Kunniamerkki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vapaudenristi-niminen kunniamerkki

Kunniamerkki on ansioista tai kunnianosoitukseksi annettava (ansiomerkkiä arvokkaampi) puvussa pidettävä merkki.[1]

Kunnia- ja ansiomerkkejä myöntää usea taho, ja niitä voidaan luokitella usealla tavalla. Virallisiksi kunniamerkeiksi on yleensä katsottu valtiovallan myöntämät kunniamerkit.

Suomessa virallisia ovat ritarikuntien, tasavallan presidentin, valtioneuvoston jäsenten ja Puolustusvoimien komentajan myöntämät ansiomerkit. Suomen tasavallan kunniamerkkeihin liittyviä ritarikuntia ovat Suomen valkoisen ruusun, Suomen leijonan ja Vapaudenristin ritarikunnat.

Muiden kuin valtiovallan myöntämiä (valtakunnallisen luonteen omaavien yhteisöjen kunnia- ja ansiomerkkejä) kunniamerkkejä ovat muun muassa kirkolliset ritarikunnat Suomen evankelisluterilaisen kirkon, Suomen ortodoksisen kirkon, Suomen Kuntaliiton, Suomen Yrittäjien, Keskuskauppakamarin ja Suomen Talousseuran myöntämät kunnia- ja ansiomerkit. Myös Helsinki-mitali kuuluu tähän ryhmään.

Hengenpelastusmitalin myöntää tasavallan presidentti, toisaalta on olemassa myös Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton hengenpelastusmerkki, jonka myöntää SUH:n hallitus.

Yksityisiä ansiomerkkejä on monilla järjestöillä ja yhteisöillä kuten yrityksillä, ammattiliitoilla ja ylioppilaskunnilla.

Kunniamerkin ”virallisuus” on vaikeasti määriteltävä käsite. Rajanvetoa tehdään etenkin vapaaehtoisen maanpuolustustyön piirissä sillä perusteella, onko kyseinen kunniamerkki hyväksytty kannettavaksi sotilaspuvussa. Määritelmissä on joskus vahvojakin ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi Suomen ritarikuntien www-sivuilla todetaan ”vapaussodan, talvisodan ja jatkosodan muistoristit ja -mitalit, sekä muun isänmaallisen toiminnan ansioristit ja -mitalit kuuluvat virallisiin kunniamerkkeihin”. Käsitettä ”muun isänmaallisen toiminnan ansioristit” ei ole kuitenkaan missään määritelty. Ainoastaan eräs käytös- ja tapakulttuuriin liittyvä kunniamerkkiteos on aikoinaan listannut muutamia kyseiseen luokkaan kuuluvia merkkejä.selvennä Samasta teoksesta peräisin oleva termi ”puolivirallinen” on kyseenalainen: ”puolivirallisuuden” sisältöä ei myöskään ole missään mainittu. Kyseinen termi on korvattavissa muilla ilmaisuilla.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anaja, Markus: Reserviläisen juhla- ja seremoniaopas. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 12. Helsinki: Reserviläisliitto, 2008. ISBN 978-952-99767-1-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Jäntti, Lauri & Karnila, Christer: Kunniamerkit ja niiden käyttö: Suomalaisten kunniamerkkien, ansio- ja palkitsemismerkkien sekä muistomitalien ja muistoristien ynnä yleisimpien ulkomaisten kunniamerkkien käyttöopas. Uudistettu painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16802-5.
  • Karnila, Christer: Kunniamerkit. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19172-8.
  • Leino, Petteri: Kunniamerkkikeräilijän opas. Hämeenlinna: Petteri Leino, 2006. ISBN 952-92-0033-1.
  • Mattila, Jukka I.: Vapaussodan muistomitalit. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja no 5. Tampere: Apali, 2001. ISBN 952-5026-20-5.
  • Tetri, Juha E.: Kunniamerkkikirja. 3. täydennetty painos. Helsingissä: Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6404-9.
  • Tiainen, Jani: Suomen Kunniamerkit. Apali, 2010. ISBN 978-952-5877-03-8.
  • Strömberg, John & Nuorteva, Jussi & Forssell, Christina (toim.): Valtio palkitsee. Liittyy Valtio palkitsee -näyttelyyn Kansallisarkistossa syksyllä 2007. Arkistolaitoksen toimituksia 2. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1150. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-964-7.