Ramsay MacDonald

Ramsay MacDonald
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
5. kesäkuuta 1929 – 7. kesäkuuta 1935 22. tammikuuta 1924 – 4. marraskuuta 1924
Monarkki	Yrjö V
Edeltäjä	Stanley Baldwin
Seuraaja	Stanley Baldwin
Henkilötiedot
Syntynyt	12. lokakuuta 1866 Lossiemouth, Moray, Skotlanti
Kuollut	9. marraskuuta 1937 (71 vuotta) Atlantin valtameri
Ammatti	Toimittaja
Arvonimi	Royal Society
Puoliso	Margaret MacDonald
Tiedot
Puolue	Työväenpuolue
Uskonto	Presbyteeri
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

James Ramsay MacDonald (12. lokakuuta 1866 – 9. marraskuuta 1937) oli kahteen otteeseen Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1924 ja 1929–1935. Sosialisti MacDonald nousi vaatimattomista oloista ensimmäiseksi työväenpuolueesta valituksi pääministeriksi 1924. MacDonaldin toisen hallituksen aikana Britannia ajautui lamaan, jolloin MacDonald muodosti "kansallisen hallituksen" konservatiivien kanssa. Tämä päätös riitaannutti MacDonaldin puolueensa kanssa, ja hänet erotettiin työväenpuolueesta.

MacDonald syntyi Lossiemouthissa, Morayssa Pohjois-Skotlannissa renki John MacDonaldin ja piika Anne Ramsayn aviottomana poikana. Hän sai aluksi nimen James Ramsay, mutta otti myöhemmin käyttöön isänsä sukunimen. Aviottomuus oli häpeä 1800-luvun presbyteeri-Skotlannissa, ja leima seurasi MacDonaldia koko hänen elämänsä. Hän kävi koulua Drainien kaupungissa ja työskenteli siellä apuopettajana 18-vuotiaaksi, jolloin hän lähti Lontooseen eikä pitänyt koskaan skotlantilaisuutta arvossa.

Lontoossa työskennellessään MacDonald opiskeli iltakoulussa ja omatoimisesti luonnontieteitä, taloutta ja sosiaalisia asioita. Vuonna 1894 hän liittyi Independent Labour Partyyn, joka oli yksi ensimmäisistä Britannian sosialistipuolueista. Hän asettui ehdokkaaksi parlamenttiin 1895 ja 1900. Samana vuonna hänestä tuli työväenpuolueen edeltäjän Labour Representation Committeen sihteeri. ILP ei ollut marxistinen puolue, mutta se oli sosialistisempi kuin työväenpuolue, ja sen jäsenet muodostivat monia vuosia oman ryhmänsä työväenpuolueen sisällä.

Puoluesihteerinä MacDonald neuvotteli sopimuksen liberaalipoliitikko Herbert Gladstonen (entisen pääministeri William Ewart Gladstonen poika) kanssa, jonka ansiosta työväenpuolue saattoi haastaa useat työväenalueiden parlamenttipaikat ilman liberaalien vastustusta, mikä takasi Työväenpuolueelle sen läpimurron alahuoneeseen. MacDonald avioitui 1896 Margaret Gladstonen kanssa, joka oli Herbertin kaukainen serkku. MacDonald myös matkusteli laajasti, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin 1897, Etelä-Afrikkaan 1902, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 1906 ja useita kertoja Intiaan.

Vuonna 1906 MacDonald valittiin parlamenttiin Leicesterista, ja hänestä tuli yksi parlamentin Työväenpuolueen johtajista. Vähemmistöpuolue tuki liberaalien Henry Campbell-Bannermanin ja Henry Asquithin hallituksia. MacDonaldista tuli yksi työväenpuolueen vasemmiston johtajista, ja hän vaati, että työväenpuolueen on syrjäytettävä liberaalit suurimpana edistyksellisenä puolueena.

Puoluejohtajana

Vuonna 1911 MacDonaldista tuli puolueen puheenjohtaja ("Chairman of the Parliamentary Labour Party"), mutta 1914 hän siirtyi oppositioon vastustamaan Britannian liittymistä ensimmäiseen maailmansotaan. Puolueen enemmistö Arthur Hendersonin johdolla oli eri mieltä, ja MacDonald erosi puheenjohtajan paikalta. Sodan alussa häntä syytettiin maanpetturuudesta ja pelkuruudesta, mutta sodan pitkittyessä hänen maineensa parani. MacDonald menetti kuitenkin paikkansa vuoden 1918 "khaki-vaaleissa", joissa David Lloyd Georgen koalitiohallitus voitti suuren enemmistön.

MacDonald palasi parlamenttiin 1922 Aberavonin piiristä Walesista. Nyt puolue oli jälleen yhtenäinen, ja hänet valittiin uudelleen johtajaksi. Liberaalien alamäki oli selvä, ja 1922 vaaleissa työväenpuolueesta tuli suurin oppositiopuolue Stanley Baldwinin konservatiivihallitukselle. Tähän mennessä MacDonald oli luopunut jyrkän sosialistisesta linjastaan ja vastusti työväenliikkeessä Venäjän vallankumouksen jälkeen pyyhkinyttä radikalismin aaltoa. MacDonaldista tuli kommunismin vannoutunut vastustaja. Päinvastoin kuin Ranskan sosialistipuolue ja Saksan SPD, työväenpuolue ei hajonnut sosiaalidemokraatteihin ja kommunisteihin, vaan Communist Party of Great Britain pysyi pienenä ja eristyneenä.

Vaikka MacDonald oli lahjakas puhuja, ei ollut selvää mitä hän tekisi, jos pääsisi hallitukseen. Kun 1923 vaaleissa konservatiivit menettivät enemmistönsä, kuningas Yrjö V kutsui tammikuussa 1924 MacDonaldin muodostamaan vähemmistöhallitusta, joka pysyisi pystyssä Asquithin liberaalien tuella. MacDonaldista tuli näin ensimmäinen työväenpuolueen pääministeri ja ensimmäinen työläistaustainen ja yksi harvoista, joilla ei ole ollut yliopistokoulutusta.

Ensimmäinen hallitus

MacDonald otti pääministerin tehtävän lisäksi ulkoministerin tehtävän ja teki selväksi, että hänen tavoitteensa oli kumota Versaillesin 1919 rauhan hänen mielestään aiheuttamat vahingot, ratkaista sotakorvauskysymys ja korjata välit Saksaan. Sisäpolitiikan hän jätti ministereilleen. Koska hallituksella ei ollut enemmistöä ala- eikä ylähuoneessa, radikaalia lainsäädäntöä se ei saanut läpi.

Kesäkuussa MacDonald järjesti Lontoossa konferenssin sodanajan liittolaisten kesken ja pääsi sopimukseen uudesta sotakorvaussuunnitelmasta ja Ranskan Ruhrin alueen miehityksestä. Saksan edustajat liittyivät kokoukseen. Tätä seurasi Saksan ja Britannian kauppasopimus. Nämä olivat merkittäviä saavutuksia kokemattomalle vähemmistöpääministerille, ja MacDonald sai kiitosta. Syyskuussa hän ehdotti Euroopan yleistä aseistariisuntaa Genevessä Kansainliiton kokouksessa.

MacDonaldin hallitus kaatui, kun hän ehdotti Neuvostoliiton diplomaattista tunnustamista. Konservatiivit ja heidän tukijansa järjestivät kommunismin vastaisen kampanjan, ja liberaalit vetivät tukensa. MacDonald pyysi hallituksen hajottamista. Hän tiesi Työväenpuolueen häviävän vaalit, mutta oli saavuttanut tavoitteensa, jossa äänestäjät valitsivat vain konservatiivien tai Työväenpuolueen väliltä. Muutama päivä ennen vaaleja tuli julki hallituksen kannalta kiusallinen niin sanottu Zinovjev-kirje, joka sai Neuvostoliiton tunnustamisen näyttämään entistä kyseenalaisemmalta. Lokakuun 1924 vaaleissa Työväenpuolueen paikkamäärä putosi 191 paikasta 151:een, mutta liberaalien 158:sta 40:een.

Toinen hallitus

Baldwin muodosti vahvan konservatiivihallituksen, jota vaivasivat sen koko kauden kriisit, erityisesti vuoden 1926 yleislakko ja nopeasti heikkenevä taloustilanne ja paheneva työttömyys. Toukokuussa 1929 Työväenpuolue sai 288 paikkaa, konservatiivit 260 ja liberaalit 59. Baldwin erosi, ja MacDonald muodosti vähemmistöhallituksen Lloyd Georgen tuella. Tällä kertaa MacDonaldin piti keskittyä kotimaan asioihin. Henderson nimitettiin ulkoministeriksi, Snowden valtiovarainministeriksi. J. H. Thomasista tuli salkuton ministeri (Lord Privy Seal) vastuullaan työllisyysasia, ja hänellä oli apunaan nuori radikaali Oswald Mosley.

MacDonaldin toisella hallituksella oli vahvempi asema kuin ensimmäisellä, ja 1930 se sai läpi uuden eläkelain, työttömyysvakuutuslain ja paransi hiilikaivosteollisuuden palkkoja ja työoloja, jotka olivat olleet yleislakon aihe. Hän järjesti konferenssin Lontoossa Intian kansalliskongressin edustajien kanssa ja lupasi Intialle parlamentaarisen hallituksen mutta ei itsenäisyyttä. Huhtikuussa 1930 hän neuvotteli tonnistoja rajoittavan Lontoon laivastosopimuksen Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa.

MacDonaldilla ei ollut, kuten ei kellään muullakaan, tehokasta vastalääkettä 1929 pörssiromahdusta seuranneeseen talouskriisiin. Snowden tuki perinteistä taloutta eikä antanut tuhlata varoja talouden elvyttämiseen huolimatta Mosleyn, Lloyd Georgen ja taloustieteilijä John Maynard Keynesin kehotuksista. Vaikka hallitus olisi ehdottanutkin tätä, konservatiivit ja konservatiivisemmat liberaalit tai ylähuone eivät olisi sitä hyväksyneet.

