Euroopan unionin budjetti
Euroopan unionin budjetti tarkoittaa Euroopan unionin talousarviota, jolla rahoitetaan pääasiassa EU:n toiminta, maataloustuet ja erityisesti köyhien jäsenvaltioiden alueellista kehittämistä. Vuonna 2008 EU:n budjetti on 129,1 miljardia euroa, mikä muodostaa noin prosentin EU-alueen bruttokansantuotteesta.
Sisällysluettelo |
Rahoitus [muokkaa]
Budjetin rahoitus muodostuu omista varoista, valtioiden arvonlisäverotulojen ja bruttokansantulojen prosenttiosuuksista sekä muista tuloista.
Omat varat [muokkaa]
EU:n omat varat muodostuvat maataloustuotteiden tuontimaksuista ja muista EU:n rajojen tullimaksuista.
Osuus arvonlisäverotuloista [muokkaa]
Jäsenvaltiot maksavat vaihtelevan suuruisen prosenttiosuuden arvonlisäverotuloistaan.
Osuus bruttokansantulosta [muokkaa]
Bruttokansantulon osuus muodostaa suurimman osan budjetin rahoituksesta. Jäsenvaltiot maksavat vaihtelevan suuruisen prosenttiosuuden bruttokansantulostaan.
Muut tulot [muokkaa]
Muut tulot muodostavat noin prosentin budjetista. Muut tulot sisältävät korkotulot talletuksista ja myöhästyneistä maksuista, maksut erilaisilta järjestöiltä, ja käyttämättä jääneet varat aikaisemmasta budjetista.
Budjetin jakautuminen [muokkaa]
Budjetti jakautuu vuonna 2008 seuraavasti:
- Kestävä kasvu 44,9 % (kilpailukyvyn lisääminen, köyhien jäsenmaiden alueellinen kehittäminen)
- Luonnonvarat 42,7 % (maataloustuet)
- EU maailmanlaajuisena toimijana 5,7 % (ulkopolitiikka)
- Hallinto 5,6 %
- Kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus 1,0 %
Lähteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Euroopan parlamentin verkkosivut [1]
Sivulta puuttuu