Lissabonin sopimus

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
██ Kansanäänestys sopimuksesta pidetään  ██ Parlamentti ratifioi sopimuksen ██ Ratifioitu ██ Jäsenvaltio, joka on hylännyt sopimuksen
██ Kansanäänestys sopimuksesta pidetään
██ Parlamentti ratifioi sopimuksen
██ Ratifioitu
██ Jäsenvaltio, joka on hylännyt sopimuksen

Lissabonin sopimus (tarkemmin Lissabonin sopimus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta, aikaisemmin myös Uudistussopimus) on Euroopan unionin uusi perussopimus, joka pyrkii parantamaan Euroopan unionin toiminnan tehokkuutta, demokraattisuutta ja sen ulkoisen toiminnan yhtenäisyyttä. Sopimus allekirjoitettiin Lissabonissa 13. joulukuuta 2007. Seuraavaksi sopimus on ratifioitava kaikissa EU:n jäsenmaissa, ennen kuin se voisi suunnitelmien mukaan tulla voimaan vuonna 2009. [1] Lähes kaikissa jäsenmaissa sopimus tullaan hyväksymään parlamentin päätöksellä.

23. kesäkuuta 2007 Eurooppa-neuvosto käynnisti hallitustenvälisen konferenssin valmistelemaan uutta sopimusta, joka tulisi korvaamaan sopimuksen Euroopan perustuslaista tämän ratifiointiprosessin keskeydyttyä. Lissabonin sopimuksen sisällöstä päästiin sopuun 19. lokakuuta 2007, mikä edellytti muutamien Italian ja Puolan vaatimuksien hyväksymistä. [2]

Sopimuksen myötä EU:ssa aletaan tehdä enemmän määräenemmistöpäätöksiä. Britannia neuvotteli kuitenkin itselleen oikeuden jättäytyä enemmistöpäätösten ulkopuolelle. Sopimuksen mukaan komisaarien salkuista tulee kiertäviä jäsenmaiden kesken. Komissaarit jakautuvat äänioikeudellisiin ja äänioikeudettomiin komissaareihin. Komissaarien riippumattomuutta kotimaistaan vahvistetaan mm. siten, että jäsenmaat eivät saa enää nimittää itse omaa komissaariaan, vaan komission puheenjohtajaksi valittu henkilö nimittää muut komission jäsenet jäsenmaan ehdottamista kolmesta ehdokkaasta. Ehdokkaiden pätevyysvaatimuksina on mm. Euroopan asiaan sitoutuneisuus. Uusi perussopimus, jonka muutosvaikutuksen astuvat voimaan näiltä näkymin 2014, ja joka ei juuri poikkea aiemmin neuvotellusta EU:n perustuslaista vahvistanee myös Euroopan parlamentin valtaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

  1. EU-maat allekirjoittivat uuden sopimuksen. Helsingin Sanomat, 13.12.2007. Artikkelin verkkoversio.
  2. EU:n uudistussopimus valmis. Iltalehti, 19.10.2007. Artikkelin verkkoversio.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Tämä Euroopan unioniin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut