Suomen itsenäisyyspäivä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vasta tunnustetun Suomen ensimmäinen valtiolippu, alun perin Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan senaatin lippu, 5. tammikuuta – 28. toukokuuta 1918.

Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäistä Suomea edelsi Suomen suuriruhtinaskunta, joka oli itsehallinnollinen osa Venäjän keisarikuntaa.[1]

Suomen itsenäisyysjulistus päätettiin ja allekirjoitettiin 5. joulukuuta 1917 äänestyspäätöksellä, mutta julkistettiin ja annettiin tiedoksi vasta seuraavana päivänä, 6. joulukuuta 1917. Suomen itsenäisyyttä eivät olleet valmiita tunnustamaan ympärysvallat ensiksi sen takia, että niiden liittolaisina toimineet Venäjän valkoisten sotilashallitusten johtajat eivät hyväksyneet Venäjän jakamista itsenäisiksi valtioksi. Saksa ei voinut tunnustaa Suomen itsenäisyyttä ennen kuin Venäjän kapinahallitus oli sen tehnyt Brest-Litovskin rauhanneuvotteluiden vuoksi.

Itsenäisyysjulistus ja sen tunnustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän kansankomissaarien neuvoston tunnustus Suomen itsenäisyydelle 31. joulukuuta 1917. Allekirjoittajien joukossa muun muassa V. I. Lenin, Josif Stalin ja Lev Trotski.

Itsenäistymisen toteuttamistavasta oli erimielisyyksiä: porvarillisten puolueiden mielestä Suomen oli julistauduttava yksipuolisesti itsenäiseksi, kun taas sosialistien mielestä itsenäistyminen olisi tullut toteuttaa yhteistyössä Venäjän uuden vallankumoushallituksen kanssa.[1] Bolševikit olivat kaapanneet vallan Venäjällä 7.–8. marraskuuta 1917 välisenä yönä. Joulukuun 4. päivänä 1917 P. E. Svinhufvudin johtama porvarillinen Svinhufvudin senaatti antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen, minkä jälkeen eduskunta joulukuun 6. päivänä äänin 100-88 hyväksyi hallituksen toimia tukevan päätöslauselman.[2][3] Sosiaalidemokraatit äänestivät oman vastaesityksensä puolesta, jossa myös kannatettiin Suomen itsenäisyyttä, mutta edellytettiin asiasta sopimista Neuvosto-Venäjän kanssa pelkän yksipuolisen irtautumisen sijaan.[3]

Ennen kuin itsenäistymiselle voitiin saada kansainvälinen tunnustus, oli se saatava ensin Venäjältä. Venäjän valkoinen sotilashallitus, joka oli bolševikkien vallankaappauksessa kukistuneen Venäjän väliaikaishallituksen seuraaja, piti kuitenkin kiinni yhtenäisen ja jakamattoman Venäjän ajatuksesta eikä ollut valmis tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä.[1]

Näin ollen Svinhufvudin itsenäisyyssenaatin ainoa mahdollisuus oli pyytää itsenäisyystunnustusta bolševikkihallitukselta, kansankomissaarien neuvostolta Pietarista. Vuoden 1917 viimeisenä päivänä, 31. joulukuuta, V. I. Leninin johtama kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen itsenäistymisen. Tammikuun 1918 aikana Suomi sai itsenäistymiselleen tunnustukset useimmilta Euroopan mailta, mukaan lukien Pohjoismaat. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen 4. tammikuuta ja Saksa 6. tammikuuta 1918.[1]

Iso-Britannia ja Yhdysvallat antoivat tunnustuksensa vasta runsasta vuotta myöhemmin, ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.[4]

Joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Asiasta päätti Valtioneuvosto, ja päivästä tuli vapaapäivä valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi.[5] Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä, tai missä se ei ole mahdollista, on maksettava korotettua palkkaa kuten sunnuntaityöstä.[6]

Itsenäisyyspäivä on myös virallinen liputuspäivä. Silloin liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta klo 20.[7]

Perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa itsenäisyyspäivä on rakenteeltaan hyvin perinteinen[1].

Tähtitorninmäen lipunnosto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lippua vedetään salkoon. Siniristilippu on ollut käytössä 28. toukokuuta 1918 alkaen.
Ylioppilaiden soihtukulkue Pohjoisesplanadilla.

Vuodesta 1957 lähtien Helsingin Tähtitorninmäellä on joka vuosi itsenäisyyspäivän aamuna klo 9 järjestetty juhlallinen lipunnosto, jonka yhteydessä pidetään puheita ja esitetään kuorolaulua. Tilaisuuden järjestäjänä toimii Suomalaisuuden liitto, lipun nostaa nykyisin partiolippukunta NMKY:n Rastipartio ja siellä esiintyvät muun muassa Viipurin Lauluveikot. Tilaisuus radioidaan suorana lähetyksenä.[8]

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus pidetään Helsingin tuomiokirkossa. Vuodesta 1998 jumalanpalvelus on ollut yleiskristillinen ja siihen ovat osallistuneet useat kirkot. Juhlajumalanpalvelukseen osallistuu valtion ylin johto, kuten presidentit, valtioneuvosto, eduskunnan puhemiehet, valtion ylimmät virkamiehet sekä kansanedustajat – kirkon sivuparville ovat päässeet tavalliset seurakuntalaiset. Jumalanpalvelus on televisioitu.[9]

Sankarihaudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyspäivänä monet vierailevat sankarihaudoilla muistamassa sodissa kaatuneita. Monesti haudalle asetetaan kynttilä ja kunnan reserviläiset järjestävät sankarihautausmaalle kunniavartion.[1]

Kunniamerkkien jako ja ylennykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyspäivänä ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä tasavallan presidentti myöntää kunniamerkkejä ja puolustusvoimien ylennyksiä.[1]

Ylioppilaiden soihtukulkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyspäivänä useiden yliopistokaupunkien ylioppilaat järjestävät soihtukulkueen. Helsingissä he marssivat Hietaniemen hautausmaan sankarihaudoilta Arkadiankatua, Mannerheimintietä, Pohjoisesplanadia, Mariankatua ja Aleksanterin­katua pitkin Senaatintorille. Kulkueen päätyttyä Senaatintorilla pidetään ulkoilmajuhla, jossa pidetään puheita ja jossa akateemiset mieskuorot (muun muassa Ylioppilaskunnan laulajat ja Polyteknikkojen Kuoro) esittävät isänmaallisia lauluja. Turussa on ylioppilas- ja opiskelijakuntien yhteinen soihtukulkue lippuineen Ylioppilastalo A:sta sekä Kårenilta Hämeenkatua, Uudenmaankatua ja Uudenmaantietä pitkin hautausmaalle, jossa opiskelijat kokoontuvat sankarihaudoille ja laskevat seppeleen yhteislaulun säestämänä. Yhteislaulun lisäksi ohjelmaan kuuluu puheita sekä Maamme-laulu ja Vårt Land. Jyväskylässä marssitaan yliopiston päärakennukselta vanhan hautausmaan sankarihaudoille. Vaasassa puolestaan Kasarmintorilta Kauppatorille Vapauden patsaan eteen, jossa kuorot Wasa Sångargillen ja Pohjan Miehet laulavat ja suomen- ja ruotsinkielisten ylioppilaskuntien puheenjohtajat pitävät ylioppilaiden itsenäisyyspäiväpuheet kahdella äidinkielellä. Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta järjestää yhteistyössä Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa perinteisen itsenäisyyspäivän soihtukulkueen 6.12. klo 16:30. Kulkue lähtee liikkeelle keskustan yliopiston päärakennuksen edestä ja kiertää valaisemassa pimeää joulukuista iltaa päättyen keskustorille raatihuoneen eteen. Pukukoodina kulkueeseen on tumma asu ja teekkari- tai yo-lakki.

Kynttilöiden poltto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäisyyspäivänä on tapana sytyttää ikkunalle kaksi sinivalkoista kynttilää. Varmaksi ei tiedetä, mistä kynttiläperinne on saanut alkunsa. Yhden käsityksen mukaan kynttilöiden poltto juontaa juurensa Ruotsin valtakunnan ajoilta. Tuolloin kynttilät sytytettiin ikkunoille kuningasperheen merkkipäivinä tai kuninkaiden vieraillessa Suomessa. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana kynttilöitä poltettiin keisariperheen kunniaksi. Sortovuosina kynttilöitä alettiin polttaa J. L. Runebergin päivänä 5.2. vastalauseena venäläistämistä vastaan. Kahden rinnakkaisen kynttilän polttoa samalla ikkunalla on pidetty myös etappijääkäreiden tapana merkitä suojatalo, etappitalo, jossa Saksaan jääkäriksi aikova saattoi yöpyä turvallisesti. Vakituinen perinne kynttilöistä ikkunalaudalla tuli kuitenkin vasta vuonna 1927, kun Itsenäisyyden liitto kehotti sytyttämään kynttilät itsenäisyyspäivän illaksi 18–21.[1][10] Nykyään kynttilöiden poltto lopetetaan usein klo 20.[11]

Itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Illalla pidetään suuri juhlavastaanotto Presidentinlinnassa. Linnanjuhliin kutsutaan Suomen kuuluisimpia ihmisiä ja joukko tavallisia kansalaisia. Juhlaväkeen kuuluvat perinteisesti hallitus, eduskunta, suurlähettiläitä, veteraaneja, urheilun, taiteen ja tieteen edustajia sekä muita tasavallan presidentin kutsumia vieraita. Linnanjuhlia seurataan laajasti televisiosta Suomen kodeissa.[1]

Itsenäisyyspäivän vastaanotto on alkanut Tasavallan presidentti Carl Johan Ståhlbergin aikana. Viime sotien aikana ei vastaanottoa järjestetty. Linnan juhlia ei myöskään järjestetty vuonna 1981, silloisen presidentin Urho Kekkosen sairauden takia.

Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati järjestetään vuosittain eri kaupungeissa. Se on tapahtumana suuri sotilasparaati, johon marssivien osastojen, joukko-osastojen ja kansalaisjärjestöjen lisäksi järjestetään yleensä Suomen ilmavoimien ylilento.

Lisäksi itsenäisyyspäivänä järjestetään joitain paikallisia paraateja.

Veikko Hurstin itsenäisyysjuhla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edesmennyt helsinkiläinen Veikko Hursti järjesti vuosien ajan itsenäisyyspäivänä lahjoitusten avulla vähävaraisille lounaan ja vaateapua. Veikko Hurstin kuoltua hänen poikansa Heikki Hursti on jatkanut perinnettä.[1][12]

Tuntematon sotilas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradio on vuodesta 2000 lähtien esittänyt Edvin Laineen ohjaaman elokuvan Tuntematon sotilas jokaisena itsenäisyyspäivänä.[13][14]

Itsenäisyyspäivän luonne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäisyyspäivän juhlinta on ollut luonteeltaan valtiojohtoista ja vakavamielistä. Itsenäisyyspäivän menot juontavat juurensa Venäjän keisarikunnan ajalle. Keisarillisina juhlapäivinä Suomessa oli tapana järjestää vastaanottoja, paraateja, soihtukulkueita ja jumalanpalveluksia. Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä näillä juhlinnan muodoilla oli vahva oikeistolainen leima. Itsenäisyyspäivän asemasta oli kilpaillut myös Suomen sisällissodan voittaneen porvarillisen osapuolen voitonparaatin muistopäivä. Ennen talvisotaa itsenäisyyspäivään alkoi kiinnittyä yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Itsenäisyyspäivän valtiojohtoisuus ja sodan uhka tekivät itsenäisyyspäivän vietosta vakavamielistä. Tämä vahvistui edelleen sodan jälkeen, kun mukaan tuli sodan ja kaatuneitten muisteleminen[4]. Talvisen itsenäisyyspäivän juhlatapojen vastakohtana on kevään vappu.[4][15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Hyvää itsenäisyyspäivää! 1.12.2008. Suomen suurlähetystö, Tukholma. Viitattu 6.12.2010.
  2. Esko Hakkila: ”Katsaus HM:n syntyvaiheisiin”, Suomen tasavallan perustuslait sekä eräitä niihin liittyviä lakeja, asetuksia ja säännöstöjä selityksin, s. 15. WSOY, 1939.
  3. a b ”Torstaina 6. p. joulukuuta, Suomen itsenäisyyden tunnetuksi saattaminen”, Toiset valtiopäivät 1917, Pöytäkirjat, osa 1. Valtioneuvoston kirjapaino, 1918.
  4. a b c Halonen, Tero: Itsenäisyyspäivä ja yhtenäisen kansakunnan rakentaminen. Tiedepolitiikka, 2003, 28. vsk, nro 1.
  5. Oja, Heikki: Aikakirja 2007, s. 199. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 23.4.2010).
  6. Laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä 26.11.1937/388 Työsuojeluhallinto. Viitattu 6.12.2010.
  7. Asetus liputuksesta Suomen lipulla 26.5.1978/383, 4 § 3 mom Finlex. Viitattu 6.12.2010.
  8. Itsenäisyyspäivää juhlitaan perinteitä kunnioittaen 6.12.2010. Ylen uutiset. Viitattu 6.12.2010.
  9. Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus ekumeeninen toista kertaa 3.12.1999. Kirkon tiedotuskeskus, Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 6.12.2010.
  10. Miksi itsenäisyyspäivänä ikkunalla kaksi kynttilää? Turun sanomat. 17.12.2005. Viitattu 6.12.2010.
  11. Havi, hyvasydan.fi, Tarinoita kynttilästä
  12. STT: Tuhatkunta vähävaraista juhli itsenäisyyspäivää Hakaniementorilla Helsingin sanomat. 6.12.2007. Viitattu 6.12.2010.
  13. Tuntematon sotilas - Esitystiedot Elonet. Viitattu 5.12.2012.
  14. Yle esittää Tuntemattoman sotilaan itsenäisyyspäivänä - soraäänistä huolimatta Yle Uutiset. 4.12.2012. Viitattu 5.12.2012.
  15. Kuusi, Matti: Itsenäisyyspäivä. Teoksessa Vento, Urpo (toim.): Juhlakirja: Suomalaiset merkkipäivät, s. 191. Kalevalaseuran vuosikirja 59. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1979. ISBN 951-717-178-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: