Tekijänoikeus Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tekijänoikeus Suomessa syntyy tekijälle, joka luo kirjallisen tai taiteellisen teoksen. Tekijänoikeus voi syntyä vain luonnolliselle henkilölle. Se ei voi syntyä oikeushenkilölle, kuten yritykselle tai yhteisölle. Tekijänoikeus voidaan kuitenkin luovuttaa sopimuksilla eteenpäin esimerkiksi yritykselle. Tekijänoikeuslain määrittelemät lähioikeudet syntyvät usein suoraan yrityksille. Jos tekijät ovat tehneet teoksen yhdessä, eivätkä osuudet muodosta itsenäisiä teoksia, syntyy tekijänoikeus tekijöille yhteisesti.[1] Kirjallisena teoksena pidetään myös muun muassa karttaa, selittävää piirustusta, graafista teosta sekä tietokoneohjelmaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tekijänoikeuslaki

Suomessa tekijänoikeuden keskeisiä periaatteita säätelee tekijänoikeuslaki (404/1961).

Tekijänoikeuslaki käsittelee monenlaatuisia tekijänoikeuksia, jotka myös ovat syntyneet monin tavoin tekoprosesseissa. Tekijänoikeudet ovat pääosin voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä (poikkeuksena tekijänoikeuden lähioikeudet). Osa tekijänoikeuksista (taloudelliset oikeudet) voidaan luovuttaa kokonaan tai osittain. Luovutussopimus voidaan rajoittaa ajallisesti, alueellisesti tai asiallisesti. Tekijän moraalisia oikeuksia ei voi luovuttaa eikä niistä voi luopua Suomen lainsäädännön mukaan.

Tekijänoikeuden taloudellisia oikeuksia koskevat samat taloudellisen toiminnan säännöt kuin muutakin varallisuutta.

Alkuperäisen tekijänoikeuden lakkaaminen tai voimassaolon päättyminen ei heikennä johdannaisteosten asemaa: suomennoksen tekijänoikeus on voimassa, vaikka tekijänoikeus alkuperäisteokseen olisi lakannut tai sitä ei olisi koskaan ollutkaan (klassikot, kansantaide).

Tekijänoikeus on myös rajoitettu tietyissä tapauksissa mm. hakematta erillistä lupaa tekijältä (tai tekijänoikeuden omistajalta tai haltijalta) yksityishenkilö saa tietyin perustein ladata laillisia teoksia omaan käyttöön Internetistä ja saa tehdä kopioita CD-levyistä ja DVD-levyistä yksityiseen käyttöön.[2]

[muokkaa] Tekijänoikeuden sisältö

Tekijänoikeus jaetaan usein kahteen osaan: taloudellisiin oikeuksiin sekä moraalisiin oikeuksiin.[3] Kuten mainittua, taloudellisia oikeuksia voidaan siirtää tekijältä toiselle omistajalle. Moraaliset oikeudet ovat tekijällä pysyviä ja siirtyvät tekijän kuoltua hänen perillisilleen.

Tekijänoikeus on tapana määritellä muut pois sulkevaksi oikeudeksi määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, näyttämällä sitä, esittämällä se tai välittämällä se.[4] Näin ollen kappaleiden valmistaminen teoksesta eli käytännössä kopiointi on taloudellisten tekijänoikeuksien haltijan päätettävissä.

Tekijänoikeuden kohteena on kirjallinen tai taiteellinen teos. Taiteellisena teoksena pidetään tarpeeksi omaperäistä työtä, joka ilmentää tekijänsä luovuutta. Toisen tekijänoikeutta ei saa loukata.

[muokkaa] Taloudelliset oikeudet

Taloudellisiin oikeuksiin kuuluvat kappaleen valmistaminen, teoksen julkaiseminen yleisölle ja jälleenmyyntikorvaus.

Kappaleiden valmistamisen oikeus antaa oikeuden haltijalle oikeuden päättää kuka tai ketkä ja missä muodossa valmistavat kappaleita kirjallisista tai taiteellisista teoksista. Tämä sisältää myös muunnokset, jolloin cd-levyn kopioiminen ogg-tiedostoiksi on yksi tapa valmistaa kappaleita. Kappaleiden valmistaminen on varsin ehdoton määräys ja se kattaa käytännössä kaiken mahdollisen valmistamisen. Välineellä ei ole merkitystä kappaleen tekemisen kannalta. Kappaleen valmistamista on myös tiedostojen jakaminen ja hakeminen tietoverkoissa.

Teoksen saattaminen yleisön saataviin tarkoittaa neljää mahdollisuutta

  1. välittäminen yleisölle
  2. julkinen esittäminen yleisölle
  3. levittäminen yleisölle (sisältää esimerkiksi myymisen, vuokraamisen tai lainaamisen)
  4. julkinen näyttäminen yleisölle ilman teknistä apuvälinettä.

Julkisuus rajataan laissa tarkoittamaan myös "suurehkoa suljettua piiriä". Yleensä noin 20–50 henkeä on tämä raja. Vastauksen antaminen edellyttää aina lisäperusteluja.[5]

Yleisölle saattamisella katetaan siis kaikki tavat teoksen julkisesta käyttämisestä. Ne ovat ovat kaikki selkeästi tekijänoikeuden alaisia asioita. Merkittävä kohta näistä neljästä eri tavasta on "välittäminen yleisölle". Tällä katetaan niin radio, televisio kuin tietoverkot sekä mahdolliset tulevat tavat välittää teoksia.

[muokkaa] Moraaliset oikeudet

Vuonna 1961 julkaistu käännös Liisa Ihmemaassa kuului lastenkirjoihin, joiden maahantuonti ja levittäminen kiellettiin KKO:n päätöksellä vuonna 1967, koska niiden katsottiin loukkaavan klassikkosuojaa.

Moraalisia oikeuksia on yhteensä viisi. Isyysoikeus, respektioikeus, luoksepääsyoikeus, katumisoikeus ja klassikkosuoja. Merkittävimmät näistä ovat isyysoikeus ja respektioikeus.

[muokkaa] Isyysoikeus

Isyysoikeus määrää, että myös alkuperäinen tekijä on mainittava kappaleiden valmistamisen yhteydessä siten kuin hyvä tapa vaatii.[6] Tätä pidetään merkittävän kohtana esimerkiksi taiteilijan "nimen" syntymisessä, siis maineen kannalta. Nimeä ei myöskään saa teoksesta poistaa; mutta jos tekijä haluaa pysytellä tuntemattomana, on hänen tahtoaan kunnioitettava.[7]

[muokkaa] Respektioikeus

Respektioikeus on merkittävä, koska sen avulla tekijä voi vastustaa teoksen loukkaavaa käyttöä.[8] Laki suojaa tekijänkunniaa eli tekijän nauttimaa kirjallista tai taiteellista arvonantoa sekä teoksen muuttamiselta että muutetun teoksen julkistamiselta. Esimerkiksi kirjallisesta teoksesta saatetaan laatia lyhennelty versio tai ala-arvoinen käännös, mikä loukkaa tekijän kirjallista arvoa ja omalaatuisuutta. Teoksen julkistaminen voi olla loukkaavaa esimerkiksi silloin kun tietyn ideologian mukainen teos esitetään vastakkaista ideologiaa edustavassa yhteydessä.[9]

Muutosten ja julkistamisen loukkaavuutta arvioidaan lähtökohtaisesti objektiivisten mittapuiden mukaan, mutta myös tekijän subjektiiviselle käsitykselle voidaan panna painoa.[10]

