Pietarin taideakatemia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Akatemiarakennus rakennettiin 1764–1789 Jean-Baptiste Vallin de la Mothen ja Aleksandr Kokorinovin suunnitelmien mukaan.
Akatemia 1900-luvun alussa.
Valery Jacobi, Taideakatemian vihkiäiset, 1889.

Repin-instituutti eli Pietarin taideakatemia on osa Venäjän taideakatemiaa (ven. Российская академия художеств, Rossijskaja Akademija Hudožestv) ja toimii Moskovan Surikov-instituutin ohella Venäjän korkeinta kuvataiteen ja arkkitehtuurin opetusta tarjoavana oppilaitoksena.[1]

Laitoksen koko nimi on Pietarin Repinille nimetty maalaustaiteen, kuvanveiston ja arkkitehtuurin valtiollinen akateeminen instituutti (Санкт-Петербургский Государственный академический институт живописи, скульптуры и архитектуры им. И.Е. Репина, Sankt-Peterbugski Gosudarstvennyi akademitšeski institut živopisi, skulptury i arhitektury im. I. Je. Repina). Repin-instituutti jatkaa 1757 perustetun Keisarillisen taikeakatemian (Imperatorskaja Akademija hudožestv) perinnettä ja toimii sille pystytetyssä rakennuksessa Pietarissa Nevan rannalla.

Laitokset ovat (2012): maalaustaide, graafinen taide, arkkitehtuuri, kuvanveisto sekä taiteen teoria ja taidehistoria.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pietari Suuri halusi perustaa 1720-luvulla Italian ja Ranskan taideakatemian mallin mukaisen taideakatemian myös Pietariin. Senaatti oli jo vahvistamassa taideakatemiahankkeen vuonna 1724, mutta Pietari Suuren kuolema ja vallan vaihtuminen siirsivät taideakatemian perustamista niin, että sen varsinainen toiminta taiteilijoiden kouluttajana alkoi vasta 1757 Pietari Suuren tyttären Elisabetin aikana.[3][4] Tämän Kolmen jaloimman taiteen akatemian perustamiseen vaikuttivat merkittävästi kreivi Ivan Šuvalov (1727–1797), joka kuului myös Moskovan yliopiston perustajiin, sekä kuin tiedemies Mihail Lomonosov (1711–1765). Kreivi Šuvalov oli Elisabet I:n läheinen ystävä. Kreivi oli valistusmies, toimi taidemesenaattina ja omisti laajan taidekokoelman ja kirjaston. [3]

Alkuvuodet Moskovassa 1757–1763[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemän ensimmäistä vuotta (1757–1763) taideakatemia kuului Moskovan yliopistoon ja toimi siis aluksi Moskovassa johtajanaan kreivi Ivan Šuvalov. Oppilaille ei asetettu ikärajaa; pääsykokeiden pääpaino oli piirustuksessa ja tiedeaineissa. Moskovalaisia oppilaita oli 16 ja pietarilaisia 20. Opintojen pituutta ei oltu määrätty ja oppiaineina olivat muun muassa arkkitehtuuri, maalaustaide ja kuvanveisto. Lisäksi oli yleissivistäviä aineita kuten arkeologia, historia, fysiikka, kemia ja matematiikka. Ensimmäinen tentti järjestettiin 1762.[5] Moskovan vuosina pääpaino oli taideopetuksessa.[6]

Muutto Pietariin 1763[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taideakatemia siirtyi 1763 Pietariin, missä toiminta alkoi Šuvalovin palatsissa vuonna 1764, koska omia tiloja ei vielä ollut. Muuttoon vaikutti erityisesti Šuvalov, koska myös Tiedeakatemia toimi Pietarissa ja Moskova kiinnosti tuona aikana sen takia vähemmän ja työtarjouksia oli Moskovassa vähän. Oppilaat saivat käyttöönsä myös Šuvalovin taidekokoelmat että kirjaston. [3]

Maksim Vorobjov, Akatemian laituria reunustavat egyptiläiset sfinksit, 1835.

