Suomen itsenäisyysjulistus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomi
Coat of arms of Finland.svg

Osa politiikan artikkelisarjaa:
Suomen politiikka


Teemasivu:Politiikka
 n  k  m 

Suomen itsenäisyysjulistus
Alkuperäiset allekirjoitukset

Suomen itsenäisyysjulistus on Svinhufvudin senaatin 4. joulukuuta 1917 antama esitys Suomen julistautumisesta itsenäiseksi Venäjästä. Suomen eduskunta hyväksyi esityksen 6. joulukuuta 1917 äänin 100–88. Tätä päivämäärää vietetään Suomen itsenäisyyspäivänä. Julistus oli kuitenkin vain osa Suomen itsenäistymisprosessia.

Itsenäisyysjulistuksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Svinhufvudin senaatti nimitettiin 27. marraskuuta, sen tärkeimpänä ja ensimmäisenä tehtävän pidettiin Suomen itsenäisyyden pikaista järjestämistä, sillä eduskunnan porvarillinen enemmistö halusi irtautua mahdollisimman nopeasti Venäjästä, jossa olivat bolševikit nousseet valtaan. Koska bolševikkien asemaa Venäjän laillisina johtajina ei haluttu tunnustaa, päätettiin Suomi julistaa yksipuolisesti itsenäiseksi.[1] Oppositiossa olleet sosiaalidemokraatit eivät kuitenkaan olisi halunneet katkaistavan välejä neuvostohallitukseen. Senaatti päätti antaa itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle pelkkänä hallituksen ilmoituksena, jotteivät porvarien ja sosialistien väliset erimielisyydet nousisi esiin keskustelussa. Vasemmiston tuen saamiseksi julistuksessa päätettiin kuitenkin mainita, että itsenäisestä Suomesta tulisi nimenomaan tasavalta.[2]

Hyväksyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaatti oli valmis esittämään julistuksen eduskunnalle jo 30. marraskuuta, mutta puhemies Johannes Lundson ei halunnut venyttää istuntoa enää puolella tunnilla, vaan päästi kansanedustajat lomalle. Joulukuun neljäntenä senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud luki julistuksen eduskunnalle, mikä keskeytti valtiolainan ottamista koskeneen esityksen käsittelyn. SDP:n edustajat jäivät mielenosoituksellisesti istumaan julistuksen lukemisen ajaksi ja esittivät heti sen jälkeen vastalauseensa, sillä senaatti oli käyttänyt valtaa, jonka marraskuun 15. päivän päätöksen mukaan piti kuulua eduskunnalle.[3]

Ulkomaiset konsulit ilmoittivatkin senaatille, että korkeinta valtaa käyttävän eduskunnan tulisi vielä hyväksyä julistus. Niinpä kaksi päivää myöhemmin eduskunnan käsittelyyn tuotiin julistuksen hyväksymistä kannattanut aloite. Porvarilliset puolueet äänestivät kyseisen esityksen puolesta ja sosiaalidemokraatit oman vastaesityksensä puolesta; äänet jakautuivat 100–88 ensinmainitun hyväksi. Sosiaalidemokraattien esityksessä kannatettiin myös Suomen itsenäisyyttä, mutta ei yksipuolisella julistuksella vaan neuvottelemalla Neuvosto-Venäjän kanssa. Porvarien silmissä tämä vaikutti kyseenalaiselta itsenäisyyden jarruttamiselta.[4] Porvarit eivät halunneet sitoa Suomen itsenäisyyden toteutumista Neuvosto-Venäjän hyväksyntään, mikä olisi lykännyt sen epämääräiseen tulevaisuuteen; sosiaalidemokraatit taas pitivät yksipuolista irtautumista vaarallisena "seikkailupolitiikkana", sillä Venäjä saattaisi estää sen väkivalloin.[5]

Pian ilmeni, että ennen muiden ulkovaltojen tunnustusta Suomen itsenäisyyden oli joka tapauksessa saatava hyväksyntä myös Neuvosto-Venäjän hallitukselta eli kansankomissaarien neuvostolta.

Äänestyksessä voittaneen porvarien aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli maalaisliiton Santeri Alkio, sosiaalidemokraattien aloitteen puolestaan Kullervo Manner.[6]

Itsenäisyysjulistuksen lukeminen eduskunnalle ja hyväksyminen tapahtuivat Heimolan talossa, joka purettiin vuonna 1969 sen historiallisesta arvosta huolimatta.

Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaatin julistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaatin julistus siinä muodossa, kun se julkaistiin kansan tietoon 5. joulukuuta[7]:

Suomen Kansalle.
Suomen Eduskunnan istunnossa tänä päivänä on Suomen Senaatti puheenjohtajansa kautta antanut Eduskunnan käsiteltäväksi m.m. ehdotuksen uudeksi hallitusmuodoksi Suomelle. Antaessaan tämän esityksen Eduskunnalle on Senaatin puheenjohtaja Senaatin puolesta lausunut:
Suomen Eduskunta on 15 päivänä viime marraskuuta, nojaten maan Hallitus­muodon 38 §:ään, julistautunut korkeimman valtiovallan haltijaksi sekä sittemmin asettanut maalle hallituksen, joka tärkeimmäksi tehtäväkseen on ottanut Suomen valtiollisen itsenäisyyden toteuttamisen ja turvaamisen. Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.
Tämän päämäärän saavuttamiseksi tarvitaan lähinnä eräitä toimenpiteitä Eduskunnan puolelta. Suomen voimassaoleva Hallitusmuoto, joka on nykyisiin oloihin soveltumaton, vaatii täydellistä uusimista, ja siitä syystä hallitus nyt on Eduskunnan käsiteltäväksi antanut ehdotuksen Suomen hallitus­muodoksi, ehdotuksen, joka on rakennettu sille perusteelle, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Katsoen siihen, että uuden hallitusmuodon pääperusteet on saatava viipymättä voimaan, on Hallitus samalla antanut esityksen perustuslain säännöksiksi tästä asiasta sekä eräitä muitakin lakiehdotuksia, jotka tarkoittavat tyydyttää kipeimmät uudistustarpeet ennen uuden hallitusmuodon aikaansaamista.
Sama päämäärä vaatii myös toimenpiteitä Hallituksen puolelta. Hallitus on kääntyvä toisten valtojen puoleen saadakseen maamme valtiollisen itsenäisyyden kansainvälisesti tunnustetuksi. Tämä on erityisesti nykyhetkellä sitä välttämättömämpää, kun maan täydellisestä eristäytymisestä aiheutunut vakava asema, nälänhätä ja työttömyys pakottavat Hallitusta asettumaan suoranaisiin väleihin ulkovaltojen kanssa, joiden kiireellinen apu elintarpeiden ja teollisuutta varten välttämättömien tavarain maahantuomiseksi on meidän ainoa pelastuksemme uhkaavasta nälänhädästä ja teollisuuden pysähtymisestä.
Venäjän kansa on, kukistettuansa tsaarinvallan, useampia kertoja ilmoittanut aikovansa suoda Suomen kansalle sen vuosisataiseen sivistyskehitykseen perustuvan oikeuden omien kohtaloittensa määräämiseen. Ja laajalti yli sodan kaikkien kauhujen on kaikunut ääni, että yhtenä nykyisen maailman­sodan tärkeimmistä päämääristä on oleva, ettei yhtäkään kansaa ole vastoin tahtoansa pakotettava olemaan toisesta riippuvaisena. Suomen kansa uskoo, että vapaa Venäjän kansa ja sen perustava kansalliskokous eivät tahdo estää Suomen pyrkimystä astua vapaiden ja riippumattomien kansojen joukkoon. Ja Suomen kansa rohkenee samalla toivoa maailman muiden kansojen tunnustavan, että Suomen kansa riippumattomana ja vapaana parhaiten voi työskennellä sen tehtävän toteuttamiseksi, jonka suorittamiselle se toivoo ansaitsevansa itsenäisen sijan maailman sivistyskansojen joukossa.
Samalla kuin Hallitus on tahtonut saattaa nämä sanat kaikkien Suomen kansalaisten tietoon, kääntyy Hallitus kansalaisten, sekä yksityisten että viranomaisten puoleen, hartaasti kehoittaen kutakin kohdastansa, järkähtämättömästi noudattamalla järjestystä ja täyttämällä isänmaallisen velvollisuutensa, ponnistamaan kaikki voimansa kansakunnan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi tänä ajankohtana, jota tärkeämpää ja ratkaisevampaa ei tähän asti ole Suomen kansan elämässä ollut. Helsingissä, 4 päivänä joulukuuta 1917.
Suomen Senaatti:
P. E. Svinhufvud. E. N. Setälä.
Kyösti Kallio. Jalmar Castrén.
Onni Talas. Arthur Castrén.
Heikki Renvall. Juhani Arajärvi.
Alexander Frey. E. Y. Pehkonen.
O. W. Louhivuori.
A. E. Rautavaara.

Eduskunnan hyväksymä julkilausuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskunnan 6. joulukuuta 1917 äänin 100–88 hyväksymä julkilausuma:

Sen johdosta, että hallitus on tehnyt Eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, Eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeellisiksi ilmoittanut.[6]

Äänestyksessä hävinnyt vastaesitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kullervo Mannerin ehdotus päätöslauselmaksi:

Suomen korkeimman valtiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koetettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella. Siitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa. Neuvottelukunnan tulisi myös tehdä muita ehdotuksia Suomen ja Venäjän suhteiden järjestämiseksi. Nuo ehdotukset olisivat alistettavat molempien valtioiden täysivaltaisten valtioelinten lopullisesti hyväksyttäviksi. Suomen olisi koetettava saada myös muut valtiot tunnustamaan Suomen riippumaton tasavalta ja tekemään sen kanssa sopimuksia suhteiden järjestämisestä.
Edellämainituita asioita valmistelemaan sekä tekemään niistä ehdotuksia eduskunnan hyväksyttäviksi päättää eduskunta asettaa valiokunnan.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ohto Manninen (päätoim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. osa I: Irti Venäjästä. Helsinki: Valtionarkisto, 1992.
  • Osmo Jussila, Seppo Hentilä & Jukka Nevakivi: Suomen poliittinen historia 1809–2006. Helsinki: WSOY, 2006.
  • Vesa Vares: Demokratian haasteet 1907–1919, teoksessa Vesa Vares, Mikko Uola ja Mikko Majander: Kansanvalta koetuksella. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4543-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jussila ym. 2006, s. 100–101.
  2. Itsenäistymisen vuodet, s. 224–225.
  3. Vares 2006, s. 84.
  4. Vares 2006, s. 85–86.
  5. Itsenäistymisen vuodet, s. 226–227.
  6. a b c Itsenäistymisen vuodet, s. 227.
  7. Itsenäistymisen vuodet, s. 225–226.