[muokkaa] Luoksepääsyoikeus

Kuvataiteen teoksen tekijällä on oikeus saada luovuttamansa teos nähtävilleen (droit d'accès), jollei siitä aiheudu kohtuutonta haittaa teoksen omistajalle tai haltijalle ja se on tarpeen tekijän taiteellisen työn kannalta tai taloudellisten oikeuksiensa toteuttamiseksi.[11] Säädös otettiin tekijänoikeuslakiin vuonna 1995, mutta jo aikaisemmassa oikeuskäytännössä (KKO 1976-II-51) luoksepääsyoikeus ymmärrettiin tekijänoikeuden käyttämisen ja toteuttamisen ainesosaksi.[12]

[muokkaa] Katumisoikeus

Katumisoikeus (droit de repentir) koskee tekijän tiettyjä mahdollisuuksia vaikuttaa teokseen sopimussuhteessa muuttuneiden olosuhteiden takia – esimerkiksi muuttuneen vakaumuksen tai uuden tiedon johdosta (droit de retrait). Tämä oikeus on voimassa jo yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden nojalla.[13] Tekijä voi vaatia, että kun teoksesta julkaistaan uutta painosta, hänen on voitava tehdä siihen lisäyksiä ja muutoksia (droit de modifier). Tekijänoikeuslaissa on tästä nimenomainen säännös kustannussopimusten osalta.[14]

[muokkaa] Klassikkosuoja

Klassikkosuoja on tarkoitettu suojaamaan teoksia väärältä tai loukkaavalta käytöltä silloin kun tekijän perikunta ei loukkaavaa käyttöä valvo tai teoksen tekijänoikeus on jo rauennut. Laki tarkoittaa myös, että tekijänoikeuden omistaja on mainittava ja tämän moraalisia oikeuksia ei saa loukata. Tekijänoikeuslaissa mainitaan ainoastaan sivistykselliset edut,[15] ja edellytykset säännöksen soveltamiselle ovat tuntuvasti ankarammat kuin muissa moraalisissa oikeuksissa.[16] Opetusministeriöllä on valta kieltää menettely, jolla julkisesti loukataan sivistyksellisiä etuja.[17]

Klassikkosuojaa on Suomessa sovellettu ainoastaan kerran (ns. Liisa ihmemaassa -tapaus). Vuonna 1962 opetusministeriö katsoi, että eräistä lastenkirjoista julkaistut suomennokset olivat laadultaan niin hutiloituja ja muuteltuja, että niiden maahantuonti oli kiellettävä. Korkein oikeus pysytti päätöksen voimassa (KKO 1967-II-10).

[muokkaa] Tekijänoikeuden siirtyminen

Tekijänoikeus voidaan siirtää moraalisia oikeuksia koskevin rajoituksin. Lain pääsäännön mukaan tekijänoikeuden hankkinut ei saa luovuttaa oikeuttaan eteenpäin. Toisin voidaan sopia. Tekijänoikeuden luovutukset jaetaan käytännössä usein kertakaikkisiin ja yksittäisiin luovutuksiin. Edellisessä siirretään "kaikki" taloudelliset oikeudet, mutta jälkimmäisessä vain ajallisesti, paikallisesti tai asiallisesti rajoitettu oikeus. Tekijänoikeus voi myös siirtyä yritykseltä toiselle liikkeen tai sen osan luovutuksen yhteydessä. Oikeuden luovuttaja on kuitenkin edelleen vastuussa sopimuksen täyttämisestä.

Sana kaikki on edellä lainausmerkeissä siksi, että vanhan huonon tavan mukaan luovutussopimukseen kirjoitetaan usein, että luovutus kattaisi kaikki oikeudet. Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan tuo "kaikki" ei kuitenkaan kata ainakaan sellaisia teoksen käyttömuotoja, jotka eivät olleet tiedossa sopimusta tehtäessä. Juuri tämän tulkintasäännön takia kirjan- tai lehdenkustantaja ei saa "kaikki" oikeudet vuosikymmeniä sitten hankittuaan ryhtyä käymään kauppaa teoksen sähköisillä versioilla.

