Sibelius-museo

Sibelius-museo
Sibelius-museon julkisivu
Osoite	Piispankatu 17
Sijainti	Turku
Koordinaatit	60°27′13″N, 22°16′39″E
Rakennustyyppi	museo
Valmistumisvuosi	1968
Suunnittelija	Woldemar Baeckman, sisustus: Carin Bryggman (alkuperäiset v. 1968), Assi Sandelin (muutokset v. 2002)
Omistaja	Stiftelsen för Åbo Akademi
Julkisivumateriaali	betoni, lasi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Sibelius-museo (ruots. Sibeliusmuseum, engl. The Sibelius Museum) on Turussa tuomiokirkon tuntumassa sijaitseva musiikkimuseo. Museon kokoelmiin kuuluu laaja kokoelma historiallisia soittimia eri puolilta maailmaa. Museossa on myös mittava musiikkiarkisto, jonka kokoelmissa on paitsi Jean Sibeliukseen myös runsaasti muihin säveltäjiin, muusikoihin ym. liittyvää arkistomateriaalia (käsikirjoituksia, painettuja nuotteja, äänitteitä, valokuvia, konserttiohjelmia jne.). Museo toimii Piispankadun varrella sijaitsevassa Woldemar Baeckmanin vuonna 1968 suunnittelemassa modernistisessa, raakabetonisessa rakennuksessa. Museo on osa Åbo Akademin säätiötä (Stiftelsen för Åbo Akademi).

Yleisesti

Museo koostuu kahdesta päänäyttelystä: soitinkokoelmasta ja Sibelius-näyttelystä. Soitinkokoelma kiertää museon Sibelius-salin reunoja pitkin ja jatkaa kellaritilaan, jossa on myös museon Urkusali. Sibelius-näyttely sijaitsee joenpuoleisella seinämällä lipunmyyntikassasta katsoen museon vasemmassa kulmassa. Museo järjestää myös vaihtuvia näyttelyitä, jotka vuonna 2018 ovat Sibbe50, joka juhlistaa Woldemar Baeckmanin arkkitehtuuria ja Sibelius-museon nykyisen rakennuksen 50-vuotista taivalta sekä myös Kantaatti tohtoreille – musiikki akateemisissa juhlatilaisuuksissa, joka käy läpi akateemisen kantaattiperinteen historiaa Suomessa.

Sibelius-museossa järjestetään myös konsertteja, joista merkittävin on museon oma konserttisarja, vuodesta 1968 soinut keskiviikkosarja. Konserttisarjan nimeksi vaihtui syksyllä 2019 Sibbe Live! Näiden lisäksi muutkin toimijat järjestävät konsertteja Sibelius-museon tiloissa. Konserttien ohjelma vaihtelee esiintyvästä artistista riippuen, mutta pääsääntöisesti Sibelius-museon oma konserttiohjelma painottuu jazziin, kansanmusiikkiin ja kamarimusiikkiin.

Sibelius-museon arkiston kokoelmat juontavat juurensa Åbo Akademin musiikkitieteen laitoksen professori Otto Anderssonin kokoelmiin. Arkisto pitää sisällään aineistoa liittyen musiikkielämään sekä myös erillisarkistoja, kuten Sibelius-arkiston, Otto Anderssonin arkistokokoelman sekä Turun Soitannollisen Seuran arkiston.

Yksityiskohta Sibelius-museon julkisivusta

Näyttelyiden ja arkiston lisäksi museorakennuksen tiloissa on myös opetustiloja, kuten auditoriot Brahe ja Flora, jotka ovat nimetty Åbo Akademin ylioppilaskuorojen Brahe Djäknarin ja Florakörenin mukaan.

Historia

Aika ennen museota: Pehr Kalm ja kasvitieteellinen puutarha

Sibelius-museon paikalla sijaitsi aiemmin Kuninkaallisen Turun Akatemian kasvitieteellinen puutarha, jonka Carl von Linnén oppilas Pehr Kalm perusti vuonna 1757.Puutarhaan hän istutti kasveja muun muassa matkoiltaan Pohjois-Amerikkaan ja Venäjälle. Turun palon jälkeen puutarhasta jäi jäljelle vain Kalmin istuttama tammi, joka sijaitsee Aurajoen ja nykyisen museorakennuksen välissä.Palon jälkeen kirjapainaja Christian Ludvig Hjelt huusi itselleen puutarhan tontin vuonna 1831, ja rakensi sen paikalle kaksi yksikerroksista puutaloa.

