Aldo Moro
Sivulta puuttuu 
Aldo Moro 
kuuntele ääntämys? (23. syyskuuta 1916 – 9. toukokuuta(?) 1978) oli italialainen poliitikko. Hän oli Italian pitkäaikaisimpia pääministereitä toisen maailmansodan jälkeen: hän oli viiden hallituksen johdossa kahteen otteeseen (1963–1968 ja 1974–1976), yhteensä yli kuusi vuotta. Moro edusti kristillisdemokraattista puoluetta (Democrazia Cristiana).[1]
Moro aloitti poliittisen uransa fasismin loppuvuosina yliopistossa. Hänestä tuli 1941 katolilaisten yliopisto-opiskelijoiden puheenjohtaja. Hänet valittiin 1946 perustuslakia säätävään kokoukseen ja 1948 parlamenttiin, jossa hän oli kuolemaansa asti. Hän oli oikeusministerinä 1955–1957, opetusministerinä 1957–1959 ja pääsi ensi kertaa pääministeriksi 1963–1968 ja uudelleen 1974. Hän oli myös neljä kertaa ulkoministerinä ja kerran sisäministerinä.
1970-luvulla hän panosti ns. historialliseen kompromissiin (compromesso storico). Kyse oli Italian kommunistisen puolueen (Partito Comunista Italiano) johtajan Enrico Berlinguerin ehdottamasta solidaarisuusliitosta kristillisdemokraattien (Democrazia Cristiana) kanssa talouskriisin ratkaisemiseksi.
[muokkaa] Kaappaus
Vasemmistoradikaali terroristiryhmä, Punaiset prikaatit (Brigate Rosse), sieppasi Moron 16. maaliskuuta 1978[2] tämän ollessa matkalla parlamenttiin, jossa käytiin keskustelua luottamuslauseesta Giulio Andreottin hallitukselle. Ensi kertaa myös kommunistien oli määrä tukea hallitusta.
Moroa pidettiin vankina 55 päivää. Hänet löydettiin surmattuna 9. toukokuuta 1978. Vankina ollessaan hän kirjoitti anomuskirjeitä poliitikoille ja paaville, pyytäen näitä neuvottelemaan sieppaajiensa kanssa. Kirjeitä ei julkaistu ennen kuin 1990. Hallitus otti välittömästi kovan linjan ja kieltäytyi neuvottelemasta terroristien kanssa, kuten oli aiemmin tehty mm. Ciro Cirillon tapauksessa. Punaisten prikaatien edellytyksenä Moron vapauttamiselle oli useiden vangittujen terroristien vapauttaminen.[3]
Moron sieppauksesta ja sen taustavoimista on lukuisia huhuja. Useista oikeudenkäynneistä ja tutkimuksista huolimatta kaappauksen taustat ovat pitkälti tuntemattomia. Siten kaappauksen taustalla on nähty myös Italian vapaamuurariloosi P2, edelleen on väitetty CIA:n sekaantuneen asiaan (vrt. Operaatio Gladio) historiallisen kompromissin vastustajina.
Kaappauksesta on tehty useita kirjoja ja elokuva.[3]
Aldo Moron kaappausdraama johti sisäministeri Francesco Cossigan eroon.[4]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Aldo Moro Britannica
- ↑ 1978: Aldo Moro snatched at gunpoint BBC On This Day
- ↑ a b The life in death of Aldo Moro The Economist
- ↑ Cossiga non fece nulla per Aldo Moro Leggo (italiaksi)
 |
Italian tasavallan pääministerit |
| De Gasperi | Pella | Fanfani | Scelba | Segni | Zoli | Fanfani | Segni | Tambroni | Fanfani | Leone | Moro | Leone | Rumor | Colombo | Andreotti | Rumor | Moro | Andreotti | Cossiga | Forlani | Spadolini | Fanfani | Craxi | Fanfani | Goria | De Mita | Andreotti | Amato | Ciampi | Berlusconi | Dini | Prodi | D'Alema | Amato | Berlusconi | Prodi | Berlusconi | Monti |
