Vallan kolmijako-oppi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Lainsäädäntövalta
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Montesquieu esitteli vallan kolmijako-opin teoksessaan De l'Esprit des Lois.

Vallan kolmijako-oppi tarkoittaa Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Kolmijako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.[1]

Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.[2]

Periaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä.

Sovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta. Esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva hallinnollinen rooli.[3] Suomen hallitusmuotoa tuolta ajalta on kuvattu ranskalaistyyppiseksi.

Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.[4]

Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin itsenäisen Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).[2]

Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä tavanomaisesti toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan suuri ensyklopedia 1979. Osa 6, ISBN 951-1-05122-9, artikkeli Montesquieu, s. 4395-6.
  2. a b Pasi Saukkonen - Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.8, kohta Vallanjako-oppi tarkastelun lähtökohtana 2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.7.2013.
  3. Eduskunnan historia Eduskunta. Viitattu 8.7.2013.
  4. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Päivitetty 25.1.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 8.7.2013.
  • ”Valtiovallan kolmijako-oppi (kirj. Lars D. Eriksson)”, Encyclopaedia iuridica Fennica : suomalainen oikeustietosanakirja: 5. osa, Julkisoikeus., s. 1097-1100. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja C-sarja 0356-7222; n:o 28. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1997. ISBN 951-855-140-5. (suomeksi)