Jos teoksen on luonut ryhmä, tekijänoikeuden luovuttamisesta päättää ryhmä yksimielisesti.

Yhdistetyissä teoksissa, jollainen on tyypillisesti elokuva, valmistus- ja levitysoikeudet pyritään keräämään tuottajalle sopimuksin musiikkituottajilta, säveltäjiltä, käsikirjoittajilta ja tuotantohenkilöstöltä. Tuottajalla on tekijänoikeus jo julkaisemattomaan teokseen.

Jos tekijänoikeus kuuluu yksityishenkilölle, hänen kuollessaan se siirtyy perintönä samoin kuin muukin omaisuus. Siitä voi myös määrätä testamentilla. Sitä ei kuitenkaan voida ulosmitata alkuperäiseltä tekijältä eikä siltä, joka on sen häneltä saanut perintönä, testamentilla tai avio-oikeuden perusteella.[18]

[muokkaa] Tekijänoikeuden rajoitukset

Tekijänoikeuslain 2. luvussa määrätään muun muassa teoskappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön ja siteeraamisesta eli lainaamisesta, jotka eivät edellytä tekijän suostumusta. Samassa luvussa on joukko muita rajoituksia. Seurauksena saa tietyin perustein ladata teoksia omaan käyttöön Internetistä ja tehdä kopioita CD-levyistä ja DVD-levyistä yksityiseen käyttöön. Lain säännökset yksityisestä kopioinnista mahdollistavat kopioinnin paitsi henkilökohtaiseen käyttöön myös lähimmälle perhe- ja ystäväpiirille.[2]

Lakeihin ja viranomaisten päätöksiin ei ole lainkaan tekijänoikeutta. Siten esimerkiksi tuomioistuinten kirjallisia ratkaisuja saa vapaasti julkaista ja levittää.[19]

[muokkaa] Seuraamukset tekijänoikeuden rikkomisesta

Tekijänoikeuden rikkomisesta rangaistaan tekijänoikeuslain nojalla, jos rikkomus on vähäinen. Rikoslaissa on säännös tekijänoikeusrikoksesta. Rikkoja voidaan velvoittaa myös suorittamaan tekijänoikeuden haltijalle vahingonkorvausta ja kohtuullinen hyvitys. Rikoslain 49. luvun 1 §:n soveltaminen edellyttää, että tekijänoikeuden rikkominen on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa. Rangaistus voi olla enintään kaksi vuotta vankeutta. Eräissä tekijänoikeusrikkomuksissa on viime vuosina tuomittu todella suuria korvauksia ja tuntuvia rangaistuksia. Sitä vastoin pienet ja yksittäiset teot ovat käytännössä usein sakkojuttuja, ja korvauskin pysyy vähäisenä. Vakiintunut periaate, jota tuomioistuimet tarkoin noudattavat, on kuitenkin se, ettei lainvastaisesta teosta saa hyötyä eli kukaan ei saa päätyä lakia rikottuaan parempaan asemaan kuin lakia noudattanut.

[muokkaa] Tekijänoikeuden muuttuminen

Suomen tekijänoikeuslainsäädäntöä muutettiin vuosien 2005 ja 2006 vaihteessa, mutta lakia on kritisoitu syntymästään asti vanhanaikaiseksi ja tietyiltä osin puutteelliseksi. Monet kansalaisjärjestöt, tutkijat ja kuluttajat ovat lisäksi huomauttaneet lain antavan kohtuuttoman vallan suurille yrityksille ja tekijänoikeuden haltijoille kuluttajan eli suuren yleisön kustannuksella.lähde?

Opetusministeriö on jo perustanut uuden työryhmän tekijänoikeuslain jatkouudistamiseksi. Erityisesti tietoyhteiskuntaneuvosto on vaatinut perinpohjaisia uudistuksia tekijänoikeuslakiin (lähde: Digitoday 8.2.2006).

Keskustelussa on huomautettu, että sekä tekjiänoikeuden haltijoiden että yleisön etu edellyttää tajuttavia, toimivia sääntöjä. Ongelma ei välttämättä ole tekijän oikeus kohtuulliseen korvaukseen, jota juuri kukaan ei kiistä. Ongelma on kuluttajan kannalta selkeys ja tuottajien kannalta kilpailun edistäminen. Nyt uudistettujen sääntöjen on sanottu olevan monopolien aikakaudelta. Lainsäätäjän ongelma on toisaalta yleisön, toisaalta tekijöiden etujen tasapainottaminen

[muokkaa] Lähioikeudet

Tekijänoikeuksia lähellä olevat erityiset tekijänoikeuden lähioikeudet suojaavat automaattisesti tekijänoikeuslaissa erikseen määriteltyjä teoksen luonnin osa-alueita, kuten esittävän taiteilijan suoritusta, ääni- ja kuvatallenteita, valokuvaajan kuvakopioita sekä radio- ja televisioyrityksen signaalia. Tekijänoikeuslain tätä koskevaan 5. lukuun on koottu myös määräykset tietokannoista. Tekijänoikeuslain määrittelemät lähioikeudet syntyvät usein suoraan yrityksille.

Lähioikeussuoja ei sulje pois varsinaista tekijänoikeussuojaa, jos kyse on teoksesta. Lähioikeuden tekijänoikeus on voimassa esimerkiksi 50 vuotta teoksen tallentamisesta ja julkaisemisesta. Luettelot voivat saada varsinaista tekijänoikeussuojaa suppeamman ns. luettelosuojan.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Tekijänoikeus, kuvaoikeus, Suojan syntyminen Kuvasto r.y.. Viitattu 10.11.2010.
  2. ↑ a b Yksityinen kopiointi, opetus- ja kulttuuriministeriön vastaukset mm. kysymyksiin "Saako teoksia ladata omaan käyttöön Internetistä?" ja "Saako CD-levyistä ja DVD-levyistä tehdä kopioita yksityiseen käyttöön?"
  3. ↑ Haarmann 2005.
  4. ↑ Vrt. tekijänoikeuslain 2 §.
  5. ↑ Haarmann 2001: 48.
  6. ↑ Tekijänoikeuslain 3 §:n 1 mom.
  7. ↑ Haarmann 2001: 52–53.
  8. ↑ Tekijänoikeuslain 3 §:n 2 mom.
  9. ↑ Haarmann 2001: 53.
  10. ↑ Haarmann 2001: 54.
  11. ↑ Tekijänoikeuslain 52 a §.
  12. ↑ Haarmann 2001: 54–55.
  13. ↑ Haarmann 2001: 55.
  14. ↑ Tekijänoikeuslain 36 §.
  15. ↑ Tekijänoikeuslain 53 §.
  16. ↑ Haarmann 2001: 55.
  17. ↑ Tekijänoikeusasetuksen 13 §.
  18. ↑ Tekijänoikeuslaki 41–42 §.
  19. ↑ Tekijänoikeuslain 9 §.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Haarmann, Pirkko-Liisa: Immateriaalioikeuden oppikirja. Kolmas, uudistettu painos. Helsinki: Kauppakaari, 2001. ISBN 952-14-0441-8.
  • Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet. Talentum, 2005. ISBN 952-14-0642-9
  • Harenko, Kristiina – Niiranen, Valtteri – Tarkela, Pekka: Tekijänoikeus – kommentaari ja käsikirja. Helsinki: WSOYpro, 2006. ISBN 951-670-080-2.
  • Kemppinen, Jukka: Digitaaliongelma. Kirjoitus oikeudesta ja ympäristöstä. Lappeenranta: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, 2006. ISBN 952-214-223-9. Teoksen verkkoversio.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tekij%C3%A4noikeus_Suomessa&oldid=10947892
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä