Joulukuu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Joulukuu. 15. vuosisadan ranskalaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn kuvitusta joulukuun kohdalla.

Joulukuu on gregoriaanisessa ja juliaanisessa kalenterissa vuoden kahdestoista ja viimeinen kuukausi.

Kuukaudessa on 31 päivää. Joulukuuta edeltää marraskuu. Suomessa joulukuu on etelässä syyssateiden laantumisen, pimeiden ja harmaiden päivien sekä lumipeitteen saapumisen aikaa. Suomen merialueilla joulukuu on keskiarvollisesti yhdessä marraskuun kanssa vuoden myrskyisin kuukausi. [1]. Pohjoisessa se on jo täyttä kaamoksista keskitalvea pakkaskeleineen ja hankineen. Suomessa joulukuun alkuperäinen nimi on ollut talvikuu, mutta 1600-luvulla nimi vaihdettiin kristilliseksi joulukuuksi.

Joulukuu Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuun keskilämpötilat Suomessa vaihtelevat lounaissaariston yhdestä plusasteesta Lapin runsaaseen kymmeneen pakkasasteeseen. Vantaalla joulukuun keskilämpötila on noin −3 astetta, Lahdessa ja Tampereella noin −4,5 astetta, Seinäjoella ja Lappeenrannassa noin −5 astetta, Oulussa noin −7 astetta ja Sodankylässä noin −12 astetta.[2] Etelä-Suomessa päivälämpötilat vaihtelevat joulukuussa nollan molemmin puolin. Pohjois-Suomessa ne taas laskevat kuun aikana huimasti siten, että kuun alussa päivälämpötilat ovat noin −5 asteen tietämillä ja kuun lopulla noin −10 asteen tietämillä. Useimmilla paikkakunnilla joulukuu on vuoden kolmanneksi kylmin kuukausi tammi- ja helmikuun jälkeen, lounaissaaristossa maaliskuu on keskimäärin hieman joulukuuta kylmempi. Vuosittaiset erot ovat Suomen ilmasto-oloissa huomattavat nimenomaan talviaikaan.

Vuoden lyhin päivä talvipäivänseisaus on 21. joulukuuta tai 22. joulukuuta. Tällöin napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan horisontin yläpuolelle, eli siellä on kaamos. Lapissa joulukuu on kylmä ja talvinen, pysyvä lumipeite on saatu jo aiemmin syksyllä. Sitä vastoin Etelä-Suomessa pysyvä lumi saadaan vasta tämän kuukauden aikana, etelärannikolla keskimäärin vasta joulun aikoihin. Pohjois-Suomessa on joulukuussa enimmäkseen kylmää ja jopa kireää pakkasta, mutta Etelä-Suomessa joulukuut eivät useinkaan ole veljeksiä, toisinaan on talvista ja kylmää, toisinaan lämpöasteita ja vesisadetta yötä päivää. Joulukuussa sademäärät jatkavat vähenemistään, mutta auringonpaistetunteja saadaankin joulukuussa todella vähän koko Suomessa. Joulukuu onkin marraskuun tapaan harmaa ja pimeä kuukausi, tosin hieman edeltäjäänsä kylmempi.

Joulukuu muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisellä pallonpuoliskolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisellä pallonpuoliskolla joulukuu on alukesää ja vuoden valoisin kuukausi. Kesäpäivänseisaus osuu kuun 21. tai 22. päivälle. Etelänapa ei pääse eroon auringosta koko joulukuun aikana. Esperanza Basella joulukuu on vuoden lämpimin kuukausi. Matalin keksilämpötila on -2,1 astetta ja korkein on +3,2 astetta. Keskiarvo on noin +0,4 astetta ja joulukuussa on mitattu Esperanza Basen korkein lämpötila +25,0 astetta[3]. Ushuaian lämpötilat lähentelevät jo enemmän kesää. Keskilämpötila on noin +9,1 astetta.[4] melbournessa on selkeästi kesä. Lämpötila on noin +19,2 astetta.[5] Darwin "kärsii" joulukuussa helteestä. Keskilämpötila on noin +28,9 astetta.[6]

Joulukuusta yleensä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuukauden latinankielinen nimi december tulee kymmentä merkitsevästä sanasta decem, sillä vanhassa roomalaisessa kalenterissa vuosi alkoi maaliskuun alusta ja joulukuu oli siten kymmenes kuukausi.[7] Myös englanniksi ja ruotsiksi joulukuu on december, joka englannissa kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Saksaksi joulukuu on Dezember, espanjaksi diciembre ja italiaksi dicembre.


Kuukaudet
tammikuu | helmikuu | maaliskuu | huhtikuu | toukokuu | kesäkuu
heinäkuu | elokuu | syyskuu | lokakuu | marraskuu | joulukuu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]