Sotaveteraani

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sotaveteraani tai rintamaveteraani (usein myös lyhyemmin veteraani) on sotatoimiin osaa ottanut sotilas, joka on jäänyt henkiin. Sodassa haavoittunut on sotainvalidi.

Antiikin ajan sotaveteraanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veteraani-sana on johdettu latinan sanasta vetus eli 'vanha'. Sitä käytettiin vähintään 20 vuotta palvelleista sotilaista. Roomassa oli käytäntö, että tällainen veteraani sai joko jatkaa sotilaspalvelustaan tai saada maa-alueen jostain provinssista.[1] Sotaveteraanit olivat antiikin aikana tärkeä yhteiskunnallinen ryhmä. Sodassa karaistuneet miehet saattoivat ryhtyä kapinaan, jos he olivat tyytymättömiä oloihinsa. Niinpä Rooman diktaattori Sulla joutui asuttamaan jopa 120 000 entistä sotilasta rakentamalla heille uusia siirtokuntia ja ohjaamalla heitä Rooman liittolaismaiden alueille. Näin syntyi esimerkiksi Colonia Cornelia Veneria Pompeianorum, joka nykyisin tunnetaan Pompejina.[2]

Lupauksia maailmansotien veteraaneille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotaveteraaneja oli paljon. Sodan aikana heille oli annettu monia lupauksia siitä, miten heitä palkittaisiin sodan jälkeen. Niinpä Yhdysvalloissa oli luvattu, että kukin veteraani saisi tuhannen dollarin palkkion, mutta vasta vuonna 1945, jolloin veteraanit olisivat lähellä eläkeikää. Toisen maailmansodan taistelijoita innostettiin sotaponnistuksiin esimerkiksi niin, että intialaisille ja algerialaisille lupailtiin maan itsenäisyyttä sodan jälkeen. Annettujen lupausten toteuttamisesta syntyi usein levottomuutta.

Sotaveteraanit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sotaveteraanien nauha vuodelta 1967

Suomessa sotaveteraanilla tarkoitetaan nykyisin yleensä talvisotaan, jatkosotaan tai Lapin sotaan osaa ottaneita henkilöitä sisällissodan veteraanien jo kuoltua. Myös Lotta Svärd -järjestössä sota-aikana palvelleita naisia kutsutaan toisinaan sotaveteraaneiksi.

Suomen sotaveteraaniliitto kuitenkin kutsuu sotaveteraaneiksi ainoastaan omia jäseniään, jotka palvelukseen kutsuttuna, määrättynä tai vapaaehtoisena ovat osallistuneet Suomen vuosina 1939–1945 käymiin sotiin.[3] Toinen suuri veteraanijärjestö Suomessa on Rintamaveteraaniliitto.

Viranomaiset, kuten Kansaneläkelaitos ja Sosiaali- ja terveysministeriö käyttävät nimityksiä veteraani tai rintamaveteraani miehistä ja naisista, joilla on rintamasotilastunnus, naisille myönnetty rintamapalvelustunnus, rintamatunnus tai veteraanitunnus.[4] Nämä tunnukset oikeuttavat moniin alennuksiin ja ilmaispalveluihin. Sotaveteraanin voi myös tunnistaa rintapielessä pidettävästä tammenlehvästä, joka tuli käyttöön 1986. Sitä jakoi aikaisemmin puolustusvoimat ja nykyisin Sotainvalidien Veljesliitto Ry.

Suomessa sotaveteraanit olivat vielä 1970-luvulla merkittävä poliittinen voima. Vuonna 1970 eduskuntaan valittiin 43 veteraaniliiton jäsentä. Politiikassa oli mukana enemmän sotaveteraaneja kuin koskaan muulloin, ylintä johtoa myöten: Aarne Saarinen, Ahti Karjalainen, Päiviö Hetemäki, Ele Alenius, Mauno Koivisto ja Väinö Leskinen olivat kaikki sodan käyneitä miehiä. Myös Urho Kekkonen oli sotaveteraani mutta Suomen sisällissodasta. Merkittävä osa veteraaneista kannatti Kekkosta ja äänesti vasemmistoa, ja Sotaveteraaniliitto että Rintamaveteraaniliitto pyrkivät luomaan ystävälliset suhteet niin Suomi–Neuvostoliitto-Seuraan kuin Rauhanpuolustajiinkin.[5]

Viime vuosikymmeninä on julkisuudessa ajoittain väitetty, ettei sotaveteraaneja arvostettu Suomessa aiemmin ja että nuoriso ja vasemmistolaiset, varsinkin taistolaiset, olisivat pilkanneet veteraaneja erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla. Veteraanien muistoja tutkineen Ville Kivimäen mukaan ajatus heidän laajamittaisesta haukkumisestaan on kuitenkin pitkälti myytti. Kivimäki oudoksuu myös sitä, että veteraanien nimissä lähinnä netin keskustelupalstoilla otetaan kantaa moniin nykyajan ilmiöihin ilman, että kirjoittajat itse olisivat veteraaneja.[6]

Kommunismin katoaminen Euroopasta ja Neuvostoliiton hajoaminen 1980- ja 1990-lukujen taitteessa kiinnitti huomiota kommunistisissa maissa esiintyneisiin ongelmiin. Sotaveteraanit saivat tällöin julkista arvostusta osakseen, koska yleisesti katsottiin Suomen välttyneen kommunismilta sodan ansiosta.[7] Tutkija Markku Jokisipilän mukaan tällöin sotaveteraaneista lopullisesti tuli Suomessa kunniakansalaisia, joiden tekemiä uhrauksia on runsaasti muisteltu ja ylistetty.[8] 2000-luvulla sotaveteraaneihin kohdistunut huomio on pysynyt suurena ja vuoden 2006 veteraanikeräys sai ennätystuloksen.

Sotaveteraaneista halutaan joskus luoda ihannekuvaa "jermuina", joiden kestokyky saavutti myyttiset ja yli-inhimilliset mitat. Ville Kivimäen kirja Murtuneet mielet kertoo veteraaneista, joille taistelujen paine ja stressi osoittautuivat ylivoimaisiksi kestää. Kivimäen mukaan yli-ampuvat sankaritarinat vähättelevät sodan kauheuksia, ja hän huomauttaa, että "jokaista Mannerheim-ristin ritaria kohden oli lähes sata psyykkisten oireiden takia hoitoon joutunutta".[8]

Suuri enemmistö veteraaneista selvisi sodasta mielenterveyttään menettämättä, mutta siviiliin sopeutuminen ja sotakokemusten unohtaminen oli vaikeaa kaikille.[8] Sodan traumojen siirtymistä myös seuraaville sukupolville on tutkittu.[9]

27. huhtikuuta, Lapin sodan päättymisen vuosipäivä, on Suomessa kansallinen veteraanipäivä.

Suomalaisia sotaveteraanijärjestöjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa toimii myös sotaveteraanitoiminnan yhteistyöelin Suomen veteraaniliittojen valtuuskunta, Veva.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fuchs, J. W.: MMM Antiikin sanakirja, s. 298. Suom. Itkonen-Kaila, Marja. Otava, 1972.
  2. Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 344-5. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  3. Tietoa Sotaveteraaniliitosta liiton omalla sivulla Viitattu 19.4.2011
  4. Veteraanien etuudet, kuntoutus ja hammashuolto Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 27.5.2014.
  5. Markku Jokisipilä: Sotaveteraanit ja taistolaiset 24.4.2008. Blogi. Viitattu 27.5.2014.
  6. Ville Kivimäki: Isänmaallisuus oudoissa käsissä 29.11.2013. Aikalainen, Tampereen yliopisto. Viitattu 27.5.2014.
  7. Raimo Ilaskivi: Uhrin ansiosta lippu liehuu 27.4.2013. Blogi. Viitattu 27.5.2014.
  8. a b c Markku Jokisipilä: Kun pää ei kestänyt Seura. 5.9.2013. Viitattu 27.5.2014.
  9. Suomalaisissa edelleen sodan arpia – "Armottomuus heikkoutta kohtaan" Studio55.fi 22.08.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.