Simone Veil

Simone Veil

Simone Veil (o.s. Jacob) (13. heinäkuuta 1927 Nizza, Ranska) on ranskalainen poliitikko, joka selvisi holokaustista Auschwitzista. Hänen nimensä sai Loi Veil -nimellä tunnettu laki, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämän lain hän sai aikaan vuonna 1975 toimiessaan terveysministerinä. Hän on myös ensimmäinen nainen, joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana (1979–1982). Veil on Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta

Simone Veil syntyi juutalaiseen perheeseen, jonka isä oli arkkitehti. Koko Jacobin perhe viettiin maaliskuussa 1944 Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, jossa Simone sai numeron 78651. Perheestä selvisivät keskistysleiriltä vain Simone Veil ja hänen sisarensa Madeleine ja Denis. Heidät vapautettiin 15. huhtikuuta 1945.

Vuosi ennen kuljetusta (1943) keskitysleirille Simone Jacob oli suorittanut ylioppilastutkinnon Nizzassa. Hän kirjoittautui vapautumisen jälkeen sekä Sorbonnen oikeustieteelliseen tiedekuntaan että Pariisin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen laitokseen (Institut d'études politiques de l'Université de Paris), jossa hän tapasi tulevan puolisonsa Antoine Veilin. He avioituivat 26. lokakuuta 1946. Pariskunnalla on kolme poikaa. Antoine Veilistä tuli myöhemmin valtionvarainministeriön korkea virkamies.

Kun Simone Veil valmistui, hänellä oli oikeustieteen kandidaatin ja IEP:n tutkintotodistukset, ja hän ryhtyi hoitamaan asianajan tehtäviä, kuten oli aiemmin suunnitellut. Tätä uraa hän jatkoi vuoteen 1974.

Poliittinen ura

Kun Valéry Giscard d'Estaing oli valittu Ranskan presidentiksi, Veil nimitettiin Jacques Chiracin johtaman hallituksen terveysministeriksi. Tätä tehtävää hän hoiti myös Raymond Barren pääministerikaudella heinäkuuhun 1979 saakka.

Hän tuli ministerinä tunnetuksi saatuaan parlamentin hyväksynnän raskauden keskeyttämisen mahdollistavalle laille. Laki astui voimaan 17. tammikuuta 1975. Hänestä tuli sen ansiosta Ranskan suosituin poliitikko, ja hän säilytti aseman pitkään.

Kesä-heinäkuussa 1979 Veil siirtyi Valéry Giscard d'Estaingin pyynnöstä hallituksesta johtamaan Union pour la démocratie française (UDF) –puolueen listaa, kun Euroopan parlamentti valittiin ensimmäisen kerran yleisillä vaaleilla. Myöhemmin hänestä tuli Euroopan parlamentin ensimmäinen naispuhemies.

Yhdessä Jacques Chiracin kanssa hän vuonna 1984 tarjosi kansalle yhtyneen opposition vaihtoehdon Euroopan parlamentin vaalissa, ja heidän yhteislistansa sai 7. kesäkuuta 1984 kaikkiaan 43 prosentin kannatuksen. Edouard Balladur nimesi hänet maaliskuussa 1993 hallituksensa ”valtioministeriksi” (ministre d’État), ja hänen vastuualueekseen tuli sosiaali- ja terveysministerin hallintoala, johon oli liitetty myös kaupunkiasiain ministerin tehtävät. Hän oli tehtävässä toukokuuhun 1995. Vuosina 1997–1998 hän toimi integraationeuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1998 hänet nimitettiin senaatin puhemiehen ehdokkaana Ranskan tasavallan perustuslakineuvoston (Conseil constitutionnel) jäseneksi. Tämä tehtävä syrjäytti kaikki muut toimet ja luottamustehtävät.

Tehtävät

Hallitustehtävät

• 7. toukokuuta 1974 – 29. maaliskuuta 1977: terveysministeri.
• 29. maaliskuuta 1977 – 3. huhtikuuta 1978: terveys- ja sosiaaliministeri.
• 3. huhtikuuta 1978 – 4. heinäkuuta 1979: terveys- ja perheministeri.
• 31. maaliskuuta 1993 -- 16. toukokuuta 1995: valtioministeri; soaliaali-, terveys- ja kaupunkiasioiden ministeri.

Muut valtiolliset tehtävät

• 1998–2007 Ranskan perustuslakineuvoston jäsen.

Edustustehtävät

• Euroopan parlamentin jäsen (MPE) vuosina 1979–1984, ja tästä ajasta hän toimi parlamentin puhemiehenä toisen puoli kautta kestävä jakson.

Palkinnot ja tunnustukset

• Heinrich Heine -palkinto 2010

Bibliografia

• Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969.
• Simone Veil: Les hommes aussi s'en souviennent : Discours du 26 novembre 1974 suivi d'un entretien avec Annick Cojean, Simone Veil et Annick Cojean. Stock, 2004.
• Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969. ISBN 2-234-05720-5.

Lähteet

Michel Sarazin: Une femme Simone Veil. Robert Laffont, 1996. ISBN 2-277-24140-7.

Aiheesta muualla

• Perustuslakineuvoston virallinen biografia
• Simone Veil -sitaatteja
• Simone Veil senaatissa puolustamassa lakiesitystään (Télé INAn arkisto)