Operaatio Gladio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Operaatio Gladio on koodinimi, joka tarkoittaa Naton ns. ”stay behind” -verkostoa ja maanalaista armeijaa, joka perustettiin Italiaan mahdollisen Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton hyökkäyksen tai kommunistien vallankaappauksen varalta.[1] Termin merkitys on kuitenkin laajentunut, ja ”Gladiolla” tarkoitetaan yleensä Naton maanalaisia armeijoita, joita perustettiin ympäri läntistä Eurooppaa kylmän sodan aikana.

Varautuminen Varsovan liiton hyökkäykseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämääränä oli luoda toimintakykyinen salainen verkosto, joka voisi operoida vastarintaverkostona neuvostomiehityksen aikana. Gladion organisoi vuonna 1948 Clandestine Committee of the Western Union (CCWU), ja Naton perustamisen jälkeen vuonna 1949 CCWU integroitiin Clandestine Planning Committeehin (CPC), jonka valvonnasta vastasi Naton Euroopan joukkojen päämaja (engl. Supreme Headquarters Allied Powers Europe, SHAPE).

Gladio-ryhmittymiä toimi useimmissa Nato-maissa, mutta myös puolueettomissa maissa.[2] Salaisten joukkojen koulutuksesta vastasivat pääosin Yhdysvaltain CIA ja brittien MI6[3]. Joukkoihin värvättiin muun muassa entisiä sotilaita, vakaumuksellisia antikommunisteja ja jopa natsien yhteistyökumppaneita.

Gladio-verkoston paljastuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Gladion operaatiot olivat salaisia, ne jäivät normaalin parlamentaarisen valvonnan ulkopuolelle. Verkosto alkoi paljastua italialaisen tuomari Felice Cassonin avattua vuonna 1981 uudelleen tutkimukset vuonna 1972 tehdystä autopommi-iskusta, jossa kolme karabinieeriä sai surmansa. Selvittämättä jääneestä iskusta oli epäilty vasemmistoa, mutta Cassonin tutkimusten myötä siitä tuomittiin lopulta kaksi uusfasistia. Käytetty sotilasluokan räjähde jäljittyi Gladio-verkoston käyttämään asevarastoon. Tutkimusten kuluessa paljastui useita satoja Gladion jäseniä, joihin lukeutui kaksi korkea-arvoista poliitikkoa.[4]

Näiden paljastusten myötä Gladion olemassaoloa ei voitu enää kiistää. Italian pääministeri Giulio Andreotti myönsi Gladio-verkoston olemassaolon syksyllä 1990, ja maan presidenttinäkin toiminut Francesco Cossiga yhdistettiin verkostoon. Cossiga oli ollut mukana organisoimassa Gladiota 1960-luvulla.[5][6]

Kysymys Gladion syyllistymisestä terrorismiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paljastusten myötä alkoivat jatkotutkimukset, spekulaatiot ja salaliittoteoriat salaisten ryhmien tai niiden jäsenten mahdollisesta osallisuudesta terrorismiin.[7]

Tuomitessaan Gladion vuonna 1990 Euroopan parlamentti totesi, että "tietyissä jäsenvaltioissa sotilaalliset salaiset palvelut (tai niiden kontrolloimattomat haarat) olivat sekaantuneet vakaviin terrorismi- ja rikostapauksiin, minkä eri juridiset selvitykset ovat osoittaneet". Parlamentti vaati perinpohjaista selvitystä näiden toimijoiden osallisuudesta "terrorismin ongelmaan Euroopassa".[8] Italiassa, Sveitsissä ja Belgiassa kansalliset parlamentit ovat tutkineet salaisia armeijoita.