1764–1794[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiminta alkoi Pietarissa 1764. Katariina Suuri oli mukana Taideakatemian johtajaksi valitun Ivan Betskoin (Betskij 1704–1795) kanssa tekemässä oppilaitoksen virallisia ohjesääntöjä leimaten ja allekirjoittaen joka sivun uudistuksesta, joka tuli voimaan vuonna 1764. Opiskelijoiksi otettiin joka kolmas vuosi 65 viisi- tai kuusivuotiasta poikaa ja opinnot kestivät 15–18 vuotta. Säännöt olivat samat kuin aikuisopiskelijoilla. Pienimpiä poikia opetettiin niin sanotussa kasvattiosastossa, jossa annettiin monipuolista perusopetusta. Opiskelu jakautui viidestä eri vaiheesta ikäryhmien mukaisesti. Taideakatemiaan päästäkseen maaorjien oli esitettävä tilanomistajan kirje vapaudestaan. Sen puuttuminen ei kuitenkaan estänyt oppiin pääsyä, aluksi asiaa katsottiin läpi sormien. Ilmeisesti muun muassa Orest Kiprenski ja Vasili Tropinin pääsivät näin Taideakatemiaan. Niin alettiin opettaa uutta sivistynyttä sukupolvea Venäjälle.[5]

Ensimmäiset oppilaat valmistuivat 1767 ja samana vuonna lähetettiin ulkomaille ensimmäiset kuvanveiston jatko-opiskelija Fedot Šubin ja Fjodor Gordejev.[5]

Johtoon valittu Ivan Betskoi (Betskij 1704–1795) laati siis Taideakatemian ensimmäisen virallisen ohjesäännön. Betskoi oli keisarillisen hovin suosiossa ja Katariina Suuren salainen neuvonantaja. Betskoi oli mukana myös perustamassa naisopistoa, myöhempää Smolnan instituuttia, missä tulevat hovineidot koulutettiin. Taideakatemiasta tuli valtiollinen organisaation, joka valvoi taidetta koskevia asioita koko maassa ja jakoi taiteilijoille kunniamerkkejä ja palkintoja. Betskoi oli usein eri mieltä jaetuista kunnianosoituksista. Hänestä niillä usein peitettiin taitamattomuutta. Ensimmäisinä vuosina vain harvat oppilaat ylsivät asetettuihin tavoitteisiin. [7]

Taideakatemia edisti voimakkaasti uusklassismin periaatteita lähettämällä merkittävimpiä venäläisiä taiteilijoita ulkomaille opiskelemaan Italian ja Ranskan antiikin ja renessanssin tyylejä. Taideakatemian käytössä oli suuri kokoelma laadukkaita taideteoksia, joita opiskelijat saivat tutkia ja kopioida. [8] Klassismia pidettiin kritiikkinä vallitsevalle sievistelevälle ja pinnalliselle kuvakäsitykselle. Sen suosion nousuun vaikutti suuresti taidehistorian tutkimuksen kehittyminen ja suuret Pompeijin ja Herculaneumin arkeologiset löydöt>[4]

Ensimmäisiä valmistuneita olivat muun muassa arkkitehti Vasili Baženov, taidemaalari Anton Losenko ja arkkitehti Aleksandr Kokorinov.[9]

Olosuhteet 1700-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajat olivat poliittisesti vaikeat, keinottelu, juonittelu, valehtelu, kateus ja suoranainen henkinen väkivalta hajotti Taideakatemian yhteisöä. Itsenäisesti työskentelevien taiteilijoiden elämä oli hankalaa tällaisessa ympäristössä. Tämän kaiken keskellä taideakatemian rakennuksen suunnitellut arkkitehti Aleksadr Kokorinov teki itsemurhan 1772 häneen kohdistuneiden väärien syytösten takia. Seuraavana vuonna taidemaalari Anton Losenko, joka oli mukana Taideakatemian taloudenhoidossa, kuoli hämärissä olosuhteissa. Vuonna 1799 arkkitehti Vasili Bazenov, joka oli yrittänyt korjata Taideakatemian epäkohtia ja oli mukana hallinnollisissa tehtävissä, sai surmansa yhtä kummallisesti kuin Losenko. Venäjän kurjat olot ja köyhyys saivat vanhemmat lähettämään lapsensa Taideakatemiaan taloudellisista syistä, sillä opiskelemaan otetut lapset saivat täysihoidon. Kuitenkin 1700-luvun loppupuolella esiintyi joukko jalomielisiä hyväntekijöitä, jotka halusivat tukea varattomia opiskelijoita. Heitä olivat muun muassa kreivi Aleksandr Stroganov (1733–1843), Taideakatemian johtaja 1800-luvun alussa ja ruhtinas Nikolai Jusupov.[10]

