Joulu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nykyisenlainen joulupuu eli joulukuusi alkoi yleistyä Suomessa 1800-luvulla.[1]

Joulu on vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva kirkollinen tai ei-kirkollinen juhla. Se on vanha ja yleinen juhla eri puolilla maailmaa.[2] Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi.[3] Useimmissa maissa joulupukin hahmo, joululahjat ja yhdessäolo ovat keskeinen osa joulua. Joulun vietto alkaa Suomessa jo jouluaattona (24. joulukuuta), mutta joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä[4].

Joulun ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä.[2] Suomen kielen sanat joulu ja juhla ovat ruotsalaisia tai skandinaavisia lainasanoja.[5] Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä.[6] Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla sekä Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhla (yule), Suomessa vanha vuodenvaihteenjuhla kekri[7].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouluseimi on etenkin Keski-Euroopassa yksi suosituimmista joulukoristeista.

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.[8] Muinaisten germaanien talvijuhla tunnetaan nykyisin sen englanninkielisellä nimityksellä yule. Kuukalenterin vuoksi yulen paikka vaihteli joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun.[9][10] Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena 25. joulukuuta oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.[2]

Kirkko äänesti ja yhdisti hallinnollisella käskyllä alkujaan syyrialaisperäisen aurinkojumalan Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhlaan 350-luvulla.[2] Varhaisin tunnettu maininta asiasta on vuodelle 354 laaditussa roomalaisessa kalenterista. Jo aikaisemmin kristityt olivat viettäneet 6. tammikuuta epifania-juhlaa eli nykyistä loppiaista Jeesuksen kasteen muistopäivänä, minkä oli uskottu tapahtuneen hänen 30. syntymäpäivänään.[11] Raamatussa Jeesuksen syntymästä kerrotaan sekä Matteuksen[12] että Luukkaan evankeliumeissa[13], mutta kummassakaan ei sanota, mihin aikaan vuodesta se tapahtui. Luukkaan evankeliumissa tosin mainitaan, että Jeesuksen syntyessä paimenet olivat laitumella yöllä.[14] Tämä antaa ymmärtää, ettei kertomus sijoitu ainakaan joulukuuhun, sillä se on tuolla alueella kylmä ja sateinen kuukausi, ja laumat vietiin yöksi katettuun suojaan.[15]

Protestanttisen reformaation jälkeen puritaanien kaltaiset ryhmät vastustivat joulun viettoa. 1600-luvulla joulun vietto oli ajoittain kiellettyä Englannissa ja Bostonin siirtokunnassa Pohjois-Amerikassa. Charles Dickensin romaani Joulutarina vuonna 1843 elvytti ihmisten hiipumassa olevan kiinnostuksen juhlaan.[16] Samana vuonna ilmestyi ensimmäinen painettu joulukortti. Uudenvuoden kortteja oli painettu Pohjoismaissa jo paljon aiemmin. Korttien kuvitus oli maallista.[17] Ensimmäinen painettu lasten joulukalenteri painettiin ilmeisesti Saksassa 1900-luvun alussa[18].

Ajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giorgione, Paimenten kunnioitus, noin 1500–1510.

1500-luvulla paavi Gregorius XIII määräsi otettavaksi parannetun, gregoriaanisen kalenterin hyppäämällä lokakuun 15. päivästä 1582 lokakuun 25. päivään.[19] Uudistus tuli ensin käyttöön vain katolisessa kirkossa, mutta myöhemmin se on otettu käyttöön muuallakin[20]. Monissa ortodoksisissa kirkoissa juhlapäivien ajankohta määräytyy yhä juliaanisen kalenterin mukaan, vaikka ne toimivatkin maissa, joissa gregoriaaninen kalenteri on muutoin käytössä. Ero on nykyään 13 päivää. Tästä syystä esimerkiksi Venäjällä joulu on 7. tammikuuta, jolloin juliaanisen kalenterin mukaan on 25. joulukuuta. Suomen ortodoksinen kirkko viettää kuitenkin joulua samaan aikaan kuin läntiset kirkkokunnat. Egyptin koptilainen kirkko käyttää omaa koptilaista kalenteria ja viettää joulua sen mukaisesti koiak-kuun 29. päivänä, joka vastaa joulukuun 25. päivää juliaanisen ja nykyisin tammikuun 7. päivää gregoriaanisen kalenterin mukaan.[21]

Pyhäpäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsinainen joulupäivä eli ensimmäinen joulupäivä on 25. joulukuuta. Sitä seuraa 26. joulukuuta tapaninpäivä (toinen joulupäivä), pyhän Stefanoksen muistopäivä. Nämä molemmat ovat useimmissa Euroopan maissa virallisia pyhäpäiviä. Joulupäivää edeltävä jouluaatto, 24. joulukuuta, ei virallisesti ole pyhäpäivä, mutta se ja varsinkin sen ilta on käytännössä muodostunut jouluajan tärkeimmäksi juhlapäiväksi, ja nykyisin myös se on useimmilla työpaikoilla palkallinen vapaapäivä.[22] Muista juhlapäivistä poiketen myös julkinen liikenne loppuu Suomessa lähes kokonaan iltapäivällä jouluaattona[23].

Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta.[24]. Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa[25]. Kolmatta ja neljättä joulupäivää on nimitetty myös pikkupyhiksi tai arkipyhiksi.[26]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous päätti vuonna 1999 ottaa apostoli Johanneksen päivän takaisin juhlapyhäksi vuodesta 2000 alkaen. Sitä vietetään, kun se osuu sunnuntaille – näin oli ensi kertaa vuonna 2009. Päivän nimi on uusissa kalentereissa muodossa ”Apostoli Johanneksen päivä”. Sitä on aiemmin nimitetty Johannes Evankelistan päiväksi, koska perinteisesti on ajateltu että apostoli ja evankelista ovat sama henkilö.[27]

Laajemmassa mielessä jouluajan on yleensä katsottu jatkuvan loppiaiseen saakka. Suomalaisessa kansanperinteessä jouluajan on usein katsottu alkavan Tuomaan päivästä 21. joulukuuta ja jatkuvan Nuutin päivään saakka 13. tammikuuta. Tätä heijastavat monet lorut, kuten Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi.[8]

Nimet eri kielissä ja niiden alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sana joulu on lainattu ruotsista. Ruotsiksi samoin kuin alasaksaksi joulu on jul.[28]

Englannissa tavallisin joulua tarkoittava sana on Christmas, joka tarkoittaa Kristus-messua. Sen harvinaisempana synonyymina on kuitenkin yhä käytössä myös sana Yule, joka on samaa alkuperää kuin suomen joulu. Saksaksi joulu on Weihnachten, mikä tarkoittaa pyhiä öitä.[29]

Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini[29], joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Siitä ovat peräisin italian sana 'Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad.[29]. Myös ranskan joulua tarkoittava sana Noël on mahdollisesti samaa alkuperää, joskin sen on myös arveltu johtuvan hyvää uutista tarkoittavasta sanasta novel.[29]

Joulukoristeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joulukoristeet

Nykyisin joulun väri on punainen. Myös vihreä, kulta, valkoinen ja hopea yhdistetään jouluun. Yleisiä joulukoristeita ovat esimerkiksi Suomessa kuusenoksat, joulukuusi, joulukranssit, olkipukit, omenat, kynttilät, joulun pöytäliinat, joulukukat, ulkosoihdut, jäälyhdyt ja lyhteet.[10]

Joulumusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Joulumusiikki ja Joululaulu

Joulun aikaan esitetään tai kuunnellaan joululauluja. Niiden lisäksi joulumusiikkia ovat esimerkiksi monet taidemusiikin teokset kuten J. S. Bachin Jouluoratorio ja Pjotr Tšaikovskin baletti Pähkinänsärkijä.[30]

Juhlinta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joulu Suomessa
John Bauer, Joulupukki, 1912.
Tampereen Vanha kirkko jouluasussa.

Suomalaisen joulun ulkoisiin ihanteisiin liittyvät runsaat jouluruuat, omatekoiset joulukoristeet ja joulusauna.[16]

Suomessa jouluun on liitetty vanhan pyhäinpäivän tienoille ajoittuneen sadonkorjuujuhlan, kekrin piirteitä. Ruotsalaisilla ja suomalaisilla joulupukki (nuuttipukki) oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohesta tehty naamari ja nurin käännetty lammasnahkaturkki.[31]

Pikkulintujen ruokkiminen jouluna on vanha tapa ja kuuluu talonpoikaiskulttuurin viljelytaikuuteen. Joulun ohra- tai kauralyhteen tarkoitus oli saada linnut jättämään kesällä viljan rauhaan.[17] Muinaissuomalaiset mahdollisesti ajattelivat, että kuolleet eli sielulinnut olivat elävien kanssa mukana keskitalven juhlassa. Siihen on voinut myös liittyä uskomus, että linnut tuovat talolle onnea.[32] Ruotsissa kirkko vastusti tapaa ja se oli Suomessakin katoamassa, kunnes eräät lehdet ja hyväntekeväisyysjärjestöt elvyttivät sen.[17] Luontoa säästääkseen jotkut voivat joulukuusen hankkimisen sijasta valita pihalta tai lähimetsästä puun ja koristella sen talven eläimille. Oksille ripustetaan talipalloja.[33]

Perinteisiä joulukoristeita ovat himmeli ja olkipukki.[34][35] oljesta tehdyt koristeet tulevat kekristä, sadonkorjuun juhlasta[36]. Joulukalenterit tulivat Suomeen toisen maailmansodan jälkeen[18].

Ennen lahjojen jakoa käydään usein hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä sukuhaudoille. Tapa alkoi Suomessa 1900-luvulla ja yleistyi talvisodan jälkeen sankarihaudoilla ja pian muillakin.[17][37] Kaikki protestanttiset kirkot eivät hyväksy haudoilla käyntiä tavan pakanallisen alkuperän vuoksi. Kekrin kuuluneet vainajien hyvittely- ja kestitystavat siirtyivät jouluun. Nykyisin kynttilöitä voidaan sytyttää yhteisenä kokemuksena vainajien muiston kunnioittamiseksi.[17]

Kristillistä sanomaa arvostavissa perheissä voidaan lukea ennen ateriaa jouluevankeliumi. Tapa yleistyi 1800-luvun lopulla herätysliikkeiden vaikutuksesta.[17] Jouluaamun hyvin aikainen joulukirkko kuuluu protestanttiseen perinteeseen. Kirkossa kuullaan jouluevankeliumi ja veisataan Lutherin virsi 21 Enkeli taivaan. Aikaisemmin luterilainen kirkko suhtautui joulukirkkoon ankarasti. Jos ei ollut kirkossa, sai vuosittaisilla kinkereillä julkiset nuhteet.[37]

Saunominen eli joulusaunassa käyminen on vanha ja edelleen yleinen tapa.[37] Joululahjojen antamista alettiin harrastaa 1800-luvun alussa varakkaissa perheissä.[38].

Tapa syödä runsaasti jouluaterialla periytyy muinaissuomalaisilta ja liittyy maatalousvuoden kiertoon sekä talvipäivänseisauksen tienoilla vietettyyn valon juhlaan.[32] Suomalaiseen joulupöytään yleensä kuuluvia ruokia ovat muun muassa erilaiset laatikot, yleensä porkkana-, lanttu- ja perunalaatikot sekä erilaiset kalaruoat kuten kylmäsavustettu lohi, graavilohi ja graavisiika. Jouluaattona syödään yleensä riisipuuroa. Jouluna syödään myös joulutorttuja ja piparkakkuja. Lipeäkala ja puuro ovat vanhimpia kansan jouluruokia. Ohra vaihtui riisiin 1800-luvulla. Laatikkoruoat, luumukiisseli ja piparkakut omaksuttiin säätyläissaleista talonpoikaispöytiin 1800-luvulla ja 1900-luvulla. Joulukinkku syrjäytti kekripässin myöhään. 1940-luvulla sen haastajaksi tuli kalkkuna.[38]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joulukuusi, tontut ja muut jouluperinteet Metsän oppimispolku. Suomen Metsäyhdistys ry. Viitattu 24.12.2010.
  2. a b c d Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 188.
  3. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
    * Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  4. Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt, s. 19. Hämeenlinna: Karisto, 1999. ISBN 951-23-3963-3.
  5. Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 183.
  6. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 285. Helsinki: WSOY, 2004 (4. painos 2007). ISBN 951-0-27108-X.
  7. Vento 1978, s. 196.
  8. a b Artikkeli joulu teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
  9. Yule – sapatit Varjojen kirja. Viitattu 24.12.2010.
  10. a b Yule (talvipäivänseisaus) Thuleian tupa. Viitattu 24.12.2010.
  11. Whitrow 1999, s. 92–93.
  12. Matt. 1:18-25
  13. Luuk. 2:1-18
  14. Luuk. 2:8-12
  15. Climate (Internet Archive) Betlehem Municipality. Viitattu 14.12.2010. (englanniksi)
  16. a b Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 189.
  17. a b c d e f Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 190.
  18. a b Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 191.
  19. Whitrow 1999, s. 148–159.
  20. Feiring, Sami: Kalentereita kuun, auringon ja ihmismielen mukaan Ajastaika. 1/2004. Viitattu 16.4.2010.
  21. The Coptic Calendar (PDF) Copticheritage.org. Viitattu 16.4.2010. (englanniksi)
  22. Helsingin yliopisto: Almanakka vuodeksi 2010 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän, s. 4 (luettelo Suomalaisen kalenterin juhlapäivät) ja 28 (joulukuun aukeama, 24.12. merkitty arkipäiväksi). Ajasto, 2009. ISSN 1239-1654.
  23. Hartikainen, Erkki: Joulu ja talvipäivän seisaus Viitattu 24.12.2010.
  24. Oja, Heikki: Aikakirja, s. 166–167. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-16334-5.
  25. Harjumaa, Marika: Mikä ihmeen joulurauha?. Ilta-sanomat plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 7.
  26. Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen, s. 345−350. 24. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2007. ISBN 951-1-12544-3.
  27. Apostoli Johannes saa jälleen oman päivän. Teemme kalenterin, 2008, s. 2. Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  28. Hakusana Joulu teoksessa Meri, Veijo: Sanojen synty: Suomen kielen etymologinen sanakirja, s. 58. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1991. ISBN 951-20-2364-4.
  29. a b c d Lempiäinen 2008.
  30. Muu joulumusiikki Joulu.info. Viitattu 3.12.2009.
  31. Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
  32. a b Lempiäinen 2008, s. 96.
  33. Hallivuori, Laura: Viherrä joulusi 27.11.2008. Vihreä lanka. Viitattu 13.2.2010.
  34. Himmeli Tulkoon joulu. Kirjastovirma. Viitattu 24.5.2009.
  35. Joulun esine – olkipukki Joulukuu 2004. Satakunnan museo. Viitattu 6.12.2009.
  36. Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 192.
  37. a b c Rakas, tuttu ja tunnelmallinen suomalainen joulu – jouluperinteet 14.11.2007. Plaza.fi. Viitattu 6.12.2009.
  38. a b Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 193.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Savikko, Sari: Joulukirja. Somerniemi: Amanita, 2010. ISBN 952-5-33036-2.
  • Hopsu-Neuvonen, Arja ym.: Martan joulukirja. Helsinki: Marttaliitto, 2004. ISBN 952-9663-51-X.
  • Karjalainen, Sirpa: On jouluaatto. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23753-1.
  • Lahtinen, Mysi: Joulu, sen historia, askareet ja herkut. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2884-9.
  • Lehmusoksa, Ritva & Pietilä, Hanna: Joulu, joulu, armas aika. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1994 (5. painos 2002). ISBN 951-20-4604-0.
  • Linnilä, Kai & Utrio, Kaari: Suomalainen joulu. Somerniemi: Amanita, 2006. ISBN 952-5330-18-4.
  • Nirkko, Juha & Vento, Urpo (toim.): Joulu joutui: Juhlatietoa, kuvia ja kertomuksia. Folklore. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-830-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Joulu -sitaatteja.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Joulu.