Riigikogu
Riigikogu on Viron yksikamarinen parlamentti.[1][2] Riigikogu on yksikamarinen ja 101-jäseninen. Parlamentissa toimii 11 pysyvää valiokuntaa, parlamentilla on kuitenkin oikeus perustaa väliaikaisia erityisvaliokuntia esimerkiksi perehtymään tiettyihin asioihin. Viron perustuslain mukaan parlamentti käyttää maassa lainsäädäntövaltaa. Riigikogun tehtäviin kuuluu myös valtion budjetin hyväksyminen ja kansainvälisten sopimusten ratifiointi. Parlamentti nimittää virkoja presidentin ehdotuksesta ja se pystyy ilmaisemaan epäluottamuslauseen hallitusta kohtaan.[3]
Sisällysluettelo |
Vaalit [muokkaa]
Riigikogun jäsenet valitaan joka neljäs vuosi, ja vaaleissa käytetään suhteellista vaalitapaa.[3] Viron ensimmäiset parlamenttivaalit pidettiin vuonna 1920. Viron itsenäistyessä uudelleen Neuvostoliitosta vuonna 1991 pidettiin ensimmäiset vaalit 1992 saman vuoden kesällä laaditun perustuslain mukaisesti. Riigikogussa on 101 jäsentä. Nykyinen parlamentti valittiin maaliskuussa 2011. Jäsenten valinnassa käytetään suhteellista vaalitapaa 5 % äänikynnyksellä.[3]
Vaalipiirit (valimisringkond) [muokkaa]
| Vaalipiirin numero | Vaalipiiri | Paikkoja |
|---|---|---|
| 1 | Tallinnan piirit: Haabersti Põhja-Tallinn ja Kristiine. | 8 |
| 2 | Tallinnan piirit: Keskusta, Lasnamäe ja Pirita. | 11 |
| 3 | Tallinnan piirit: Mustamäe ja Nõmme. | 8 |
| 4 | Harjumaa ja Raplamaa | 13 |
| 5 | Hiidenmaa, Länsimaa ja Saarenmaa | 7 |
| 6 | Länsi-Virumaa | 6 |
| 7 | Itä-Virumaa | 8 |
| 8 | Järvamaa ja Viljandimaa | 8 |
| 9 | Jõgevamaa ja Tartumaa | 7 |
| 10 | Tartto | 8 |
| 11 | Võrumaa, Valgamaa ja Põlvamaa | 9 |
| 12 | Pärnumaa | 8 |
Puoluejakauma 2007 [muokkaa]
- Reformipuolue 31
- Keskusta 29
- Isänmaan ja Res Publican liitto 19
- Sosiaalidemokraatit 10
- Vihreät 6
- Kansanliitto 6
Puoluejakauma 2011 [muokkaa]
Vaalit 2011 [muokkaa]
Reformipuolue sai kaikista äänistä 28,6 %, keskusta 23,3 %, IRL 20,5 % ja sosiaalidemokraattinen puolue 17,1 % ja muut puoleet 10,5%. Vihreät ja kansanliitto jäivät alle äänikynnyksen ja putosivat parlamentista. Äänestysprosentti oli 63,6 %.
Lähteet [muokkaa]
- Viro-vuosikirja 2005. Tallinna: Tallinna-kustannus, 2005.
- Zetterberg, Seppo: Viron historia. Helsinki: Suomen kirjallisuuden seura, 2007.
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Riigikogun kotisivu (viroksi) (englanniksi) (venäjäksi)
Sivulta puuttuu