1794–1797[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtajana ollut kreivi Aleksei Musin-Puskin (1744–1817) oli muinaisvenäläisten käsikirjoitusten keräilijä. Hän sai myös hankituksi rahoituksen Taideakatemian lisärakennusta varten.[7]

1797–1800[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtajaksi valittiin ranskalainen diplomaatti, arkeologi ja Ranskan akatemian jäsen Marie-Gabriel-Floran-Auguste-Chuazel-Gufe (1752–1817). Koska hän ei osannut venäjää, hänen apunaan oli arkkitehti Vasili Bazenov, joka kuoli kummallisissa olosuhteissa vuonna 1799.[7]

1800–1811[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreivi Aleksandr Stroganovin johtajakaudella oppilaiksi alettiin ottaa kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaita poikia ja opiskeluaika lyhennettiin 12 vuoteen. Oppilaita oli kaikkiaan lähes 300, jokaisella luokalla 30 oppilasta ja tarvittaessa otettiin käyttöön rinnakkaisluokkajärjestelmä. Jokainen vuosi 15 oppilasta pääsi vapaaoppilaaksi. Lukuvuosi jaettiin kahdeksi lukukaudeksi. Syyslukukausi käsitti kuukaudet syyskuusta joulukuuhun ja kevätlukukausi kesti tammikuusta toukokuuhun. Lomilla oppilaiden tuli opiskella itsenäisesti. Ulkomaille lähettiin enemmän stipendiaatteja kuin aikaisemmin.[7]

Taideakatemian neuvosto vastasi oppilaiden työsuorituksista. Neuvosto myös jakoi harkintansa mukaan tilaustyöt sekä opiskelijoille että jo valmistuneille.[7]

1812–1843[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1812-1816 johdossa oli varajohtaja Pjotr Tsekalevski, jolloin oli välivaihe. Vuosina 1817–43 johtajana oli Aleksei Olenin.

Toimitilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi toimitilat olivat kreivi Šuvalovin varassa. Pietariin muutetun Taideakatemian katsottiin tarvitsevan arvonsa mukaiset omat tilat ja suunnittelu aloitettiin välittömästi 1764, mutta rakennus valmistui vasta 25 vuotta myöhemmin 1788. Se oli Taideakatemian oman kasvatin arkkitehti Aleksandr Kokorinovin ja Jean Batista Vallin de la Mothen suunnittelema ja piirtämä. Johtajana vuosina 1794–1797 toiminut Aleksei Musin-Puskin sai hankittua vielä rahoituksen lisärakennusta varten. Konstantin Ton suunnitteli vuosina 1832–1834 Nevajokeen rajoittuvan aukion. Venäjälle ostettiin ranskalaisen arkeologiryhmän Egyptistä löytämät 3000 vuotta vanhat sfinksit ja sijoitettiin Nevan rantaan Taideakatemian eteen.[9]

Opettajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

selvennä

Beetskoin aikana tärkeimmät maalaustaiteen opettajat olivat Dimitri Levitski (muotokuva), Gavril Kozlov (historia) ja Semjon Šedrin (maisemamaalaus). Palkka oli huono ja opettajat vaihtuivat jatkuvasti hankalien elämänolosuhteidensa takia. Velkojensa takia heidän omaisuuttaan ulosmitattiin tai he joutuivat veloistaan vankilaan.[5]

