Martin Wegelius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Martin Wegelius.

Martin Wegelius (10. marraskuuta 1846, Helsinki22. maaliskuuta 1906, Helsinki)[1] oli suomalainen säveltäjä, jota voidaan hyvällä syyllä pitää Suomen musikkikasvatuksen isänä. Parhaiten hänet tunnetaan Helsingin Musiikkiopiston perustamisesta vuonna 1882. Helsingin Musiikkiopisto on vuodesta 1939 tunnettu nimellä Sibelius-Akatemia. Wegelius pyrki saamaan opiston ohjelmaan mahdollisimman monipuolisesti kansainvälisiä vaikutteita ja muokkasi niistä omaperäisen kokonaisuuden. Hän kutsui opiston opettajiksi tunnettuja nuoria ulkomaisiakin kykyjä, mm. italialais-saksalaisen Ferruccio Busonin. Opetustyönsä ohessa Wegelius toimi musiikkikriitikkona Helsingfors Dagbladissa, konserttipianistina ja Suomalaisen Oopperan kapellimestarina.

Wegelius syntyi pietistihenkiseen helsinkiläiseen virkamieskotiin. Hänen ensimmäinen pianonsoiton opettajansa oli Gabriel Linsén, myöhempiä ruotsalainen Philip Jacobsson ja saksalainen Emil Zech.[1] Valmistuttuaan filosofian maisteriksi vuonna 1869 Wegelius opiskeli valtion myöntämän stipendin turvin musiikkia Leipzigin konservatoriossa, Wienissä ja Münchenissä. Hänen ainoa laajempi kamarimusiikkiteoksensa on viulusonaatti vuodelta 1876. Hänen tunnetuimpana teoksenaan pidetään kuitenkin yksinlaulua Karin Månsdotters vaggvisa Topeliuksen tekstiin. Robert Kajanuksen tavoin hänetkin tunnetaan paremmin muuna kuin säveltäjänä. Helsingin Musiikkiopiston perustajana, Jean Sibeliuksen opettajana ja Akadeemisen laulukunnan pitkällisenä johtajana hän on eittämättä merkittävimpiä musiikkihenkilöitä Suomen historiassa. Wegeliuksen oppilaina olivat myös mm. Armas Järnefelt, Toivo Kuula, Erkki Melartin ja Selim Palmgren.

Martin Wegelius julkaisi useita pitkään käytössä olleita oppikirjoja sekä omaa opistoaan että kansa- ja oppikoulujen musiikinopetusta varten. Näitä olivat mm. yleisen musiikkiopin oppikirja Lärobok i allmän musiklära och analys I−II (18881889), säveltapailun oppikirja Lärobok och läsebok i tonträffning (1893), sointuopin oppikirja Kurs i homofon sats (1897) sekä musiikinhistorian oppikirja Den västerländska musikens historia (1893). Kaikki edellä mainitut kirjat ilmestyivät myös suomeksi.

Martin Wegelius valmisteli laajaa tutkielmaa suuresti ihailemastaan Richard Wagnerista, mutta hän ei ehtinyt saada sitä valmiiksi ennen kuolemaansa.

Martin Wegelius sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1902 ja hänet kutsuttiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi vuonna 1904.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haapanen, Toivo: Suomen säveltaide, s. 80–84. Helsinki: Otava, 1940.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]