The Guardian

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sanomalehteä. The Guardian on myös Meripelastaja-elokuvan alkuperäinen nimi.
The Guardian
The Guardian.svg
Lehtityyppi Sanomalehti
Kustantaja Guardian News and Media
Julkaisija Guardian Media Group
ISSN ISSN 60623878
Levikki 215 988 (2012)[1]
Perustettu 1821
Päätoimittaja Alan Rusbridger
Sitoutuneisuus keskusta-vasemmistolainen[2]
Kotimaa Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Britannia
Sivukoko Berliner
Ilmestymistiheys päivittäin
Kieli englanti
Kotisivu www.guardian.co.uk/

The Guardian on vuonna 1821 perustettu brittiläinen sanomalehti, jonka omistaa Guardian Media Group -yhtymä. Maanantaista lauantaihin julkaistava lehti on poliittiselta kannaltaan keskustavasemmistolainen. Vuoteen 1959 asti lehden nimi oli The Manchester Guardian, ja sillä nimellä sitä vieläkin ajoittain kutsutaan Pohjois-Amerikassa. Lehden toimitukset ovat Lontoossa ja Manchesterissa. Sen levikki on 215 988 (2012).

Lehteä kutsutaan lempinimellä ”The Grauniad”, joka on alun perin huumorilehti Private Eyen keksintöä. Guardian oli pitkään surullisen kuuluisa lukuisista painovirheistään, ja urbaanin legendan mukaan se olisi kerran jopa painanut oman nimensä väärin. Muisto on peräisin käsinladonnan ajalta. Nykylaatua osoittaa British Press Awardsin palkinto National Newspaper of the Year vuosina 1999 ja 2006 sekä Guardian Unlimited -verkkosivuston vuosina 2005 ja 2006 saavuttama Webby-palkinto, jonka saajana se ohitti New York Timesin, Washington Postin sekä The Wall Street Journalin ja Varietyn.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Manchester Guardianin perusti unitaristi John E. Taylorin johtama manchesterilaisten liikemiesten joukkio. Ensimmäinen numero julkaistiin 5. toukokuuta 1821 ja päivittäiseksi lehti siirtyi 1855. Ensimmäiset viisi vuosikymmentä lehteä johti Taylorin suku ja sen linja oli varovaisen liberaali, whig-puolueen kantoja myötäilevä.[3].

Charles Prestwich Scott oli lehden päätoimittajana 57 vuotta, vuodesta 1872 kuolemaansa asti, ja hän osti lehden Taylorin pojalta 1902. Scottin johdolla Guardianin poliittinen linja muuttui radikaalimpaan suuntaan. Guardian tuki liberaalipääministeri William Gladstonea ja ajoi tämän rinnalla itsehallinnon antamista Irlannille. Suositun buurisodan näyttävä vastustaminen jopa ajoi lehden väliaikaisiin taloudellisiin ongelmiin. Ensimmäisen maailmansodan aikana Guardian edusti tasapuolisempaa linjaa kuin monet muut brittilehdet, jotka julkaisivat saksalaisvastaista propagandaa, ja oli sen vuoksi rintamasotilaiden suosiossa. Lehti myös tuki sionismia Scottin ja Chaim Weizmannin ystävyyden vuoksi.[3]

C. P. Scott kuoli 1932, ja kesäkuussa 1936 lehden omistus siirrettiin Scott Trust -säätiölle, joka omistaa sen edelleenkin. C. P. Scottin poika John Russell Scott oli säätiön ensimmäinen puheenjohtaja. Guardian säilytti rohkean vasemmistoliberaalin toimituspolitiikkansa: Espanjan sisällissodan aikana se oli ainoa brittiläinen uutislähde, joka ei tukenut konservatiivista kenraali Francisco Francon johtamaa falangistista liikettä. Toisen maailmansodan alla lehti vastusti Adolf Hitleriä ja kansallissosialisteja, toisin kuin konservatiivinen valtalehti The Times, joka kannatti näyttävästi myöntyväisyyspolitiikkaa. Sodan alla ja aikana se vaati myös sotapakolaisten, erityisesti juutalaisten, vapaampaa pääsyä Britanniaan. Suezin kriisin aikana Guardian oli yksi harvoista toisinajattelijoista, jotka kritisoivat Britannian toimintaa kriisissä – liike joka maksoi lehdelle tuhansia lukijoita.[3]

The Guardianin pääkonttori Lontoossa

Vuonna 1959 lehden nimi lyhennettiin The Manchester Guardianista pelkäksi The Guardianiksi. Samoihin aikoihin Guardianin päätoimitus muutti Manchesterista Lontooseen ja sitä alettiin painaa molemmissa kaupungeissa. Tämä muutos kuvasti lehden kasvua manchesterilaisesta paikallislehdestä yhdeksi suurimmista valtakunnallisista uutislehdistä.[3]

Vuonna 1983 lehti sai haltuunsa viranhaltija Sarah Tisdallin vuotamia dokumentteja, jotka koskivat risteilyohjusten sijoittamista Britanniaan. Lehti joutui luovuttamaan dokumentit oikeuden päätöksen jälkeen ja Tisdall tuomittiin.

Vuonna 1995 Guardian väitti saudiprinssi Mohammad bin Fahdin maksaneen ministeri Jonathan Aitkenin majoituksen Pariisin Hôtel Ritzissa, mistä Aitken haastoi lehden oikeuteen, mutta joutui lopulta itse 1999 tuomituksi oikeuden johtamisesta harhaan väitteiden osoitettua todeksi.

Afganistanin ja Irakin sotien aikaan Guardian suhtautui ehkä kriittisimmin Britannian ja Yhdysvaltain sotaretkiin. Se suhtautuu myös kriittisesti Israel-Palestiina-konfliktiin ja esimerkiksi Israelin miehityspolitiikkaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.pressgazette.co.uk/story.asp?storycode=48913
  2. Matt Wells: World writes to undecided voters 2004. The Guardian.
  3. a b c d Taimi Torvinen: Ulkomaisen sanomalehdistön historia.. Weilin+Göös, 1982. ISBN 951-35-2760-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Guardian.