Åbo Akademi

Vuonna 1923 Ellen ja Magnus Dahlström testamenttasivat puutarhan tontin Åbo Akademin säätiölle. Yrityksiä palauttaa puutarha alkuperäiseen ulkoasuunsa tehtiin jo 1930-luvulla, jolloin Justus Montell pyrki istuttamaan kokoelmiaan Kalmin aikaisen tammen vierelle. Montellin kuoltua vuonna 1954 yritys jäi kuitenkin kesken, mikä johti puutarhan kunnon rappeutumiseen ja Hjeltin rakennuttamien puutalojen purkuun.

Flyygeli Sibelius-salissa

Otto Andersson musiikkitieteellisen aineiston ja arkiston perustajana

Varsinaisen musiikkihistoriallisen museon perusta luotiin kuitenkin jo vuonna 1926, kun Otto Andersson nimitettiin Åbo Akademin vastaperustetun musiikkitieteen ja kansanrunoudentutkimuksen professuurin viranhaltijaksi. Viran perustaminen oli laivanvarustaja Robert Mattsonin ansiota, joka lahjoitti merkittävän summan varoja kirja-ja nuottihankintoja varten. Myös Mattsonin poika Curt Mattson oli lahjoittanut arvokkaan kokoelman soittimia eri puolilta maailmaa Anderssonin omia kokoelmia varten, jonka johdosta myös mahdollistui museotoiminnan perustaminen. Lahjoitusten alkuperäinen idea oli kuitenkin perustaa Åbo Akademiin musiikkitieteellinen seminaari, jossa olisi mahdollisimman suuri kirjasto tutkimustyötä varten.

Kirjastoa varten ehkä merkittävin tehty yksittäinen lahjoitus olivat paroni Axel Carpelanin musiikkikokoelmat, jotka lahjoitettiin hänen kuoltuaan Åbo Akademille. Nämä kokoelmat pitivät sisällään Sibeliuksen painettuja sävellystöitä, joissa oli henkilökohtaisia omistuksia. 1930-luvulle mentäessä lahjoitusten ja Anderssonin omien hankintojen määrä kiihtyi, ja aineistoa hankittiin aina käsikirjoituksista soittimiin asti. Hankinnat eivät aina olleet tosin ongelmattomia, sillä Anderssonin aineistot kärsivät tilan-ja varojenpuutteista.

Museo saa nykyisen nimensä

Ennen vuotta 1949 Sibelius-museolla ei vielä ollut varsinaista nimeä, ja se tunnettiinkin vain nimityksillä "Åbo Akademin musiikkitieteellinen seminaari" ja "Åbo Akademin musiikkihistorialliset kokoelmat" (ruots. Musikvetenskapliga seminariet vid Åbo Akademi & musikhistoriska samlingarna vid Åbo Akademi).1940-luvun lopulla järjestettiin kuitenkin museossa Sibelius-aiheinen näyttely, jossa oli esillä aineistoa vaihdellen kirjeistä käsikirjoituksiin ja nuotteihin. Eräs toimittaja kutsuikin tätä näyttelyä epävirallisesti "Sibelius-museoksi", joka herätti keskustelua myös Otto Anderssonin ja Åbo Akademin silloisen rehtorin G.O. Rosenqvistin välillä. Välttääkseen lisähämmennystä professori Andersson lähestyi Sibeliusta henkilökohtaisesti kirjeellä, jossa hän kysyi muodollisesti lupaa nimen käytöstä virallisissa asiayhteyksissä. Säveltäjä vastasikin takaisin 16. tammikuuta 1949 seuraavin sanoin:

»Suurella riemulla suostun siihen, että Åbo Akademin koulun musiikkihistorialliset kokoelmat kantavat nimeä Sibelius-museo. Olen sinulle syvästi kiitollinen tästä ystävällisestä mielenkiinnosta, jota olet aina osoittanut elämääni ja taidettani kohtaan. Tästä on seurannut jotain ainutlaatuista, siitä että Åbo Akademilla on suurin olemassa oleva kokoelma. Tämä on minulle suuri ilo ja kunnia hyväksyä.»
(Jean Sibelius)

Nimenvaihdoksen jälkeen museo sai myös ensimmäiset vakinaiset tilansa nykyisen ravintola Hus Lindmanin kartanorakennuksesta.Piispankatu 15:ssä sijainneessa kartanossa Sibelius-museolla oli käytössä seitsemän huonetta, joihin kokoelmat ja museon hallintotilat aseteltiin. Samanaikaisesti myös kokoelmien hankintoja lisättiin ja esimerkiksi Andersson matkaili näissä tarkoituksissa Amerikassa 1950-luvulla. Vuodet tässä osoitteessa osoittautuivat raskaiksi ja pitkiksi, joten omasta, museokäyttöön varatusta rakennuksesta alettiin herätellä toiveita.