Kenties laajimmin aiheesta on kirjoittanut sveitsiläinen historioitsija Daniele Ganser, mm. kirjassaan Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa. Kirjassaan Ganser muun muassa väittää vuonna 1967 tapahtuneen Kreikan sotilasvallankaappauksen tapahtuneen Kreikan salaiseen armeijaan kuuluneiden upseerien toimesta ja katsoo eri maissa toimineiden salaisten armeijoiden syyllistyneen poliittisiin terroritekoihin pyrittäessä vasemmiston syyllistämiseen iskuista. Vaikka Ganser suhtautuu kriittisesti salaisiin armeijoihin ja näkee niiden toiminnan demokraattisissa maissa ongelmallisena, hän myöntää kirjansa lopulla asiakirjojen ja todistajalausuntojen osoittavan, että ”stay behind” -verkostojen luonti sinänsä oli ”järkevä varotoimi” Neuvostoliiton muodostamaa sotilaallista uhkaa vastaan. Neuvostoliiton mahdollisen miehityksen aikana verkostot olisivat vastarintatoiminnallaan näytelleet keskeistä osaa valloitettujen alueiden vapauttamisessa ja valaneet siviiliväestöön vastarintahenkeä.[9]

Reaktioita terrorismisyytöksiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2006 Yhdysvallat myönsi vastarintaverkostojen olemassaolon, mutta kiisti jyrkästi niiden yhteydet terrorismiin. USA:n ulkoministeriön mukaan tutkijat, mukaan luettuna Ganser, olivat ottaneet todesta Neuvostoliiton 1970-luvulla väärentämän asiakirjan, jolla pyrittiin levittämään disinformaatiota. "Dokumentin" tarkoituksena oli tarjota ”todisteita” Yhdysvaltain tuesta terrori-iskuihin eri maissa[10] ja mustamaalata Yhdysvaltoja. Yhdysvaltojen mukaan väärennetty dokumentti on ollut ”stay behind” -tutkijoiden siteerauksien kohteena, kun on esitetty ”todisteita” salaisten armeijoiden ja terrori-iskujen välillä.[11] Myös Journal of Intelligence kritisoi voimakkaasti Ganserin kirjaa, kutsuen sitä salaliittoteoriaksi ja syytti Ganseria vakavastiotettavien lähteiden ja disinformaation yhdistelemisestä.[12]

Brunelin yliopiston tutkija Philip HJ Davies puolestaan kirjoitti, että Ganserin kirjaa ”varjoistavat kuvitellut salaliitot”, ja Ganserin perimmäisen ongelman olevan sen, että hän ei ”ole suorittanut alkeellisinta tutkimusta, jotta pystyisi keskustelemaan salaisista operaatioista ja erikoisoperaatiosta tehokkaasti”.[13] Norjalainen sotahistoriaan erikoistunut tutkija Olav Riste puolestaan sanoo Ganserin vääristelleen Risten tutkimuksia Norjan "stay-behind" verkostosta.[14]

Tiedustelutoiminnan historiaan erikoistunut CIA:n tutkija Hayden B. Peaken toteaa arviossaan Ganserin valittavan kirjassaan virallisten lähteiden löytämisen vaikeutta, mutta kirjoittavan silti 14 kappaletta eri maiden salaisista operaatioista. Haydenin mukaan mielenkiintoista kirjassa on se, miten suhteet läntisten valtioiden välillä kehittyivät toisen maailmansodan jälkeen. Hän väittää, että Ganser ei pysty esittämään mitään todisteita väitteilleen siitä, että CIA, MI6 ja Nato olisivat muuttaneet Gladion terroriorganisaatioksi.[15]

Terrorismin paljastuminen oikeudenkäynneissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain ja edellä mainittujen tutkijoiden näkemyksistä huolimatta Gladion osuutta useissa Euroopan maissa tehtyihin terrori-iskuihin ei laajalti kiistetä mm. italialaisten terrorismioikeudenkäyntien tulosten ansiosta. Niissä todettiin Italian sotilastiedustelu SISMIn, uusfasistien ja Gladio-verkoston osien suunnitelleen ja toteuttaneen lukuisia terrori-iskuja vuosien 1969 ja 1985 välillä. Itse Gladio-verkoston paljastuminen alkoi vuonna 1972 Peteanossa tapahtuneen, pitkään selvittämättä olleen pommiattentaatin tutkimuksista. Tutkimusten myötä julkisuuteen nousi "jännitteen strategia", jossa pyrittiin säilyttämään poliittinen status quo tarvittaessa väkivalloin ja syyllistämällä poliittinen vasemmisto terrori-iskuista. Peteanon iskusta tuomitun Vincenzo Vinciguerran lausunnon mukaan siviileihin kohdistuneiden iskujen tarkoituksena oli saada Italian kansa pyytämään valtiolta lisää turvallisuutta.[16] Vuonna 1980 tehdystä Bolognan rautatieaseman pommi-iskusta tuomittiin 15 vuotta myöhemmin kaksi uusfasistia, mutta myös kaksi Italian sotilastiedustelun jäsentä, joiden todettiin koettaneen johtaa tutkijat väärille jäljille tavoitteenaan äärioikeistolaisten tekijöiden suojelu.

BBC teki vuonna 1992 Gladiota käsittelevän dokumenttisarjan, jossa päädyttiin siihen, että CIA, MI6 ja Nato ohjasivat äärioikeistolaisia salaisia armeijoita, jotka murhasivat eri maissa yhteensä satoja siviilejä tavoitteena sälyttää syy iskuista vasemmistoryhmille. Gladion operaatioilla Italiassa ja Belgiassa pyrittiin saamaan kansan tuki politiikalle, joka olisi Yhdysvaltain etujen mukaista. Ranskalais-saksalainen Arte lähetti aiheesta saksankielisen dokumentin[17] vuonna 2011. Dokumentissa kuvataan Gladion perustamista Saksassa ja Italiassa sekä valaistaan mm. vuoden 1969 Piazza Fontanan pommi-iskun, Bolognan rautatieaseman pommi-iskun ja vuonna 1980 tehdyn Oktoberfest-iskun taustoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Daniele Ganser (Suomentanut Lauri Itäkannas): Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa. Like ja Suomen Rauhanpuolustajat, 2009.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Guardian - MI5 bugged leading intellectuals and journalists in 1950s, files show Viitattu 6.6.2012
  2. New York Times - EVOLUTION IN EUROPE; Italy Discloses Its Web Of Cold War Guerrillas "News reports in recent days assert that similar programs have also existed in Britain, Norway, Portugal, Spain, Austria, Turkey and Denmark, and even in neutral countries like Switzerland and Sweden." Viitattu 2.9.2009
  3. Secret Italian unit 'trained in Britain' - Richard Norton-Taylor/David Gow, Guardian, 17 November 1990, page 10Viitattu 19.1.2013
  4. http://en.wikipedia.org/wiki/Felice_Casson
  5. The Independent - Franceso Cossiga: Pragmatic and controversial politician who served as prime minister and president of Italy Viitattu 6.6.2012
  6. The New York Times - Francesco Cossiga Is Dead at 82; Led Italy and Its Antiterrorism Battle Viitattu 6.6.2012
  7. The Guardian - Francesco Cossiga obituary Viitattu 6.6.2012
  8. European Parliament Resolution on Gladio - 11/22/1990
  9. Ganser s.354
  10. America.gov - Misinformation about "Gladio/Stay Behind" Networks Resurfaces Viitattu 2.11.2012
  11. Ibid. Viitattu 2.11.2012
  12. Journal of Intelligence History Viitattu 3.11.2012
  13. Philip HJ Davies, "Review of NATO’s Secret Armies," The Journal of Strategic Studies, December 2005, s. 1064-1068.
  14. Olav Riste, "Review of NATO’s Secret Armies," Intelligence and National Security, September 2005, s. 550-551.
  15. The Intelligence Officer´s Bookshelf - Central Intelligence Agency Viitattu 19.1.2013
  16. Der Spiegel - Die dunkle Seite des Westens Viitattu 15.3.2013
  17. Gladio - Geheimarmeen in Europa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.