Erkki Melartin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erkki Melartin vuonna 1936

Erik "Erkki" Gustaf Oskarsson Melartin (7. helmikuuta 1875 Käkisalmi14. helmikuuta 1937 Helsinki)[1] oli yksi keskeisimmistä suomalaisista taidemusiikin säveltäjistä.

Melartin opiskeli Helsingin musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen johdolla 18921899 ja jatkoi opintojaan Wienissä Robert Fuchsin johdolla. Sydänviasta ja keuhkotaudista huolimatta Melartin loi lähes kaikki musiikinlajit kattavan sävellystuotannon. Merkittäviä teoksia ovat muun muassa kuusi sinfoniaa, Jalmari Finnen librettoon sävelletty ooppera Aino, ensimmäinen suomalainen baletti Sininen helmi, viulukonsertto, Marjatta sopraanolle ja orkesterille, neljä jousikvartettoa, jousitrio sekä pianoteokset Surullinen puutarha ja Fantasia apocaliptica. Melartin sävelsi myös joitakin iskelmiä oopperalaulaja Ture Aralle nimimerkillä Eero Mela. Melartinin esitetyin sävellys on epäilemättä juhlamarssi musiikista näytelmään Prinsessa Ruusunen, joka on Suomen suosituin häämarssi.

Säveltäjänä Melartinia pidettiin pitkään eklektisenä ja akateemisena miniatyyrimuotojen taitajana, mutta käsitystä on jouduttu tarkistamaan muun muassa sinfonioiden, jousikvartettojen ja Aino-oopperan tultua uudelleen huomion kohteeksi. Melartinin musiikilliset juuret ovat Anton Brucknerin ja Pjotr Tšaikovskin edustamassa myöhäisromantiikassa, mutta niihin yhdistyy usein kansanmusiikillisia, impressionistisia ja 1920- ja 1930-luvuilla entistä useammin myös ekspressionistisia aineksia. Tyylillisesti Melartin oli lähes vapaa Sibeliuksen vaikutuksesta. Sinfonioissaan hän osoittaa pikemminkin yhtymäkohtia Gustav Mahlerin musiikkiin.

Säveltäjän uran lisäksi Melartin teki merkittävän uran pedagogina. Vuonna 1909 Melartin perusti Viipuriin orkesterikoulun, jonka johtajana ja opettajana hän toimi vuoteen 1911 asti, jolloin hänet valittiin Helsingin Musiikkiopiston (myöhemmin Sibelius-Akatemia) johtajaksi. Melartinin aikana musiikkiopiston toiminta kasvoi ja monipuolistui. Hänen johdollaan musiikkiopisto organisoitiin konservatorioksi 1924, oman talon eduskunnan naapurina se sai 1931. Melartin erosi konservatorion johtajan paikalta 1936 terveydellisistä syistä.

Sävellyksen opettajana Melartin oli tunnettu avarakatseisuudestaan, joskus jopa suoranaisesta kiltteydestään. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muiden muassa Aarre Merikanto, Yrjö Kilpinen, Väinö Raitio, Ilmari Hannikainen, Uuno Klami, Sulho Ranta ja Helvi Leiviskä.

Säveltämisen ohella Melartinia kiinnostivat myös valokuvaus, eksoottiset kasvit sekä filatelia. Hän oli myös taidemaalari, jolla oli kaksi julkista näyttelyä.

Melartinin maailmankatsomus oli teosofinen. 1. tammikuuta 1921 hän liittyi Ruusu-Ristiin, ja julkaisi vuonna 1928 aforismikokoelman Minä uskon (op. 150). Aino-oopperastaan Melartin sanoi, ettei se ole ooppera, vaan "kalevalainen mysteerio".

Säveltäjän mukaan nimetty Erkki Melartinin tie sijaitsee Helsingin Pukinmäessä, lähellä Maasalonpolkua.

Merkittävimmät teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aino, ooppera (libretto Jalmari Finne), op. 50 (19071908)
  • Sininen helmi, baletti, op. 160 (19291930)
  • Prinsessa Ruusunen, op. 22 (baletti, 1904)
  • Sinfonia I c-molli, op. 30 nro 1 (19011902)
  • Sinfonia II e-molli, op. 30 nro 2 (1904)
  • Sinfonia III F-duuri, op. 40 (1906–1908)
  • Sinfonia IV E-duuri, orkesterille ja naistartsetille, op. 80 (19121913)
  • Sinfonia V a-molli, op. 90 (19141915)
  • Sinfonia VI, op. 100 (19181924)
  • Marjatta, legenda sopraanolle ja orkesterille, op. 79 (1914)
  • Laulusarja V. A. Koskenniemen runoihin, op. 45, 46 ja 47 (1907–1920)
  • Viulukonsertto, op. 69 (19101913)
  • Siikajoki, sinfoninen runo orkesterille, op. 28 (1903)
  • Traumgesicht, sinfoninen runo orkesterille, op. 70 (1910)
  • Patria, orkesterille, op. 72 (1911)
  • Jousikvartetto I e-molli, op. 36 nro 1 (1896)
  • Jousikvartetto II g-molli, op. 36 nro 2 (18981900)
  • Jousikvartetto III Es-duuri, op. 36 nro 3 (1902)
  • Jousikvartetto IV F-duuri, op. 60 (1908–1910)
  • Jousitrio, op. 133 (1927)
  • Der Traurige Garten, pianolle, op. 52 (1908)
  • 24 preludia, pianolle, op. 85 (1916–1920)
  • Noli me tangere, pianolle, op. 87 (1898–1900)
  • Fantasia apocaliptica (Sonata I per il pianoforte), op. 111 (1920–1922)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Poroila, Heikki: Erkki Melartinin sävellykset. Osa I Valmistuneet sävellykset. Helsinki. Suomen musiikkikirjastoyhdistys. 2000
  • Erkki Melartinin sävellykset (Painetun teosluettelon korjattu, laajennettu ja jatkuvasti päivitettävä verkkoversio).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: