Igor Stravinsky

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Igor Stravinsky.

Igor Stravinsky[1] (ven. И́горь Фёдорович Страви́нский, Igor Fjodorovitš Stravinski, 17. kesäkuuta (J: 5. kesäkuuta) 1882 Oranienbaum, Venäjä6. huhtikuuta 1971 New York, Yhdysvallat) oli venäläinen nykyaikaisen taidemusiikin säveltäjä, joka asui suuren osan elämästään Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Stravinsky muistetaan merkittävänä 1900-luvun säveltäjänä ja orkesterinjohtajana. Lukuisat myöhemmät säveltäjät ovat pitäneet häntä esikuvanaan. Time-lehti on nimennyt hänet yhdeksi viime vuosisadan vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stravinsky syntyi Oranienbaumissa ja vietti koko lapsuutensa Pietarissa. Hänen isänsä Fjodor Stravinski oli Mariinski-teatterin laulaja. Stravinsky opiskeli lakia, mutta vaihtoi alan musiikkiin. Vuonna 1902 hänestä tuli Nikolai Rimski-Korsakovin oppilas. Stravinsky oli tuolloin 20-vuotias.

Stravinsky lähti Venäjältä 1910 ja matkusti Pariisiin. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, hän muutti puolueettomaan Sveitsiin. Hän palasi takaisiin Pariisiin 1920. Vuonna 1939 hän muutti Yhdysvaltoihin, jonka kansalainen hänestä tuli 1945. Stravinsky vieraili Suomessa vuonna 1961 ja johti Helsingissä pitämässään konsertissa omia sävellyksiään. Hänet kutsuttiin myös 1962 Neuvostoliittoon konsertoimaan. Vuonna 1963 Stravinsky sai Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston myöntämän Sibelius-palkinnon. Hän kuoli 88-vuotiaana New Yorkissa, mutta hänet haudattiin San Michelen hautausmaalle Venetsiaan.

Tyylikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stravinskyn ura voidaan jakaa kolmeen toisistaan poikkeavaan tyylikauteen, joihin useimmat hänen sävellyksistään voidaan sijoittaa.

Venäläinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stravinskyn ensimmäisen tyylikauden, niin sanotun venäläisen eli primitiivisen kauden, aloittivat kolme Sergei Djagilevin Ballets russes -ryhmälle Pariisiin sävellettyä balettia. Baleteissa on paljon yhteisiä piirteitä: ne on sävelletty hyvin suurille orkestereille, niissä käytetään runsaasti teemoja ja motiiveja Venäjän kansanmusiikista ja niissä kuuluu Stravinskyn opettajan Nikolai Rimski-Korsakovin mielikuvituksekkaan soitinnustyylin vaikutus.

Ensimmäinen baleteista oli Tulilintu (1910), jossa Stravinsky opettajansa Rimski-Korsakovin tapaan kuvaa ihmishahmot diatonisella musiikilla ja yliluonnolliset hahmot oktatonisella ja kromaattisella musiikilla. Toinen baletti oli Petruška (1911), jossa vallitsee toisteinen melodia ja rytmiikka sekä staattinen harmonia. Venäläisen kauden pääteoksena pidetään kolmatta balettia, Kevätuhria, joka on Stravinskyn ja koko 1900-luvun musiikin tunnetuimpia ja merkittävimpiä teoksia. Kevätuhrin aihepiiri on pakanallisen ajan Venäjä, ja Stravinsky korostaa tätä musiikissaan. Musiikkia leimaa alkuvoimainen, energiaa pursuava ja vaihteleva rytmiikka, jonka käänteissä tahtilajia vaihdetaan usein. Teoksen aloittaa sittemmin kuuluisaksi tullut fagottisoolo aivan rekisterinsä ylärajoilta, mikä oli tuohon aikaan ennenkuulumatonta. Kevätuhrin ensi-ilta aiheuttikin skandaalin, koska se ei vastannut useiden kuulijoiden käsitystä musiikin kauneudesta.

Muita venäläisen kauden teoksia olivat ooppera Satakieli (1914), Renard (1916), Histoire du soldat (Sotilaan tarina) (1918) ja Les Noces (Häät) (1923).

Uusklassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava sävellysjakso oli uusklassinen kausi. Uusklassisena aikanaan Stravinsky ammensi vaikutteita erityisesti 1700-luvun musiikista ja jazzista. Uusklassismin aloittaneena teoksena pidetään Stravinskyn Pulcinellaa. Tänä ehkä tuottoisimpana kautenaan hän kirjoitti myös teokset Psalmisinfonian, "Ragtime 11 soittimelle" ja Konserton pianolle ja puhallinorkesterille.

Sarjallinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhäiskaudellaan hän käytti 12-säveljärjestelmää, jota hän aiemmin oli vahvasti vastustanut, ja toisinaan sarjallisuutta, esimerkiksi teoksissa Tulva, Threni ja Requiem Canticles. Näissä teoksissa on myös vahvaa uskonnollista tematiikkaa.[3]

Stravinsky ihmisenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stravinskyn musiikki ja persoona olivat jossain määrin ristiriidassa keskenään. 1900-luvun alkupuoliskon vallankumouksellisimpien teosten säveltäjä oli harras käännynnäiskatolinen ja poliittisilta mielipiteiltään konservatiivi. Monet Stravinskyn tavanneet ovat kertoneet hämmästelleensä säveltäjän ja musiikin välistä vastakohtaa: Kevätuhrin väkivaltaiset rytmiorgiat oli luonut vaatimattomalla äänellä puhunut pienikokoinen mies. Stravinsky ei pitänyt ”hyvältä” kuulostavasta musiikista. Omassa tuotannossaan hän halusi yllättää, šokeerata, rikkoa rajoja ja myös pitää hauskaa. Hän osoitti ehtymätöntä halua oppia ja tutkia taidetta, kirjallisuutta ja elämää. Stravinskyn Harvardissa pitämät luennot on koottu kirjaksi Musiikin poetiikka.[4] Laajasti lukenut, sanavalmis Stravinsky on 1900-luvun kiinnostavimpia musiikkikirjoittajia. Stravinskyn musiikkia on toisinaan moitittu liiallisesta älyllisyydestä. Stravinsky suhtautuikin pilkallisesti inspiraation merkitystä korostaviin säveltäjiin (”minähän vain keksin musiikkia”) ja totesi ”kammoavansa” sitä, mitä musiikissa kutsutaan ”tulkinnaksi”.

Stravinsky mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stravinsky ukrainalaisessa postimerkissä vuodelta 2007.

Vuonna 1984 hollantilainen Jaap Drupsteen ohjasi Tulvan pohjalta eräänlaisen musiikkivideon käyttäen vuonna 1962 Hollywoodissa tehtyä äänitystä.[5]

Vuonna 2007 ohjaaja William Friedkinin ilmoitettiin valmistelevan Stravinskysta elokuvaa Coco Chanel & Igor Stravinsky, joka keskittyy taiteilijan ja muotilegenda Coco Chanelin rakkaustarinaan. Elokuva valmistui Ranskassa vuonna 2009, ja sen ohjasi lopulta hollantilainen Jan Kounen. Siinä säveltäjää esittää Mads Mikkelsen.[6]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Horlacher, Gretchen: Building Blocks: Repetition and Continuity in the Music of Stravinsky. Oxford: Oxford University Press, 2011. ISBN 978-0-19-537086-7.
  • Joseph, Charles M.: Stravinsky’s Ballets. New Haven: Yale University Press, 2011. ISBN 978-0-300-11872-8.
  • Keller, Hans – Cosman, Milein: Stravinsky the Music-Maker: Writings, Prints and Drawings. London: Toccata Press, 2011. ISBN 978-0-907689-69-0.
  • Levitz, Tamara: Modernist Mysteries: Perséphone. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-973016-2.
  • Stravinski, Igor – Craft, Robert 1963: Keskusteluja Robert Craftin kanssa. Suomentanut Riitta Björklund. Kirjayhtymä, Helsinki. [Conversations with Igor Stravinsky, 1958–1960.]
  • Stravinski, Igor 1968: Musiikin poetiikka. (Poétique musicale.) Suomentanut Ilkka Oramo. Otava, Helsinki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomalaisessa musiikkikirjallisuudessa käytetään jonkin verran myös kirjoitusasua Igor Stravinski.
  2. Glass, P.: Artists & Entertainers: Igor Stravinsky 2003. Time.
  3. Oramo, I.: Igor Stravisnky Muhi – Musiikinhistoria verkossa. 2008. Sibelius-Akatemia.
  4. Poétique musicale (1942), Harvardissa pidetty luentosarja, suom. Musiikin poetiikka, 1968.
  5. TV: STRAVINSKY'S 'FLOOD,' ON 13 1987. N.Y. Times.
  6. Director's Chair: William Friedkin 1.6.2007. Entertainment Weekly. Viitattu 14.9.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Igor Stravinsky.