Konservatorio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Konservatoriot ovat musiikkioppilaitoksia, joissa voi Suomessa suorittaa ammatillisen toisen asteen tutkintoja musiikin alalta. Ne antavat myös ammattitutkintoon johtamatonta musiikin perusopetusta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatorioiden historia alkaa Ranskan vallankumouksen ajoilta. Uusien sivistysihanteitten mukaan kaikilla tuli olla mahdollisuus opiskella musiikkia ilmaiseksi. Ensimmäiset konservatoriot perustettiin Pariisiin (1795), Prahaan (1811), Wieniin (1817), Lontooseen (1822), Brysseliin (1832) ja Leipzigiin (1843). Konservatoriojärjestelmän synty poiki myös suuren määrän yleistajuisia metodeja musiikin opiskeluun.

Ennen kuin Suomessa oli mahdollista saada korkeatasoista musiikinopetusta, lähtivät suomalaiset opiskelijat ulkomaisiin konservatorioihin opintojen perään. Näistä tärkeimpinä mainittakoon Leipzigin, Pariisin ja Pietarin konservatoriot.

Suomalaiset konservatoriot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on 15 konservatoriota: Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylän ammattiopiston musiikkiala (entinen Suomalainen konservatorio) Jyväskylässä, Kainuun Konservatorio Kajaanissa, Kymen Konservatorio Kotkassa, Tampereella, Pietarsaaressa, Kuopiossa, Turussa, Oulussa, Helsingin Pop & Jazz Konservatorio, Palmgren-konservatorio Porissa, Lahden konservatorio (ent. Päijät-Hämeen konservatorio) Lahdessa, Keski-Pohjanmaan konservatorio Kokkolassa, Pop&Jazz Konservatorio Lappia Torniossa.

Suomen 15 konservatoriosta kaksi toimii Helsingissä, muut eri puolilla Suomea. Turun konservatorio on kaksikielinen. Pietarsaaressa opetus annetaan ruotsin kielellä. Muissa konservatorioissa koulutus annetaan suomen kielellä. Konservatioriot antavat opetusta klassisessa musiikissa, kansanmusiikissa, pop- ja jazzmusiikissa sekä musiikkiteknologiassa, mutta kaikista ei löydy jokaista vaihtoehtoa. Ammattikoulutuksen lisäksi konservatoriot ovat alueensa suuria musiikin perusopetuksen järjestäjiä.

Tampereella ja Turussa voi suorittaa tanssialan perustutkinnon. Lisäksi tanssin perusopetusta annetaan Kuopion konservatoriossa, Tampereen konservatoriossa ja Jyväskylän ammattiopistossa.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.