Federica Mogherini

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Federica Mogherini
Mogherini vuonna 2018
Mogherini vuonna 2018
Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
Junckerin komissio
1.11.2014–30.11.2019
Edeltäjä Catherine Ashton
Seuraaja Josep Borrell
Italian ulkoministeri
21.2.2014–31.10.2014
Pääministeri Matteo Renzi
Edeltäjä Emma Bonino
Seuraaja Paolo Gentiloni
Henkilötiedot
Syntynyt16. kesäkuuta 1973 (ikä 50)
Rooma, Italia
Tiedot
Puolue  Italia: PD
 Euroopan unioni: PES
Koulutus Politiikan tutkimus
Tutkinnot Rooman Sapienza-yliopisto
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu

Federica Mogherini (s. 16. kesäkuuta 1973 Rooma[1]) on italialainen poliitikko. Mogherini oli Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja Euroopan komission varapuheenjohtajana Junckerin komissiossa vuodesta 2014 vuoteen 2019. Korkeana edustajana hänellä oli merkittävä rooli Iranin ydinohjelmaa koskevan kansainvälisen sopimuksen neuvotteluissa. Ennen korkean edustajan virkaa hän oli Italian ulkoministeri vuonna 2014 ja Italian edustajainhuoneen jäsen vuosina 2008–2014. Hän edustaa Italian demokraattista puoluetta ja Euroopan sosialidemokraattista puoluetta. Mogherini on ollut College of Europe -korkeakoulun rehtori vuodesta 2020 alkaen.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mogherini syntyi vuonna 1973 Roomassa. Hänen isänsä on elokuvantekijä Flavio Mogherini.[3] Hän opiskeli lukiossa kielipainotteisesti. Vuonna 2004 hän suoritti tutkinnon Rooman Sapienza-yliopistossa politiikan tutkimuksesta. Hän kirjoitti islamilaista politiikkaa käsitelleen opinnäytteensä ollessaan Erasmus-ohjelman vaihto-opiskelijana Aix-en-Provence'ssa Ranskassa.[4][5][6]

Mogherini puhuu italiaa äidinkielenään, englantia ja ranskaa sujuvasti sekä hieman espanjaa. Hän on ollut naimisissa Matteo Rebesanin kanssa ja heillä on kaksi tytärtä.[2][4][5]

Poliittinen ura Italiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1988 Mogherini liittyi Italian kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön.[3][5] Kun puolue lakkautettiin 1996, hän liittyi Demokraattisen vasemmistopuolueen nuorisojärjestöön.[7] 1990-luvulla hän osallistui kampanjointiin rotu- ja sukupuolisyrjintää vastaan. Hänen poliittinen kantansa on nuoruuden jälkeen siirtynyt keskusta-vasemmistoon.[6] Hän oli Euroopan nuorisofoorumin varapuheenjohtaja ja vaikutti Euroopan nuoret sosialistit -järjestössä. Mogherini siirtyi Italian demokraattiseen puolueeseen, kun se perustettiin vuonna 2007.[4]

Mogherini valittiin Italian parlamentin edustajainhuoneeseen vuonna 2008. Ensimmäisenä kautenaan hän oli ulkoasiainvaliokunnan ja Italian Euroopan neuvoston edustajiston jäsen sekä puolustusvaliokunnan sihteeri. Vuoden 2013 vaalien jälkeen hän oli Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Italian edustajiston johtaja.[2][6]

Ennen kuin Matteo Renzi valittiin demokraattipuolueen puheenjohtajaksi, Mogherini kyseenalaisti tämän ulkopoliittiset taidot ja väitti Twitterissä niiden olevan kolmosluokkalaisen tasoa.[5]

Ulkoministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mogherini keskustelemassa Barack Obaman, Angela Merkelin ja muiden kanssa Naton huippukokouksessa syyskuussa 2014.