Vuoden 1931 aikana taloustilanne jatkoi pahenemistaan, ja vaatimukset leikkauksista hallituksen menoihin, mukaan lukien eläkkeet ja työttömyysavustukset, kasvoivat. MacDonald, Snowden ja Thomas tukivat näitä keinoja säilyttääkseen budjettitasapainon, mutta kanta leikkauksiin jakoi hallituksen, ja työväenliike vastusti niitä jyrkästi. Vaikka hallituksen enemmistö olisi kannattanut leikkauksia, vähemmistöön kuuluivat muun muassa vanhemmat ministerit, kuten Henderson, jotka ilmoittivat mieluummin eroavansa kuin hyväksyvänsä leikkauksia. MacDonald jätti eronpyyntönsä 24. elokuuta 1931 ja suostui muodostamaan kansallisen hätätilahallituksen, johon kuuluivat konservatiivit ja liberaalit. MacDonald, Snowden ja Thomas erotettiin Työväenpuolueesta, minkä jälkeen he perustivat oman National Labour Partyn, joka ei kuitenkaan saanut juurikaan pysyvää kannatusta.

Kansallinen hätätilahallitus

MacDonald ei halunnut uusia vaaleja, mutta konservatiivit pakottivat hänet niihin lokakuussa 1931. Kansallishallitus sai 554 paikka, joista 470 oli konservatiiveilla, 35 "kansallisella Työväenpuolueella" ja 34 liberaaleilla ja monilla muilla ryhmittymillä. Työväenpuolue sai vain 52 paikkaa ja Lloyd Georgen liberaalit neljä. Hallituksen enemmistö oli suurin, jonka Britannian pääministeri on koskaan saanut demokraattisissa vaaleissa, mutta MacDonaldista tuli "konservatiivien vanki", minkä osoitti Neville Chamberlainin nimitys lordikansleriksi (oikeusministeri ja ylähuoneen puheenjohtaja) ja Baldwinin lordipresidentiksi valtakunnanneuvoston johtoon, joilla oli todellinen hallituksen valta-asema. MacDonald katkeroitui Työväenpuolue-hallituksen menettämisestä, sillä hän piti itseään oikeana sosialistina ja Työväenpuolueen miehenä, mutta asema hallituksessa katkaisi hänen vanhat suhteensa ja eristi hänet.

Vuosina 1933 ja 1934 MacDonaldin terveys heikkeni, ja eikä hän enää kyennyt hoitamaan asioita entiseen tapaan talous- ja kansainvälisen tilanteen muodostuessa yhä uhkaavammaksi. MacDonaldin pasifismia oli ihailtu 1920-luvulla, mutta nyt Winston Churchill ja muut arvostelivat häntä pehmeästä suhtautumisesta Adolf Hitleriin. MacDonald luopui toukokuussa 1935 pääministerin tehtävästä ja otti lähinnä nimellisen aseman lordipresidenttinä Baldwiniltä, joka palasi johtoon. Loppuvuoden vaalissa MacDonald hävisi Emanuel Shinwellille Seahamissa. Myöhemmin hänet valittiin Skotlannin yliopistojen edustajan paikalle, mutta hänen fyysinen ja henkinen terveytensä romahtivat 1936. MacDonaldille suositeltiin merimatkaa terveytensä parantamiseksi, mutta hän kuoli merellä marraskuussa 1937.

MacDonaldin maine oli pitkään huono. Vasta vuonna 1977 professori David Marquandin teos antoi hänelle asiaan kuuluvan arvon yhtenä Työväenpuolueen perustajista ja yrityksistä säilyttää rauha maailmansotien välisenä aikana. Marquand yritti myös analysoida MacDonaldin vuoden 1931 päätöstä suhteutettuna ajan kriisitilaan ja hänellä jäljellä olleisiin vaihtoehtoihin nähden.

Yksityiselämä

Ramsay MacDonaldin ja Margaret Gladstonen avioliitto oli onnellinen, ja he saivat kaksi lasta. Heidän poikansa Malcolm MacDonald (1901–1981) teki uran politiikassa, siirtomaiden kuvernöörinä ja diplomaattina. Tytär Ishbel MacDonald (1903–1982) oli hyvin läheinen isälleen. MacDonald järkyttyi Margaretin kuolemasta verenmyrkytykseen 1911. 1920-luvuilla MacDonald piti yllä läheisiä välejä Lady Londonderryyn, jota ei hyväksytty Työväenpuolueessa, koska hänen aviomiehensä oli konservatiivien ministeri.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ramsay MacDonald Wikimedia Commonsissa

• Englannin työväenpuolueen johtaja kotonaan, Suomen Kuvalehti, 26.01.1924, nro 4, s. 18, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot