Johan Ludvig Runeberg

Wikipedia
Ohjattu sivulta J. L. Runeberg
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Runeberg” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan artikkelissa Runeberg (täsmennyssivu).
Johan Ludvig Runeberg
Johan Ludwig Runeberg bw.jpg
Syntynyt 5. helmikuuta 1804
Pietarsaari, Suomi (Ruotsi)
Kuollut 6. toukokuuta 1877 (73 vuotta)
Porvoo, Suomi
Ammatit runoilija, opettaja, toimittaja, professori
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Äidinkieli ruotsi
Puoliso Fredrika Runeberg
Allekirjoitus Allekirjoitus
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Johan Ludvig Runeberg (5. helmikuuta 1804 Pietarsaari6. toukokuuta 1877 Porvoo) oli suomenruotsalainen runoilija, kirjailija ja toimittaja, jonka tuotanto on hyvin isänmaallista. Hän on ollut arvostettu myös Ruotsissa ja hänen tuotantonsa vaikutti suuresti koko ruotsinkieliseen kirjallisuuteen.[1][2] Runebergiä pidetään Suomen kansallisrunoilijana, johon asemaan hän nousi jo elinaikanaan.[3][4][5] J. L. Runeberg oli kirjailija Fredrika Runebergin puoliso.[6]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin vanhemmat olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm. Johan Ludvig, kutsumanimeltään Janne, syntyi isän ollessa merillä. Isä näki Johanin ensi kerran pojan ollessa kolmevuotias. Johan oli esikoinen, ja hänellä oli kolme sisarta: Ulrika Carolina, Emilie ja Maria Mathilda, sekä veljet Viktor ja Nestor, jotka molemmat jatkoivat isänsä työtä. Ulrika Carolinasta tuli runoilija, ja Emilie "Emma" oli pietisti, joka mm. hoiti sokerileipomoa ja opetti Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä. Maria Mathildasta tuli käsityönopettaja ja lisäksi sekä Emilie että Maria olivat harrastaneet musiikkia. Runebergin veljenpoika oli pianisti Rudolf Sjögren, joka oli syntynyt neljä vuotta ennen isänsä Nestorin kuolemaa.[7] Runeberg syntyi helmikuussa 1804, mutta ei ole täysin varmaa, oliko päivämäärä 5. vai 7. helmikuuta.[7]

J. L. Runeberg vuonna 1948 julkaistussa muistopostimerkissä.

Runoilija sairasti lapsuudessaan risataudin, joka johti rauhasturpoamiin. Runebergin fyysinen kehitys hidastui sairauden johdosta niin, että hän oppi kävelemään vasta kolmen tai neljän vuoden ikäisenä.[7]

Opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runeberg suoritti ylioppilastutkinnon Turussa 1822 ja aloitti seuraavana vuonna Turun akatemiassa filosofian opinnot. Hän liittyi Pohjalaiseen osakuntaan. Opiskeluaikana hänen ystäväpiiriinsä kuului muita pohjalaisia, kuten Johan Jakob Nervander, J. V. Snellman ja uusimaalainen Elias Lönnrot. Runeberg valmistui filosofian kandidaatiksi heinäkuussa 1827. Opiskelurahoja hän ansaitsi kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä. Ensin mainitun paikkakunnan innoittamana syntyi 1830 hänen esikoiskokoelmassaan julkaistu runo Saarijärven Paavo (Bonden Paavo). Runebergin ensimmäinen julkaistu runo oli Åbo Tidningar -lehdessä 1826 ilmestynyt Auringolle (Till solen).

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergien asunto Porvoossa Aleksanterinkadun ja Kirkkokadun (nyk. Runeberginkatu) kulmassa.

Kesällä 1827 Runeberg asui arkkipiispa Jakob Tengströmin virkatalossa Paraisilla, missä hän opetti lapsia. Siellä hän tapasi tulevan puolisonsa ja kirjailijan Fredrika Tengströmin, jonka setä arkkipiispa oli. Fredrika ja Johan menivät naimisiin tammikuussa 1831. He saivat kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena:[8]

  • Anna Carolina (1832–1833) oli Runebergien ensimmäinen lapsi. Hänellä kerrotaan olleen pitkä, ruskea tukka ja ruskeat silmät. Hän oli koko elämänsä sairaalloinen ja menehtyi elokuussa 1833 ehdittyään täyttää vuoden. Tytön kuolema oli perheelle traumaattinen, ja Fredrika oli aina lasta odottaessaan toivonut saavansa tyttären.
  • Ludvig Mikael (1835–1902)
  • Lorenzo (1836–1919)
  • Walter Magnus (1838–1920)
  • Johan Wilhelm (1843–1918)
  • Jakob Robert (1846–1919)
  • Edvard Moritz (1848–1851), kuoli tulirokon komplikaatioihin.
  • Fredrik Karl (1850-1884)

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runeberg muutti Helsinkiin 1828. Siellä perustettiin 1832 Helsingfors Morgonblad -lehti, jonka ensimmäinen toimittaja Runeberg oli. Helsingin-vuosinaan Runeberg asui useissa eri osoitteissa eri puolilla kaupunkia. Alkuvuonna 1837 Runeberg sai Porvoon kymnaasin roomalaisen kirjallisuuden lehtorin viran ja perhe muutti pysyvästi Porvooseen. Opettajanuransa ohella hän toimitti Borgå Tidning -lehteä vuosina 1838–39. Runeberg toimi opettajana aina eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1857 ja keskittyi sen jälkeen kirjoittamiseen. Hän halvaantui vuonna 1863 saatuaan metsästysretkellä aivoverenvuodon ja vietti loppuelämänsä pääasiassa vuodepotilaana. Runeberg sai professorin arvon 1844.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinat, Maamme-laulu.

Runeberg kirjoitti koko tuotantonsa ruotsiksi. Runebergin tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Runot kertovat vuosien 18081809 Suomen sodan sankareista. Avausrunosta Maamme (Vårt land) sävellettiin myöhemmin Suomen kansallislaulu.

  • Runot, 1830
  • Hirvenhiihtäjät, 1832
  • Runot. Toinen vihko, 1833
  • Hanna, 1836
  • Nadeschda ja Jouluilta, 1841
  • Runot. Kolmas vihko, 1843
  • Kuningas Fjalar, 1844
  • Vänrikki Stoolin tarinat, ensimmäinen osa, 1848
  • Vänrikki Stoolin tarinat, toinen osa, 1860
  • Salamiin kuninkaat, 1863

Hirvenhiihtäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robert Wilhelm Ekman: Johan Ludvig Runeberg, 1849.

Runeberg loi niin kutsutun suomalaisen sarjan, joka käsittää kolme eeposta: Hirvenhiihtäjät, Hanna ja Jouluilta. Runeberg oli Suomea kuvanneiden joukossa ensimmäinen, joka jäsensi maan esteettisesti ja kokonaisvaltaisesti.

Hirvenhiihtäjät (Elgskyttarne, 1832) on yhdeksän laulua käsittävä heksametrirunoelma, joka kuvaa kansanelämää. Runoelman aiheena on hirvenajo, johon kietoutuu myös kosiotarina. Itse tapahtumilla ei kuitenkaan ole itsenäistä merkitystä. Ne muodostavat kuvauksen kehykset.

Hirvenhiihtäjät ammentaa idyllin traditiosta. Sille on ominaista paikan yhteisyys ja rajoittuminen muutamiin elämän peruselementteihin. Runeberg kuvaa talonpoikaisten pirttien elämää ja yhteisön monenkirjavaa väkeä kerjäläisistä loisiin, piikoihin ja laukkuryssiin. Kukin henkilöistä edustaa jotakin yleistä ideaa, joka esitetään epiteettinä (”toimekas Anna” ja ”mielevä Pekka”).

Ihanteellisina ominaisuuksina mainitaan alamaisuus, nöyryys, vaatimattomuus, työteliäisyys ja omillaan toimeen tuleminen. Nämä ominaisuudet tukivat pyrkimystä vallitsevan yhteiskunnallisen tilanteen säilyttämiseen, joka oli keskeinen 1830-luvun rauhaa ja kuria korostavassa ilmapiirissä. Hirvenhiihtäjien ihanteilla oli kirjallisuudessa useita vastineita. SKS esimerkiksi julkaisi moralisoivan romaanin "Kultala", joka oli sovitettu sveitsiläisen Heinrich Zschokken alkutekstistä. Siinä osoitettiin, että työ ja uskollisuus tekevät elämästä kultalan, eivät suinkaan vaatimiset, vallankumoukset ja kapinointi.

Hirvenhiihtäjien vallitsevana vaikutelmana on levollisuus ja sopusointu. Ihmiset elävät viattomuuden tilassa, missä he ovat saavuttaneet keskinäisen harmonian ja sisäisen rauhan. Välitöntä luontosuhdetta kuvaa se, että luonnonilmiöillä ja ihmiselämän tapahtumilla on sama rytmi ja sama kieli.

Runebergin heksametriepiikka on lähellä arkikieltä. Jos säkeet kirjoitettaisiin peräkkäin ilman mittaa lauseiden ajatussisältöjen mukaisesti, kerronta muuttuisi miltei realistiseksi proosaksi.[9]

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runebergin patsas Esplanadin puistossa.
J.L. Runebergin nimen mukaan nimetty Runebergintorttu.

Runeberg sai pian kuolemansa jälkeen osakseen lukuisia kansallisia kunnianosoituksia. Varhaisimpia näistä oli hänen Porvoon keskustassa sijainneen kotinsa muuttaminen Suomen ensimmäiseksi kotimuseoksi. Museo avattiin yleisölle vuonna 1882, vain viisi vuotta J. L. Runebergin kuoleman jälkeen ja kolme vuotta hänen vaimonsa Fredrika Runebergin kuoleman jälkeen. Se kuuluu edelleen Porvoon merkittäimpiin matkailunähtävyyksiin.

Runebergille on pystytetty yhteensä kahdeksan muistopatsasta tai muistomerkkiä. Näistä vanhimmat ja huomattavimmat ovat vuonna 1885 paljastetut Helsingin ja Porvoon patsaat, molemmat runoilijan pojan Walter Runebergin veistämiä. Esplanadin puistossa sijaitsevassa Helsingin patsaassa on kaksi pronssista hahmoa: Korkean jalustan huipulla seisova, lyseonlehtorin virka-asussaan kuvattu Runeberg sekä hänen jalkojensa juuressa oleva Suomi-neito, joka kannattelee kuparitauluun kaiverrettuja Maamme-laulun sanoja. Porvoon Runeberginpuiston patsas on kopio Helsingin patsaasta, mutta pienemmässä koossa ja ilman Suomi-neidon hahmoa.

Runebergin synnyinkaupungissa Pietarsaaressa paljastettiin vuonna 1904 patsas, joka on niin ikään Walter Runebergin käsialaa. Lisäksi kaupungin ulkopuolella sijaitseva kalastusmaja, jossa Runeberg vietti lapsena kesiään vanhempiensa kanssa, on museoitu ja tunnetaan Runebergin tuvan nimellä. Ruovedellä paljastettiin vuonna 1954 Runebergin muistomerkki, ja kunnan tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu Runebergin lähde, jonka partaalla tämän väitetään kirjoittaneen tunnetun runonsa Sua lähde kaunis katselen. Turussa Runeberg on ikuistettu Harry Kivijärven veistämään patsaaseen Runeberg, Lönnrot, Snellman, lempinimeltään "Kolme vekkulia". Patsas paljastettiin vuonna 1968 näiden kolmen Turun Akatemiassa opiskelleen suurmiehen muistoksi ja sijaitsee Turun yliopiston päärakennuksen edessä.

Runebergillä on nimikkokatuja, -aukioita ja -puistoja useissa suomalaisissa kaupungeissa. Huomattavimpia ovat Helsingin Kampissa ja Töölössä sijaitseva Runeberginkatu sekä Porvoon ja Pietarsaaren Runeberginpuistot. Hänen mukaansa on nimetty myös Runeberg-projekti, pohjoismaisen kirjallisuuden elektroninen julkaisuprojekti, sekä Runeberg-palkinto, yksi Suomen huomattavimmista kirjallisuuspalkinnoista. Suomenruotsalaista kirjallisuutta ja kulttuuria vaaliva Svenska litteratursällskapet i Finland perustettiin vuonna 1885 Runebergin muistoa kunnioittamaan. Vuonna 2004 lyötiin Runebergin kunniaksi nimellisarvoltaan kymmenen euron hopeinen juhlaraha.

Näkyvin Runebergin osakseen saamista kunnianosoituksista on kuitenkin Runebergin päivä, jota vietetään vuosittain runoilijan syntymäpäivänä 5. helmikuuta ja joka on vakiintunut liputuspäivä. Päivää juhlistetaan syömällä runebergintorttuja, makeita leivonnaisia, joita Runebergin kerrotaan mielellään nauttineen ja joiden resepti on perimätiedon mukaan Fredrika Runebergin kehittämä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi, Suolatut säkeet, SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2. Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF). kirja www:ssä
  • Karkama, Pertti: Vapauden muunnelmat : J.L. Runebergin maailmankatsomus hänen epiikkansa pohjalta. SKS, Helsinki, 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johan Ludvig Runeberg Encyclopaedia Britannica. Viitattu 17.6.2008. (englanniksi)
  2. Johan Ludvig Runeberg Historialliset humanistit -projekti. Viitattu 17.6.2008.
  3. Pia Forssell: Tuotanto Runeberg.net. Viitattu 25.4.2012.
  4. Aikansa sankari Runeberg.net. Viitattu 25.4.2012.
  5. Leila Toffer-Kares: Kansallisrunoilija Runeberg piti naisista ja makeasta WSOY.com. Viitattu 25.4.2012.
  6. Fredrika Runeberg Svenska Litteratursällskapet i Finland. Viitattu 6.5.2014.
  7. a b c Agneta Rahikainen: Runoilijan elämä Runeberg.net. Viitattu 17.6.2008.
  8. Rahikainen, Agneta & Suvikumpu, Liisa: Lapset Runeberg.net. Viitattu 5.2.2014.
  9. Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2. Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF). Kirja www:ssä

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Johan Ludvig Runeberg -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johan Ludvig Runeberg.