Anjalan liitto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee historiallista tapahtumaa. Artikkeli urheiluseurasta, katso Anjalan Liitto (urheiluseura).
Ruotsin kuningas Kustaa III

Anjalan liitto oli Ruotsin armeijan upseerien Liikkalan nootista alkunsa saanut kapina kuningas Kustaa III:ta vastaan Kustaan sodan aikana.

Kustaa III:n sotaa (17881790) ja kuninkaan itsevaltaista politiikkaa vastustettiin laajasti upseeripiireissä. Sotaa pidettiin laittomana. Joukko upseereita alkoi sodan alettua hankkia rauhaa ja valtiopäivien koollekutsumista. Armeijan henki oli huono ja upseerit olivat haluttomia sotimaan. Tämä näkyi muun muassa lukuisina eronpyyntöinä.

Ruotsin ja Venäjän sota alkoi heinäkuun alussa 1788. Elokuussa Kustaa III:n joukot piirittivät Savonlinnassa Olavinlinnaa, ja ennen sotaa Kymijoelle ryhmittynyt armeija oli edennyt Haminan lähistölle. Upseereiden vastahakoisuus ja tyytymättömyys – lähes avoin kapina – sekä kuninkaan päättämättömyys johtivat siihen, että Kustaa III käsittämättömästi luopui hyökkäyksestä Haminaan. Ruotsin armeijan pääjoukko lähti vetäytymään huonossa järjestyksessä kohti vanhaa rajaa.

Liikkalan nootti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikkalan sotaleiristä Ruotsin armeijan upseerit lähettivät 9. elokuuta 1788 Venäjän keisarinnalle Katariina II:lle ns. Liikkalan nootin. Kirjeessä upseerit kertoivat huomanneensa, että aloitettu sota on Ruotsin kannalta oikeudeton. Kirjoittajat toivoivat Ruotsin ja Venäjän naapurisopua ja esittivät, että tämän edistämiseksi Venäjä luovuttaisi Ruotsille Turun rauhassa 1743 saamansa ns. Vanhan Suomen alueen eli Kaakkois-Suomen. Rauhantahtoaan vakuuttaakseen upseerit olivat jo vetäneet joukkonsa Ruotsin puolelle rajaa.

Anjalan liittoa kuvataan myös entisen Anjalan kunnan vaakunassa: kolme kättä tekevät liitonmerkin.

Liikkalan nootin allekirjoittivat: kenraalimajuri Carl Gustaf Armfelt, eversti Sebastian von Otter, eversti Johan Henrik Hästesko, kevyen jalkaväen pataljoonan päällikkö Per af Enehjelm, everstiluutnantti Otto Klingspor, yliadjutantti Karl Henrik Klick ja ratsuväen päällikkö Gustaf von Kothen.[1] Kirjettä lähti viemään keisarinnalle majuri Johan Anders Jägerhorn, jota pidetään koko suunnitelman isänä.

Anjalan liittokirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Kustaa III sai tietää Liikkalan kirjeestä heti tuoreeltaan. Hän vaati komentaja C. G. Armfeltia kirjoittamaan kuninkaalleen uskollisuudenvalan ja keräämään siihen upseereiltaan allekirjoituksen, jolla nämä lupaavat taistella vaikka viimeiseen mieheen. Valakirja syntyi, mutta se ei ollut aivan kuninkaan toivoma.

Anjalan liittokirjan allekirjoituksia

Niin sanotussa Anjalan liittokirjassa 12. elokuuta 1788 113 upseeria kyllä vakuuttaa uskollisuuttaan, mutta he myös puolustavat niin sanottuja Liikkalan miehiä, pitävät sotaa Ruotsin hyökkäyssotana, arvioivat sotilaallisen tilanteen toivottomaksi ja vaativat muun muassa rauhaa, valtiopäivien koollekutsumista ja armeijan kotiuttamista. Kirjeessä allekirjoittajat kertovat kääntyneensä rauhan asiassa Katariina II:n puoleen. Jos tämä ei suostuisi kunnialliseen rauhaan, upseerit lupasivat puolustaa valtakunnan rajaa viimeiseen veripisaraan.

Anjalan liittokirjan tekstin ideoi Johan Anders Jägerhorn ja muotoili Karl Henrik Klick. Anjalan liitto on saanut nimensä upseerien kokouspaikkana olleesta Anjalan kartanosta entisen Anjalan kunnan, nykyisen Kouvolan alueella.

Kapinan kuivuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa III:n ei ollut helppo olla Suomessa kapinallisten upseerien keskellä. Kun Tanska ryhtyi valmistelemaan sotaa Ruotsia vastaan, Kustaa III sai hyvän syyn palata Ruotsiin: paluu ei näyttänyt paolta. Ylipäälliköksi Suomeen jäi kuninkaan veli, Södermanlandin herttua Kaarle.

Liittolaisten päämäärien selkiintymättömyys ja sisäiset ristiriidat auttoivat kuningasta pääsemään tilanteen herraksi. Kun Kaarle-herttua määräsi joukot hajaantumaan talvimajoitukseen lokakuussa 1788, upseereilla ei enää ollut mahdollisuutta yhteisiin neuvonpitoihin ja vehkeilyyn. Anjalan liitto kuivui kokoon lopulta varsin nopeasti.

Liittolaisten johtajaksi kohosi Carl Gustaf Armfelt (1724–1792), ja myös Johan Anders Jägerhorn oli kapinallisten keskeinen voimahahmo. Samoin Ruotsin armeijasta jo aiemmin Venäjälle loikannut Georg Magnus Sprengtporten kuului liiton merkittäviin tukijoihin. Yhtenä Anjalan liiton taustasyynä oli Suomessa pienessä upseeripiirissä kaavailtu itsenäisyys tai jonkinasteinen itsehallinto. Sprengtportenin lähdettyä Jägerhorn oli ehkä tärkein näistä "itsenäisyysmiehistä."

Menestyksekäs sota Tanskaa vastaan vahvisti kuninkaan asemaa. Anjalan liittoon osallistuneet upseerit pidätettiin 1789. Liikkalan nootin allekirjoittajat ja kymmeniä muita Anjalan liiton miehiä tuomittiin kuolemaan sodan aikana ja sen jälkeen. Silti ainoastaan Johan Henrik Hästesko todella teloitettiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jutikkala Eino, Kustavilainen aika, teoksesta Suomen historian käsikirja, WSOY 1947.
  • Mäntylä Ilkka, Kustavilainen aika, teoksesta Suomen historian pikkujättiläinen, WSOY 1987
  • Karonen Petri, Pohjoinen suurvalta – Ruotsi ja Suomi 1521–1809, WSOY 1999.
  • Maunu Malmanen [Carl Magnus Creutz], Anjala-förbundet, 1848.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Liikkalan nootti 9.8.1788 "Liikkalassa majuri Johan Anders Jägerhornin aloitteesta Venäjän keisarinnalle nootin, jonka allekirjoitti seitsemän upseeria, mm. tämän armeijan komentaja Karl Gustaf Armfelt."[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]