Taizé-yhteisö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Veli Roger

Taizé-yhteisö on kansainvälinen, ekumeeninen yhteisö, jonka kotipaikka on Etelä-Burgundissa Ranskassa. Sen perusti Roger Louis Schutz-Marsauche eli veli Roger vuonna 1940. Yhteisöön kuuluu nykyisin yli 100 veljeä, jotka ovat sitoutuneet askeettisuuteen, naimattomuuteen ja hengellisten asioiden jakamiseen. Lisäksi Taizéssa järjestetään viikon kestäviä tapahtumia, joihin tuhannet nuoret aikuiset tulevat eri puolilta maailmaa. Lisäksi järjestetään tapaamisia muualla Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Yhteisö on tullut tunnetuksi musiikistaan, jossa lauluja esitetään kaanonina ja joka tuo esiin yhteisön mietiskelevän luonteen.

Suomessa Taizé-yhteisöstä alettiin puhua 1970-luvun lopulla. Muun muassa Anna-Maija Raittila teki taizé-liikettä tunnetuksi. Taizé-laulut ovat nykyisin merkittävässä asemassa myös Suomessa laulettavassa hengellisessä musiikissa ja muun muassa Tuomas-messuissa. Taizeläisyyden yhdyssiteenä on Sinapinsiemen ry. Taizén alueellinen, Pohjoismaat, Venäjän ja Baltian käsittävä tapaaminen järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 28.-30.9.2012. [1]

Veli Rogerin surma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. elokuuta 2005 mielenterveysongelmista kärsivä 36-vuotias romanialainen nainen puukotti 90-vuotiaan veli Rogerin kuoliaaksi rukoushetken aikana 2 500 vierailijan läsnä ollessa. Veli Rogerin seuraajaksi nimitettiin saksalainen katolilainen veli Alois, jonka Roger oli valinnut seuraajakseen jo 8 vuotta aiemmin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.