Christina Aguilera

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Christina María Aguilera-Bratman
Syntynyt

18. joulukuuta 1980 (ikä 28)

Staten Island, New York, US
Taiteilijanimet Xtina, Christina
Syntymäpaikka Pittsburgh, Pennsylvania, US
Aktiivisena 1998-
Tyylilajit Pop, soul, jazz
Ammatit laulaja, lauluntekijä
Levy-yhtiöt RCA

Christina María Aguilera (s. 18. joulukuuta 1980 Staten Island, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen poplaulaja ja lauluntekijä.

Aguilera on 2000-luvun menestyneimpiä popmuusikoita, jonka neljä oktaavia kattavaa lauluääntä on verrattu mm. Mariah Careyhin ja Whitney Houstoniin. Hän on julkaissut kolme Billboard Hot 100-listalla ykköseksi päässyttä kappaletta ja kolme albumia jotka ovat päässeet Yhdysvaltain albumilistalla viiden myydyimmän joukkoon. Hän on myös muoti-ikoni, jonka tavaramerkki on alati vaihtuva ulkoinen olemus ja rohkeat tyyliyhdistelyt. Hän on voittanut neljä Grammy-palkintoa ja yhden Latin Grammy -palkinnon. Aguilera käytti uransa alkuaikoina myös nimeä Xtina.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Lapsuus

Christina Aguilera Pariisissa heinäkuussa 2006

Christina Aguilera syntyi Staten Islandissa New Yorkissa Yhdysvalloissa, mutta kasvoi Pittsburghissa Wexfordin kaupunginosassa. Christinan isä, Yhdysvaltain armeijassa työskentelevä Fausto Aguilera, on ecuadorilainen ja hänen äitinsä, kääntäjänä toimiva Shelly Fidler (nyk. Kearns) on puoliksi irlantilainen. Christina kasvoi osan lapsuudessaan Japanissa, minkä aikana Fauston ja Shellyn avioliiton ongelmat alkoivat kasautua entisestään. Perheväkivaltaakin Christina joutui seuraamaan sivusta, jonka seurauksena Christinan vanhemmat viimein erosivat Christinan ollessa noin kuusivuotias. Näistä tapahtumista Christina on kirjoittanut kappaleet I'm OK ja Oh Mother. Tällöin Shelly, Christina ja Christinan nuorempi sisko Rachel muuttivat isoäitinsä luo Pittsburghiin. Christinan isoäiti huomasi ensimmäisenä tytössä piilevät laulunlahjat ja Christina varttui kuunnellen muun muassa Billie Holidayn, Madonnan, Whitney Houstonin, Mariah Careyn, Ella Fitzgeraldin ja Etta Jamesin musiikkia.

[muokkaa] Ura laulajana

Aguilera esiintyi ahkerasti Pittsburghissa jo alle 10-vuotiaana erilaisissa julkisissa tilaisuuksissa ja pian hänestä tuli paikallinen julkkis laulutaitonsa ansiosta. Christinan ääni kantaa 4 oktaavia. 12-vuotiaana Aguilera aloitti Mickey Mouse Club -tv-ohjelmassa muun muassa Justin Timberlaken ja Britney Spearsin ohella. Aguilera olisi otettu sarjaan mukaan jo aiemmin, mutta nuori ikä esti TV-yhtiön palkkamasta häntä. Ohjelman sekä aikaisemman Pittsburgissa tulleen maineensa vuoksi Aguilera kärsi koulukiusaamisesta, sillä muut lapset olivat kateellisia Christinan saamasta julkisesta tunnustuksesta. Aguilera on kertonut, että hän itki joka kerta nähdessään itsestään jutun lehdessä ja tietäessään, että häntä tultaisiin kiusaamaan asiasta koulussa. Kun Aguilera alkoi nähdä painajaisia joka yö ja perheen autosta puhkottiin renkaat, hänen äitinsä päätti, että Christina kävisi koulunsa loppuun kotiopetuksessa. Mickey Mouse Club-ohjelmassa esiintyivät myös Joshua Chasez (myöhemmin N'SYNC:in jäsen), Britney Spears ja Justin Timberlake sekä näyttelijät Ryan Gosling ja Keri Russell. Kelly Clarksonin hitti Miss Independent on Christinan kirjoittama. Laulu annettiin Kellylle ilman, että Christina oli tietoinen siitä.

Christinan Stripped-levyn kiertueelta lokakuussa 2003

Christina levytti vuonna 1997 laulun Reflection (1997) Disneyn Mulan-animaatioelokuvan soundtrackille. Tämän jälkeen hän sai pikaisesti sopimuksen RCA Records -levy-yhtiön kanssa. Hänen debyttilevynsä Christina Aguilera julkaistiin vuonna 1999 ja se oli valtava kaupallinen menestys. Levyn ensisingle, Genie in a Bottle (1999), oli Christinan todellinen läpimurtohitti. Albumilta julkaistiin myös What A Girl Wants (1999), I Turn To You (2000) ja Come On Over (All I Want Is You) (2000).

