Euroopan naapuruuspolitiikka
EU:n jäsenvaltiot
Mahdolliset jäsenet
Itäinen kumppanuus
Välimeren unioni (pl. Libya)
Euroopan naapuruuspolitiikka perustuu Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen (SEU) sekä Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen (SEUT). SEU:n V-osastossa ja SEUT:n artikloissa 206–219 säädetään Euroopan unionin kauppa- ja kansainvälisten sopimusten politiikasta.[1]
Euroopan naapuruuspolitiikalla pyritään vahvistamaan suhteita naapurimaihin ja edistämään yhteisiä arvoja ja kehitystä. Politiikka pohjautuu kumppanuuteen, yhteistyöhön ja molemminpuoliseen hyötyyn sekä kattaa laajan alueen itäisestä kumppanuudesta Välimeren unioniin.[1]
Tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan naapuruuspolitiikan tavoitteena on luoda erityissuhde EU:n naapurimaihin, perustuen yhteisiin arvoihin kuten demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon. Politiikan piiriin kuuluu poliittinen koordinointi, taloudellinen yhdentyminen ja ihmisten väliset yhteydet. Vuonna 2011 EU uudisti naapuruuspolitiikkaansa keskittyen demokratian ja talouden edistämiseen, erityisesti arabimaiden kehityksen kontekstissa.[1]
Vuonna 2015 Euroopan parlamentti korosti naapuruuspolitiikan tarkistuksen tarvetta ja vuonna 2017 komissio julkaisi kertomuksen politiikan täytäntöönpanosta. Parlamentti antoi myös päätöslauselman arabikevään jälkeisestä ajasta vuonna 2019.[1]
Välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Naapuruuspolitiikan välineet ovat oikeudelliset sopimukset, kumppanuus- ja yhteistyösopimukset sekä assosiaatiosopimukset. Keskeisiä ovat kahdenväliset toimintaohjelmat ja kumppanuuden painopisteet. EU:n taloudellinen tuki ja poliittinen sekä tekninen yhteistyö ovat myös merkittäviä. Euroopan naapuruusväline oli päärahoitusväline 2014–2020, ja NDICI (Globaali Eurooppa) on uusi väline vuosille 2021–2027.[1]
Alueellinen ulottuvuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itäinen kumppanuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itäinen kumppanuus keskittyy EU:n suhteiden kehittämiseen itäisten naapurimaiden kanssa. Sen tavoitteena on poliittinen assosiaatio ja taloudellinen yhdentyminen, edistäen demokratiaa, energiaturvallisuutta ja taloudellis-sosiaalista kehitystä. Vuonna 2020 esiteltiin Itäisen kumppanuuden politiikan tulevaisuuden suuntaviivoja. Euronestin parlamentaarinen edustajakokous on itäisen kumppanuuden parlamentaarinen osa.[1]
Välimeren unioni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Välimeren unioni on kumppanuus EU:n ja Välimeren alueen maiden välillä, joka perustuu Barcelonan julistuksen tavoitteisiin. Se kattaa 27 EU:n jäsenvaltiota ja 15 Välimeren alueen maata. Tärkein päättävä elin on korkeiden virkamiesten kokous, ja unionilla on myös parlamentaarinen edustajakokous.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
