksi.[9]

Valtaosa konservatiivipuolueesta vastusti Britannian liittymistä Euroopan talous- ja rahaliittoon (EMU), jonka suhteen Thatcher teki pieniä myönnytyksiä säilyttääkseen vaikutusvaltansa Euroopan yhteisöön. Moni kilpailija vaistosi hetken tulleen, ja Thatcher pyrittiin painostamaan eroon.

Thatcher oli ollut pettynyt eräiden ministeriensä toimiin ja hoitanut osin heidänkin toimiaan, mikä oli herättänyt vastustusta. Keskeisiä vastustajia olivat Geoffrey Howe ja Michael Heseltine.

Heseltine haastoi Thatcherin vuonna 1990 puolueen puheenjohtajakilvassa. Thatcher voitti kilpailijansa ensimmäisellä kierroksella, mutta äänimäärä ei riittänyt suoraan valintaan, eikä hän asettunut ehdolle toiselle kierrokselle, sillä hänen voittonsa olisi ollut epävarma. Toisen kierroksen voitti John Major, josta näin tuli paitsi puoluejohtaja myös pääministeri.[9]

Pääministeriyden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher julisti pääministeriyden jälkeen toimivansa vielä innolla parlamentissa ihanteittensa eteen ja niin hän tekikin. Hän vastusti erityisesti vallan keskittämistä Brysseliin. Seuraavissa vaaleissa (1992) Thatcher ei enää asettunut ehdolle. Tavan mukaan hänestä tehtiin tuolloin paronitar ja hän siirtyi parlamentin (vähemmän vaikutusvaltaiseen) ylähuoneeseen. Hän oli myös sukkanauharitarikunnan jäsen.

Vuonna 1998 Thatcher teki paljon julkisuutta saaneen vierailun Chilen entisen diktaattori Augusto Pinochetin luokse, joka oli asetettu kotiarestiin Lontooseen. Pinochet oli ollut avainliittolainen Falklandin sodassa.[10]

Thatcher kirjoitti kaksiosaiset muistelmat. Yksityisesti hän tuomitsi monet Majorin toimista, mikä raportoitiin laajalti lehdistössä. Hän tuki vielä tämän seuraajia vaaleissa, kunnes vuonna 2002 pienten sydänkohtausten jälkeen lääkäri kielsi häneltä julkiset esiintymiset. Hän jäi leskeksi 26. kesäkuuta 2003.

Thatcher osallistui presidentti Reaganin hautajaisiin kesäkuussa 2004; tosin siellä hänen muistopuheensa esitettiin ennalta nauhoitettuna stressin välttämiseksi. Maaliskuussa 2006 hänet nähtiin konservatiiviministeri John Profumon hautajaisissa, ja syyskuussa 2007 hän kävi teellä Downing Street numero 10:ssä pääministeri Gordon Brownin luona.[11] Hän oli pitkään monien arvovaltaisten yhdistysten johtaja.

Thatcherin terveys alkoi heiketä 2000-luvulla: vuoden 2002 sydänkohtauksen lisäksi hänen kerrottiin saaneen pieniä aivohalvauskohtauksia,[12] ja hän kärsi vaikeasta dementiasta.[13] Kesällä 2010 tuli julkisuuteen tieto Thatcheria koskevasta elokuvahankkeesta, jossa tämän muistisairauskin tuotaisiin esille. Thatcherin lapset arvostelivat aietta. Rautarouva-elokuvan painopiste on Falklandin sotaa edeltävissä vaiheissa. Nimiroolissa on Meryl Streep.[14]

Thatcher kuoli 8. huhtikuuta 2013 halvauskohtauksen jälkeen.[2]

Näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margaret Thatcher ja Ronald Reagan Camp Davidissa 1986.

Thatcher oli Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin hengenheimolainen. Kumpikin uskoi kapitalismin olevan sekä eettisesti oikea että eniten hyvinvointia tuottava järjestelmä. He arvostelivat Neuvostoliiton ihmisoikeusloukkauksia ja uskoivat maan pyrkivän maailmanherruuteen. Toisaalta he uskoivat – toisin kuin useat muut 1970- ja 1980-luvun vaihteessa – neuvostoblokin lopulta häviävän kylmän sodan. Tätä he katsoivat voivansa nopeuttaa haastamalla sen kiihtyvään kilpavarusteluun. Varustelutaso, joka vei noin viisi prosenttia Yhdysvaltain kansantuotteesta vei moninkertaisen osuuden Neuvostoliiton paljon alhaisemmasta kansantuotteesta ja näin tukahdutti sen talouden raskaiden verojen tavoin. Puolustajien mielestä kylmän sodan voitto oli kaksikon tinkimättömyyden ansiota, vastustajien mielestä se tapahtui heistä huolimatta. Thatcher antoi Yhdysvaltain sijoittaa ydinaseita Britanniaan, mitä vastaan rauhanliike järjesti mielenosoituksia.

Euroopan yhteisö ja integraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarina kertoo Thatcherin Fontainebleaun kokouksessa 1984 sanoneen: "Haluan rahani takaisin", minkä seurauksena Britannialle myönnettiin jäsenmaksualennus. Todellisuudessa Thatcher sanoi: "Emme pyydä EY:ltä tai muiltakaan rahaa. Me vain haluamme omat rahamme takaisin." Britanniasta oli tulossa suurin nettomaksaja EU:ssa. Pääongelmana oli Britannian pieni maataloussektori, joten EU:n maataloustukijärjestelmästä hyötyivät muut valtiot.[15]

Vuonna 1988 Thatcher piti puheen, jossa hän vastusti esityksiä EY:n päätöksenteon keskittämisestä ja liittovaltiorakenteesta.lähde? Hänen mielestään EY:n tulisi lisätä kansalaisten vapautta, ei rajoittaa eikä säädellä sitä. Hänestä Britannian monet taistelut valloittajia vastaan eivät saisi kumoutua sillä, että valta siirrettäisiin uudelle Brysselin supervaltiolle. Erityisesti hän vastusti rahaliitto Emua. Tuolloin tulivat myös näkyviin konservatiivipuolueen jakolinjat suhteessa EY:hyn.

Thatcher ja ay-liike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeistolaisten kriitikkojen mukaan ammattiyhdistysliike oli jähmettänyt talouden ja oli vaarana työllisyydelle, ja työväenpuolue oli epäonnistunut yrityksissään rajoittaa sen valtaa. Thatcher poisti vaiheittain ammattiyhdistysliikkeen etuoikeuksia, ja vastaavasti ay-liike toteutti monia lakkoja, joiden tarkoitus oli vahingoittaa Thatcheriä poliittisesti.

Pohjois-Irlanti ja IRA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher oli hyvin tinkimätön Pohjois-Irlannin kannoissaan ja piti aluetta osana Britanniaa. Hänen mukaansa asia kuului vain alueen väestölle (jonka protestanttienemmistö halusi pysyä Britannian osana), hallitukselle ja parlamentille, eikä hän suostunut tekemään myönnytyksiä terroristeille.

Etelä-Afrikka ja apartheid[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thatcher piti Nelson Mandelan Afrikan kansalliskongressia terroristijärjestönä.[16]

Arvostus ja asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiparlamentin jäsenet valitsivat 2013 Margaret Thatcherin maan sodanjälkeisen ajan menestyksekkäimmäksi pääministeriksi. Asteikolla 0-10 hän sai arvosanakseen 7,4, jolla hän jätti taakseen Labour-taustaiset kollegansa Clement Attleen (7.3) ja Tony Blairin (6,8).[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wallius, Anniina: Margaret Thatcher 1925–2013 Yle.fi. 8.4.2013. Yle. Viitattu 8.4.2013.
  2. a b c Sullström, Heidi: Margaret Thatcher on kuollut Yle.fi. 8.4.2013. Yle. Viitattu 8.4.2013.
  3. http://www.nicholasparsons.co.uk/earlyyears/
  4. Margaret Thatcher: Christianity and Wealth, Speech to the Church of Scotland General Assembly, May 21,1988 Modern History Sourcebook. Viitattu 16.09.2007.
  5. http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk_politics/849478.stm
  6. Margaret Thatcher Foundation Puhe Kensington Town Hallissa 19.1.1976
  7. IRA:n väkivalta ja lakkoja Elävä arkisto. Yle.
  8. Anssi Miettinen: Cameronin suuri ihmiskoe. Helsingin Sanomat, 2011, nro 21.2., s. A 2.
  9. a b Ian Whitelaw: Maailmanhistorian pahimmat erehdykset ja ihmiset niiden takana, s. 207–210. Margaret Thathcer ottaa käyttöön henkiveron. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2013. ISBN 978-951-52-3111-6.
  10. UK Thatcher stands by Pinochet
  11. Thatcher visits Brown for tea at No 10 Guardian. Viitattu 16.09.2007.
  12. Margaret Thatcher sairaalahoidossa, Helsingin Sanomat, 8.3.2008
  13. Margaret Thatcher pahoin dementoitunut, Iltalehti, 24.8.2008
  14. Korpela, Anniina: Läheiset tyrmistyivät. Ilta-Sanomat, 2010, nro 20.7., s. 30.
  15. BBC NEWS - Europe - Q&A: The UK budget rebate
  16. Thatcher was wrong about SA, says Tory leader
  17. http://www.alphagalileo.org/ViewItem.aspx?ItemId=137667&CultureCode=en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Margaret Thatcher.


Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Ison-Britannian kuningaskunnan ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerit
Walpole, Wilmingtonin jaarli, Pelham, Newcastlen herttua, Devonshiren herttua, Newcastlen herttua, jaarli Bute, G. Grenville, markiisi Rockingham, jaarli Chatham, Graftonin herttua, lordi North, markiisi Rockingham, jaarli Shelburne, Portlandin herttua, Pitt nuorempi, Addington, Pitt nuorempi, lordi Grenville, Portlandin herttua, Perceval, Liverpoolin jaarli, Canning, varakreivi Goderich, Wellingtonin herttua, jaarli Grey, varakreivi Melbourne, Peel, varakreivi Melbourne, Peel, lordi Russell, Derbyn jaarli, jaarli Aberdeen, varakreivi Palmerston, Derbyn jaarli, varakreivi Palmerston, jaarli Russell, Derbyn jaarli, Disraeli, Gladstone, Disraeli, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, markiisi Salisbury, Gladstone, Roseberyn jaarli, markiisi Salisbury, Balfour, Campbell-Bannerman, Asquith, Lloyd George, Bonar Law, Baldwin, MacDonald, Baldwin, MacDonald, Baldwin, Chamberlain, Churchill, Attlee, Churchill, Eden, Macmillan, Douglas-Home, Wilson, Heath, Wilson, Callaghan, Thatcher, Major, Blair, Brown, Cameron


  Edeltäjä:
Edward Heath
Konservatiivipuolueen johtaja
1975–1990
Seuraaja:
John Major