12. syyskuuta 2000 Christina julkaisi espanjankielisen Mi Reflejo -albumin, joka nousi Yhdysvaltojen Latin Music Chart -listalla sijalle #1. Billboard 200 -albumilistalla Mi Reflejo ylsi sijalle #27. Vuonna 2001 Christina voitti Latin Grammyn kategoriassa Best Female Pop Vocal Album. Samana vuonna Christina voitti myös parhaimman latinalaisartistin World Music Award -palkinnon.

Tiedosto:VMA 06.jpg
Christina Aguilera. 2006 MTV Video Music Awards.
Christina Aguilera jakamassa nimikirjoituksia

Vuonna 2001 Christina valittiin Pinkin, Myan, ja Lil Kimin ohella levyttämään Batti Labellen klassikko Lady Marmalade Moulin Rouge -elokuvan soundtrackille. Lady Marmalade nousi Yhdysvaltojen Hot100-listalla ykköseksi ja piti sijansa siellä viisi viikkoa. Lady Marmalade nousi singlelistojen kärkeen myös 11 muussa maassa. Yhteistyö poiki Christina Aguileralle Grammy-palkinnon kategoriassa Best Pop Collaboration with Vocals.

Christina Aguileran toinen studioalbumi Stripped (2002) julkaistiin 29. lokakuuta 2002. Albumi myi ensimmäisellä viikollaan yli 300 000 kpl ja nousi Yhdysvaltojen albumilistalla sijalle #2. Suurin osa levyn lauluista oli Christina Aguileran itsensä kirjoittamia. Albumilta julkaistiin singlet Dirrty (2002), Beautiful (2002), Fighter (2003), Can't Hold Us Down (2003), sekä The Voice Within (2003).

15. elokuuta 2006 Christina Aguilera julkaisi kolmannen valtavirran studioalbuminsa, Back to Basics:in. Albumi nousi ykkössijalle 13 eri maassa. Albumi on tuplalevy ja Christina on ollut mukana kirjoittamassa jokaista albumiraitaa. Albumilta on julkaistu singlet Ain't No Other Man (2006), Hurt (2006) sekä Candyman (2007).

Kesällä 2006 Aguilera julkaisi ensimmäisen uuden singlensä neljään vuoteen, nimeltä Ain't No Other Man. Hän käytti kappaleeseen 1920-luvun jazz-vaikutteita, mutta lisäsi siihen nykyaikaisen R&B-sävyn. Kappale on menestynyt hyvin, nousten singlelistan kymmenen myydyimmän joukkoon sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.

Hän on myös esiintynyt elokuvassa Shine A Light.

Aguilera julkaisi 11. marraskuuta 2008 uuden kokoelma albuminsa Keeps Gettin' Better - Decade of Hits Single Keeps Gettin' Better julkaistiin syksyllä. Neljäs täysipitkä studioalbumi julkaistaan kesällä 2009. Tuottajina uudella albumilla ovat muun muassa australialainen laulaja ja lauluntekija Sia sekä englantilainen elektronisen musiikin yhtye Goldfrapp. [1]

[muokkaa] Yksityiselämä

Aguilera vihittiin 19. marraskuuta 2005 musiikkituottaja Jordan Bratmanin kanssa Napa Valleyssa, Kaliforniassa. Kaikki häälahjansa Christina Aguilera lahjoitti hurrikaani Katrinan uhrien hyväksi. Vuoden 2006 Back to Basics -albumin kappaleen "Save Me from Myself" Aguilera omisti Jordan Bratmanille. Aguilera synnytti parin ensimmäisen lapsen, pojan nimeltä Max Liron Bratman, 12. tammikuuta 2008, Los Angelesin Cedars-Sinai Medical Centerissa.[2]

Musiikkiuransa ohella Christina on kunnostautunut hyväntekeväisyydessä. Hän tekee hyväntekeväisyyttä muun muassa kotiväkivallan, eläintenoikeuksien ja AIDS:n tahoilla.