Mogherini nimitettiin ulkoministeriksi Matteo Renzin hallitukseen helmikuussa 2014. Hän oli tuossa virassa kolmas nainen ja myös toinen nainen peräkkäin, edeltäjänsä Emma Boninon jälkeen. Hänen arvioitiin olleen kokemattomampi kuin edeltäjänsä olivat olleet. Ulkoministerinkautensa aikana Mogherini vieraili muun muassa kriisialueilla Gazassa ja Ukrainassa.[4][8]

Italia oli esittänyt keskusteluja South Stream -kaasuputken rakentamiseksi Mogherinin vierailtua Moskovassa heinäkuussa 2014.[6] Myöhemmin Mogherini ilmoitti myöhemmin heinäkuussa, ettei Italia vastustakaan lisäpakotteita Venäjälle kaasuputkeen liittyen.[9] Mogherini ilmaisi vastustavansa sotilaallista ratkaisua Ukrainan kriisiin ja muistutti venäjänkielisen vähemmistön oikeuksista.[5] Elokuussa Mogherini pyysi Euroopan unionin korkeaa edustajaa Catherine Ashtonia kutsumaan koolle ylimääräisen kokouksen Irakin kurdien tukemisesta. Mogherini sanoi Isisin etenemisen pysäyttämisen olevan ”äärimmäinen välttämättömyys” ja toivoi tukea Kurdistanille, mutta ei kannattanut sotilaallista väliintuloa.[10]

Korkea edustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2014 europarlamenttivaalien jälkeen Renzi esitti Mogherinia Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi. Silloisen korkean edustajan Catherine Ashtonin seuraajaksi toivottiin naista ja sosiaalidemokraattia, ja Mogherini täytti nämä epämuodolliset vaatimukset. Sosiaalidemokraattiset puolueet asettuivat tukemaan Mogherinia. Italian demokraattinen puolue oli saanut eniten paikkoja Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmässä, mikä edisti Italian esitystä.[5][11][12][13]

Esitys Mogherinista korkeana edustajana sai myös vastustusta. Mogherinia pidettiin liian kokemattomana virkaan. Mogherini vastasi kritiikkiin vedoten asemaansa G7-maan ulkoministerinä ja pitkään kokemukseen ulkopolitiikassa ministerinviran ulkopuolelta. Häntä pidettiin myös liian nuorena virkaan, vaikka hän on kaksi vuotta häntä esittänyttä Renziä vanhempi. Erityisesti Itä-Euroopan maat esittivät huolensa Mogherinin mahdollisesta heikkoudesta suhteessa Venäjään. Tätä kritiikkiä vahvistivat myös Italian taloussuhteet Venäjään ja maan Venäjä-myönteisyys Ukrainan kriisin pakoteasioissa muun muassa South Stream -kaasuputken tukemisen muodossa. Puola esitti Mogherinin sijasta Radosław Sikorskia, jota Länsi-Euroopan maat pitivät taas liian kriittisenä Venäjää kohtaan. Suomen puolustusministeri Carl Haglund kritisoi Mogherinin kokemattomuuden ja vahvuuden puutteen lisäksi puoluepoliittista blokkiutumista.[11] Italia otti myöhemmin kovemman suhtautumisen Venäjää kohden, minkä lisäksi Venäjää arvostelleen puolalaisen Donald Tuskin valinta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi lievensivät kritiikkiä Mogherinin nimitystä kohtaan. Italian ja pääministeri Renzin tuki Mogherinille oli voimakasta, ja Italia vaati äänestystä, jos Mogherinia ei voitaisi nimittää tavanomaisella konsensuksella.[4][5][12][13][14]

Eurooppa-neuvosto valitsi Mogherinin korkeaksi edustajaksi 30. elokuuta 2014. Päätös oli lähes yksimielinen, koska vain Liettuan presidentti Dalia Grybauskaitė jätti äänestämättä Mogherinin hyväksi.[4]

Iranin ydinsopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mogherini (pöydän päässä) Iranin ydinsopimuksen neuvotteluissa Wienissä vuonna 2015.

Mogherinilla oli keskeinen rooli Iranin ydinohjelmaa koskevan kansainvälisen sopimuksen neuvotteluissa. Hän sai edeltäjältään Ashtonilta johdettavakseen Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston ja Saksan muodostaman kokonaisuuden ydinsopimuksen neuvotteluissa. Ashton oli luonut hyvät suhteet Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif kanssa, joten Mogherini pystyi jatkamaan Ashtonin työtä neuvotteluiden ministeritapaamisissa. Mogherini nimitti Ashtonin erityisneuvonantajakseen. Ashton sekä Astonin ja Mogherinin sijainen Helga Schmid osallistuivat diplomaattisiin neuvotteluihin.[15][16]

Mogherini sai pitkittyneiden ja osin tunteellisten neuvotteluiden aikana kehuja tunnollisuudestaan ja hyvistä kommunikaatiotaidoistaan. Iranin edustajat eivät kätelleet Mogherinia tai muita neuvotteluihin osallistuneita naisia, mutta nimettämön virkamiehen mukaan sukupuoli ei neuvotteluissa ollut ongelma iranilaisille.[16] Kun Mogherini oli heinäkuussa 2015 uhannut keskeyttää pitkittyneet neuvottelut, Iranin ulkoministeri Zarif oli tiuskaissut hänelle: ”Älä ikinä uhkaa iranilaista”.[17][18]

Mogherini ja Iranin ulkoministeri Zarif ilmoittivat virallisesti osapuolten päässeen sopimukseen 14. heinäkuuta 2015 Wienissä. Mogherini kommentoi yhteisessä tiedotustilaisuudessa sopimuksen olevan ”toivon merkki maailmalle”.[19] Mogherini vieraili Teheranissa kaksi viikkoa myöhemmin keskustelemassa sopimuksen käytännön toteuttamisesta. Vierailun seurauksena Iran ilmoitti aloittavansa neuvottelut Euroopan unionin kanssa niiden suhteiden lähentämisestä ja muun muassa ihmisoikeuksista.[20] Norjalainen Nobelin rauhanpalkintoihin perehtynyt historijoitsija Asle Sveen piti Mogherinia ja Zarifia todennäköisimpinä rauhanpalkinnon saajina vuonna 2017.[21]

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti vuonna 2017 Yhdysvaltojen irtisanoutuvan ydinsopimuksesta. Mogherini asettui Trumpia vastaan ja puolusti sopimusta voimakkaasti. Hän väitti ydinsopimuksen olevan toimiva ja tärkeä Euroopan turvallisuudelle. Mogherini kiisti Yhdysvaltojen oikeuden kumota sopimuksen yksipuolisesti ja ilmoitti Euroopan unionin jatkavan sopimuksen noudattamista. Mogherini lupasi taloudellista tukea eurooppalaisille yrityksille sen jälkeen kun Yhdysvallat ilmoitti sanktioista kauppaa Iranin kanssa käyville yrityksille. Myöhemmin Mogherini vaati Irania pysymään sopimuksessa Yhdysvaltojen toimista huolimatta.[22][23][24][25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Federica Mogherini Munzinger Online. Viitattu 4.4.2021. (saksaksi)
  2. ↑ a b c Federica Mogherini College of Europe. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  3. ↑ a b Eloranta, Ville: Entinen kommunistinuori Federica Mogherini johtaa nyt EU:n ulkopolitiikkaa Helsingin Sanomat. 5.3.2015. Viitattu 4.4.2021.
  4. ↑ a b c d e f Kähkönen, Virve: EU:n huippuvirkaan nousi Erasmus-sukupolven nouseva lupaus Helsingin Sanomat. 31.8.2014. Viitattu 5.4.2021.
  5. ↑ a b c d e f g Panichi, James: Federica Mogherini – Italy’s scapegoat Politico. 24.8.2014. Viitattu 4.4.2021. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d Vincenti, Daniela: Profile: Federica Mogherini, the next EU foreign affairs chief EurActive. 31.8.2014. Viitattu 4.4.2021. (englanniksi)
  7. ↑ Nuotto, Annika: Federica Mogherini on yksi harvoista naisista, jotka ovat päässeet nousemaan EU:n huippuvirkoihin, mutta kuka hän oikein on? MTV Uutiset. 29.08.2019. Viitattu 5.4.2021.
  8. ↑ Scherer, Steve & Mackenzie, James: Italy's Renzi to be sworn in Saturday after unveiling cabinet Reuters. 21.2.2014. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  9. ↑ Kataja-Lian, Marika: Lähteet: Venäjä-pakotteet koskisivat Mustanmeren kaasuputkihanketta, lisänimiä tulossa pakotelistalle Yle Uutiset. 24.7.2014. Viitattu 5.4.2021.
  10. ↑ Scherer, Steve: Italy seeks EU foreign ministers' meeting on Iraq, Libya Reuters. 11.8.2014. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  11. ↑ a b Turunen, Susanna: Haglund arvostelee EU:n nimityspolitiikkaa Yle Uutiset. 17.7.2014. Viitattu 5.4.2021.
  12. ↑ a b Kiviranta, Varpu: EU:n vasemmistojohtajat tukevat Italian Mogherinia EU:n ulkopoliittiseksi edustajaksi Yle Uutiset. 30.8.2014. Viitattu 5.4.2021.
  13. ↑ a b O’Donnell, John & Taylor, Paul: Europe's leaders meet to chose candidates for top EU jobs Reuters. 16.7.2014. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Italy ready to seek vote over EU foreign policy job: official Reuters. 15.7.2014. Viitattu 5.4.2021. (englanniksi)
  15. ↑ Tolsa, Maria: EU:n Ashton jatkaa Iran-neuvottelujen keskiössä Yle Uutiset. 5.12.2014. Viitattu 6.4.2021.
  16. ↑ a b Baume, Maïa de la: The women behind the Iran nuclear deal Politico. 17.7.2015. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  17. ↑ Nyström, Erik: Tunteet nousemassa pinnalle Iran-neuvotteluissa: "Kohta voivat ovet paukkua" Helsingin Sanomat. 12.7.2015. Viitattu 6.4.2021.
  18. ↑ Charbonneau, Louis & Arshad Mohammed: Infuriating patience pays off for Kerry and Zarif on Iran deal Reuters. 15.7.2015. Viitattu 6.4.2021. (englanniksi)
  19. ↑ Kuusisalo, Mikko & Nordenswan, Hanna: Iranin historiallinen ydinsopu virallisesti julki Yle Uutiset. 14.7.2015. Viitattu 6.4.2021.
  20. ↑ Kokkonen, Yrjö: Länsimaat valmistelevat kiireesti kauppayhteyksiä Iranin kanssa Yle Uutiset. 29.7.2015. Viitattu 6.4.2021.
  21. ↑ Kervinen, Elina: Rauhan Nobelin voittaja julkistetaan näillä hetkillä – tuovatko ydinaseiden vastainen työ tai avunanto pakolaiskriisissä palkinnon? Helsingin Sanomat. 6.10.2017. Viitattu 6.4.2021.
  22. ↑ Saarikoski, Laura & Mikkonen, Minttu: Trump ilmoitti odotetusti ydinsopimuksesta irtautumisesta – Iranin presidentti vastasi kovin sanoin: Aikoo kaksinkertaistaa panostuksensa peloteaseisiin ja laajentaa ohjusohjelmaansa Helsingin Sanomat. 13.10.2017. Viitattu 6.4.2021.
  23. ↑ Hakkarainen, Kaisa: Yhdysvaltain Iran-pakotteet tulivat voimaan, ja Trump uhkailee Eurooppaa: ”Joka käy kauppaa Iranin kanssa, ei tee kauppoja Yhdys­valtojen kanssa” Helsingin Sanomat. 7.8.2018. Viitattu 6.4.2021.
  24. ↑ Huusko, Jukka: EU:n ulkopoliittinen johtaja vaati Iranin ydinsopimuksen säilyttämistä – jätti kuitenkin oven auki sopimuksen muutoksille Helsingin Sanomat. 25.4.2018. Viitattu 6.4.2021.
  25. ↑ Onali, Alma: Iran ilmoitti rikkovansa jälleen ydin­sopimusta ja rikastavansa uraania yli sovitun rajan Helsingin Sanomat. 7.7.2019. Viitattu 6.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Catherine Ashton 		Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
2014–2019 		Seuraaja:
Josep Borrell
Edeltäjä:
Emma Bonino 		Italian ulkoministeri
2014 		Seuraaja:
Paolo Gentiloni
Kansainväliset
Kansalliset
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Federica_Mogherini&oldid=22156982”