Akateeminen taide

Wikipedia

Adolphe William Bouguereau , Kevään tulo, 1886.

Akateemisen taiteen käsitettä käytetään tavallisesti joko puhuttaessa kriittisesti mistä tahansa paikallaan polkevasta, kanonisoidusta tai teoreettisesta taiteesta tai erityisesti siitä maalaustaiteen ja kuvanveiston traditiosta, jonka tekemistä jatkettiin eurooppalaisten taideakatemioiden ohjeiden ja opetusten mukaan modernismin uusien suuntausten, realismin, naturalismin ja impressionismin ilmestyttyä 1800-luvulla ja sen jälkeen.

Tyypillistä akateemiselle taiteelle on antiikin tradition ja varsinkin piirustustaidon ja muiden teknisten ominaisuuksien mestarillisen hallinnan osoittaminen.

Uusia taiteen liikkeitä kuten impressionismi, realismi, naturalismi ja symbolismi alkoi syntyä 1800-luvulla. Euroopan ja varsinkin Ranskan taideakatemioista, joissa lähes kaikki taiteilijat saivat koulutuksensa, tuli myös niiden vastustamisen keskuksia. Akateemiseen taiteeseen liitetään tavallisesti halventavia luonnehdintoja, kuten "konservatiivinen" tai "mielikuvitukseton".

Toisaalta akateemisen taiteen antamat vahvat tekniset perusteet antoivat taiteilijoille välineet panostaa uusiin taidesuuntauksiin ja kehittää niitä. Esimerkiksi Vincent van Gogh ja Pablo Picasso opiskelivat Charles Barguen klassisen piirustuskurssin mukaan.

Akateemisen taiteen aiheita ovat usein antiikin tai Raamatun mytologia tai historiamaalauksen näyttämöt usein moralistisesti ilmaistuina. Akateemista tyyliä lähellä on myös uusklassismi, joka usein yhdistettiin taideakatemioihin.

[muokkaa] Salongeista postmodernismiin

Ensimmäisen taidekoulun Accademia del Disegnon perusti Firenzessä vuonna 1562 Giorgio Vasari. Euroopan taideakatemioissa, erityisesti Ranskan kaunotaiteiden akatemiassa suosittiin 1600-luvulta peräisin olevaa traditiota, jonka mukaan antiikin Kreikan ja Rooman klassisesta taiteesta tuli malli kaikelle taiteen tekemiselle. Akatemiat olivat taide-elämän ylimpiä auktoriteetteja niin käytännön taiteilijakoulutuksen kuin taiteen teoriankin alalla. Akatemiat pyrkivät määrittelemään klassismin taiteen normiksi. Ranskan kaunotaiteiden akatemiasta tuli 1800-luvulle tultaessa merkittävin Euroopassa ja sen järjestämiin vuosittaisiin salonkinäyttelyihin (Salon de Paris) tuotiin taidetta hyväksyttäväksi ja se myönsi palkintoja siihen hyäksytyille taiteilijoille.

Akateemisen tyylin varhaisina edustajina maalaustaiteessa voi pitää Sir Joshua Reynoldsia tai Jean Auguste Dominique Ingresiä. Myös sellaisia taiteilijoita kuin Jean-Léon Gérôme (1824-1904), Adolphe William Bouguereau (1825-1905), Jules Joseph Lefebvre (1836-1911), Albert Edelfelt (1854-1905) tai Hans Makart (1840-1884) on liitetty suuntaukseen.

[muokkaa] Modernismia vastaan

Avantgarde oli alun perin kapinaliike, jonka strategia kohdistui juuri akateemisen taiteen jäykkyyttä vastaan. Kun akateeminen taide vastusti ennen kaikkea modernismia, alettiin sitä puolustamaan varsinkin postmodernismin siivellä.

Tänään akateemisen taiteen mestariteoksia tarjotaan ihanteiksi niin taideopiskelijoille kuin taiteen harrastajillekin. Akateemisen taiteen ideologian markkinointi on keskittynyt Art Renewal Centeriin, joka mainostaa itseään internetin suurimmaksi museoksi.

Nykyään akatemisen taiteen perinnettä jatkavat vain muutamat ateljeekoulut, joiden opetusohjelmat ovat usein samantyyppisiä kuin 1800-luvun Ecole des Beaux-Artsin. Näitä kouluja ovat mm. Florence Academy of Art, Grand Central Academy of Art, Charles H. Cecil Studios, Angel Academy of Art, Academy of Realist Art ja Richard Lackin the atelier. Akateemisista nykytaiteilijoista tunnetuimpia ovat Jacob Collins, Daniel Graves, Charles Cecil, Michael John Angel ja Odd Nerdrum.

[muokkaa] Akateemista taidetta

Sir Joshua Reynolds, Sir Banastre Tarleton, 1782.	Jean Auguste Dominique Ingres, Homeroksen ylistys, 1827.	Jean-Léon Gérôme, Pollice Verso, 1872.	Jean-Léon Gérôme, Diogenes, 1860.
Adolphe William Bouguereau, Dante ja Vergilius helvetissä, 1850.	Adolphe William Bouguereau, Homeros ja hänen oppaansa, 1874.	Jules Joseph Lefebvre, Totuus, 1870.