G. K. Mihailov, Taideakatemian toinen antiikkisali, 1836.

Opetuksen suuntaviivoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassismin perusteiden opetusta tuettiin 1772 julkaistulla Anton Losenkon kirjalla Ihmisen mittasuhteiden lyhyt selostus. Tämä taidemaalari-kirjailija sai surmansa hämärissä olosuhteissa 1773.[5] Jo 1700-luvun lopulla piirustusluokalla alettiin siirtyä realistisempaan kuvaukseen kuin aikaisemmin. Kun lomilla piti myös työskennellä, oppilaat saivat kosketuksen ympäristöönsä. Kuvanveisto- ja maalausluokilla ei varhaisia realismin suuntaisia kokeiluja sallittu. Opettajat saattoivat repiä oppilaiden piirustukset tai tuhota veistokset, jotka oli hävitettävä muotteja myöten, jos ne opettajan mielestä olivat jotenkin rahvaanomaisia. Realistisemman kansankuvauksen katsottiin pilkkaavan antiikin Kreikan ja Italian renessanssin tuotteita. 1800-luvulle tultaessa opetusta uudistettiin. Maalausluokalla tehtiin malliharjoitelmia ja ulkoilmaluonnoksia, arkkitehtiluokalla harjoiteltiin rakennustyömailla. Poistettiin täydentäviä aineita ja lisättiin teoriaa.[7] Vuonna 1893 oppilaitos jaettiin Taideakatemiaksi ja Taiteelliseksi Korkeakouluksi.lähde?


Neuvostoliiton aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen akatemia koki muutoksia. Neuvostoliiton aikana akatemian opetus jatkui, mutta se muutti nimeään ja organisaatiotaan useita kertoja. Koko Venäjän Taideakatemia perustettiin vuonna 1932, Neuvostoliiton taideakatemia 1947. Vuonna 1944 oppilaitos nimettiin Ilja Repinin mukaan.[11]

Taideakatemia tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetus on jaettu neljään tiedekuntaan: maalaustaide, grafiikka, arkkitehtuuri ja taidehistoria. Niissä opiskelu kestää viisi tai kuusi vuotta.[11]

Opetusta Kotkassa ja Imatralla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Repin-instituutti on osa Venäjän taideakatemian laajaa organisaatiota. Instituutilla on sivutoimipiste myös Kotkassa. Kotkan Kyminlinnassa vuonna 2006 alkanut koulutus keskittyy klassisen maalaustaiteen opetukseen.[12] Koulutusta jatkettiin kesällä 2008 muuton jälkeen Kotkan entisen Höyrypanimon tiloissa.[13]

Pietarin taideakatemia tekee yhteistyötä myös Imatran taidekoulun kanssa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Iliana Mejias-Ojajärvi: Venäjän maalaustaide – Ikoneista avantgarden kynnykselle. WSOY, 2006. ISBN 951-0-29968-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Organisaatiokaavio, Venäjän taideakatemia, The Russian Academy of Arts. Viitattu 17.12.2008.
  2. I. Repin St.Petersburg State Academy Institute of Painting, Sculpture and Architecture (akatemian verkkosivu) The Russian Academy of Arts. Russian Academy of Arts. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  3. a b c Mejias-Ojajärvi, s. 14
  4. a b Frilander: Venäläisten taiteilijoiden matkat Imatralle 1809-1917 (pdf) (Taidehistorian pro gradu, s. 28) 2001. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 5.7.2009.
  5. a b c d e Mejias-Ojajärvi, s. 26
  6. Mejias-Ojajärvi, s. 15
  7. a b c d e f Mejias-Ojajärvi, s. 18
  8. History, The Russian Academy od Arts. Viitattu 17.12.2008.
  9. a b Mejias-Ojajärvi, s. 27
  10. Mejias-Ojajärvi, s. 18–19
  11. a b Brigitte Gastel Lloyd: The St. Petersburg State Academic Institute of Fine Arts, Sculpture and Architecture Art Roots. Viitattu 4.1.2012. (englanniksi)
  12. I.E. Repin-instituutin kuvataidekoulutus. Viitattu 17.12.2008.
  13. Heidi Nevalainen, Taideopetus jatkuu Häyrypanimolla, Kymen Sanomat 23.8.2008. Viitattu 17.12.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 59.93751°N, 30.29022°E