Jean-Claude Juncker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jean-Claude Juncker
Ioannes Claudius Juncker die 7 Martis 2014.jpg
Juncker vuonna 2014
Luxemburgin pääministeri
20.1.1995–4.12.2013
Monarkki Jean
Henri
Varapääministeri Jacques Poos
Lydie Polfer
Jean Asselborn
Edeltäjä Jacques Santer
Seuraaja Xavier Bettel
Luxemburgin valtiovarainministeri
14.7.1989–23.7.2009
Edeltäjä Jacques Santer
Seuraaja Luc Frieden
Euroryhmän puheenjohtaja
1.1.2005–21.1.2013
Seuraaja Jeroen Dijsselbloem
Tiedot
Syntynyt 9. joulukuuta 1954 (ikä 59)
Redange
Puolue Kristillissosiaalinen kansanpuolue
Puoliso Christiane Frising
Allekirjoitus Jean-Claude Juncker signature.svg

Jean-Claude Juncker (s. 9. joulukuuta 1954 Redange, Luxemburg) on luxemburgilainen kristillissosiaalisen kansanpuolueen (Chrëschtlech Sozial Vollekspartei, CSV) poliitikko. Hän toimi maansa pääministerinä vuosina 1995–2013[1] ja valtiovarainministerinä vuosina 1989–2009. Jacques Santer oli hänen edeltäjänsä molemmissa tehtävissä.

Juncker liittyi kristillissosiaaliseen kansanpuolueeseen vuonna 1974. Hän on opiskellut lakia Strasbourgin yliopistossa.[2]

Heinäkuussa 2013 Juncker ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävistä Luxemburgin tiedustelupalvelusta syntyneen kohun vuoksi. Parlamentin jäsenten julkistamien raporttien mukaan maan tiedustelupalvelu oli salakuunnellut laittomasti kansalaisia. Väärinkäytöksiä oli raporttien mukaan tapahtunut erityisesti vuosina 2004–2008. Parlamentin jäsenet syyttivät Junckeria siitä, ettei hän ollut tiedottanut parlamenttia väärinkäytöksistä. Erotessaan Jucker oli Euroopan pitkäaikaisin pääministeri.[3]

Juncker oli euroryhmän ensimmäinen puheenjohtajana vuosina 2005–2013.[2] Hän oli avainasemassa, kun euromaat neuvottelivat Kreikan, Portugalin ja Irlannin pelastuspaketeista eurokriisin aikana.[4] Junckerin seuraajaksi euroryhmän johtoon valittiin 21. tammikuuta 2013 Alankomaiden valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem.[5]

Vuonna 2006 Juncker sai Kaarle Suuren palkinnon.[2]

Euroopan komission puheenjohtajaehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan parlamentin keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue (EPP) nimesi Junckerin kärkiehdokkaakseen Euroopan komission johtoon maaliskuussa 2014.[1] Toukokuussa järjestettyjen europarlamenttivaalien jälkeen EPP:n ennustettiin saavan eniten parlamenttipaikkoja, mikä tarkoittaisi Junckerin nousua komission puheenjohtajaksi. Junckerin nimittämistä myös vastustettiin voimakkaasti ja arvioitiin, että Eurooppa-neuvosto saattaisi nostaa komission johtoon kärkiehdokkaiden sijaan jonkun muun.[6] Britannian pääministeri David Cameron uhkasi maan saattavan lähteä Euroopan unionista, jos Juncker valitaan. Saksan liittokansleri Angela Merkel taas ilmoitti tukevansa Junckeria komission johtoon.[7]

27. kesäkuuta 2014 Juncker nimitettiin EU-maiden johtajien huippukokouksessa komission puheenjohtajaehdokkaaksi äänin 26–2. Junckerin valintaa vastustivat vain Britannian pääministeri Cameron ja Unkarin pääministeri Viktor Orbán. Euroopan parlamentin odotetaan hyväksyvän Junckerin valinnan komission johtoon heinäkuussa 2014.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vasama, Tanja: Luxemburgin Jean-Claude Juncker europorvarien ehdokas komission johtoon hs.fi. 7.3.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.5.2014.
  2. a b c Kuka on Jean-Claude Juncker? juncker.epp.eu. Viitattu 14.5.2014.
  3. Juncker eroaa Luxemburgin johdosta vakoilukohun takia Taloussanomat. 11.7.2013. Viitattu 17.6.2014.
  4. Muilu, Hannele: Kuivakan huumorin euroveteraani: "Matti, are you sick?" yle.fi. 27.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2014.
  5. Harala, Samuli: Untuvikkoministeri punainen insinööri ja moraaliritari yle.fi. 21.1.2013. Yle Uutiset. Viitattu 17.6.2014.
  6. Nurminen, Jussi: Keskustaoikeiston kärkiehdokas Juncker: Komission puheenjohtajuus on minun yle.fi. 26.5.2014. Yle Uutiset. Viitattu 17.6.2014.
  7. Cameron: Britannia saattaa lähteä EU:sta, jos Juncker valitaan Taloussanomat. 1.6.2014. Viitattu 17.6.2014.
  8. Kerola, Päivi: Jean-Claude Juncker odotetusti EU-komission puheenjohtajaehdokkaaksi yle.fi. 27.6.2014. Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2014.