Filatelia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
François Barraudin filatelistia postimerkkikokoelmineen kuvaava maalaus Le Philateliste vuodelta 1929.
Saksalainen yhden Reichsmarkin postimerkki vuodelta 1946 suurennuslasin läpi tarkasteltuna. Keräilijä pitelee merkkiä atuloilla ollakseen vahingoittamatta sitä.

Filatelia eli postimerkkeily on postimerkkien, postilähetysten, postileimojen ja muiden postihistoriaan liittyvien kohteiden keräilyä ja tutkimista. Postimerkkien keräilijää kutsutaan filatelistiksi. Sana filatelia on johdettu kreikan kielen sanoista philos ’ystävä’ ja ateleia ’maksuvapaus’.[1] Filatelia on yksi suosituimmista ja laajimmalle levinneistä keräilyharrastuksista.

Filatelian historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkkien kerääminen alkoi ensimmäisen valtiollisen Isossa-Britanniassa vuonna 1840 julkaistun postimerkin myötä. Ensimmäisen merkin, mustan pennyn eli Penny Blackin, eri painosten eroavaisuudet antoivat sysäyksen keräilylle ja filatelistiselle tutkimukselle. Ensimmäinen keräilyyn tarkoitettu postimerkkikansio julkaistiin vuonna 1861 Ranskassa. Ensimmäinen postimerkkiaiheinen lehti alkoi ilmestyä Saksassa vuonna 1863. Ensimmäinen postimerkkiluettelo julkaistiin Belgiassa vuonna 1864 ja Suomessa vuonna 1895. Filatelian käsitettä käytti ensimmäisenä ranskalainen M. Herpin vuonna 1864. 1880-luvun lopulla tulivat myyntiin ensimmäiset liimakkeet, joilla merkit kiinnitetään kansioihin. Vuonna 1926 perustettiin kansainvälinen filatelistiliitto Féderation Internationale de Philatelie FIP. Suomen Filatelistiliitto perustettiin vuonna 1947.

Filatelian lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleensä postimerkkien keräily aloitetaan keräämällä koko maailman postimerkkejä. Pian keräilijät kuitenkin yleensä erikoistuvat suppeammalle alueelle koko maailman kohteiden runsauden vuoksi. Maakohtaisessa keräilyssä keskitytään keräämään vain jotakin tiettyä maata tai maita, ja pidemmälle mentäessä myös tietyn maan tiettyä aikakautta tai tiettyä postimerkkimallia (käyttösarjaa). Aihekeräilyksi kutsutaan keräilyä, jossa postimerkkejä kerätään niiden kuva-aiheen perusteella, kuten esimerkiksi kasveja, lintuja, junia tai muuta vastaavaa. Pidemmälle edettäessä aihevalinta yleensä monipuolistuu: aiheina voivat olla kirjallisuus, rakennustaide, sokeri tai vastaavat abstraktimmat aiheet. Postihistoriaksi kutsutaan keräilyä, jossa keräilyn kohteena ovat erilaiset postilähetyksillä olevat leimat, merkinnät, postitaksat ja muut lähetysten käsittelyyn liittyvät merkinnät. Tämä tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet hyvin monimuotoiseen keräilyyn.

Nykyään filateliaan luetaan myös erilaiset veron maksussa käytetyt leimamerkit. Postilaitokset markkinoivat myös ensipäivänkuorien ja -leimojen keräilyä, mutta tämä ei pidemmälle edettäessä ole kovin suosittu keräilyn laji. Filatelia tarjoaa lähes loputtomat erikoistumismahdollisuudet, kun kokoelmasta pyritään saamaan mahdollisimman täydellinen. Keräilyä voi syventää filateelisella tutkimuksella, keskittymällä painomenetelmiin, paperilaatuihin, käytettyihin painoväreihin, vesileimoihin, liimoitteisiin ja postinkuljetukseen.

Postimerkkinäyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkkialan yhdistykset järjestävät säännöllisesti alan näyttelyitä, joissa kokoelmia esitellään yleisölle. Osassa näyttelyjä kokoelmat myös arvostellaan, ja ne kilpailevat keskenään eri luokissa. Näyttelyiden kilpailuluokkia ovat muun muassa perinteinen filatelia, postihistoria, aihefilatelia ja leimamerkit. Suomessa järjestetään vuosittain yksi tai kaksi kansallista kilpailunäyttelyä ja noin joka viides vuosi yhteispohjoismainen Nordia-näyttely. Kansainvälisesti järjestetään maanosa- ja maailman tason näyttelyitä. Osallistuminen arvostelunäyttelyihin edellyttää jäsenyyttä näyttelytoiminnan piirissä olevassa postimerkkikerhossa. Kansainvälisiin näyttelyihin edellytetään yleensä myös tietyn tasoista aiempaa sijoittumista kansallisissa näyttelyissä. Suomessa on järjestetty myös Finlandia-näyttelyitä.

Filatelistin välineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkkien ja muiden kohteiden keräilijä ja tutkija voi tarvita erilaisia apuvälineitä, kuten postimerkkiluetteloita, alan kirjallisuutta, taustatietoja kohteista ja postinkulun historiasta, kansioita merkkien ja lähetysten säilyttämiseen, liimakkeita, kortistolaatikoita, säiliökirjoja, atulat merkkien käsittelyyn, suurennuslasin, hammastusmittarin ja vesileiman etsijän.

Postimerkkiluettelot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Postimerkkiluettelo
Yhdysvaltalainen postimerkkiluettelo vuodelta 1868.

Suomessa on julkaistu postimerkkiluetteloita vuodesta 1895 alkaen. Nykyään ilmestyvät luettelot ovat Lape ja Norma, jotka ilmestyvät vuosittain. Merkittävin ulkomainen koko maailman merkkien luettelosarja on saksalainen Michel. Muita merkittäviä koko maailman postimerkkiluetteloiden julkaisijoita ovat englantilainen Stanley Gibbons, yhdysvaltalainen Scott ja ranskalainen Yvert&Tellier. Lähes kaikissa maissa ilmestyy lisäksi maakohtaisia paikallisia luetteloita. Suomessa käytetty on myös ruotsalainen Pohjoismaat käsittävä Facit-luettelo.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luetteloiden lisäksi useasti tarvitaan syvemmälle menevää tutkimustietoa. Tätä on julkaistu pelkästään Suomessakin satoja nimikkeitä. Perusteoksia ovat Suomen filatelistiliiton julkaisema Suomen Postimerkkien käsikirja -sarja sekä Suomen Postileimojen käsikirja -sarja. Näitä täydentävät lukuisat rajatumpia aiheita käsittelevät teokset. Useimmissa suuremmissa kirjastoissa on kattava valikoima perusteoksia. Postimuseon kirjastossa Tampereella on maan laajin valikoima filateelista kirjallisuutta.

Lehdistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa ilmestyy säännöllisesti neljä laajempaa ja useita pienempiä filateelisia lehtiä. Suurimmat lehdet ovat Suomen Filatelistiliiton Filatelisti, Suomen Filatelistiseuran Suomen Postimerkkilehti, Turun Postimerkkikerhon Abophil ja yksityinen Keräilyuutiset. Lisäksi ilmestyy kymmenkunta pienempää monistetyyppistä kerholehteä.

Huutokaupat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä materiaalin hankintaväylä ovat huutokaupat. Niitä järjestävät alan kauppiaat ja postimerkkiyhdistykset. Useimmilla on nykyään sivusto myös internetissä. Lisäksi internetin myyntipalveluissa on kaupan paljon filateelista materiaalia, mutta arvokkaimmat kohteet myydään yleensä erikoishuutokaupoissa. Julkisia postimerkkihuutokauppoja järjestetään lähinnä Helsingissä 3–6 kertaa vuodessa. Useimmissa suuremmissa postimerkkikerhoissa kokousohjelmaan kuuluu huutokauppa.

Postimerkkikerhot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkkeilijät ovat järjestäytyneet lukuisiin postimerkkikerhoihin, joiden kattojärjestönä toimii Suomen Filatelistiliitto. Pääosin kerhot ovat paikkakuntakohtaisia, mutta myös erikoisalojen kerhoja on muodostunut muun muassa aihefilatelian, postihistorian ja erilaisten työyhteisöjen ympärille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vaarnas, Kalle: Filatelian taito. Otava, 1959.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vaarnas 1959, s. 10.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filatelia.