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

Christina Aguilera
Dirrty- kappaleen aikana otettu kuva.
  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 24. elokuuta 1999
  • Listasijoituksia: (1999, US #1, UK #14
  • Singlet: Reflection, Genie in a Bottle, What a Girl Wants, I Turn To You, Come Over Baby (All I Want Is You)
  • Myynti Yhdysvalloissa: 8,1 miljoonaa
  • Myynti maailmanlaajuisesti: 16 miljoonaa kappaletta

Mi Reflejo

  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 12. syyskuuta 2000
  • Listasijoituksia: (2000, US #28)
  • Singlet: Pero me acuerdo de ti, Falsas esperanzas
  • Myynti Yhdysvalloissa:
  • Myynti maailmanlaajuisesti: 3 miljoonaa kappaletta

My Kind of Christmas

  • Tyyppi: Joulualbumi
  • Julkaistu: 24. lokakuuta 2000
  • Listasijoituksia: (2000, US #28)
  • Singlet: The Christmas Song, Christmas Time,
  • Myynti Yhdysvalloissa:
  • Myynti maailmanlaajuisesti: 3 miljoonaa kappaletta

Stripped

  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 29. lokakuuta 2002
  • Listasijoituksia: (2002, US #2)
  • Singlet: Dirrty, Beautiful, Fighter, Can't Hold Us Down , The Voice Within
  • Myynti Yhdysvalloissa: 4,1 miljoonaa
  • Myynti maailmanlaajuisesti: 12 miljoonaa kappaletta

Back to Basics

  • Tyyppi: Studioalbumi
  • Julkaistu: 14. elokuuta 2006
  • Listasijoituksia: (2006, US #1, UK #1)
  • Singlet: Ain't No Other Man, Hurt, Candyman, Oh Mother
  • Myynti Yhdysvalloissa: 1,6 miljoonaa
  • Myynti maailmanlaajuisesti: 4,5 miljoonaa kappaletta
    Back to Basics -albumin kiertueelta Torontosta.

Keeps Gettin' Better - A Decade of Hits

  • Tyyppi: Kokoelmalevy
  • Julkaistu: 11. marraskuuta 2008
  • Listasijoituksia: U.S. #9, UK #10, IRE #9, CAN #13,
  • Singlet: Keeps Gettin' Better, Dynamite
  • Myynti Yhdysvalloissa: 200 000
  • Myynti maailmanlaajuisesti:
Albumin tiedot


[muokkaa] Singlet

Christina Aguilera

  • Reflection (1998, US #19)
  • Genie In A Bottle (1999, US #1, UK #1)
  • What A Girl Wants (1999, US #1, UK #3)
  • I Turn To You (2000, US #3, UK #19)
  • Come on Over (All I Want Is You) (2000, US #1, UK #8)

Mi Reflejo

  • Genio Atrapado
  • Falsas Esperanzas
  • Pero Me Acuerdo De Tí

My Kind Of Christmas

  • The Christmas Song (1999)

Stripped

  • Dirrty (2002, US #48, UK #1)
  • Beautiful (2002, US #2, UK #1)
  • Fighter (2003, US #20, UK #5)
  • Can't Hold Us Down (2003, US #12, UK #3)
  • The Voice Within (2003, US #33, UK #11)
  • Infatuation (2004) (Julkaistiin vain Etelä-Afrikan & Espanjan radioissa)

Back to Basics

  • Ain't No Other Man (2006, US #6, UK #2)
  • Hurt (2006, US #22, UK #11)
  • Candyman (2007, US #25, UK #17)
  • Slow Down Baby (2007) (Julkaistiin vain Australiassa ja Uudessa-Seelannissa) (AUS #21)
  • Oh Mother (2007)
  • Save Me From Myself" (2008)

Keeps Gettin' Better - A Decade of Hits

  • Keeps Gettin' Better (2008)
  • Dynamite (2009)

Muut singlet

  • Hello (2004)
  • Here to Stay (Pepsi) (2006)

Yhteistyö muiden artistien kanssa

[muokkaa] Kiertueet

  • Sears & Levis US Tour (2000)
  • The Latin America Tour (2001)
  • Justified and Stripped Tour (2003)
  • Stripped World Tour (2003)
  • Back To Basics Tour (2006-2007)

[muokkaa] DVD:t

  • Genie Gets Her Wish (1999)
  • My Reflection (2000)
  • Stripped Live in the UK (2004)
  • Back To Basics: Live And Down Under (2008)


[muokkaa] Elokuvat

[muokkaa] Parfyymit

  • XPose (2004)[3]
  • LR Christina Aguilera (2006)[4]
  • Christina Aguilera (2007)[5]
  • Inspire (2008)[5]

[muokkaa] Lähteet

  1. [1]Christina Aguilera Working With Goldfrapp, Ladytron - Pitchfork
  2. [2] Christina Aguilera & Jordan Bratman Have a Boy, 13. tammikuuta 2008, People.com
  3. [3] Xpose by Christina Aguilera
  4. [4] LR Health & Beauty Systems - Christina Aguilera
  5. 5,0 5,1 Christina Aguilera Perfumes

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christina Aguilera.

Henkilökohtaiset työkalut