Kaarina Staudinger-Loppukaarre
Aleksanteri Ahola-Valo | Andreas Alariesto | Annukka Grönlund | Martti Innanen | Einari Junttila | Arto Ali-Eskola | Edvin Hevonkoski | Enni Id | Aleksandra Ionowa | Alice Kaira | Matias Keskinen | Nikolai Lehto | Jussi Löf | Kalervo Palsa | Matti Rutanen | Veijo Rönkkönen | Ilmari Salminen | Olli Seppänen | Kaarina Staudinger-Loppukaarre | Vihtori Storck | Ilkka Juhani Takalo-Eskola | Heikki Tuomela | Ensio Tuppurainen | Sigurd Wettenhovi-Aspa
William Blake | Aleksanteri Ahola-Valo | Banksy | Jean-Michel Basquiat | Hieronymus Bosch | Salvador Dalí | Jean Dubuffet | Max Ernst | H. R. Giger | Alex Grey | Keith Haring | Edward Hicks | Frida Kahlo | Theodor Kittelsen | Mati Klarwein | Paul Kondas | Séraphine Louis | Gustave Moreau | Grandma Moses | Niko Pirosmani | Maria Primatšenko | Henri Rousseau
Kaarina Staudinger-Loppukaarre (10. lokakuuta 1911 Haapavesi – 1. maaliskuuta 2013 Savonlinna) [1] oli suomalainen taidemaalari ja omaperäinen mystikko. Hänet tunnetaan varsinkin mielikuvitusolentoja, olevaisia esittävistä töistään. Olevaiset ovat salaperäisiä olentoja, jotka ovat esimerkiksi ihmisen, linnun tai muun eliön hahmossa. Olevaiset asuvat omassa maailmassaan. Staudinger-Loppukaarre piirsi olevaisia jo lapsena. Staudinger-Loppukaarre ei omien sanojensa mukaan osannut piirtää kouluoppien mukaan, vaan hänen taitonsa ja näyt olevaisista tulivat hänen sisältään.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Staudinger-Loppukaarre aloitti opintiensä vuonna 1918 Haapaveden kansakoulussa ja opiskeli Haapaveden kotitalousopistossa. Hän aloitti 22-vuotiaana opiskelun kartanpiirtäjäkurssilla Helsingissä. Sen jälkeen hän toimi kartanpiirtäjänä. Sotavuodet Staudinger-Loppukaarre toimi lottana kansanhuollon palveluksessa eri paikkakunnilla Pohjois-Savossa. Hän avioitui 1945 ja aloitti perhe- ja työelämän Kiuruvedellä.
Sotien jälkeen Staudinger-Loppukaarre jatkoi taideopintoja Kiuruveden kansalaisopistossa. Maalaaminen oli ollut siihen asti säännöllistä arjen ja työn ohella. Vuosien myötä maalaamisesta tuli kuitenkin sisäinen palo ja pakko, sekä lopulta elämäntyö.
Vuonna 1974 Staudinger-Loppukaarre muutti Savonlinnaan, jossa hän uppoutui maalaamiseen täysipainoisesti, ajoin jopa ammattimaisesti.[1]
Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen kerran Staudinger-Loppukaarteen töitä oli julkisesti esillä Kiuruveden kansalaisopiston kevätnäyttelyssä vuonna 1967. Yhteis- ja yksityisnäyttelyitä karttui kaikkiaan noin 200.
Staudinger-Loppukaarre sai kutsun Suomen nykytaiteen museon ja Maaseudun Sivistysliiton Kiasmassa järjestämään kansainväliseen ITE-taiteen näyttelyyn vuonna 2005. Sen jälkeen hänen töitään oli kutsunäyttelyissä Moskovassa ja Bratislavassa sekä yksityisnäyttelyissä useissa maissa Euroopassa ja Meksikossa.[1]
Hän maalasi ensisijaisesti itselleen, vapaana opeista ja vaatimuksista. Viivan tarkkuus, värien taju ja omintakeinen tekniikka synnyttivät maailmoja, joissa hän koki itse olevansa mukana.[1] Staudinger-Loppukaarre maalasi elämänsä loppuun asti lähes poikkeksetta joka yö ja korkeasta iästä huolimatta hänet tapasi näyttelyidensä avajaisissa. Elinvoimaista taiteilijaa kuvailtiin yhdeksi maailman vanhimmista aktiivisista taiteilijoista. Kaarina Staudinger-Loppukaarre kuoli kotonaan Savonlinnassa 101-vuotiaana maaliskuun alussa vuonna 2013.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Jorma Staudinger: Kaarina Staudinger-Loppukaarre (muistokirjoitus, vaatii käyttäjätunnuksen) HS.fi. 20.3.2013. Sanoma company. Viitattu 27.5.2017.
| ||||||||||
