EMU

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Euroopan talous- ja rahaliittoa, muista merkityksistä katso: emu (täsmennyssivu)
Euroopan talous- ja rahaliitto

EMU (Economic and Monetary Union eli Euroopan talous- ja rahaliitto) on Euroopan unionin kolmivaiheinen talous- ja rahaliitto.

EMUn vuonna 1990 alkaneeseen ensimmäiseen vaiheeseen kuului kaikkien valuutansiirtojen vapauttaminen EEC:n alueella. Vuonna 1992 solmittiin Maastrichtin sopimus, jossa sovittiin EMUn viemisestä loppuun. Sopimus tuli voimaan 1. marraskuuta 1993.

Toiseen vaiheeseen kuului Euroopan keskuspankin edeltäjäksi aiotun European Monetary Instituten (EMI) perustaminen. Vuonna 1997 solmittiin Vakaus- ja kasvusopimus finanssikurin parantamiseksi. Se määritti kriteereitä euron käyttöönottoon. 1. kesäkuuta 1998 perustettiin Euroopan keskuspankki, ja 31. joulukuuta määriteltiin 11 osallistuvan maan valuutoille kiinteät vaihtosuhteet.

Kolmas vaihe alkoi 1. tammikuuta 1999, kun eurosta tuli oikea valuutta, vaikka käteisvaluuttana se otettiin käyttöön vasta 2002. Vuoden 2001 alusta Kreikka liittyi 12. jäseneksi euroalueeseen.

Seitsemäntoista unionin maista on tähän mennessä jatkanut kolmanteen vaiheeseen, vaikka kaikki EU-maat kuuluvatkin EMU:un. Tanskalla ja Isolla-Britannialla on erityissopimus, joka takaa ettei maiden ole pakko ottaa käyttöön euroa.[1] Vuosina 2004 ja 2007 EU:hun liittyneet 12 uutta jäsenmaata ovat velvoitettuja liittymään EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Näistä seuraavat ovat ottaneet euron käyttöön:

Lähteet [muokkaa]

  1. EMU vuonna 2013 ecb.int. 31.1.2013. Euroopan keskuspankki. Viitattu 11.5.2013.
Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.