Lain säätäminen Suomessa

Wikipedia
Ohjattu sivulta Lain säätäminen
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lain säätämisen valtaa eli lainsäädäntövaltaa käyttää Suomessa eduskunta. Vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeen vuonna 1919, mutta siitä luovuttiin kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Nykyään Suomi on parlamentaarinen, eli päätökset tehdään aina kahden vaihtoehdon välillä. Lakien säätäminen on eduskunnan keskeisin tehtävä.

Lain määritelmä Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konkreettiseksi laiksi käsitetään Suomessa eduskunnan antama velvoittava säädös. Laki koostuu kieltävistä, käskevistä tai sallivista oikeusnormeista ja sisältää usein erilaisia määritelmiä. Oikeuslähteenä laki on sen soveltajaa vahvasti velvoittava. Lait jakautuvat kahteen tyyppiin: perustuslakiin ja tavallisiin lakeihin. Tavalliset lait säätelevät kansalaisen jokapäiväistä toimintaa. Perustuslaissa asetetaan mm. valtiojärjestys, perusoikeudet, lainsäädäntöjärjestys ja maanpuolustus. Perustuslaki antaa myös ohjeen, minkä periaatteiden pohjalta alempia lakeja tulee säätää.

Lain säätäminen (tavallinen laki)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntöaloite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain säätäminen alkaa hallituksen esityksestä taikka kansanedustajan lakialoitteesta, joka voidaan tehdä eduskunnan ollessa koolla. Yleisimmin lakiehdotus tulee eduskunnan käsiteltäväksi hallituksen esityksenä. Hallitus antaa vuosittain noin 300 esitystä laiksi. Hallituksen esitykset valmistellaan ministeriöissä. Vuonna 2012 voimaan tulleen perustuslain muutoksen (1112/2011) jälkeen hallituksen esitykset antaa valtioneuvosto. 1. maaliskuuta 2012 lähtien on lakiehdotus ollut mahdollista tuoda eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloitteella, joka on kerännyt 50 000 tuenilmaisua.

Lähetekeskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain käsittely alkaa lähetekeskustelulla eduskunnan täysistunnossa. Käsittelyn päätteeksi päätetään esityksen lähettämisestä valiokunnan käsiteltäväksi. Eduskunta ei tässä vaiheessa päätä lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lähetekeskustelussa kansanedustajat tuovat ilmi näkökulmia, jotka valiokunta voi ottaa huomioon valmistellessaan mietintöään. Hallituksen esitystä voidaan täydentää antamalla uusi täydentävä esitys tai se voidaan peruuttaa. Täydentävää esitystä ei voida antaa sen jälkeen, kun asiaa valmistellut valiokunta on antanut mietintönsä.

Valiokuntakäsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valiokunta laatii eduskunnan kannan esitykseen. Se pyrkii ottamaan huomioon mahdollisimman monta näkökulmaa ja kuulee asiantuntijoita, kansalaisjärjestöjä ja erilaisia eturyhmiä. Valiokunta voi esittää lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana tai muutettuna – tai se esittää esityksen hylkäämistä. Valiokunnan enemmistön kannan kanssa eri mieltä olevat voivat jättää mietintöön eriävän mielipiteen.

Valiokuntia on kuusitoista. Ne ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, tarkastusvaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, hallintovaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ja ympäristövaliokunta.[1] Perustuslakivaliokunnalla on erikoisrooli myös perustuslain tulkitsijana.

Ensimmäinen käsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valiokuntakierroksen jälkeen laki palaa eduskuntaan. Ensimmäisessä käsittelyssä asiasta käydään ensin yleiskeskustelu ja sitten yksityiskohtainen käsittely. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä. Tässä vaiheessa pykälistä tarvittaessa äänestetään ja lakiin voidaan ehdottaa muutoksia (yleensä) opposition toimesta.

Mikäli laki muuttuu merkittävästi, lähetetään se vielä suureen valiokuntaan. Suuri valiokunta käy läpi muutokset ja antaa mietintönsä niiden tarpeellisuudesta. Suuresta valiokunnasta laki palaa eduskuntaan jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn.

Toinen käsittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa käsittelyssä päätetään lakiehdotuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Sen sisältöön ei voida enää puuttua. Eduskunta voi kuitenkin hyväksyä ponnen (lausuman), joka yleensä sisältää hallitukselle suunnatun toivomuksen ryhtyä johonkin toimenpiteeseen käsitellyssä asiassa. Ponsi on usein asiaa valmistelleen erikoisvaliokunnan ehdotus, jolloin sen hyväksyminen on todennäköistä, mutta ponsia voivat ehdottaa myös yksittäiset kansanedustajat.

Toinen käsittely voi alkaa aikaisintaan kolmantena päivänä ensimmäisen käsittelyn päättymisestä.

Lain hylkäämiseen tai hyväksymiseen riittää yksinkertainen äänten enemmistö.

Presidentin vahvistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki voi astua voimaan vasta kun presidentti on vahvistanut sen. Presidentti voi siis käyttää suspensiivista veto-oikeutta ja jättää lain allekirjoittamatta. Jos presidentti ei allekirjoita lakia se palautuu eduskuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Mikäli eduskunta kuitenkin hyväksyy lain muuttumattomana uudelleen, astuu se voimaan ilman presidentin allekirjoitusta.

Perustuslainsäätämisjärjestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslaki eroaa tavallisista laeista siinä, että sen muuttaminen on vaikeutettua. Suomessa perustuslainmuutos on ensin hyväksyttävä yksinkertaisella enemmistöllä toisessa käsittelyssä lepäämään. Seuraavien eduskuntavaalien jälkeen laki voidaan hyväksyä muuttumattomana 2/3 enemmistöllä. Perustuslain muutosta voidaan nopeuttaa, mikäli se julistetaan eduskunnan 5/6 enemmistöllä kiireelliseksi. Tämän jälkeen laki voidaan hyväksyä 2/3 enemmistöllä.

Poikkeuslait käsitellään myös perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Perustuslain alaan vaikuttavien kansainvälisten velvoitteiden ja sopimusten hyväksymisessä voidaan kuitenkin perustuslain 95 § mukaan käyttää niin sanottua supistettua perustuslainsäätämisjärjestystä, jossa riittää 2/3 määräenemmistö yhdessä käsittelyssä.

Lakiehdotusten vaikutusten arviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntötutkimuksen emeritusprofessori Jyrki Talan mukaan Suomeenkin pitäisi saada nopeasti vahva, asiantunteva ja itsenäinen asiantuntijayksikkö tarkastamaan ja kehittämään lakiehdotusten vaikutusarvioita. Britanniassa, Saksassa ja EU:ssa tuollaiset elimet jo on, ja niiden avulla on säästetty turhia kustannuksia sekä parannettu uudistusten tuloksellisuutta. Myös keskustelu lakiehdotusten hyödyistä ja haitoista on kohonnut korkeammalle tasolle ja perustelut ovat tulleet näkyvämmiksi. Ihmiset voivat paremmin arvostella lakiehdotuksia ja vaikuttaa niihin ja poliitikot voivat tehdä punnitumpia päätöksiä. Talan mukaan periaatteessa kaikki puolueet kannattavat vaikutusten selvittämistä etukäteen mutta silti niin ei vieläkään kunnolla tehdä. Myös OECD on toistuvasti ehdottanut Suomelle tällaisen yksikön perustamista. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valiokunnat Eduskunta. Viitattu 4.11.2012.
  2. Lakien vaikutukset pitäisi tuntea tarkasti jo etukäteen, Jyrki Tala, Vieraskynä, 25.8.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]