Museon sisäpiha Atrium

Nykyisen museorakennuksen suunnittelu ja käyttöönotto

1950-luvun loppuun mennessä esitettiin keskusteluja yhteisen Wäinö Aaltosen museon ja Sibelius-museon rakentamisesta Turun kaupungin ja Åbo Akademin säätiön välillä. Tätä ajatusta vietiin eteenpäin sillä ajatuksella, että Piispankadulla oleva Kalmin puutarhan tontti luovutettaisiin museoiden käyttöön. Hanke kuitenkin hyllytettiin ja loppujen lopuksi vain Sibelius-museon tiloista tehdyt suunnitelmat realisoitiin. Projektin kaatumisesta huolimatta Turun kaupunki hoiti silti tulevien rakennustöiden rahoituksen.

Arkkitehti Woldemar Baeckman sai vähitellen 1960-luvun puolella tehtäväkseen piirtää Åbo Akademille Sibelius-museon, jossa sitä ennen vaihtelevissa tiloissa toiminut museo saisi vihdoinkin pysyvät tilat. Baeckmanin alkuperäisissä suunnitelmissa museorakennukseen kuului myös erillinen lisäsiipi joen puolella yliopiston kuorotoimintaa varten. Ennen lopullisia piirustuksia tehtiin tutkimustöitä vuosina 1963 ja 1966, joiden tuloksena mahdollisesti luovuttiin ajatuksesta rakentaa erillinen lisäsiipi museon vierelle. Syksyllä 1966 lopulliset suunnitelmat valmistuivat ja jo seuraavana vuonna museon rakennustyöt käynnistyivät. Nämä työt valmistuivat helmikuussa 1968, jolloin rakennus myös vihittiin käyttöön.

Arkkitehtuuri

Tyylillisesti Sibelius-museo edustaa 1960-luvun betonibrutalismia, jossa on yksi maanpäällinen ja toinen maan alla oleva kerros. Baeckmanin suunnitteleman matalakattoisen museorakennuksen periaate on ollut jatkaa viereisten 1800-luvun empiretalojen arkkitehtuuria. Rakennuksen seinäpinnat ovat käsittelemätöntä betonia, joissa näkyvät selkeästi rakennusprosessin aikana tulleet jäljet ja kuviot. Betonin lisäksi rakennuksen toinen vahva elementti on lasi, joka ympäröi museota ja joka on vahvasti läsnä etenkin museon sisääntulossa. Ikkunat sekä näyttelysalien suuret vitriinit ovat ikään kuin toistensa vastakohtia, ja joita myös yhdistää keskellä oleva Sibelius-sali.

Yksityiskohta Sibelius-museon seinien kuvioista

Museon työhuoneita sekä Sibelius-näyttelyä kiertää sen lisäksi sisäpiha Atrium, joka pitää sisällään kupolimaisia kattoikkunoita tuoden valoa myös kellarikerroksessa olevaan aulaan ja myös Brahe-auditorioon. Sibelius-sali saa myös osan valaistuksestaan katon rajassa olevista ikkunoista, jotka ympäröivät salin korotettua kattoa. Katon tärkeimmät yksityiskohdat ovat tässä tapauksessa neljä suppilomaista hyperbolista paraboloidia, jotka ikään kuin jatkuvat pystypilareina aina konserttisalin puolelle asti. Nämä pilarit ovat kuvioitua betonia, joissa näkyvät laudoissa olleiden puisten syiden jäljet.

Lähteet

• Berggren, Lars & Landen, Annette: Väggarna talar: Åbo Akademis byggnader under hundra år. Turku: Åbo Akademis förlag, 2017. ISBN 978-951-765-866-9. (ruotsiksi)
• Andersson, Matts: Farbror Otto: Över bygden skiner sol. Helsinki: Arap Group Ab, 2018. ISBN 978-952-94-0445-2.
• Laaksonen, Mikko & Juri Nummelin: Turun seudun arkkitehtuuriopas. Porvoo: Kustantaja Laaksonen, 2013. ISBN 978-952-5805-55-0

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sibelius-museo Wikimedia Commonsissa

• Museon omat sivut