Simone Veil

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ranskalaista poliitikkoa. Artikkeli ranskalaisesta filosofista, katso Simone Weil.
Simone Veil
Tissot-Panafieu gymnase Japy 2008 02 27 n5.jpg
Euroopan parlamentin puhemies
19791982
Edeltäjä Emilio Colombo
Seuraaja Piet Dankert
Tiedot
Syntynyt 13. heinäkuuta 1927
Nizza
Puolue Union pour la démocratie française
Puoliso Antoine Veil

Simone Veil (o.s. Jacob) (13. heinäkuuta 1927 Nizza, Ranska) on ranskalainen poliitikko, joka selvisi holokaustista Auschwitzista. Hänen nimensä sai Loi Veil -nimellä tunnettu laki, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämän lain hän sai aikaan vuonna 1975 toimiessaan terveysministerinä. Hän on myös ensimmäinen nainen, joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana (1979–1982). Veil on Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simone Veil syntyi juutalaiseen perheeseen, jonka isä oli arkkitehti. Koko Jacobin perhe viettiin maaliskuussa 1944 Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, jossa Simone sai numeron 78651. Perheestä selvisivät keskistysleiriltä vain Simone Veil ja hänen sisarensa Madeleine ja Denis. Heidät vapautettiin 15. huhtikuuta 1945.

Vuosi ennen kuljetusta (1943) keskitysleirille Simone Jacob oli suorittanut ylioppilastutkinnon Nizzassa. Hän kirjoittautui vapautumisen jälkeen sekä Sorbonnen oikeustieteelliseen tiedekuntaan että Pariisin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen laitokseen (Institut d'études politiques de l'Université de Paris), jossa hän tapasi tulevan puolisonsa Antoine Veilin. He avioituivat 26. lokakuuta 1946. Pariskunnalla on kolme poikaa. Antoine Veilistä tuli myöhemmin valtionvarainministeriön korkea virkamies.

Kun Simone Veil valmistui, hänellä oli oikeustieteen kandidaatin ja IEP:n tutkintotodistukset, ja hän ryhtyi hoitamaan asianajan tehtäviä, kuten oli aiemmin suunnitellut. Tätä uraa hän jatkoi vuoteen 1974.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Valéry Giscard d'Estaing oli valittu Ranskan presidentiksi, Veil nimitettiin Jacques Chiracin johtaman hallituksen terveysministeriksi. Tätä tehtävää hän hoiti myös Raymond Barren pääministerikaudella heinäkuuhun 1979 saakka.[1]

Hän tuli ministerinä tunnetuksi saatuaan parlamentin hyväksynnän raskauden keskeyttämisen mahdollistavalle laille. Laki astui voimaan 17. tammikuuta 1975. Hänestä tuli sen ansiosta Ranskan suosituin poliitikko, ja hän säilytti aseman pitkään.

Kesä-heinäkuussa 1979 Veil siirtyi Valéry Giscard d'Estaingin pyynnöstä hallituksesta johtamaan Union pour la démocratie française (UDF) –puolueen listaa, kun Euroopan parlamentti valittiin ensimmäisen kerran yleisillä vaaleilla. Myöhemmin hänestä tuli Euroopan parlamentin ensimmäinen naispuhemies.[1]

Yhdessä Jacques Chiracin kanssa hän vuonna 1984 tarjosi kansalle yhtyneen opposition vaihtoehdon Euroopan parlamentin vaalissa, ja heidän yhteislistansa sai 7. kesäkuuta 1984 kaikkiaan 43 prosentin kannatuksen. Edouard Balladur nimesi hänet maaliskuussa 1993 hallituksensa ”valtioministeriksi” (ministre d’État), ja hänen vastuualueekseen tuli sosiaali- ja terveysministerin hallintoala, johon oli liitetty myös kaupunkiasiain ministerin tehtävät. Hän oli tehtävässä toukokuuhun 1995. Vuosina 1997–1998 hän toimi integraationeuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1998 hänet nimitettiin senaatin puhemiehen ehdokkaana Ranskan tasavallan perustuslakineuvoston (Conseil constitutionnel) jäseneksi. Tämä tehtävä syrjäytti kaikki muut toimet ja luottamustehtävät.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut valtiolliset tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 19982007 Ranskan perustuslakineuvoston jäsen.

Edustustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Euroopan parlamentin jäsen (MPE) vuosina 19791984, ja tästä ajasta hän toimi parlamentin puhemiehenä toisen puoli kautta kestävä jakson.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969.
  • Simone Veil: Les hommes aussi s'en souviennent : Discours du 26 novembre 1974 suivi d'un entretien avec Annick Cojean, Simone Veil et Annick Cojean. Stock, 2004.
  • Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969. ISBN 2-234-05720-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos) Muutosten vuosisata 8. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1995, s. 275.
  2. Heinrich Heine -palkinto ranskalaiselle Simone Veilille. Yle 27.2.2010

Michel Sarazin: Une femme Simone Veil. Robert Laffont, 1996. ISBN 2-277-24140-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
Pierre Messmer
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 13
2010–
Seuraaja: