Antiikin Kreikan taide

Antiikin Kreikan taide voidaan jakaa kolmeen ajanjaksoon: arkaaiseen kauteen (n. 700–480 eaa.), klassiseen kauteen (n. 480–323 eaa.) ja hellenistiseen kauteen (n. 323–30 eaa.).

Varsinkin Kreikan rakennustaide oli korkealla tasolla jo esihistoriallisella ajalla, kuten Knossoksen, Mykenen ja Tirynsin valtavat linnan- ja palatsinrauniot 1000-luvulta eaa. osoittavat. Samoin taidekäsityö oli tasokasta. Kreikkalainen keramiikka alkoi kehittyä jälleen geometrisella kaudella noin 900–700 eaa., ja kukoisti 500–400-luvuilla eaa. Kreikkalainen maalaustaide tunnetaan ennen kaikkea keramiikan vaasimaalauksista, mutta siitä on säilynyt myös muita esimerkkejä. Kreikkalainen kuvanveisto ja temppelirakentaminen alkoivat alkoivat kehittyä arkaaisella kaudella ja nousivat suurimpaan kukoistukseensa klassisella kaudella 400–300-luvuilla eaa.

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan keramiikka

Antiikin Kreikan keramiikka käsitti poltetusta savesta tehdyt astiat, lamput ja muut esineet. Kaikkein keskeisimpään rooliin niissä nousi kuitenkin maalauskuviointi, josta on tullut tärkeä osa antiikin ajan tutkimusta. Niiden kuva-aiheista saamme tietoa tuon ajan uskonnollisesta elämästä ja arjen tapakulttuurista, sekä urheilusta, merenkulusta, myyteistä ja sodankäynnistä. Nämä erilaiset astiat toimivat arkikäytössä ruoan ja erilaisten nesteiden säilytyksessä, mutta niillä oli usein myös aivan erityinen seremoniallinen merkitys.

Kreikkalainen keramiikka oli alun perin pääasiassa mustakuviokeramiikkaa, jossa koristeaiheet oli maalattu mustalla savenväristä taustaa vasten. Värit toisin päin kääntänyt punakuviokeramiikka sai alkunsa noin 530 eaa., ja syrjäytti mustakuviokeramiikan lähes kokonaan klassiselle kaudelle tultaessa. Muihin tekniikoihin kuuluu muun muassa valkopohjatekniikka.

Olpe, mustakuvio, n. 640–630 eaa.
Amfora, mustakuvio, n. 560 eaa.
Amfora, punakuvio, n. 520–510 eaa.
Amfora, punakuvio, n. 460–450 eaa.
Krateeri, punakuvio, n. 420 eaa.
Lekyytti, valkopohja, n. 500–475 eaa.
Apollon-kyliks, valkopohja, n. 460 eaa.
Pelike, Gnathia-tyyli, n. 360–300 eaa.

Kuvanveisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan kuvanveisto

Kuvanveisto tuli kreikkalaisessa taiteessa käänteentekeväksi, koska se otti alastoman ihmisruumiin kuvaamisen päätehtäväkseen. Taiteilijat eivät pyrkineet yksilölliseen näköisyyteen, vaan esittivät ihannetyyppejä, kuvasivat he sitten ihmisiä tai jumalia.

Arkaaisen kauden veistokset, kuten useat Apollon-jumalaksi tulkitut miesten kuvat, olivat aluksi jäykkiä ja tiukasti frontaalisia, mutta myöhemmät veistokset olivat jo melkoisesti vapaampia. Kädet kuvattiin suorina kylkiä vasten. Usein veistosten henkilöillä on arkaainen hymy. Myöhemmin patsaiden asennot ja niiden kasvojen ilmeet ja piirteet saivat lisää ilmeikkyyttä. Tunnettuja arkaaisen kauden veistoksia ovat neitopatsaat eli koret ja nuorukaiset eli kurokset. Tunnettuja esimerkkejä ovat muun muassa Frasikleia-kore ja Kroisos-kuros.

Persialaissotien jälkeen noin 480 eaa. alkaen sekä rakennustaiteen että kuvanveiston alalla vallitsi vilkas toiminta. Myronin, Feidiaan ja Polykleitoksen teoksia aateloi suurpiirteinen ylevyys. Seuraavan vuosisadan kuvanveistäjät Skopas, Praksiteles ja Lysippos esittivät teoksissaan yksilöllisempää kauneutta. Klassisen kauden tunnettuja veistoksia ovat muun muassa Parthenonin marmoriveistokset sekä Kritioksen efebi, Artemisionin jumala, Doryforos, Diskobolos, Dionysos-lasta kantava Hermes eli Praksiteleen Hermes sekä Knidoksen Afrodite.

Varsinkin hellenistisenä aikana taide joutui palvelemaan ruhtinaiden kauneudenhalua ja koristamaan uusia kaupunkeja, kuten Aleksandriaa, Rhodosta ja Pergamonia. Ylevyyden ja hillityn kauneuden sijalle astuvat intohimoisuus ja raju voima. Esimerkkeinä tuon ajan veistoksista voidaan mainita Borghesen taistelija, Laokoon-ryhmä, Farnesen härkä, sekä monet niin sanotut galliveistokset kuten Kuoleva gallialainen, joihin aiheet on saatu gallien noin vuonna 200 eaa. Vähään-Aasiaan tekemästä sotaretkestä. Attikalainen koulu säilyi muodoltaan loistavana, mutta tuli yleensä aistilliseksi ja imeläksi.

Antiikin veistoksista säilyi pitkään käsitys, että ne olivat puhtaan valkoisia, ja tätä valkoisuutta ihannoitiin. Ajatus sai alkunsa Laokoon-ryhmän löytymisestä vuonna 1509 Neron palatsin raunioista. Ajanlaskun alun aikaan veistetystä veistoksesta oli kaikki väri kulunut pois. Valkoisuuden ihannoinnin lujitti taidehistorian isä Joachim Winckelmann. Seurauksena oli, että museoissakin patsaiden värejä pestiin hapoilla pois. Lordi Elgin poistatti kaikki värijäljet Parthenonin friiseistä, jotta väri ei alentaisi niiden myyntihintaa. Tutkimusten perusteella on selvinnyt, että lähes kaikki veistokset ovat olleet maalattuja luonnollisilla tai varsin kirkkaillakin väreillä, jopa varsin moderniin tyyliin. Esimerkiksi leijonan harja saattoi olla sininen ja vartalo kirkkaan keltainen. Patsailla on toisinaan saattanut olla lasisilmät ja peruukki. Glyptoteket-museossa Kööpenhaminassa on meneillään antiikin taiteen tutkimushanke, jossa värejä on selvitetty.^[1]

Kroisos-kuros (n. 530 eaa.).
Kritioksen efebi (n. 480 eaa.).
Artemisionin jumala (Zeus?), n. 460–450 eaa.
Polykleitos, Doryforos, n. 450–440 eaa., kopio (1. vuosisata eaa./jaa.).
Praksiteleen Dionysos-lasta kantava Hermes, n. 340 eaa.
Atalanten Hermes (300-luku eaa.).
Apoksyomenos (n. 320 eaa.), kopio (1. vuosisata jaa.).
Artemisionin ratsastaja, 300–100 eaa.
Laokoon-ryhmä (n. 180 eaa.?), kopio (n. 50 eaa.?).
Milon Venus, n. 130–110 eaa.

Maalaus- ja mosaiikkitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Antiikin Kreikan maalaustaide ja Antiikin Kreikan mosaiikkitaide

Maalaustaiteen asema oli Kreikassa huomattava, mutta vaasimaalauksia lukuun ottamatta tiedot siitä ovat niukat. Ensimmäinen huomattavampi mestari on Polygnotos, muita ovat Zeuksis ja varsinkin Apelles. Maalaustaiteesta tunnetaan parhaiten seinämaalaukset. Mosaiikkitaiteessa tehtiin erityisesti lattiamosaiikkeja.

Yksi nk. Pitsán tauluista, n. 540 eaa.
Nk. Amatsonien sarkofagi, n. 350–325 eaa.
Dionysos-mosaiikki Pellasta, n. 325–300 eaa.
Kauriinmetsästystä esittävä mosaiikki Pellasta, n. 325–300 eaa.
Afrodite Anadyomene Pompejista, mahdollisesti Apelleen maalauksen roomalainen jäljitelmä.
Kreikkalaistyylinen maalaus Herculaneumista.

Rakennustaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Antiikin Kreikan arkkitehtuuri

Kreikkalaisen rakennustaiteen luonteenomaisin tuote on kreikkalainen temppeli. Temppelit oli tarkoitettu jumalankuvien asunnoiksi, ja ne rakennettiin kivipengermälle suorakaiteen muotoisiksi. Temppeleiden keskiosassa oli suurehko pyhäkkö (naos eli cella), jossa on jumalankuva ja jommassakummassa tai molemmissa päissä avoin eteishalli (pronaos, opisthodomos). Pylväitä saattoi olla temppelin etu- tai myös takapäädyssä tai ympäri koko rakennuksen (peristasis). Niiden tehtävänä oli tukea kattoa. Päätykolmiot ja friisit oli kaunistettu veistoksilla.

Temppeleissä oli kolme päätyyliä, doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Puhtaasti kreikkalaisissa temppeleissä käytettiin yleensä doorilaista ja joonialaista tyyliä. Korinttilainen tyyli tuli suositummaksi roomalaisella kaudella. Tyylejä käytettiin temppelien lisäksi myös muissa rakennuksissa, kuten stoissa eli pylväshalleissa. Jotkut rakennukset yhdistelivät eri tyylejä.

Doorilaisen tyylin tunnettuja edustajia ovat muun muassa Parthenon Ateenan Akropoliilla, Hefaistoksen temppeli Ateenan Agoralla, Zeuksen temppeli Olympiassa sekä Akragaan ja Poseidonian eli Paestumin temppelit. Joonialaisen tyylin tunnettuja edustajia ovat muun muassa Artemiin temppeli Efesoksessa, Erekhtheion ja Athene Niken temppeli Ateenassa, Zeuksen alttari Pergamonissa sekä Halikarnassoksen mausoleumi. Korinttilaista tyyliä edustavat muun muassa Lysikrateen muistomerkki ja Olympoksen Zeuksen temppeli Ateenassa.